lauantai 26. maaliskuuta 2016

Emmekö todella näe miten länsi synnyttää terrorismia
Tavallisia ihmisiä murhattiin pommeilla Brysselissä. Murhaaminen on aina tuomittava. Elossa olevat syylliset on saatava vastaamaan teoistaan oikeuden eteen.
Edellä sanottu on itsestään selvää. Vähemmän selvää näyttää olevan se, mitä ajatella ja tehdä jatkoa ajatellen. Pariisin ja Brysselin terrori-iskuille voi nimittäin odottaa jatkoa.
Teoilla on yleensä syynsä. Niin myös pitkällistä harkintaa vaativilla joukkomurhilla, joita tehdään vieläpä oma henki uhraten. Terrorismin syitä pitää kiireesti selvittää, jos murhaamisen halutaan loppuvan.
Kysymys terrorismin syistä kuuluu asioihin, jotka ovat yksinkertaisia mutta vaikeita. On yksinkertaista nähdä, että lännen politiikka Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Afrikassa nimenomaan synnyttää terrorismia. Pariisin iskujen jäljet vievät myös Algerian sotaan ja pidemmälle Ranskan suurvalta-aikakauteen. Lännen – ja nyttemmin myös Venäjän - hävittäjäkoneiden ja kauko-ohjattujen lennokkien pommit ovat tappaneet lukemattoman joukon viattomia ihmisiä. Tosin epäsuoran tappamisen vaikutukset ovat olleet suurimmat. Lännen pakotteet aiheuttivat taannoin yksin Irakissa satojen tuhansien siviilien, suurelta osin lasten kuoleman. Tässä lihamyllyssä EU-Suomikin on mukana pienenä rattaana.
Tämän tunnustaminen on vaikeaa. Kukaan ei ole niin sokea kuin se, joka ei halua nähdä.
Väkivalta on heikon ase. Yhden terroristi on toisen vapaustaistelija. Terrorismia on ollut maailman sivu, mutta nykyaikainen tiedonvälitys on tehnyt terrorismista voimakkaan aseen. Pelko myy lehtiä ja samalla terroristien onnistumisen viestiä.
Lännen ja sen liittolaisten politiikka on epäonnistunut, jos tavoitteena on ollut vakauden, rauhan ja ihmisoikeuksien parantaminen. Jos taas tavoitteena on ollut valtioiden hajottaminen ja jännitteiden lisääminen, politiikka on onnistunut.
Terrorismin voi odottaa loppuvan vasta kun sen taustasyyt on poistettu. Terroristien on siis menetettävä tukensa. Jotta näin käy, on lännen muutettava politiikkaansa. Tämä ei tarkoita periksiantamista terrorismille vaan lännen ja sen liittolaisten harjoittaman valtioterrorismin lopettamista.
Ääri-islam on voitettava sekä Lähi-Idässä että niissä eurooppalaisissa lähiöissä, joissa sen on annettu eriarvoisuuden myötä kasvaa. Varmaa on se, että kummassakaan ei saavuteta kestävää voittoa asein.
Blogiteksti:

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti