torstai 31. maaliskuuta 2016

 EUn vastaisen kansanrintaman kokous EVAn touhuista

EU:n Vastainen kansanrintama piti kokouksensa tänään torstaina 31.3.2016. Hyväksyimme oheisen(alla ja liitteenä)  arvion EVA:n suunnitelmista.
 
 
 
VALTIO OMISTAJANA MUKA LAISKA JÄTTILÄINEN
 
Yksityistämissuunnitelmat on torjuttava
 
Euroopan unioni, EU oli alkujaan suurpääoman terästeollisuuden ikioma projekti. Se on ajan myötä laajentunut yleiseksi kaikki tuotannon alat kattavaksi suurpääomaa tukevaksi järjestelmäksi, joka nykyisellään alistaa ja käyttää hyväkseen lähes puolta miljardia henkeä.
 
Suurpääoman voitontavoittelu kaikkialla maailmassa on rajaton ja pohjaton. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on, julkaissut propaganda kirjoituksen, jota röyhkeästi nimitetään analyysiksi. Kirjoitus julkaistiin 30.3. Kirjoittaja Hannu Leinonen ja tietysti kirjoituksen julkaisija EVA sanovat valtiota Laiskasi jättiläiseksi. Niinpä he vaativat laiskan valtion omaisuuden yksityistämistä, sillä heidän mukaansa valtion omistus ei ole tästä maailmasta ja tulevaisuudessa entistä vähemmän.
 
Kirjoittaja vertaa valtion omistusta bruttokansantuotteeseen. Vertailu on huonon ensinnäkin sen vuoksi, että bkt ei ole kaikilla sama ja toiseksi sen vuoksi, että se ei kerro mitään valtionyritysten synnyn syistä ja merkityksestä. Ne olivat välttämättömiä julkisia sijoituksia, että maan teollisuus saatiin monipuolistettua, kansalle työtä ja monipuolinen osaaminen.
 
Nämä perusteet eivät ole kadonneet mihinkään ja EVA:n viisi perustetta on hölynpölyä. Yksityistäminen johtaisi ulkomaisen omistuksen lisääntymiseen, fuusioihin, saneerauksiin ja työpaikkojen menetyksiin. Yksityistämisestä mahdollisesti saatavat tulot syötäisiin parissa vuodessa ja valtio menettäisi miljardien vuosittaiset tulot. Menoja olisi jälleen leikattava.
 
Yksityistämisestä hyötyisi vain kansainvälinen suurpääoma, jonka vuoksi kaikki siihen tähtäävät suunnitelmat on torjuttava.
 
EU:n Vastainen kansanrintama
johtokunnan kokous
31.3.2016
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti