lauantai 19. maaliskuuta 2016

Helsinki 19.3.2016

Hyvät toverit, Kansan äänen avustajat ja toimittajat

Kansan äänen numero 1/16 saatiin onnistuneesti toimitettua ja jaettua lukijoille ja katu-yleisölle. Kiitos siitä kaikille toimittajille ja avustajille. SSS-hallituksen politiikan vastaisten protestien ”megaviikolla” jaettiin lehtiä katu-yleisölle ja se on tuottanut myös tulosta. Poliittinen tilanne on sellainen, että nyt pitää vaikuttaa asioihin. Kansan ääni on foorumi, jonka kautta voimme vaikuttaa.
Seuraavan KÄ:n (2/16) toimitustyötä aloitellaan nyt toden teolla. Ennakoituun Ilmestymispäivään (25.4.-16) on nyt aikaa noin kuukausi. Aineiston dead line päivä tulee olemaan n. 18.4.-16 ja vapputervehdysten osalta viimeinen jättöpäivä on pe. 22.4.-16. Aikaa tuntuu vielä olevan riittävästi, mutta se kuluu nopeasti. Aloittakaa jo tänään kirjoitusten suunnittelu ja ideointi. Odotetaan kirjoituksia jo mielellään ennen viimeistä jättöpäivää. Jos kaikki sovitut jutut tulevat vasta silloin, niin viikko ei riitä niiden toimittamiseen. Lehti tarvitsee myös lyhyitä ytimekkäitä (100-250 sanaa) kirjoituksia ja neronleimauksia ajankohtaisista kysymyksistä. Päinvastoin kuin useasti luullaan, hyvän jutun ei ollenkaan tarvitse olla pitkä. Siihen tarvitaan oivallus, idea, neronleimaus. Te kaikki osaatte kirjoittaa. Kirjoittakaa ja lähettäkää jo tänään näitä ytimekkäitä perusoivalluksia toimitukselle, niin päästään eteenpäin.
Huomatkaa, että Kansan äänessä lukijan palsta (Kansan ääni kuuluu) ei ole sellainen paikka, jonne heitetään pikkujutut. Siitä palstasta pyritään koko ajan luomaan sivua, jossa esitetään kokonaisuus rohkeita ideoita, ajatuksia ja oivalluksia.
Huom! Edelliseen numeroon meillä oli poikkeuksellisesti niin paljon juttua, että 3-4 juttua jäi julkaisematta. Mutta ne tullaan julkaisemaan tässä seuraavassa numerossa
 
Kutsu EU:n Vastaisen Kansanrintaman johtokunnan ja KÄ:n toimituskunnan kokoukseen
 
EU:n Vastaisen Kansanrintaman johtokunta kokoontuu torstaina 31.3.2016 Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00. Käsitellään poliittista ja järjestöllistä tilannetta, vappuvalmisteluja, nettisivujen uusimista, vuosikokousvalmisteluja, vapputervehdysten keräystä sekä järjestömme osalta kevään HOK-Elannon- ja Tradekan vaaleja. Tervetuloa jäsenet ja ystävät.
 
Kokouksen yhteydessä pidetään myös Kansan äänen toimituskunnan kokous, jossa valmistelemme lehden vappunumeroa (2/16), vapputervehdysten keräystä sekä voitonpäivän viettoa. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki Kansan äänen toimittajat ja avustajat.
 
Toimitustyöhön ym. liittyvissä kysymyksissä olkaa yhteydessä allekirjoittaneisiin:
PS: Ohessa liitteenä ja muistutuksena lista vapunpäivän tervehdysten keräystä varten.

Tommi Lievemaa, päätoimittajaOllaksentie 17
02940 Espoo
0407330466
tommi.lievemaa@pp.inet.fi
Heikki Männikkö, toimitussihteeriVellamonkatu 6 A 1
00550 Helsinki
p. 0440103450
heikki.mannikko@pp1.inet.fi
Juhani TanskiSammakkolammentie 1 B 17
70200 Kuopio
040-764 1163
juhani.tanski@suomi24.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti