LAULUSTA JA FILOSOFIASTA

Kirjoitan luentosarjaa ranskalaisesta, arabialaisesta ja venäläisestä musiikista. Minulla ei ollut mitään aikomusta puhua politiikasta. Yllätyin kuinka läheisissä väleissä ranskalainen chanson ja radikaali vasemmistolainen politiikka aikoinaan olivat. Sain tämän tiedon ihan kaupan päälle. Hauskahan se tietysti on huomata, että omat taiteelliset ja poliittiset mieltymykset sopivat näin hyvin yhteen.

Lainaan lyhyesti Esa Tölkkiä ja Gunnar Aspelinia. Sitten yritän kuvata tapahtumia omin sanoin. Kaikki lukijoiden korjaukset ja täydennykset ovat tervetulleita.

Toinen yllätys oli filosofian ja musiikin läheinen suhde. Chanson on toiselta nimeltään realistinen laulu. Esa Tölkki määrittelee näin: "Realismiin liittyy Jean-Paul Sartren luoma eksistentialismi, joka sisältää vaikutteita kaikista chanson-lauluissa käytetyistä aiheista. Eksistentialismi rakentuu vahvasti koko Eurooppaa ja muuta maailmaa kohdanneen suuren onnettomuuden, toisen maailmansodan jättämiin jälkiin ihmisten mielissä. Eksistentialismin tärkeimpiä käsitteitä on 'la nausée', inho, jonka voi katsoa kuvaavan yksityisen ajattelevan ihmisen tilannetta maailman mielettömyyksien edessä."

Gunnar Aspelin kuvailee sitä näin "Meidän päiviemme henkinen kriisitilanne kuvastuu eksistentialistisessa elämänfilosofiassa; se vetoaa Sören Kierkegaardiin ja pyrkii tulkitsemaan ihmisen asemaa maailmassa, jossa sellaisenaan ei ole mitään sisällystä eikä järkeä. Tämä oppisuunta on peräisin sotien välisen ajan Saksasta, missä sen kehitteli Martin Heidegger, ja sen julistajaksi Ranskassa tuli runoilija Jean-Paul Sartre."

Aspelin jatkaa: "Eksistentialismin lähtökohtana on minän ja ulkomaailman välittömästi koettu vastakohta. Oliot ympärillämme me käsitämme erilaatuisiksi [vieraiksi] objekteiksi; käsittäessäni oman itseni minä koen tämän välittömästi 'olevana'. Eksistenssini [olemassaoloni] käy olemukseni edellä; minulla ei ole mitään alkuperäistä laatua, joka määräisi tekoani, vaan minä luon oman laatuni vapailla tahtomuksillani."

Aspelin päättää: "Vapauteen liittyy ehdoton vastuu itsestäni ja kaikista muista ihmisistä; päätettyäni tehdä jotain minä suoritan valintani koko ihmiskunnan nimissä. Siitä johtuu se ahdistuksen tunne, joka Sartren mukaan kuuluu ihmiselämän välttämättömiin tosiasioihin. Minulla ei ole mitään ulkoista tukea, ei mitään korkeampaa ohjausta, yksinäisenä ja hylättynä minun on löydettävä tieni maailmassa, joka kulkee tasaista kulkuaan välittämättä vähäänkään minun kohtalostani."

AJANKUVA

Ajankuvan kannalta olisi ymmärrettävä ajan ihmistä. Se taas vaatii upottautumista ihmismielen syvyyksiin, mikä onnistuu ainoastaan filosofian kautta. Eksistentialismin juuret olivat sotien välisessä Saksassa ja fasismin nousussa. Myös Espanjan sisällissodan kauhut synnyttivät ihmisissä voimattomuuden tunnetta.

HAASTE

Lähes demonisen dynaamisen Yhdysvaltojen haastamassa Euroopassa käytiin taistelua tulevaisuudesta. Fasismi oli sekä amerikkalaisen juurettoman maailmankuvan vastustamista että amerikkalaisen tehokkuuden matkimista. Toinen fasistien kauhukuva oli Neuvostoliitto.

JAKAUTUNUT EUROOPPA

Sodan jälkeinen Eurooppa jakautui kahteen leiriin myös emotionaalisesti ja filosofisesti.

Eksistentialismi oli saksalaisten ja ranskalaisten reaktio. Itä-Euroopassa tuho oli ollut huomattavasti suurempaa, mutta myös tunne voiton merkityksestä oli erilainen. Nämä kaksi kulttuuria kohtasivat musiikin tasolla. Ranskassa se tapahtui chanson-ilmiön kautta ja Venäjällä estradilaulujen ja kansanmusiikkiharrastuksen kautta. Näiden rinnalle nousivat 1960-luvun kaksi suurta aatetta: rauhanliike ja feminismi.

RAUHANLIIKE

Rauhan merkityksen ymmärsi jokainen. Kylmän sodan tarkoitus oli hidastaa Itä-Euroopan jälleenrakentamista ja estää kommunismin leviäminen Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Yksi aseista oli musiikki. Yhdysvaltojen ja eurooppalaisen oikeiston valinta oli kaupallinen viihde. Taidemusiikkia eliitille ja viihdettä rahvaalle. Sen sijaan vastapuolen ehdotus oli kansankulttuuri, jonka yksi ilmenemismuoto oli chanson.

FEMINISMI

Naisten rooli voitossa oli keskeinen. Paluuta menneisyyteen ja miesten ehdottomaan ylivaltaan ei ollut. Runouden, filosofian ja feminismin liitto ruumiillistui aikansa kuuluisassa pariskunnassa: Simone de Beauvoir ja Jean-Paul Sartre.

Ajankuvassa ovat siis mukana Yhdysvaltojen ja viihteen nousu, fasismin nousu ja tuho, radikaali vasemmistolaisuus, rauhanliike ja feminismi.

KILPAILEVAT AATTEET

Filosofisesti eksistentialismi oli hallitseva. Sen tärkeimmät haastajat olivat oikeistolainen liberalismi, marxilainen dialektinen materialismi ja strukturalismi.

Äärimmilleen yksinkertaistettuna valinta oli oikeiston ja vasemmiston, yksilön oikeuksien ja yhteisön korostamisen välillä. Myös suhde uskontoon oli tärkeä.

VASEMMISTON ASENNEKIRJO

Eksistentialistisen toivon ja inhon rinnalla oli dialektinen materialismi, jonka mukaan "tajuntaa määrää avaruudessa ja ajassa ilmenevä todellisuus". "Tämän mukaan ihmisen salaisuus ei ratkea tutkimalla ihmisen tietoisuutta, vaan ihmisen tietoisuutta pitää ymmärtää tutkimalla yhteiskunnallisia käytäntöjä, toimimisen tapoja ja ajattelun käytäntöjä, eli ideologisia koneistoja".

Sodan tuhojen jälkeen ihmiset yrittivät rakentaa itselleen uutta maailmankuvaa. Tämä oli hyvin hedelmällistä aikaa filosofiassa, taiteessa ja musiikissa. Meidän täytyy ymmärtää kaikki tämä, jotta ymmärtäisimme tuon ajan musiikin ainutkertaisen kauneuden sekä myöhemmän viihdekulttuurin aiheuttaman hirvittävän hävityksen.

Tauno Auer 25.1.2016