Hyvät toverit, muistakaamme Leniniä

Toveri Matti Laitinen toimitti täällä äskettäin ansiokkaan kirjoituksen Leninistä hänen 92 vuotta sitten tapahtunutta poismenoaan muistaen. Tätä assosioiden ajattelin minäkin tässä saumassa kirjoittaa samasta aiheesta, koska aivan viime päivinä on mieleeni noussut moniakin kysymyksiä, joissa meidän on syytä muistaa ja tutkia Leniniä.

Työväenliikkeen historiassa nousee usein eteen vaiheita, jolloin asiat eivät tunnu etenevän ja tarvitaan ideologista t. toiminnallista sysäystä, joka muodostaa ”ulospääsyn” vaikeasta tilanteesta. Yksi tällainen vaihe oli 1830-luvun lopulla, jolloin työväenluokka oli muodostumassa luokaksi ja tarvittiin yhtenäistä arvopohjaa työväenluokan porvaristonvastaisen luokkataistelun nostamiseksi. Työväenjoukkojen piirissä pyrkivät silloin tätä syntynyttä aukkoa paikkaamaan erilaiset pikkuporvarilliset anarkistiset aatesuuntaukset, jotka kuitenkin viime kädessä kannattivat porvariston valtaa eivätkä kyenneet tätä aukkoa paikkaamaan. Kuitenkin tiedämme, että samaan aikaan Marx ja Engels löysivät ja esittivät tieteellisen yhteiskuntateorian sekä dialektisen ja historialliseen materialismiin perustuvan tieteellisen maailmankatsomuksien. Marxin ja Engelsin ansiosta työväenluokka sai tieteellisen aseen porvaristonvastaiseen taisteluun. Tämä ”avasi padot” työväenluokan luokkataistelulle ja työväenliike lähti nousemaan.

Venäjällä Lenin alusta saakka tukeutui marxilaiseen maailmankatsomukseen. On merkille pantavaa se, että yksi Leninin ensimmäisiä teoksia ”Mitä ovat Kansan ystävät ja miten he taistelevat sosialidemokraatteja vastaan” suuntautui sekin pikkuporvarillisen ”Kansan ystävien” liikkeen ideologian voittamiseen. ”Kansan ystävät” olivat silloin Venäjällä, kuten proudhonilaiset 50 vuotta aiemmin Länsi-Euroopassa se pikkuporvarillinen voima, joka pyrki täyttämään sitä tyhjiötä, jonka nouseva työväenluokka ja vallankumouksellinen liike Venäjällä muodosti. Eli tällaiseen tilanteeseen, joka Venäjällä silloin muodostui, ei suoraan löytynyt ohjetta ja neuvoa Marxilta ja Engelsiltä. Mutta soveltamalla ja tutkimalla Marxin ja Engelsin tuotantoa Lenin kykeni avaamaan tätä tilannetta.

Uusi tilanne, jossa vallankumouksellisen liikkeen eteneminen vaikeutui, syntyi heti Venäjän ensimmäisen epäonnistuneen porvarillis-demokraattisen vallankumouksen jälkeen, kun marxilaiset joutuivat vetäytymään maan alle. Samaan aikaan tieteen alueella oli tehty uusia löytöjä. Silloiset materialistit eivät heti ymmärtäneet näiden sähkö-opin, fysiikan ja ydinfysiikan yms. alueilla tehtyjen tieteellisten löytöjen merkitystä. Jotkut arvostetut fyysikotkin katsoivat että ”materia on kadonnut”. Silloisten materialistien piirissä materia samaistettiin atomiin, jonka katsottiin olevan materian pienin ja jakamaton osanen. Kun löydettiin atomin osa elektroni ja atomi ”hajotettiin”, monet filosofit alkoivat toimia dialektista ja historiallista materialismia vastaan (mm. Mach) ja näitä filosofisia oppeja seurasivat monet sosialidemokraatit (mm. Kautsky).

Myöskään marxilaisten piirissä ei ymmärretty, miten tästä päästään eteenpäin. Eräät bolshevikit alkoivat haparoida näissä kysymyksissä. Yhteiskunnallisesti vaikeassa tilanteessa tämä haparointi muuttui poliittisen edistyksen jarruksi, kun työväenliikkeen vallankumoukselliselle toiminnalle ei kyetty näkemään selkeää suuntaa. Tässä vaiheessa Lenin paneutui tiiviimmin ajan filosofian kysymyksiin ja monien aiempien filosofiaa käsittelevien kirjoitustensa lisäksi hän kirjoitti teoksensa ”Materialismi ja empiriokritisismi”. Siinä Lenin perusteli, että materian määritelmää ei saa sitoa materian rakenteeseen. Materian rakenteessa ilmenee vain kulloisenkin tietämyksemme raja. ”Kun tietomme eilen ylsivät atomin asteelle, niin tänään ne yltävät elektronin asteelle”. Leninin mukaan rakenteensa osalta materia on loputon ja myös kehitys on loputon. Tämän seurauksena idealistiset näkemykset vallankumouksellisessa liikkeessä kyettiin torjumaan ja historiallisen materialismin mukaisesti etenevä yhteiskuntakehityksen kyettiin edelleen näkemään ja perustelemaan. Tämä tieto ohjasi silloin sosialistista vallankumousta ja myöhemmin sosialistista kehitystä ja luokkataistelua.

Leninin ansio tässä oli suuri. Hänen löytönsä kestää tänäänkin luonnontieteellisen kritiikin. On nähtävä, että se johtopäätös mitä Lenin ”Materialismi ja empiriokritisismi” teoksessaan esitti, ei löydy suoraan Marxilta ja Engelsiltä. Leninin tuli tutkia aikansa uusia löytöjä ja marxilaiseen tieteeseen perustuen tehdä niistä johtopäätökset.

Yleensäkin Lenin kaikissa eteen tulevissa vaikeissa tilanteissa  sovelsi marxilaisen tieteen löytämiä lainalaisuuksia ja etsi näin työväenluokan taisteluun ratkaisuja. Näissä tilanteissa hän aina esitti työnsä tulokset kirjoittamalla teoksen. Niinpä meillä tänään on käytössämme iso joukko Leninin tieteellisiä teoksia, joissa hän selvittää porvaristonvastaisen luokkataistelun kehityksessä esiin nousseita kysymyksiä.

Mihin minä tällä tähtään?

Meillä on tänään hyvin laajassa, jopa globaalisti nähtynä tilanne, jossa työväenluokka on hyvin hajallaan. Puuttuu ennen kaikkea yhtenäinen maailmankatsomus, jonka kehityksessä on jääty puoli vuosisataa jälkeen. Sen seurauksena erilaisia kommunistisia ja marxilaisia ryhmiä löytyy lähes yhtä paljon, kuin on heidän piirissään ihmisiäkin. Ongelmaan on vain yksi ratkaisu. Marxilainen maailmankatsomus, dialektinen ja historiallinen materialismi on päivitettävä vastaamaan nyky-yhteiskunnan ja nykytieteen kehitysvaihetta. Kuten edellä mainitsemissani esimerkeissä, sillä luodaan työväenluokalle yhteinen arvomaailma, jonka pohjalta kehittää yhtenäistä luokkataistelutaktiikkaa.

Tällä hetkellä meillä on kehittymässä varsin ihmeellinen marxilaisen työväenliikkeen hajottamisen muoto. Nykypäivän ongelmia ratkaistaessa monet vaativat tukeutumaan pelkästään Marxiin. He haluavat vetää suoran linjan Marxista meidän aikaamme ja ratkaista näin nykypäivän luokkataistelun kysymyksiä. Nyt on kuitenkin huomattava, että Marxin keskeisin historiallis-filosofinen johtopäätös oli kapitalismin kumoamisen välttämättömyys yhteiskunnallisessa vallankumouksessa, jonka subjekti on työväenluokka. Tämä päämäärä oli Marxin ja Engelsin toiminnan tärkein motiivi. Mutta Marx ei sanonut millainen rakenteeltaan on kapitalismin tilalle pystytettävä työväen hegemoniaan perustuva valtio ja miten tämä yhteiskunnallinen vallankumous tapahtuu. Se syntyy yhteiskunnallisen käytännön ja luokkataistelun prosessissa. Vallankumous Venäjällä perustui Marxin ja Engelsin ajatusten soveltamiseen silloisessa historiallisessa tilanteessa. Lenin otti tarkasti huomioon sen miten Marx ja Engels itse näkivät vallankumouksen mahdollisuudet esimerkiksi ”Euroopan hulluna vuotena” ja sen jälkeisenä aikana. Bolshevikit toimivat Marxin ja Engelsin periaatteiden mukaisesti täysin oikein pyrkiessään muuttamaan maailmaa tyytymättä pelkästään selittämään sitä.

Jo Lenin toiminnallaan osoitti, että työväenluokan luokkataistelutoiminta on luonteeltaan kumulatiivista. Tämä merkitsee sitä, että meidän tulee ottaa huomioon koko historian kuluessa tapahtuneen luokkataistelun kokemus. On huomioitava myös koko reaalisen sosialismin ja Neuvostoliiton kokemus. Marx ja Engels löysivät tieteellisen maailmankatsomuksen ja yhteiskuntakehityksen lainalaisuudet, joita tutkimalla ja soveltamalla työväenluokan tulee kunakin aikana selviytyä omasta luokkataistelustaan.

Yksi tällainen ”uuden ajattelun lähettiläs” on Hannu Taanila, jolle annettiin runsaasti puheaikaa Helsingin yliopistolla v. 2013 järjestetyssä Pääoman 1. osan uusintapainoksen julkistamistilaisuudessa. Taanila nosti esiin jo Marxin aikana syntyneen vulgääri-marxilaisuuden, jossa Marxin tieteellisiä asettamuksia ymmärrettiin väärin, yksinkertaistettiin ja näiden pohjalta tehtiin sitten yhteiskunnallisia johtopäätöksiä eli pahoinpideltiin. Tästä pahoinpitelystä hän syytti sitten Neuvostoliittoa: ”Tämä vulgäärimarxilaisuuden perinne sitten ”kristallisoitui” tai huipentui Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen ideologiana. Syntyi oppi ”marxismi-leninismi”, jonka tekemiseen sen enempää Marxilla kuin Leninilläkään ei ollut osaa eikä arpaa.” Taanila ja hänen hengenheimolaisensa eivät taida enää muistaa, että varmasti Neuvostoliitto on se paikka, jossa tehtiin eniten Marxin ja Engelsin tuotannon julkistamiseksi ja levittämiseksi. Ja jos me sosialismin kokemuksesta jotain haluamme oppia, niin kyllä yksi tärkein alue on Neuvostoliitto ja sen kokemus. Mitä muuta Taanila sanoi, kannattaa lukea mitä silloin kirjoitimme Kansan äänessä: https://asiakas.kotisivukone.com/files/kansanaani.kotisivukone.com/kns6-13.pdf

Heikki Männikkö
26.1.2016