maanantai 4. huhtikuuta 2016

Neuvostoliitto-seminaarin luennon alkusanat

LYHYT NEUVOSTOLIITTO-SEMINAARI LAPINLAHDELLA
Järjestäjä: Lapinlahden Venäjä-seura
Tauno Auerin luento 2.4.2016
LUENNON ALKUSANAT

Miksi realistinen käsitys Neuvostoliiton historiasta olisi meille suomalaisille niin tärkeää?

Lyhyt vastaukseni olisi tämä: jyrkät ja yksipuoliset tulkinnat sosialismin ajasta vääristävät käsityksiämme nykyvenäläisistä. Nämä vääristyneet käsitykset saattavat johtaa toimiin, joilla on päinvastaiset vaikutukset kuin mihin meillä suomalaisilla on aikomus. Oman käsitykseni mukaan juuri näin käynyt. Yritän kertoa miksi.

Yleisesti ottaen on syytä epäillä, että kaikki kommunismiin liittyvä vääristellään järjestelmällisesti ja suurella vaivalla kuluista piittaamatta. Näin syntyvien kertomusten ja kirjoitusten ennakko-oletus on, että kommunistit ovat pahoja ja heidän aikeensa vastuuttomia, vääriä ja moraalittomia. Kaikki asiat esitetään tässä valossa.

Tästä meillä kaikilla on kokemusperäistä tietoa. Oli ja on olemassa maailmanlaajuinen antikommunistinen mielikuvateollisuus, joka sai alkunsa heti Lokakuun vallankumouksen (tai bolshevikkien vallankaappauksen, kuten sitä myös kutsutaan) jälkeen. Suomi oli harvoja maita sodan jälkeen, jossa näitä mielikuvia piti esittää YYA-sopimuksen vuoksi pimennetyin lyhdyin.

Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen varsinkin oikeisto on ottanut vahingon takaisin ja korvannut menettämänsä tilaisuuden yltäkylläisesti. Kuitenkin on mahdollista ajatella, että ilman Kekkosen johtamaa suunnanmuutosta sodan lopulla, valkoiselle Suomelle olisi käynyt köpelösti. Nykyisin Kekkosen toiminta halutaan esitellä Suomessa hyvin kielteisessä valossa ajattelematta, mikä olisi ollut vaihtoehto. Näin oikeiston edustajat sahaavat poikki sitä oksaa, jolla maa aikoinaan istui, kuvitellen ettei sille ole enää käyttöä. Aika näyttää onko näin.

Yhdessä nämä kaksi (järjestelmällinen mustamaalaaminen - sama järjestelmä on nyt toiminnassa suhteessa Venäjään - ja Paasikiven ja Kekkosen linjan herjaaminen) tuntuvat muodostavan perustan Suomen viralliselle Venäjä-politiikalle. Maassamme oletetaan, että Venäjän kantojen ja valtiollisen turvallisuuden ja edun huomioonottaminen olisi paluuta vanhaan. Itse asiassa se OLISI paluuta vanhaan, mikä saattaisi kuitenkin olla hyvä asia. Riippuu tietysti siitä, kuinka Kekkosen toiminta nykyvalossa arvioidaan.

Ehkä oivallamme jotakin uutta, jos katsomme kysymystä lyhyesti Venäjän kannalta. Suomi ei ole koskaan ollut fasistien johtama maa ja siksi sopu sodan jälkeen oli mahdollinen. Stalin tunsi Suomen hyvin. Hän oli kokenut Tampereella vuonna 1905 erään uransa ja elämänsä kohokohdan, kun hän tapasi siellä ensimmäisen kerran oppi-isänsä Leninin. Myös Otto-Wille Kuusisen asema neuvostojärjestelmän huipulla saattoi lopulta kuitenkin olla liennytystä edistävä tekijä. Sen sijaan Venäjän nykyjohdossa ei ole ketään, jolla olisi syviä henkilökohtaisia siteitä Suomeen. Tämä ei välttämättä ole Suomen kannalta hyvä asia.

Sodan jälkeen Suomi vakuutti ikuista ystävyyttä. Tavalliset venäläiset saattavat yhä sanoa ja niin olen kuullutkin sanottavan kylmän sodan ajasta, että "Suomi oli meidän ainoa ystävämme silloin, kun kaikki muut olivat meitä vastaan".

Nyt Suomi on kuuluvalla äänellä ilmoittanut, että mitään ystävyyttä ei koskaan ollutkaan. Se olikin nöyryyttävä jakso maamme historiassa.

Eikä tässä kaikki. Lisäksi Suomi on innokkaana mukana Venäjän vastaisissa talouspakotteissa ja äärimmäisen loukkaavaa kieltä käytävässä tiedotussodassa. Toisista yhteyksistä tiedämme, että venäläisten mielestä alhaisin mahdollinen teko on ystävän pettäminen. Kuinka tämä asetelma tulee kehittymään ratkaisee Suomen kohtalon seuraaviksi 20, 50 ja sadaksi vuodeksi. Jos joku suomalainen kuvittelee muuttavansa asetelman viemällä "demokratian Moskovaan" elää hän vaarallisissa harhoissa. Niin ei tule tapahtumaan.

Venäjä on asiasta hiljaa, koska ärjyminen ei hyödytä mitään ja johtaisi vain Suomen NATO-linkin nopeaan vahvistumiseen. Nähtäväksi jää mihin härmäläinen ajopuu tällä kertaa päätyy.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

KANSAINVÄLISEN POLITIIKAN JULMA MAAILMA

Entisestä Yhdysvaltojen valtiovarainministeristä Tim Geithnerista kerrotaan, että hän suorastaan nauttii vallankäyttöön liittyvistä murhenäytelmistä. Englanniksi sanotaan 'the tragedy of power'.

Jos henkilö epäröi tehdä vääryyksiä ja ikäviä asioita, hänestä ei voi tulla tilanteen herraa ja täten hän ei myöskään voi saavuttaa ja toteuttaa niitä hyviä asioita, jotka olivat hänen alkuperäiset tavoitteensa.

Politiikka on julmaa. Vain vahvat menestyvät. Pitäisi olla viisas ja vahva. Jos on pelkästään viisas, jää vahvojen jalkoihin. Historia kannattaa lukea kylmässä valossa. Lämpimälle tunteellisuudelle ei löydy paikkaa maailmanpolitiikan majatalosta. Politiikassa Jeesus-lapsi kuristetaan kehtoon.

Sotilaallisen voiman lisäksi tarvitaan ajatusten voimaa. Ideologia ei saa olla liian monimutkainen. Tyhmimmänkin on ymmärrettävä missä mennään. Neuvostoliiton sisäpolitiikka saattoi tuntua monista tarpeettoman karulta. Mutta sodassa - kylmässä ja kuumassa - ei auta turhia herkistellä.

Joukkotiedotusvälineiden historian kirjoitus on ennen muuta tunteellista. Tarkoitus on luoda mieltä kiihdyttäviä kertomuksia, jotka leimaavat tapahtumat toivotun laisiksi. Kun puhutaan Venäjästä on kyse ennen muuta taistelusta tunteista, taistelu fiiliksistä. Suomen Kuvalehti otsikoi "Suurvalta soppajonossa". Jos suomalaiset ajattelevat, että venäläiset ovat surkeita, syntyy mielikuva heidän varmasta tappiostaan. Ei siis ole väliä, jos he suuttuvat meille.

Ihmisten enemmistö asettuu aina voittajan puolelle, jos ei muuta niin turvatakseen perheensä elannon. Samasta syystä 1930-luvulla Buharin, Trotksi ja Zinovjev murskattiin niin julkisesti. Mitä epävarmempi tilanne, sitä enemmän on väkivaltaa. Samasta syystä Ranskan vallankumouksellisessa terrorissa katkottiin niin monia kauloja, mikä ei estä ranskalaisia juhlimasta sen alkua kansallispäivänään. Venäjältä on ihan turha odottaa muuta.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Nyt kun olen tehnyt selväksi, että politiikassa tapahtuu myös ikäviä asioita ja että voittaja on aina oikeassa - pitäen kuitenkin mielessä vanhan arabialaisen sananparren "heikosta saatu voitto on samaa kuin tappio" - voin yrittää yhdistää historian lukemisen ja demokratiaan. Mikä olisi sellainen historian tulkinta, joka olisi realistinen ja silti kansalaisille voimia antavaa? Miten rahvaan historia erottuu ruhtinaiden maailmankuvasta?

Ensin olisi tunnistettava näiden kahden sekasikiö, jossa harvainvallan tarina syötetään palkkatyöstä ja massamediasta riippuvaiselle yleisölle. Siinä länsimaiden historia kuorrutetaan sokerilla ja punakapinallisten tarinat höystetään rotanmyrkyllä. Ratkaisevaa on mediaherruus sekä siitä mitkä tiedot polttavat ihmisten sydämiin lähtemättömät jäljet. Sen jälkeen kaikki opittu nähdään tässä valossa.

Luentoni polttopiste on niissä perusteissa, joiden kautta Neuvostoliitto ja kommunistit - ainakin osin epäoikeudenmukaisesti - tuomitaan.

LUENNON ALKUSANAT - LOPPUVAT TÄHÄN
seur. num. itse luento sähköisessä muodossa

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti