Neuvostoliiton historiasta - osa 58

Neuvostoliiton historiasta - osa 58

Korkeimman ylipäällikön päiväkäsky (osa 10)

Vuoden 1943 rintamatapahtumat (osa 10)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

KORKEIMMAN YLIPÄÄLLIKÖN PÄIVÄKÄSKY

N:o 95, helmikuun 23 pnä 1943 Moskova

Hitlerin armeija lähti sotaan Neuvostoliittoa vastaan silloin, kun sillä oli miltei kaksivuotinen kokemus suurten sotatoimien suorituksessa Euroopassa uusimmilla sotavälineillä. Sodan alkuvaiheessa ei Punaisella Armeijalla luonnollisestikaan vielä ollut eikä voinut olla sellaista sotakokemusta.

Siinä oli Saksan fasistiarmeijan vahva puoli. Kahdessakymmenessä kuukaudessa on tilanne kuitenkin muuttunut tässäkin suhteessa. Sodan kuluessa on Punaisesta Armeijasta tullut kaaderiarmeija. Se on oppinut iskemään vihollista harhaan osumatta ja ottaen huomioon sen heikot ja vahvat puolet, niin kuin nykyaikainen sotatiede vaatii.

Sadoista tuhansista ja miljoonista Punaisen Armeijan sotilaista on tullut mestareita käyttämään asettaan: kivääriä, miekkaa, konekivääriä, tykistöä, kranaatinheitintä, hyökkäysvaunua, pioneerikalustoa ja ilmavoimia. Kymmenistä tuhansista Punaisen Armeijan komentajista on tullut sotajoukkojen johtamisen mestareita.

He ovat oppineet yhdistämään henkilökohtaisen uljuuden ja urhoollisuuden sotajoukkojen johtotaitoon taistelutantereella, luopuen typerästä ja vahingollisesta linjataktiikasta ja astuen vankasti liikehtimistaktiikan perustalle.

Ei voida pitää sattumana sitä tosiasiaa, että samalla, kun Punaisen Armeijan johto vapauttaa Neuvostomaata vihollisen kynsistä, se ei myöskään laske vihollista elävänä maaltamme, suorittaen niin vakavia sotaliikkeitä vihollisarmeijain saartamiseksi ja tuhoamiseksi, että ne voivat olla sotataidon esikuvana. Se on epäilemättä komentajiemme kypsyyden merkki.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1943 RINTAMATAPAHTUMAT

Sotatapahtumien kehitys Voronežin rintamalla

Myös Voronežin rintamalla saksalaiset aloittivat 4.7.1943 taistelutiedustelun, jonka neuvostoarmeija torjui. Vangit kertoivat, että joukoille oli jaettu kuivamuona- ja votka-annokset ja vahvistivat hyökkäyksen alkavan 5.7. aamulla. Rintamakomentaja Nikolai Vatutinin ja kenraali Aleksandr Vasiljevskin päätöksellä suoritettiin tykistön ja ilmavoimien vastavalmistelu. Täällä aiheutettiin viholliselle suurta tuhoa.

Vihollistykistön tulisuunnitelmat saatettiin sekaisin, ilmavoimia tuhottiin kentille ja vihollisen viestiyhteydet katkaistiin. Hyökkäyksensä saksalaiset pääsivät aloittamaan 06.00 kolme tuntia myöhässä. Obojanin suunnalla käytiin 6.7.1943 ankara taistelu, johon osallistui samanaikaisesti satoja lentokoneita, panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä.

Neuvostojoukot perääntyivät, mutta puolustus kesti ja vihollinen menetti 200 tankkia ja sata lentokonetta. Vihollinen toi 7. heinäkuuta taisteluun uuden panssariryhmittymän, jonka päävoimat suunnattiin 6. Kaartin armeijaa ja 1. panssariarmeijaa vastaan Obojanin - Prohovkan suuntaan ja yli 200 panssarivaunua 7. kaartin armeijaa vastaan Korotsan suunnalla. Taistelua edeltävänä yönä 6. kaartin armeijaa ja 1. panssariarmeijaa vahvistettiin rintaman reserveillä.

Taistelua tuki 2. ilma-armeija, eikä vihollinen päässyt murtamaan rintaman toista puolustuslinjaa. Rintaman johto vahvisti tätä kaistaa lähettämällä sinne muilta suunnilta II ja V kaartin panssariarmeijakunnat, useita jalkaväkidivisioonia sekä tykistöä. Vihollinen menetti täällä kahdessa päivässä 200 panssarivaunua ja sen miesvahvuus kutistui puoleen alkuperäisestä.

Prohovkan alueella historian suurin panssarivaunutaistelu oli lopullinen käännekohta fasistiarmeijoiden lyömisessä

 

Saksalaiset keskittivät 10.7. päävoimansa kapeammalle kaistalle Prohovkan suunnalle, jossa neuvostojoukot olivat heikentyneet ja 11. heinäkuuta käytiin täällä taukoamattomia raskaita taisteluja. Ennakkosuunnitelman mukaan päämaja siirsi tänne reservistä 5. kaartin armeijan sekä 5. kaartin panssariarmeijan, jolla oli yhteensä 800 T-34 – tankkia ja rynnäkkötykkiä.

Saksalaisilla oli täällä saman verran panssarikalustoa, mutta joukkojen taistelutahto alkoi murtua. 12.7.1943 käytiin Voronežin rintamalla valtava panssarivoimien, tykistön, jalkaväen ja ilmavoimien mittelö, joka oli erityisen voimakas Prohovkan alueella. Samana päivänä Grigori Žukov komennettiin Brjanskin rintamalta Prohovkan alueelle koordinoimaan Voronežin rintaman ja Aron rintaman toimintaa.

Vasiljevski komennettiin lounaisrintamalle järjestämään vastahyökkäystä, jonka tuli alkaa samanaikaisesti Voronežin rintaman ja Aron rintaman kanssa. Žukov hyväksyi Vasiljevskin aloittamat toimenpiteet. Päätettiin jatkaa vetäytyvän vihollisen takaa-ajoa tavoitteena vallata takaisin neuvostojoukkojen ennen 5.7. hallussa olleet asemat. Koko rintamalla käytiin raskaita taisteluja satojen tankkien roihutessa liekeissä. Tämä oli käännekohta. Vähitellen saksalaiset siirtyivät puolustukseen ja 16.7.1943 vihollinen alkoi vetää huoltojoukkojaan Belgorodin taakse.

Saksalaiset tekivät edelleen ankaraa vastarintaa. Vasiljevski ja Žukov seurasivat taisteluja Ivanovskie Vyselkin seudulla, jossa vihollisen vastarinta oli voimakasta. A.S. Žadovin johtama 5. kaartin armeija ja 5. kaartin panssariarmeija P.A. Rotmistrovin johdolla olivat taistelleet levotta lähes viikon eikä saksalaisten työntäminen taaksepäin tahtonut sujua. Samoin oli laita 6. kaartin armeijan osalta. Tilanne muuttui, kun apuun lähetettiin alueella toimivat XVIII panssariarmeijakunta, jota ohjasi B.S. Baharov ja XXIX panssariarmeijakunta I.S. Kiritšenko komennossa sekä osa 53. armeijasta.

Keskusrintama ja Voronežin rintama olivat sotilaallisesti hieman eri asemassa. Hitleriläiset kohdistivat iskunsa Voronežin rintaman 6. ja 7. kaartin armeijaa vastaan viiden armeijakunnan voimin ja keskusrintamaa vastaan se iski kolmella armeijakunnalla. Vihollisen voimakkaammat iskut etelässä Belgorodin alueella oli osasyynä sille, että vastahyökkäys etelässä lähti myöhemmin käyntiin.

Puna-armeijan vastahyökkäys mursi vihollisen lopullisesti

 

Suunnitelmien mukaisesti, kun vihollinen oli puolustustaistelussa heikennetty, Brjanskin rintama ja länsirintama aloittivat yleishyökkäyksen vihollisen Orelin ryhmittymää vastaan 12.8.1943. Saksalaiset joutuivat siirtämään seitsemän divisioonaa keskusrintamaa vastaan toimivista joukoista pohjoisemmaksi. Siksi keskusrintama saattoi yhtyä yleishyökkäykseen  15.7.1943. Tästä kehittyi kolmen rintaman yhteishyökkäys vihollisen Orelin ryhmän murskaamiseksi.

Tämä operaatio sekä natsien voimien ehtyminen Belgorodin alueella pakottivat Erich von Mansteinin vetämään joukkonsa Belgorodin alueella takaisin lähtöasemiin, joka niillä oli ollut hyökkäyksen alkaessa 5.7.1943. Tämä onnistui Wehrmachtilta 23.7.1943 mennessä, koska Puna-armeijan 1. panssariarmeija sekä 6. ja 7.kaartin armeija eivät väsyneinä kyenneet estämään vihollisen vetäytymistä.

Aron rintaman ja Voronežin rintaman joukot seurasivat perääntyvää vihollista, mutta eivät vielä 23. heinäkuuta kyenneet aloittamaan yleishyökkäystä, koska joukot tarvitsivat lepoon, huoltoon ja materiaalin täydennykseen tauon.

Vastahyökkäys eteläisellä kaarella alkoi 3.8.1943. Voronežin rintaman tuli antaa pääisku 5.  ja 6. kaartin armeijan sekä 5. kaartin panssariarmeijan ja 1. panssariarmeijan voimin kiertäen Harkovan lännestä suuntana Valki ja Novaja Vodolaga. Heistä oikealla hyökkäsivät 40. ja 38. armeijat suuntana Graivoro ja Trostjanets.

Hyökkäyksen voimaa kuvaa se, että tykistön tiheys 5. ja 6. kaartin armeijan kaistalla oli 230 tykkiä ja kranaatinheitintä sekä 70 panssarivaunua rintamakilometriä kohti ja divisioonan läpimurtokaistan leveys kolme kilometriä. Näin suuri voimien keskitys johtui siitä, että heti ensimmäisenä hyökkäyspäivänä lähetettiin läpimurtoon kaksi panssariarmeijaa. Aron rintaman tehtävänä oli vallata Belgorod ja yhdessä Voronežin rintaman päävoiman kanssa ajaa vihollinen pois Harkovasta. Belgorod ja Orel vapautettiin 5.8.1943

Ilmavoimien ja tykistön tulivalmistelun jälkeen vihollisen puolustus murtui nopeasti 5.- ja 6. kaartin armeijan iskusta. Iltapäivällä hyökkäykseen yhtyivät 1. panssariarmeija ja 5. kaartin panssariarmeija, joiden etummaiset joukot etenivät 3.8.1943 iltaan mennessä 35 kilometriä ja mursivat kaistallaan vihollisen taktisen puolustuksen. 

Aron rintaman joukot, jotka oli varustettu huonoimmin läpimurtovälinein etenivät iltaan mennessä noin 15 km. Vastarinta Aron rintamaa vastaan voimistui edelleen 4.8., mutta oikealla etenevä Voronežin rintama eteni saksalaisten Belgorodin ryhmittymän sivustaan. Tämä pakotti Wehrmachtin vetäytymään ja Aron rintama pääsi helpommin etenemään. Belgorod vapautettiin 5.8. klo 06.00 aamulla.

Sen sijaan Brjanskin rintaman, länsirintaman ja keskusrintaman 13. - 15.7. alkanut vastahyökkäys eteni vaikeasti. Tätä kuvasi Konstantin Rokossovski seuraavin sanoin: ”Vangeilta ja partisaaneilta saatujen tietojen mukaan vihollinen siirsi Orelin kaarelle koko ajan uusia voimia. Runsaan vuoden aikana, jonka saksalaiset olivat viettäneet Orelin kaarella, ne olivat rakentaneet sinne lujan puolustuksen. He kehittivät liikkuvaa puolustusta. Toisten yksikköjen puolustautuessa toiset miehittivät 6 - 8 kilometrin päässä olevan uuden linjan heittäen välillä vastahyökkäykseen vahvoja panssarijoukkoja, joita heillä oli tarpeeksi”. Lopulta hyökkäys eteni ja samana päivänä 5.8. Belgorodin vapautuksen kanssa vapautettiin Orelin kaupunki.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *