DWN: IMF:n niksit eovät pelestaneet Ukrainaa täydelliseltä epäonnistumiselta
Moskova, 30.12. (Sputnik) -- Ukrainan yllä riippuu perikadon uhka, inflaatio voimistuu, eivätkä ulkoiset lainat pelasta maan taloutta. Ukrainan on aika myöntää, että sen suunnitelmat EU -jäsenyydestä, ovat kokeneet täydellisen fiaskon, kirjoittaa Deutsche Wirtschafts Nachrichten.
IMF on tehnyt paljon Ukrainan talouden kunnostamiseksi, mutta maa on kuitenkin lähestymässä kohti vararikkoa, kirjoittaa Deutsche Wirtschafts Nachrichten.
Ukrainan keskuspankki ilmoitti, että inflaatio on tänä vuonna kasvanut yli 44 prosenttia, kun se viime vuona oli 24 prosenttia. Taitamaton talouspolitiikka, korruptio ja sisällissota maan itäosassa, ovat ajaneet Ukrainan kansallisen onnettomuuden partaalle, huomauttaa lehti.
Juridisien keinojen avulla IMF yritti pysäyttää Ukrainan talouden romahtamisen. IMF muutti pikaisesti sääntöjään, ettei Venäjän velan maksamatta jättäminen, olisi tehnyt Ukrainasta maksukyvytöntä ja nyt sillä on mahdollisuus antaa luottoja vararikon partaalla olevalle valtiolle, kirjoittaa DWN.
Ainoastaan tänä vuonna, Ukraina on saanut noin 10 miljardia dollaria IMF:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen luottoina. Niillä ei kuitenkaan ole pystytty kohentamaan maan taloutta.
Tällä hetkellä, Ukraina käytännössä elää eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten veronmaksajien laskuun. Heiltä ei kuitenkaan ole kysytty, haluavatko he pumpata rahojaan toivottamassa tilassa olevan valtion talouteen, sanotaan artikkelissa.
Katastrofaalisen taloudellisen tilanteen vuoksi, näkymät EU:n jäsenyydestä, josta Ukrainan hallitus sitkeästi haaveilee, on kokenut täydellisen fiaskon. EU:n jäsenyys ei ole tällä hetkellä Ukrainan eikä myöskään Euroopan voimavaroin toteutettavissa, kirjoitta DWN.
Sputnik
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti