torstai 17. maaliskuuta 2016

Peking ei vahvisti jälleen, että  Kiina ei hyväksy Yhdysvaltain asevientiä Taiwanille 


Peking, 11.3. (People´s Daily) - - Kiina vahvisti vastustavansa Yhdysvaltojen aseiden myyntiä Taiwanille sen jälkeen kun uutisraporteissa oli kerrottu Yhdysvaltojen ulkoministeriön antaneen luvan myydä kaksi fregattia Taiwanin merivoimille. Kaupan rahallinen arvo on 190 miljoonaa dollaria. 

Reutersin julkistaman tiedon mukaan fregattien myynti on jätetty kongressin hyväksyttäväksi. 

Kiina on esittänyt kaupan johdosta vastalauseen Yhdysvaltain ulkoministeriölle ja pyytänyt Yhdysvalloilta selvitystä asian johdosta, sanoi Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Hong Lei perjantaina säännönmukaisessa lehdistötilaisuudessa. 

Hong lisäsi, että Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoi hiljattain, että ei ollut olemassa suunnitelmaa tällaisten aseiden myynnistä eikä siitä ole annettu vastaavaa tiedotetta. 

"Haluan korostaa, että Kiina on aina vastustanut aseiden myyntiä Taiwanille. Kantamme on johdonmukainen, kiinteä ja selkeä," Hong totesi. 

Kiinan ja Yhdysvaltain 17.8.1982 yhteisesti allekirjoittamassa kommunikeassa Yhdysvallat lupautui asteittain vähentämään aseiden myyntiä Taiwanille. 


Kansanpuolue Daily / KOMINFORM 

Toim. huom: 

Taiwan on kansainvälisoikeudellisesti edelleen Kiinan maakunta 

Kominform

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti