sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Arviolta 3000 kansantasavallan asukasta osallistui fasisminvastaiseen marssiin Luganskissa


Arviolta 3000 Luganskin Kansantasavallan ja -pääkaupungin asukasta osallistui fasisminvastaiseen marssiin, joka järjestettiin Luganskin alueen saksalaisista natsitunkeilijoista vapauttamisen 73- vuosipäivän kunniaksi. Venäjän puna-armeija vapautti alueet vihollisista.
Aktivistien sosiaalisten verkostojen kautta organisoiman marssin päätavoitteeksi muodostui Luganskin Kansantasavallan asukkaiden protesti Kiovan uusnatsihallitusta vastaan, joka on aloittanut sodan veljesten kesken Donbassissa.

'Tiedäthän, että tällä hetkellä historia toistaa itseään. Tänään, meidän armeijamme taistelee Ukrainan juntan uusnatsitunkeilijoita vastaan. Ja tällä hetkellä fasistien kynsistä on vapautettu 14 Luganskissa sijaitsevaa aluetta,' sanoi nuorisoliikkeen aktivisti

Ukrainan joukot tulittivat Donetskin ja Gorlovkan laitamia, useita taloja paloi maan tasalle

Ukrainan nationalistiryhmien taistelijat ovat tulittaneet Zhabichevon aluetta Donetskin pohjoispuolella.
‘Noin kello 22:30 Ukrainan nationalistit aloittivat Zhabichevon tulittamisen,’ sanoi Donetskin Kansantasavallan edustaja.
Lähteen mukaan vihollinen toteutti tulituksen Ukrainan asevoimien Peskissä sijaitsevista asemista 82mm kranaatinheittimillä, kranaattikonekivääreillä ja kevyillä aseilla. Viranomainen lisäsi, että alueelle laukaistiin kaikenkaikkiaan 10 kranaattia.
Ukrainan asevoimatt tulittivat aiemmin Gorlovkan reunamilla sijaitsevaa Zaytsevoa, missä useat talot syttyivät tulee iskun seuraksena.
Tulituksissa turvauduttiin kranaatinheittimiin, rynnäkköpanssarivaunuihin ja kevyisiin aseisiiin.

DONi News Agency
‘Etulinjan tilanne on kärjistystynyt viimeisen vuorokauden aikana. Vihollinen rikkoi tulitaukoa 25välikohtauksella ja tulitti kansantasavallan alueita 224kertaa’, raportoi Donetskin Kansantasavallan armeijan varakomentaja Eduard Basurin lauantaina. Hän korosti että ' Ukrainan erikoisjoukot toteuttavat puhdistusoperaatioita paikallisen väestön keskuudessa ja käyttävät laittomia metodeja'. “He myös tulittivat ilman ennakkovaroitusta siviiliajoneuvoa, joka yritti 'ohittaa tarkastuspisteen' samaan aikaan kun Ukrainan asevoimien taistelijat pakenevat ryhmissä asevoimien vahvuudesta.
‘Vihollinen käytti tulituksissa taisteluvaunuja, 120mm kranaatinheittimiä 91 kertaa, 82mm kranaatinheittimiä 109 kertaa, rynnäkköpanssarivaunuja 5 kertaa, sekä ilmatorjuntajärjestelmiä, kone- ja kranaattikonekivääreitä.
On myös pantu merkille 93. erillisen motorisoidun jalkaväkiprikaatin komentajan Klochkovin kiihko ansaita “Sankari”-titteli Donbassin asukkaiden verellä, tulittamalla Avdeevkassa, Peskissä ja Opytnoissa sijaitsevista asemista Zhabichevon aluetta, Volvo-keskusta ja Donetskin lentokentän aluettataisteluvaunuilla, 82-120mm kranaatinheittimillä, rynnäkköpanssarivaunuilla ja kranaatinheittimillä.
Lisäksi, Ukrainan rankaisijat ovat tulittaneet intensiivisesti viimeisen vuorokauden aikana Sakhankan, Golmovskoin, Alexandrovkan ja Spartakin asuinalueita. Zaytsevon tulitus keskeytti jälleen kerran alueella olevat korjaustyöt, mikä osoittaa Ukrainan asevoimien armottoman sadismin.
Ukrainan tunkeilijat rikkoivat kaikkia sopimuksia aloittamalla uudelleen Kominternovon tulittamisen heidän puskurivyöhykkeellä sijaitsevista asemista. Alueella rekisteröitiin 17 iskua 82-120mm kranaateilla.
Ety-järjestö jatkaa Ukrainan räikeiden Minskin sopimusrikkomusten dokumentoimista raporteissaan. Ukrainan asevoimien sotakalustovarastosta puuttui 29. tammikuuta 2016 kolme “Msta-B” haupitsia ja 31 kpl 100mm MT-12 “Rapira” kenttätykkiä.
Haluan kiinnittää huomionne siihen tietoon ettei yhtään Ukrainan puolen takaisinvedetyistä aseista, jotka ova hävinneet varastoista, ole palautettu Ety-järjestö on vahvistanut asian raportissaan. Itseasiassa kiellettyä sotakalustoa on keskitetty 15 kilometrin alueelle.
Sitä paitsi, meidän tiedustelupalvelumme jatkaa vihollisen sotakaluston ja henkilöstön keskittämisen rekisteröimistä Mariupolin suunnalla. Erityisesti:
Granitnoissa (0.5 km etulinjasta) on rekisteröity 8 ajoneuvon ja 50 sotilashenkilön saapuminen. Samalla alueella on myös rekisteröity yhden 120mm kranaatinheittimellä varustetun telamiehistönkuljetusvaunun aseman vaihto.
Belaia Kamenkassa rekisteröitiin kolmen BM-21 “Grad” raketinheittimen uudelleensijoitus. Asejärjestelmien kuljetus oli naamioitu maatalouskoneiden kuljetukseksi.
Artiomosvkin asukkaat vahvistivat meidän eilisen raporttimme, jonka mukaan Ukrainan sisäministeriön yksiköt toteuttavat alueella paikallisväestön puhdistusoperaatioita. Siellä on rekisteröity 30 ihmisen säilöönotto. Heidät on toimitett Ukrainan turvallisuuspalvelujen haltuun jatkokuulusteluja varten. On kiinnitetty erityistä huomiota niiden henkilöiden löytämiseen, jotka pyrkivät vapauttamaan pidätetyt.
Ne henkilöt, jotka on vapautettu raportoivat Ukrainan turvallisuuspalvelujen joukot käyttävät laittomia menetelmiä saadakseen ihmiset puhumaan. He käyttävät erityisesti “feikki” telotiuksia, joiden jälkeen pelästyneet asukkat ovat valmiita antamaan kaikki tarvittavat tiedot ja allekirjoittamaan mitkä tahansa dokumentit. Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, että pidätetyt pakotetaan panettelemaan sukulaisiaan. Tämä johtaa loppujen lopuksi koko perheen kärsimykseen.
Ukrainan asevoimien 30. ja 56. prikaatin sotilaat, jotka pakenevat ryhmissä ovat raportoineet heidän komentajiensa antamista jatkuvista rangaistuksista ja heidän omatoimisista verojen ottamisista. Tämä ryöstämisen seurauksena he saavat 1000 krivnaa luvatun 6000-7000 krivnan sijaan. Jossain tapauksissa korvaus on vain 500 krivnaa. Tältä heidän Nato-mallin mukainen armeijansa näyttää. Tämän lisäksi, johtuen komennon varastamasta polttoaineesta, lukuisat Ukrainan asevoimien sotilaat ja virkamiehet ovat joutuneet sairaalahoitoon.
Kerron myös teille ettei Donetskin Kansantasavallan armeijan Donetskin ja Gorlovkan yksiköt, tai mitkään muutkaan yksiköt, ole ammuskelleet keskenään,' sanoi Basurin.


Varakomentaja Eduard Basurin, virallisesta käännöksestä vastaa DONi News Agency
Syyrian opposition harhaillessa al-Assad vapauttaa Raqqan

Moskova, 31.1. (Sputnik) -- Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Aleksei Pushkov kommentoi Syyrian opposition jatkuvaa kyvyttömyyttä tehdä päätöstä neuvottelemisesta hallituksen kanssa. Hän lisäsi, että siinä aikana Syyrian presidentti voi saavuttaa paljon maan vapauttamiseksi Isisiltä.
"Syyrian oppositio milloin suostuu neuvotteluihin ilman ehtoja, milloin asettaa ehtoja. Sen harhaillessa al-Assadin armeija vapauttaa Raqqan", hän kirjoitti Twitterissä.
Aiemmin Syyrian oppositio ilmoitti neuvottelevansa Damaskoksen kanssa, jos vaatimukset maan humanitaarisen tilanteen parantamiseksi täytetään. YK:n johdolla Genevessä tapahtuvien neuvottelujen odotetaan kestävän kuusi kuukautta.

Sputnik
FAZ: Merkel heikentänyt arvovaltaansa Euroopassa

Moskova, 31.1. (Sputnik) --Pakolaiskriisi on näyttänyt, ettei Euroopalla ole yhtenäistä politiikkaa. Jokainen valtio puolustaa omia kansallisia etujaan, jotka ovat usein ristiriidassa muiden EU-jäsenmaiden etujen kanssa. Tämä voi johtaa Euroopan historian suurimpaan hajanaisuuteen.
Pakolaiskriisi on näyttänyt Euroopan järjestelmän heikkoudet, ja seurauksena Eurooppa, josta haaveltiin 2000-luvun alussa, on hajoamassa, Frankfurter Allgemeine Zeitung kirjoittaa.
Taistelu valuuttaliiton säilyttämiseksi on näyttänyt eurooppalaisille, miten paljon poliittiset ideat eroavat toisistaan EU-maissa, jotka ovat erilaisia mentaliteeteiltään, kokemuksiltaan ja kulttuureiltaan. Jopa maan sijainti ja koko johtavat eriäviin kansallisiin intresseihin, ja maiden väliset erot talouden kehityksen tasossa ja hyvinvoinnissa aiheuttavat jäsenten välille kateutta.
Kirjoittajan mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkelin valitsema linja pakolaiskriisin ratkaisemiseksi näytti, etteivät eurooppalaiset pysty toteuttamaan yhteistä politiikkaa, ja itse Merkelistä, jonka brittiläinen Time-lehti valitsi "vuoden henkilöksi", on tullut "yksinäinen eurooppalainen".
Kriisi on aiheuttanut muun muassa sen, että suurin osa EU-maista ei enää kuuntele Saksan johtoa… Merkel halusi hallita pakolaistulvaa EU:n ulkorajoilla ja jakaa pakolaiset oikeudenmukaisesti maiden kesken, mutta hänen suunnitelmansa ei toimi.
Monet pitävät Saksan liittokanserin päätöstä ottaa vastaan melkein kaikki pakolaiset kohtalokkaana virheenä, ja vain harvat jakavat Merkelin uskoa onnistuneesen integraatioon. Saksan johtajan "oma tie" on henkentänyt hänen arvovaltaansa sekä maan sisällä että sen ulkopuollella, kirjoittaja arvioi.
Sputnik
Ajatuksia, tammikuun 27. päivänä 2016, valtakunnallisella punaisten muistomerkillä Helsingin Eläintarhassa

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 98 vuotta vuoden 1918 kansalaissodan alkamisesta. Tie, joka johti maamme kansalaissotaan, oli pitkä. Jos, maamme silloiset porvarilliset voimat, olisivat kuunnelleet mitä kansaan tukeutuvalla työväenliikkeellä oli kerrottavanaan kansan todellisista tarpeista, olisi - mitä toden näköisemmin - voitu välttyä luokkien väliseltä aseelliselta yhteenotolta. Maamme silloinen, tuotantovälineet omistaville kapitalisteille, uskollinen porvaristo, ajoi jääräpäisyydellään tilanteen sisällissodaksi, aseelliseksi taisteluksi vallasta.
Porvaristo ajoi määrätietoisesti työväenluokan tilanteeseen jossa sen käytössä olevat vaihtoehdot hävisivät käytännössä olemattomiin. Työväenluokalle jäi jäljelle vain mahdollisuus joko nousta puolustamaan oikeuksiaan tai tulla nujerretuksi. Työväenluokan oli tehtävä valintansa, joko alistuminen ilman taistelua tilanteeseen, jossa olisivat yksinomaan vallan kahvassa vain porvarit, joidenka tarkoituksena oli lyödä työväenliike maahan voidakseen tehostaa entistä enemmän riistoa. Toiseksi vaihtoehdoksi työväenliikkeelle jäi nouseminen taisteluun työväenluokan ja koko työtä tekevän kansan oikeuksien, maamme itsenäisyyden sekä rauhallisen ja ystävällismielisen politiikan puolesta Neuvosto-Venäjää kohtaan. Vallankahvassa oleva porvaristo ajoi kuin ajoikin tietoisesti tilanteen pisteeseen jossa ei ollut enää mahdollista ratkaista asiaa parlamentaarisin luokkataistelukeinoin. Porvariston tarttuessa aseisiin sekä alkamalla käyttämään niitä, täytyi myös työväestön nousta aseellisen taisteluun sortajiaan vastaan.
Tammikuun 26. päivänä 1918 antoi silloisen sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunta ja Työväen Järjestyskaartin esikunta julistuksen. Julistuksessa viitattiin hetken vakavuuteen ja hälytettiin porvareiden ryhtyneen hyökkäykseen ase kädessään työväenliikettä vastaan riistääkseen siltä sen kansanvaltaiset saavutukset. Samassa yhteydessä annettiin työväenkaarteille liikekannallepano määräys. Liikekannallepanon piti tapahtua kolmen vuorokauden aikana alkaen 27. päivä tammikuuta 1918 kello 12.
Tammikuun 27. päivänä 1918 antoi toimeenpaneva komitea julistuksen: ”Kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa kuuluu nyt järjestyneelle työväestölle ja heidän vallankumouksellisille järjestöilleen.”
Vallankumouksen alkamisen merkiksi nousi punainen lyhty Helsingin Työväentalon torniin. Tapahtumasta on tänään kulunut 98 vuotta. Ei siis ole enää kovin pitkä aika kun edellä selostetuista tapahtumista tulee kuluneeksi pyöreät 100 vuotta. Muutamia viikkoja ennen kansalaissodan alkamisen merkkipäivää tulee kuluneeksi 100 vuotta päivästä jolloin Suomen vallan kahvassa oleva porvaristo päätti hädissään julistaa maamme itsenäiseksi. Hädissään, koska vallankumous Venäjällä oli kaatanut heidän kaikista parhaimman vallassa olon takaajan, Venäjän tsaarin hallintoineen.
Tänään elämme aikoja joissa on nähtävissä yhtymäkohtia kehityskulkuihin jotka johtivat vuoden 1918 ja sitä ennen oleviin tapahtumiin maassamme. Maallemme kuuluva itsenäinen päätäntävalta on käytännössä luovutettu ulkomaille. On syytä esittää kysymys, että kenellä oikeastaan on tällä hetkellä päätäntävalta meidän tavallisten ihmisten asioissa? Kysymykseen on vaikeampi antaa tyhjentävää vastausta. Tsaarin Venäjän alusmaana olemisen aikoina oli vastaaminen erittäin helppoa. Nykyisin meille kertoillaan kylläkin jotain EU:n liittolaisuudesta, mutta sen ohella näyttää kummittelevan Yhdysvallat ja sen sotaisat sekä muut liittoutumat.
Tämän päivän tilanteessa ovat näkymät tavallisten ihmisten eli työväenluokan kannalta hyvin huolestuttavat. Eipä paljoa lohduta tietous siitä, että maamme istuvan hallituksen hallintomenettelyt näyttävät muodostuvan päivä päivältä yhä enemmän diktatuuria muistuttavammiksi. Ehkä ei ole kuin ajan kysymys, jos nykyinen hallitusjoukkio saa rauhassa jatkaa puuhasteluaan, lakko ja muiden työtaistelujen sekä demokraattisia muutoksia vaativien liikehdintöjen kriminalisointi joka taasen mahdollistaa niiden väkivaltaisen tukahduttamisen. Tukahduttaa demokraattiset, tavallisia kansalaisia edustavat liikehdinnät, konsanaan kuin tsaarin Venäjän aikana pääomat ja tuotantovälineet omistavan luokan eduksi.

Helsingin Eläintarhassa 27.1.2016
 Sodan- ja Fasisminvastainen Työ ry:n puheenjohtaja
Timo Kangasmaa
SFT:n tiedote 1/2016

Ajatuksia, tammikuun 27. päivänä 2016, valtakunnallisella punaisten muistomerkillä Helsingin Eläintarhassa

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 98 vuotta vuoden 1918 kansalaissodan alkamisesta. Tie, joka johti maamme kansalaissotaan, oli pitkä. Jos, maamme silloiset porvarilliset voimat, olisivat kuunnelleet mitä kansaan tukeutuvalla työväenliikkeellä oli kerrottavanaan kansan todellisista tarpeista, olisi - mitä toden näköisemmin - voitu välttyä luokkien väliseltä aseelliselta yhteenotolta. Maamme silloinen, tuotantovälineet omistaville kapitalisteille, uskollinen porvaristo, ajoi jääräpäisyydellään tilanteen sisällissodaksi, aseelliseksi taisteluksi vallasta.
Porvaristo ajoi määrätietoisesti työväenluokan tilanteeseen jossa sen käytössä olevat vaihtoehdot hävisivät käytännössä olemattomiin. Työväenluokalle jäi jäljelle vain mahdollisuus joko nousta puolustamaan oikeuksiaan tai tulla nujerretuksi. Työväenluokan oli tehtävä valintansa, joko alistuminen ilman taistelua tilanteeseen, jossa olisivat yksinomaan vallan kahvassa vain porvarit, joidenka tarkoituksena oli lyödä työväenliike maahan voidakseen tehostaa entistä enemmän riistoa. Toiseksi vaihtoehdoksi työväenliikkeelle jäi nouseminen taisteluun työväenluokan ja koko työtä tekevän kansan oikeuksien, maamme itsenäisyyden sekä rauhallisen ja ystävällismielisen politiikan puolesta Neuvosto-Venäjää kohtaan. Vallankahvassa oleva porvaristo ajoi kuin ajoikin tietoisesti tilanteen pisteeseen jossa ei ollut enää mahdollista ratkaista asiaa parlamentaarisin luokkataistelukeinoin. Porvariston tarttuessa aseisiin sekä alkamalla käyttämään niitä, täytyi myös työväestön nousta aseellisen taisteluun sortajiaan vastaan.
Tammikuun 26. päivänä 1918 antoi silloisen sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunta ja Työväen Järjestyskaartin esikunta julistuksen. Julistuksessa viitattiin hetken vakavuuteen ja hälytettiin porvareiden ryhtyneen hyökkäykseen ase kädessään työväenliikettä vastaan riistääkseen siltä sen kansanvaltaiset saavutukset. Samassa yhteydessä annettiin työväenkaarteille liikekannallepano määräys. Liikekannallepanon piti tapahtua kolmen vuorokauden aikana alkaen 27. päivä tammikuuta 1918 kello 12.
Tammikuun 27. päivänä 1918 antoi toimeenpaneva komitea julistuksen: ”Kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa kuuluu nyt järjestyneelle työväestölle ja heidän vallankumouksellisille järjestöilleen.”
Vallankumouksen alkamisen merkiksi nousi punainen lyhty Helsingin Työväentalon torniin. Tapahtumasta on tänään kulunut 98 vuotta. Ei siis ole enää kovin pitkä aika kun edellä selostetuista tapahtumista tulee kuluneeksi pyöreät 100 vuotta. Muutamia viikkoja ennen kansalaissodan alkamisen merkkipäivää tulee kuluneeksi 100 vuotta päivästä jolloin Suomen vallan kahvassa oleva porvaristo päätti hädissään julistaa maamme itsenäiseksi. Hädissään, koska vallankumous Venäjällä oli kaatanut heidän kaikista parhaimman vallassa olon takaajan, Venäjän tsaarin hallintoineen.
Tänään elämme aikoja joissa on nähtävissä yhtymäkohtia kehityskulkuihin jotka johtivat vuoden 1918 ja sitä ennen oleviin tapahtumiin maassamme. Maallemme kuuluva itsenäinen päätäntävalta on käytännössä luovutettu ulkomaille. On syytä esittää kysymys, että kenellä oikeastaan on tällä hetkellä päätäntävalta meidän tavallisten ihmisten asioissa? Kysymykseen on vaikeampi antaa tyhjentävää vastausta. Tsaarin Venäjän alusmaana olemisen aikoina oli vastaaminen erittäin helppoa. Nykyisin meille kertoillaan kylläkin jotain EU:n liittolaisuudesta, mutta sen ohella näyttää kummittelevan Yhdysvallat ja sen sotaisat sekä muut liittoutumat.
Tämän päivän tilanteessa ovat näkymät tavallisten ihmisten eli työväenluokan kannalta hyvin huolestuttavat. Eipä paljoa lohduta tietous siitä, että maamme istuvan hallituksen hallintomenettelyt näyttävät muodostuvan päivä päivältä yhä enemmän diktatuuria muistuttavammiksi. Ehkä ei ole kuin ajan kysymys, jos nykyinen hallitusjoukkio saa rauhassa jatkaa puuhasteluaan, lakko ja muiden työtaistelujen sekä demokraattisia muutoksia vaativien liikehdintöjen kriminalisointi joka taasen mahdollistaa niiden väkivaltaisen tukahduttamisen. Tukahduttaa demokraattiset, tavallisia kansalaisia edustavat liikehdinnät, konsanaan kuin tsaarin Venäjän aikana pääomat ja tuotantovälineet omistavan luokan eduksi.

Helsingin Eläintarhassa 27.1.2016
 Sodan- ja Fasisminvastainen Työ ry:n puheenjohtaja
Information Bureau kommunistisen ja työväenpuolueiden (Kominform)
 

Tuomioistuin menettely kieltää kommunistisen puolueen Ukraina (CPU) on lähellä valmistumista. Tuomio District hallinto-oikeuden Kiovan DACK) ensimmäisessä oikeusasteessa on vastoin Ukrainan lainsäädäntöä ja kansainvälisiä normeja, ja se on tehty kirjallista menettelyä ilman osallistumista osapuolten menettely. Näissä oloissa on mahdotonta puhua puolueettomuuden ja objektiivisuuden.
Olemme varmoja, että tämä oikeudenkäynti on poliittisesti motivoitunut ja tavoitteena tuhota kommunistisen puolueen Ukraina - todellinen oppositio nykyiseen järjestelmään.
Olkaamme sinut, rakas Toverit, osallistumaan tähän prosessiin tukea CPU! Vain solidaarisuutemme ja tukemme voi auttaa puolue voittaa iskujen uusfasistinen järjestelmä!

KaleviWahrman                           SergeySkvortsov
Chairman                                      
GeneralSecretary

lauantai 30. tammikuuta 2016

[Kom-uutiset] DONi 29.1.‏

[Kom-uutiset] DONi 29.1.

Vast.ott.: Kom-uutiset@yahoogroups.com Kopio: hs.ulkomaat@hs.fi

Ukraina haluaa korvata Ety-järjestön Nato-joukoilla Donbassissa ja valmistelee harhautusprovokaatioita – Donetskin tilannekatsaus 29.01.




‘Etulinjan tilanteessa on ollut viitteitä tilanteen kärjistymiseen viimeisen vuorokauden aikana. Ukrainan asevoimat rikkoivat tulitaukoa 23 välikohtauksella ja tulittivat kansantasavallan alueita 153 kertaa’, raportoi Donetskin Kansantasavallan armeijan varakomentaja Eduard Basurin perjantaina. Hän totesi että “Ukrainan sotilaallis-poliittinen johto ei näytä pitävän lupauksiaan ja tietyt Ety-järjestön edustajat suovat sen heille. Samaan aikaan he kuitenkin jatkavat Ukrainan osapuolen räikeiden Minskin sopimusrikkomusten rekisteröimistä raportteihinsa”. Basurinin mukaan on pantu merkille kasvanut uhka Ety-järjestön edustajia kohtaan Ukrainan sabotaasiryhmien toimesta. Tämä liittyy Ukrainan komennon suunnitelmiin korvata Ety-järjestön tarkkailijat kansainvälisellä sotilaallisella joukolla, osallistuakseen niin kutsuttuun 'rauhanturvaoperaatioon,’ sanoi Basurin.
‘Vihollinen rikkoi Minskin sopimuksia käyttämällä tulituksissa taisteluvaunua neljä kertaa, 120mm kranaatinheittimiä 18 kertaa, 82mm kranaatinheittimiä 63 kertaa, rynnäkköpanssarivaunuja 37 kertaa, sekä panssarintorjunta- ja ilmatorjuntajärjestelmiä ja kevyitä aseita.
Kaikista intensiivimmistä tulituksista vastasi Peskissä ja Opitnoissa asemaa pitävä 93. erillinen motorisoitu prikaati, joka toimii sotarikollisen Klochkovin komennossa. He tulittivat Trudovskoin, Zhabichevon ja Lozovskoin asuinalueita, Volvo-keskusta ja Donetskin lentokentän aluetta 82-120mm kranaatinheittimillä, rynnäkköpanssarivaunuilla ja panssarintorjunta-aseilla.
Myös Naberezhnoin ja Spartakin asuinalueita tulitettiiin Ukrainan asevoimien toimesta. Ukrainan osapuoli keskeytti jälleen voimalinjojen korjaustyöt Zaitsevossa. Tämän vuoksi alueen asukkaat ovat edelleen ilman kaasun-, veden- ja lämmönjakelua. Ety-järjestö on vahvistanut Zaitsevon asutusalueen tulituksen kielletyillä aseilla Ukrainan asevoimien toimesta. Ukrainan asevoimien pohjoispuolella sijaitsevista asemista tullut isku osui asuintaloon.
Ety-järjestön kansainvälinen tarkkailuvaltuuskunta jatkaa Ukrainan osapuolen räikeiden Minskin sopimusrikkomusten rekisteröimistä raporteissaan. Joten, 28. tammikuuta 2016, Ukrainan varastoista puuttui seuraavat raskaat aseet: 8 kpl ‘Uragan’ raketinheitintä, 18 kpl ‘Giatsint-B’ haupitsia, 15 kpl MT-12 panssarintorjunta-asetta ja kaksi 82mm kranaatinheitintä. Tämä todistaa jälleen kerran Kiovan vastuuttoman asenteen kaikkia Minskissä saavutettuja sopimuksia kohtaan.
Ukrainan asevoimien 56. erillisen motorisoidun jalkaväkiprikaatin sotilas, joka loikkasi Donetskin Kansantasavallan puolelle, on kertonut että puurajaan, kahden kilometrin päähän Granitnoin asutusalueesta on sijoitettu 10 taisteluvaunua. Meidän tiedustelupalvelumme on vahvistanut asian. Juuri näistä asemista Ukrainan asevoimat tulittivat Novaia Marivkan ja Staromarivkan paikkakuntia, missä rekisteröitiin merkittäviä asuintalojen vaurioita.
Donetskin Kansantasavallan armeijan riveihin loikannut palvelusmies raportoi, että he olivat havainneet Ety-järjestön edustajien saapumisen heidän ja muiden puskurivyöhykkeellä olevien yksiköiden asemiin. Jotkut tarkkailjat eivät pyrkineet paljastamaan Ukrainan osapuolen rikkomuksia, sulkien niiltä silmänsä. Ukrainan sotilaallis-poliittinen johto ei näytä pitävän lupauksiaan ja tietyt Ety-järjestön edustajat suovat sen heille.
On tärkeää tuoda esille ettei meidän tiedustelupalvelumme ole rekisteröinyt Ukrainan asevoimien etulinjassa sijaitsevien aseiden ja sotakaluston poisvetoa tai yksiköiden rotaatiota viime viikkojen aikana. Aseiden ja sotakaluston keskittäminen etulinjaan, erityisesti Mariupolin suunnalla, osoittaa Ukrainan asevoimien sotilaskomennon valmiutta provokaatioihin.
Meidän tiedustelupalvelumme mukaan on rekisteröity kasvanut uhka Ety-järjestön edustajia kohtaan Ukrainan sabotaasiryhmien toimesta, jotka operoivat erikoisjoukkojen suunnitelmien mukaan. Aseellisen konfliktin aloittamista varten Ukrainan asevoimat voivat vahingoittaa seuraavan kerran muutakin kuin ajoneuvoja. On olemassa todisteita että kenraalimajuri Lunev valmistelee provokaatiota, jonka uhrien joukossa on myös kansaivälisten järjestöjen edustajia, saadakseen syytteitä Donetskin Kansantasavallan armeijaa kohtaan.Tämä liittyy Ukrainan komennon suunnitelmiin korvata Ety-järjestön tarkkailijat kansainvälisellä sotilaallisella joukolla, osallistuakseen niin kutsuttuun 'rauhanturvaoperaatioon', ilman Donetskin Kansantasavallan suostumusta.
Lopuksi, meidän tiedustelupalvelumme on rekisteröinyt Druzhkovkan (40 km etulinjasta) ja Konstantinovkan (25 km etulinjasta) välisellä alueella asuvien asukkaiden keskuudessa palvelukseen astumisilmoituksia. Alustavan tiedon mukaan, tämä on antaa todisteita seitsemännen liikekannallepanoaallon alkamisesta huolimatta siitä ettei Ukrainan johto ole sitä virallisesti vahvistanut.

Varakomentaja Eduard Basurin, virallisesta käännöksestä vastaa DONi News Agency
Salaspilsin natsileirin historiaa valkomaalataan Latviassa 
Moskova, 29.1. (Sputnik) -Latviassa on yritetty taas kirjoittaa historiaa uudelleen. Uudessa Salaspils-keskitysleiristä kertovassa kirjassa väitetään, ettei siellä kuollut toisen maailmansodan aikana yhtä paljon vankeja kuin aiemmin sanottiin.
Neuvostoliittolaiset historioitsijat liioittelivat merkittävästi Salaspilsin leirin uhrien määrää eikä kyseessä ollut keskitys- vaan kauttakulkuleiri. Näin väitetään Latviassa julkaistussa Tämän portin takana maa vaikeroi —nimisessä kirjassa. Jo ensimmäisten sivujen perusteella syntyy vaikutelma, ettei leirillä tapahtunut joukkomurha vaan väärinymmärrys uhriluvun laskemisessa.
Näin Kārlis Kangeris kirjoittaa kirjassaan Tämän portin takana maa vaikeroi, Salaspilsin leiri 1941-1944: "Laskelmiemme mukaan Salaspilsin leirin kautta kulki enintään 22 tuhatta ihmistä. Heistä 11 tuhatta oli poliittisia vankeja ja 12 tuhatta niin sanottuja "kauttakulkuvankeja", jotka kuljetettiin Venäjältä Valko-Venäjälle Saksaan töihin".
Historioitsijoiden mukaan pienin sodan ajan uhrimäärä on 100 tuhatta ihmistä. Natsit murhasivat leirillä juutalaisten, sotavankien ja kommunistien lisäksi myös 7000 lasta, mille löytyy kirjallisia todisteita. Salaspilsin keskitysleiriä rinnastetaan Auschwitzin, Treblinkan ja Dachaun keskitysleireihin. Tämä totuus ei kuitenkaan sovi yhteen Latvian nykyaikaisen historiatulkinnan kanssa.


Sputnik
Fasistinen järjestäytyminen estettävä Suomessa

Helsinki 24.1.2016
Kommunistien Liiton laajennettu hallituksen kokous pidettiin sunnuntaina 24.1.29016. Kokouksessa käsiteltiin myös ajankohtaista yhteiskunnallista ja talouspoliittista tilannetta. Kokous hyväksyi seuraavan maahanmuuttoa ja oikeistolaistumisilmiöitä käsittelevän kannanoton:
Helsinki 24.1.2011

Pariisin rauhansopimuksen vastainen rasistinen ja fasistinen järjestäytyminen kiellettävä Suomessa

Yhteiskunnallisen kriisin kärjistyminen maailmassa, Euroopassa ja Suomessa on tuonut mukanaan taloudellista ja yhteiskunnallista epävarmuutta. USA:n ja EU:n pyrkimykset vaihtaa sotilaallisia keinoja käyttäen Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueen valtioissa valtaan heille mieleiset hallitukset, ovat synnyttäneet alueella sosiaalisen kriisin, joka heijastuu valtaisana Eurooppaan suuntautuvana hädänalaisten ihmisten muuttoliikkeenä. Tämä uusliberalistinen politiikka ilmenee samanaikaisesti mm. Euroopan valtioiden sosiaalisena pahoinvointina, joka nostaa poliittisella kentällä esiin maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia vastustavia äärioikeistolaisia voimia. Pidemmällä aikavälillä tämä maahanmuuttoa koskeva kysymys ratkaistaan torjumalla uusliberalistinen politiikka, jolloin kyetään normalisoimaan yhteiskunnallinen tilanne maahanmuuttajien kotimaissa. Tällä hetkellä meidän tulee auttaa maahanmuuttajia selviytymään ja sopeutumaan maamme olosuhteisiin. Samalla on huolehdittava siitä, että työnantajat ja oikeisto eivät käytä maahanmuuttajien asemaa meillä työehtojen huonontamiseen, vaan maahanmuuttajille tulee turvata paikalliset ehdot mm. työmarkkinoilla.
Kielteinen suhtautuminen maahanmuuttoon näkyy meillä jyrkkänä rasistisena maahanmuuttajien vastaisena jopa fasistisena liikehdintänä. Yksi seuraus tästä on ollut äärioikeistolaisten ”järjestyspartioiden” ilmaantuminen kaupunkiemme kaduille. On käyty ”saivartelevaa” keskustelua kokoontumisvapauteen ym. vedoten näiden ryhmien toiminnan laillisuudesta. Hallituksen piirissä asiasta vallitsee sekaannus, kun taasen poliisijohdon piirissä kanta on selkeämpi: ”Järjestyksenpito kuuluu vain virallisille poliisivoimille”.
Todellisuudessa kyse ei ole järjestyksenpidosta, vaan äärioikeiston poliittisesta, järjestöllisestä ja ideologisesta järjestäytymisestä. Historian esimerkkinä näemme miten yhteiskunnallisen kriisin oloissa ennen toista maailmansotaa Saksassa ja Italiassa syntyivät ensinnä tällaiset ”järjestyspartiot”, jotka loivat epäjärjestystä ja aiheuttivat osaltaan poliittisen ilmapiirin kärjistymisen, johon tällainen liikehdintä tähtääkin. Viime kädessä tällainen liikehdintä johtaa yhteiskunnan poikkeustilaan ja todelliseen fasismiin.
Meillä YK:n hyväksymä Pariisin rauhansopimus edelleenkin kieltää tällaisen äärioikeistolaisen, rasistiseen ja jopa fasistiseen toimintaympäristöön tähtäävän toiminnan. Tällä on täysin selkeät tunnusmerkit ja keskustelu sen laillisuudesta on ennen kaikkea hämäystä.
Kommunistien liitto katsoo, että tällainen äärioikeistolainen ja rasistinen järjestäytyminen tulee kieltää.
Kommunistien Liitto
hallitus 24.1.2016

Venäjä ja Intia aloittavat Ka-226T -helikoptereiden yhteistuotannon 
Moskova, 28.1. (Sputnik) --  Venäjä ja Intia  aloittivat toteuttamaan yhteistä projektia kevyiden Ka-226T -helikoptereiden parissa Intiassa. Asiasta ilmoitti RIA Novosti viitaten Russian Helicopters -yhtiön lehdistöpalvelun antamiin tietoihin.
Sopimuksessa on sovittu myös helikoptereiden huollosta, korjaamisesta, varaosien toimittamisesta ja teknisestä tuesta.
Russian Helicopters —yhtiö ilmoitti, että joulukuussa allekirjoitetun venäläis-intialaisen yhteistyösopimuksen mukaan, joka koskee helikoptereiden tuotantoa, Venäjällä rakennetaan 60 Ka-226T —helikopteria ja Intiassa 140 helikopteria.
Kyseinen ohjelma on ensimmäinen venäläis-intialainen huipputeknologian projekti, joka toteutetaan Intian hallituksen Make in India —hankeen puitteissa. Helikoptereiden valmistamista varten perustetaan Venäjän ja Intian yhteinen tuotantolaitos Intian alueelle.


Sputnik
Venäläisen Su-24 -koneen lentäjän murhaaja on Istanbulissa 
Moskova, 28.1. (Sputnik) --  Venäläisen Su-24 -rynnäkkökoneen lentäjän tappamisesta epäilty Turkin kansalainen ilmoitti, että palaa uudelleen Syyriaan taistelemaan. Aiemmin ilmoitettiin, että hän on osallistunut taistelutoimiin tässä maassa laittomien aseistautuneiden ryhmittymien puolella.
Turkin kansalainen, joka aiemmin itse ilmoitti, että osallistui venäläisen Su-24 —rynnäkkökoneen lentäjän tappamiseen, osallistui Istanbulissa keskiviikkona taistelijan hautajaisiin, jonka väitettiin kuolleen Venäjän ilmavoimien operaatiossa Syyriassa. Tästä kertoi RIA Novosti viitaten turkkilaiseen Hurriyet —lehteen.
Turkkilainen F-16 —hävittäjä pudotti venäläisen Su-24 —rynnäkkökoneen, Syyrian alueella. Koneen lentäjä Oleg Peshkov käytti heittoistuinta, mutta taistelijat ampuivat hänet maasta käsin.

Lehti kertoi, taistelijan ilmoittaneen, että aikoo uudelleen palata Syyriaan.

Venäjän ulkoministeriö vaati Turkkia ryhtymään välittömiin toimiin, niiden löytämiseksi, jotka tulittivat venäläistä lentäjää Oleg Peshkovia, sekä asettamaan heidät rikosoikeudelliseen vastuuseen taposta.

Turkki puolestaan väittää, että venäläinen kone oli Turkin ilmatilassa, mutta Venäjän pääesikunnasta sanottiin, ettei hävittäjä ylittänyt rajaa. Tämän vahvistaa myös Syyrian ilmatorjunnan keräämät tiedot.



Sputnik

World War III - Uusi Axis of Evil

Liittoja ja valtakirjat Syyrian Front selitti.
Käsite, että ihmiskunta on teetering reunalla kolmannen maailmansodan ei ole enää verkkotunnus ääriryhmä .
Ne teistä, jotka ovat kiinnittäen huomiota tietää, että todellisuudessa, sota on jo käynnissä . Tässä videossa aiomme tutkia profiilit keskeisten toimijoiden ja liittoutumia he muodostivat, paljastaa heidän motiivinsa, ja läsnä todisteita rikoksista, että he ovat jo sitoutuneet. Kaikki lähteet liitetään alla.

Kartta allianssit

Venäjä, Kiina ja Iran ovat kaikki nimenomaan asettui Syyrian hallitus. Venäjä tarjoaa ilmatukea ,kehittynyt Ilmatorjuntaohjus järjestelmät , raskaita aseita ja koulutusta .
Iranin puolestaan ​​on joukkoja paikan päällä .
Toistaiseksi Kiina on kiinnostuneempi meneillään jännitteitä Etelä-Kiinan merellä , ja ei ole taivuttaa sen lihaksia Syyriassa kuin vielä. Kuitenkin, ne olisi aina pidettävä wildcard muuttuja .
Nykyinen Irakin hallitus on myös wildcard. Vuonna 2015 he alkoivat osoittaa, missä heidän uskollisuudestaan ​​makasi useita mielekäs tavoilla. Esimerkiksi he kertoi Yhdysvaltain hallitukselle, että uusia uria toiminta ei ollut tervetullut , mutta samalla ilmoitettiin, että he aikovat etsiä Venäjälle sotilaallista apua .
Luettelo maista ajaa järjestelmä muuttui Syyria on vähän pidempi: Yhdysvallat, Ranska, Englanti, Saksa, Saudi-Arabia, Jordania, Qatar, Turkki ja Israel. Jos näkevät nämä merkit sängyssä iskee kuin outoa, katsomalla heidän motiivinsa selventää asioita huomattavasti.

Matrix motiiveja

Ei ole olemassa vain yksi motiivi tähän verilöylyyn. Pikemminkin on matriisi motiivit jotka leikkaavat joissakin melko outoa paikoissa.
Tietenkin rahaa oli osansa.
Vuonna 2009 Qatar ojensi ehdotuksen rakentaa maakaasuputki , joka olisi kulkenut Saudi-Arabia, Jordania, Syyria, Turkkiin ja Eurooppaan. Syyrian presidentti kuitenkin hylkäsi tämän ehdotuksen. Sen sijaan vuonna 2011 hän taottu sopimus Irakin ja Iranin ajaa putki itään leikkaus Qatar ja Saudi-Arabia ulos silmukan kokonaan.
Se oli noin tällä kertaa, että jihadisteihin alkoi tulvivat alueelle aikomus poissulkevia Assad. Westesitti nämä ryhmät vapaustaistelijoina.

Lahkojen geopolitiikka

Suurin osa näistä militantteja (ISIS mukana) ovat sunnit jihadistit, joka on merkittävä, koska Saudi-Arabia, Qatar, Turkki ja Jordania ovat kaikki sunnit samoin.
Ja Saudi-Arabia erityisesti on pitkä historia levittää haluamansa kanta Sunni ääriliikkeiden(Wahhabismi) investoimalla voimakkaasti rakennuksen moskeijoissa, madrasas, koulut, ja sunnit kulttuurikeskukset kaikkialla muslimimaailmassa. Nyt he ovat ISIS työntämällä sitä asein (ISIS tarttuu wahhabien muodossa sunnien islamin).
ISIS ei ole vain joitakin tumma poikkeama. Wahhabismi kuten filosofia vaatii sen kannattajista ottaa hallituskausien valta voimakeinoin, ja määrätä sharia-lakia. Wahhabismi myös kannustaa seuraajia vainoamaan Shia muslimeja , joita ne pitävät luopioiden. Ja tietenkin luopumus seuraa kuolemanrangaistus.
Iran on Shia. Nykyinen hallitus Irakissa on Shia, ja on vahvat siteet Iraniin . Putkilinjan sopimusta, joka Assad hyväksyi vahvistaisi tämän Shia lohko, ja sen alueellinen vaikutus. Sunnit eivät pidä tätä, itse asiassa he jopa keksi termi kuvaamaan sitä: Shia Crescent .
Israel ei myöskään pidä tästä "Shia Crescent", lainkaan, ja he ovat päättäneet työskennellä sunnit muodostaa rinnakkaisen lohkon tasaamaan Iranin vaikutusvalta.
Siksi Israel on käynnistänyt lukuisia ilmaiskuja vastaan ​​Syyrian hallitus vuosien (ks täällä , täällä , ja täällä ), ja on säädetty sairaanhoidon, logistista tukea ja turvallinen liikkuminen tunnettuihin jihadisteihin .
Vuonna 2013 Israelin suurlähettiläs Yhdysvaltojen, Michael Oren, kertoi Jerusalem Post että "alustava viestin Syyrian kysymys oli, että me aina halunnut [presidentti] Bashar Assadin mennä, me aina mieluummin pahiksia, jotka eivät tukena Iran roistoja jotka tukivat Iran ", hän sanoi.
Tämä oli asia, hän sanoi, vaikka muut "pahiksia" olivat sidoksissa al-Qaidaan.
Anna että uppoavat hetkeksi.

Todisteet rikollisen toiminnan

Nyt tässä vaiheessa, jos kysyisit mitään näistä hallitusten suoraan miksi niitä aseistaa ja rahoittaa jihadisteihin Syyriassa he väittäisi että ne vain tukevat "kohtalainen kapinalliset", erityisesti FSA.Kuitenkin FSA komentajat ovat menneet ennätys sanoa, että ne tekevät yhteistyötä, ja toteuttaa yhteisiä operaatioita Al-Nusra (Al-Qaidan virallinen sivuliikkeen Syyria), ja ISIS ja Al-Nusra ovat virallisesti liittoutuneet , ja se on vakiintunut että FSA komento on hallinnut islamilaisten ääriryhmien vuosia .
Lisäksi ajatushautomo, joka perusti Tony Blair julkaisi raportin vuonna 2015 jossa todettiin, että se oli turha yrittää tehdä eroa maltillisten kapinallisten ja jihadistit , koska suurin osa näiden ryhmien jakaa ISIS ydin uskomusjärjestelmän , ja aiheuttaisi Sharia-laki jos he tulivat valtaan.
Tässä yhteydessä saisi tukea näiden ryhmien voidaan tulkita materiaali terrorismin tukemiseen, mikä on rikos.
Nyt Yhdysvaltain hallitus on aseistaa, rahoitus ja koulutus näiden ääriliikkeiden sekä salaisesti että julkisesti vuodesta 2011. Kuitenkin tämä tuki olisi ollut mahdotonta ilman apua alueellisten jäsenten anti-Assadin akselilla.
Vuosia Jordan on mahdollistanut CIA juosta koulutusleirit sotilaalliset ryhmät ja on myöntänyt niille militantteja turvallinen liikkuminen Syyriaan.
Qatar on myös koulutuksen perusteella. Vuonna 2014 PBS vieraili jokin näistä leirejä ja haastatelleet muutamia harjoittelijoita . Yksi taistelijoista kertoi toimittajille, että he olivat koulutettu "miten lopettaa sotilaat vielä elossa jälkeen väijytys."
Viimeistely pois haavoittuneita sotilaita on selkeästi vastoin Geneven sopimuksia. Se on warcrime. Tämä on tunnusmerkki terroristijärjestö, ei maltillinen vapaustaistelijoiden.
Turkki, on ollut pääasiallinen tapa materiaalin ja henkilöstön upeasti ja ulos jihadisti alueella vuosia . Räikeä esimerkki tästä oli 400 tonnia aseita, jotka oli ryöstetty Gaddafin armories, kuljetetaan Turkkiin ja sitten muutti Syyriaan vuonna 2012. Tässä vaiheessa he eivät edes yritä peitellä sitä, vaikka se oli jo selvää, että jihadisteihin olivat vastaanottavan leijonanosan aseita .
Jordania, Saudi-Arabia ja Qatar on myös avustaa siirto raskaiden aseiden suoraan Al-Nusralentämällä satojen lastin lennot Syyriaan.
Ja sitten on surullisen Toyota kuorma joka ISIS asemia. Yhdysvaltain terrorisminvastaisen virkamiehet tehty show tutkii missä ne saada nämä autot, mutta se olisi ollut paljon helpompaa, jos he oli juuri kutsuttu Yhdysvaltain ulkoministeriö. mukaan PRI , Yhdysvaltain ulkoministeriö on toimittanut Toyota Hiluxes (tarkka malli käyttävät ISIS) Rahoitustarkastuksen vuosia.
"Varusteet kuten Toyota Hiluxes ovat mitä me kutsumme voima mahdollistajina kohtalainen oppositiovoimien maahan", hän lisää. Shahbander sanoo Yhdysvaltojen toimittama mikrofonien on panna joukkoja ja tarvikkeita taisteluun. Osa laivaston jopa tulla taistelukenttä aseita.
"Voit aivan odottaa monille näistä kuorma asennettavaksi miehistöineen palvellaan konekiväärit tai muun tyyppinen laitteet, sotatarvikkeita, että oppositiovoimien on pääsy. Tarkoitan, se on yksi syy miksi Toyota Hilux on niin tärkeä voima kerroin, koska sitä voitaisiin käyttää sekä humanitaarisiin tarkoituksiin ja toiminnallisiin tarkoituksiin samoin. "
Tietäen todellinen ketju liittoutumien näiden ryhmien välillä on erittäin järkevää, että ISIS päätyisi ratissa.
Eikä pidä unohtaa öljyn. Tässä vaiheessa ISIS on saavuttanut pisteen, jossa se ​​ei enää tarvitse suoraa sponsorointi. organisaatio ansaitsee arviolta $ 1 miljoona $ 2 miljoonaa dollaria päivässä läpi öljyn myynnistä . USA oli tietoinen tästä , mutta ei tehnyt mitään sen pysäyttämiseksi . He eivät edes tuomita maa, joka on helpottaa myyntiin tämän öljyä.
Venäjä, toisaalta, alkoi kohdistaminen öljy saattueita puski Turkkiin marraskuussa 2015. Pian tämän jälkeen Turkki ammuttiin alas Venäjän Su-24, joka muka rikkoi Turkin ilmatilaa 17 sekuntia. Vastauksena Venäjä julkaisi satelliitti todisteita , että he väittävät osoittaa miten Turkki on salakuljetus öljyä ISIS. Yhdysvaltain hallitus hylkäsi tämän todisteita , mutta ei vastapainoksi mitään näyttöä oman.
Joten jos on öljy menee? Meidän pitäisi vain laittaa, että pienetkin yksityiskohdat ulos mielessämme.
He tiesivät, mutta he eivät tehneet mitään. Miksi?
Oikea, ja oletan emme huutaa Turkki ostaa öljyä, koska emme halua satuttaa Erdoganin tunteita.

Katastrofiin

Selvästikään ei ole edun anti-Assadin akselin poistamiseksi ISIS. Yhdysvallat ja Ranska ovat innokkaita tekemään show ilmaiskuja ja erikoisjoukot, mutta mitä he todella haluavat on kyky toimia Syyriassa sotilaallisesti. Tämä on ainoa tapa he ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa lopputulokseen.
Trouble on, Venäjä on kaivettu. Toisin kuin Yhdysvallat ja Ranska, ne on lupa toimia maassa , ja tämä on mahdollistanut heitä perustamaan emäksiä, ja voimakas ilmatorjunnan sähköverkko missään vaiheessa voitaisiin valvoa lentokieltoalue.
Washington on heikossa asemassa . Se ei voi oikeastaan ​​voittaa tästä näkökulmasta , joten ne täytyy löytää tapa laittaa Venäjän taseen ja vallata vauhtia.
On tärkeää muistaa oikeilla panoksilla tässä konfliktissa. West on romahdus. Niiden vaikutus on hiipumassa. Jos Yhdysvaltain ja niiden liittolaiset eivät poistaa Assad vallasta mitä ne on edessään on enemmän kuin vain vahva Shia puolikuu. Jos he epäonnistuvat, he ovat vaarassa on apajille pois koko alueen , ja tilalle Venäjällä . Tämä antaisi Venäjälle valtavasti vaikutusvaltaa globaaleilla energiamarkkinoilla, ja tämä tietysti on vakavia seurauksia petrodollari. Washington-tämä on mahdotonta hyväksyä tulos , joten odottaa odottamatonta.