lauantai 2. huhtikuuta 2016

"Ukraina on Yhdysvaltain epäonnistunut projekti ja taistelukenttä ilman ratkaisua"


Moskova, 30.3. (Sputnik) -- Itävallassa asuva ukrainalainen miljardööri Dmitry Firtash on sanonut Ukrainan olevan Yhdysvaltain epäonnistunut projekti, jonka amerikkalaiset ovat viimeisten kahden vuoden aikana muuttaneet päättymättömän sodan näyttämöksi. 

Hän on sanonut, että nykyisenlainen Ukraina on Yhdysvaltain käsialaa ja että maa muistuttaa suuresti sodan runtelemaa Syyriaa. 

"Viimeksi kuluneet kaksi vuotta ovat osoittaneet, että Ukraina ei todellakaan ole onnistunut projekti. Itse asiassa Yhdysvallat on jo jättänyt koko ongelman sikseen ja hylännyt Ukrainan. Ongelmien ratkaisemisen sijasta Yhdysvallat on saanut aikaan taistelukentän, joka tuhoaa kaiken sekä taloudellisesti että poliittisesti ja joka on lähes hävittänyt maan ja köyhdyttänyt sen, sanoi Firtash uutistoimisto Bloombergille antamassaan haastattelussa. 

Firtash otti kantaa myös maan nykyinen hallitukseen ja sanoi sen olevan poliittisessa konkurssissa. 

"Tältä hallitukselta ei voi odottaa mitään… se on käynyt hyvin selväksi näiden kahden vuoden aikana - hallitus on ajanut maan katastrofin partaalle. Mikäli nykyinen hallitus pysyy vallassa enää hetkeäkään, tilanne vain pahenee. Heillä on ollut kaksi vuotta aikaa osoittaa toimintakykynsä, mutta he ovat ainoastaan osoittaneet olevansa lahjattomia ja avuttomia ja sen, että he eivät he osaa tehdä mitään muuta kuin propagandaa." 

Firtash totesi, että tätä hallitusta ei missään nimessä voi kutsua riippumattomaksi eikä se osaa tehdä oikeita päätöksiä ylipäätään missään asiassa. 

Maata hallitaan nyt ulkomailta käsin, amerikkalaisten toimesta. 

"Amerikkalaiset saattavat olla hyvin älykkäitä eikä minulla ole mitään Yhdysvaltoja vastaan, mutta asiassa on paha ongelma", hän sanoi. "Pitäisi ymmärtää, että Ukraina on edelleen itsenäinen maa. Haluaisin ukrainalaisten hallitsevan Ukrainaa enkä toivoisi näkeväni maan olevan vieraan komennon alla. " 

"Kyseessä ei ole ainoa tämänkaltainen tilanne - katsokaa Syyriaa ja vilkaiskaa sitten Ukrainaa - käsiala on sama," Firtash lisäsi. 

Dmitry Firtash on ukrainalainen oligarkki, joka on nyt tavallaan omaehtoisessa maanpaossa Itävallassa. Itävallan poliisi pidätti maaliskuussa 2014 FBI:n pyynnöstä Firtashin, joka työskenteli tuolloin hänen suvulleen kuuluvassa holdingyhtiössä Wienin keskustassa. Hänet haluttiin saada Yhdysvaltoihin vastaamaan lahjussyytteeseen. 

Firtash vapautettiin yhdeksän päivää myöhemmin, kun hän oli maksanut 125 miljoonan euron takuut. Luku on itävaltalaisen oikeusjärjestelmän ennätys. 

Itävallan korkeimman oikeuden tuomari esti hänen luovuttamisensa FBI:lle ja totesi, että Yhdysvallat oli puuttunut sopimattomalla tavalla toisen valtion asioihin. 

Tuomari Christoph Bauer sanoi lopullisessa päätöksessään, että kyseessä oli "poliittisesti motivoitu pyyntö", joka perustui pelkästään kahden nimettömän henkilön todistukseen ja että FBI kieltäytyi tuomarin pyynnöstä huolimatta osoittamasta edes sitä, olivatko nämä todistajat todellisia henkilöitä. 

Kyse oli lahjuksista, joita Firtashin ja hänen intialaisten liikekumppaneidensa väitettiiin vuonna 2006 maksaneen viranomaisille erään titaanihankkeen käynnistämisestä - hankkeen, joka ei koskaan toteutunut. 

Tiedotusvälineiden spekulaatioiden mukaan Firtashilla katsottiin olevan "tiiviit yhteydet Venäjään ja hänen sanottiin olevan keskeinen toimija Venäjän ja Ukrainan välisessä kaasukaupassa". 

Eräät tiedotusvälineet arvelivat hänen pidättämisensä olevan Washingtonin yritys painostaa presidentti Putinia. 

Uutistoimisto Bloomberg on sanonut Ukrainan olevan Yhdysvaltojen ja EU:n epäonnistunut hanke. Viime marraskuussa lehden kolumnisti Leonid Bershidsky sanoi maan hallituksen olevan jälleen yksi korruptoitunut neuvostoajan jälkeinen hallitus. 

"Sen sijaan että oltaisiin tavoitettu edes jonkinlaisia demokraattisia päämääriä "Ukraina näyttää nyt olevan jälleen yksi sotkuinen korruptoitunut neuvostoajan jälkeinen maa", hän kirjoitti. 

"Huolimatta siitä, että uuden sukupolven poliitikot ovat väittäneet pyrkivänsä muutokseen Ukrainan talous on edelleen uudistamatta. Kohtuuttomat verot ovat rasite kaikille, mutta niitä kierretään laajalti, harmaa talous kasvaa eikä  liiketoiminnan sääntely-ympäristö juuri ole kohentunut", hän sanoi ja lisäsi, että Ukrainan uskomattoman korruptoitunut oikeusjärjestelmä on niinikään jäänyt uudistamatta. 

Tämän vuoden raportissaan brittiläisten korruptioasiantuntijoiden ryhmä totesi, totesi, että Ukrainaaa vaivaa syvään juurtunut laaja korruptio. 

Korruptio Ukrainassa on saavuttanut ennennäkemättömän tason, ja sitä pitää kiittää maan nykyisen presidentti Petro Poroshenkon hallitusta, todetaan brittiraportissa. 

Asiantuntijat huomauttivat, että Ukrainan hallitus pääministeri Arseni Jatsenjukin johdolla yksinkertaisesti vain teeskentelee taistelevansa korruptiota ja muita epäkohtia vastaan. 

Länsimailta joko puuttuvat välineet puuttua Ukrainan korruptioon tai ne haluavat vain sivuuttaa sen, todetaan raportissa. 

Sputnik / Kominform 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti