sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Handelsblatt: Erdoganin poika on"Daeshin öljyministeri"   
Moskova, 5.12. (Sputnik) -- Venäjän syytökset Turkin presidentti Erdogania ja tämän perhettä vastaan eivät ole perusteettomia, eurooppalainen media arvioi.

Presidentin pojan Bilal Erdoganin elämäkerrassa on useita tummia tahroja, saksalainen Handelsblattkirjoittaa.
Vuonna 2013 syyttäjänvirasto epäili Bilal Erdogania isänsä rahojen pesusta. Syytökset perustuivat muun muassa valokuviin sekä Bilal ja Recep Tayyip Erdoganien puhelinkeskustelujen tallenteisiin. Silloinen pääministeri antoi pojalle tehtävän "päästä irti kaikista kodissa olevista rahoista", lehti kirjoittaa.
Syyrian informaatioministeri Omran al-Zoubi kertoi marraskuussa, että Daeshin öljyä kuljettaa Bilal Erdoganin omistama yritys. Hänen mukaansa Turkin presidentin poika on ostanut jihadisteilta raaka-aineita ja historiallisesti arvokkaita esineitä. Bilalia syytetään myös siitä, että hän kuljetti Aasian maihin varastettua öljyä jihadistien valloittamilta Irakin alueilta, minkä takia paikallinen media kutsuu häntä "Daeshin öljyminitseriksi".
Samalla Turkin presidentti ilmoitti olevansa valmis eroamaan tehtävästään, jos perheensä syyllisyys todistetaan
 
Sputnik

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti