Venezuela, ML

PINNAN ALLA KUOHUU

 

Venezuelan menneet parlamenttivaalit olivat imperialismin ja vastavallankumouksen pahin isku bolivaariselle vallankumoukselle. Bolivaarinen hallitus on tehnyt virheitä, joita maan johtajien ja vallankumousaktivistien pitäisi yhdessä arvioida. Jotta koettu tappio jäisi väliaikaiseksi, nämä virheet on korjattava.

 

USA:n tukema oikeisto on onnistunut organisoimaan itsensä uudelleen Latinalaisessa Amerikassa ja syrjäyttämään alueella uusliberalismin vastaisia hallituksia. Nämä ovat toipumassa vaalitappioista ja uuden todellisuuden luomista peloista. Ne ovat ryhtyneet eri tavoin vastahyökkäykseen.

 

Latinalainen Amerikka ja Karibia ovat samaa taistelutannerta. Ne onnistuivat torjumaan yhdessä FTAA-sopimuksen. Ne perustivat yhdessä ALBA:n, PETROCARIBE:n, UNASUR:in ja CELAC:n lopettaakseen olemisensa imperialismin takapihana. Tappioista huolimatta ne eivät antaudu, vaan jäävät eloon.

 

VALLAN EPÄSYMMETRIAA VENEZUELASSA

 

Katastrofaalinen vaalitulos synnyttää kasvavaa epäsymmetriaa vasemmistohallitukselle, jota se joutuu kohtaamaan edustuksellisen demokratian taholta. Venezuelassa parlamentaarinen päätäntävalta kuuluu nyt oikeisto-oppositiolle ja valtiollinen toimeenpanovalta kuuluu vastaavasti edelleen presidentin johtamalle bolivaariselle hallitukselle. Venezuelan yhdistyneellä sosialistisella puolueella (PSUV) on edelleen valta-asema maan paikallishallinnossa. Tässä tilanteessa 21. vuosisadan sosialismi ja uusliberalistinen kapitalismi saattavat ajautua törmäyskurssille.

 

Vaikka vaalitappio voi johtaa chavismin yhteiskunnallisten saavutusten purkamiseen, se ei merkitse kuitenkaan bolivaarisen vallankumouksen loppua. Chavismi on yhä elossa oleva, yhtenäinen poliittinen toimija, joka selvittää venezuelalaisille nykyisen tilanteen vakavuuden ja laatii uuden strategian laajan kansanjoukkojen liiton rakentamiseksi. PSUV on edelleen maan suurin puolue.Sitä äänesti vaaleissa yhä noin kuusi miljoonaa äänestäjää.

 

NELJÄNNEN SUKUPOLVEN SODANKÄYNTIÄ

 

Venezuelan tapauksessa sovellettiin ns. neljännen sukupolven sotia kuten talous-, diplomatia- ja mediasotia yhtä hyvin kuin väkivaltaisia toimia. Näihin sisältyy jopa puolisotilaallisten joukkojen suorittamia kansanjohtajien murhia ja tietoista yhteiskuntarauhan horjuttamista. Lisäksi kansallinen ja kansainvälinen pääoma keinotteli maan valuuttavarannoilla, aiheutti kauppoihin pulaa tavaroista ja romahdutti öljyn maailmanmarkkinahinnan. Öljyn hintaromahdus kohdistui pahiten Venäjään, Venezuelaan ja Iraniin. USA:n presidentti Obama julisti Venezuelan 6.3.2015 valtioksi, joka uhkaa sen kansallista turvallisuutta.

 

Vastavallankumouksen voitto merkitsi oikeiston enemmistöä maan parlamentissa ja sen poliittisen vallan merkittävää kasvua. Se voi halutessaan muuttaa maan demokraattista perustuslakia ja sosiaalilainsäädäntöä, nimittää Korkeimman oikeuden tuomarit sekä Yleisen syyttäjäviraston ja Kansallisen vaalineuvoston johdon. He voivat purkaa kaikki Latinalaisen Amerikan integraatioon liittyvät sopimukset (ALBA, UNASUR, CELAC ja PETROCARBE). He voivat yksityistää kansallistetun teollisuuden ja luonnonvarat. Presidentti Maduron asemaa koskevan kansanäänestyksen järjestämiseksi tarvitaan kuitenkin nimienkeruu, koska sen toteuttamiseksi vaaditaan 20 % osuus kaikkien äänioikeutettujen kannatuksesta.

 

TILANNE ON VAKAVA

 

Venezuelalainen toimittaja ja maan entinen bolivaarinen varapresidentti Jose Vicente Rangel totesi 14.12.2015 Ultimas Noticias –sanomalehden nettiversiossa: ”On tarpeellista olla varovainen ja vastuullinen tutkittaessa eri politiikan osapuolien tekemiä ristiriitaisia ehdotuksia. Vallankumousprosessin – jossa kansa näyttelee pääosaa ja menneisyyden voimien – joka luottaa uusliberalismiin, välillä on aistittavissa syvä kuilu.” Nykyinen tilanne on Rangelin mukaan vakava. ”Perustuslain mukaan oikeistolla on valta kansalliskokouksessa. Lisäksi se valvoo maan kaikkia instituutioita. Tämä synnyttää konflikteja ja näin ollen myös poliittista vuoropuhelua maan vasemmiston hallussa olevan toimeenpanovallan ja maan oikeiston hallussa olevan lainsäädäntövallan kesken. Neuvottelut eivät tarkoita myönnytysten tekoa tai antautumista, vaan keskustelujen sivistämistä ja provokaatioiden estämistä, muutoin saattaa syntyä väkivaltaa ja sisällissota.” 

 

BOLIVAARINEN PERUSTUSLAKI

 

Venezuelan bolivaarisen tasavallan perustuslaki v. 1999 ei ole sisällöltään sosialistinen vaan edistyksellinen ja demokraattinen. Se mahdollistaa toki sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen. Lain toisen artiklan mukaan: “Venezuela rakentuu demokraattisesta ja sosiaalisesta oikeusvaltiosta ja oikeudenmukaisuudesta, joka pitää ylimpinä arvoina oikeusjärjestyksessään ja toimissaan elämää, vapautta, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, solidaarisuutta, demokratiaa, sosiaalista vastuuta ja yleisesti etusijalla ihmisoikeuksia sekä eettistä ja poliittista moniarvoisuutta.”

 

Valtio suojelee ja tukee perustuslain mukaan pientä ja keskisuurta teollisuutta, osuuskuntia, säästökassoja, perhe- ja pienyrityksiä sekä kaikkea yhteisöjen kollektiivisessa omistuksessa olevaa työ- ja säästämistoimintaa voimistaakseen maan taloudellista kehitystä. Etenkin tämä kohta lakia oli tulehdusta aiheuttava piikki äärioikeiston porvarillisessa lihassa.

 

Venezuelan kansalliskokous sääti joulukuussa 2010 lain kansanvallasta sekä lain kansan- ja julkisesta suunnittelusta. Nämä lait olivat osa viidestä kansanvallan laista, jotka tähtäsivät valtion suunnittelurakenteisiin siirtymiseen ja päätöksentekoon ruohonjuuriorganisaatioiden tasolla. Lakien tarkoituksena oli edistää vallan hajauttamista, kollektiivista omistamista, itsehallintoa ja valtion liittoneuvoston asemaa suunnitteluelimenä. Lakien tavoitteena oli suoda paikallisneuvostoille johtava asema maan julkishallinnossa ja korvata porvarillinen edustuksellinen demokratia osallistuvalla demokratialla. Tällainen osallistuva demokratia olisi ollut toteutuessaan liian radikaali koko maailman kapitalisteille sekä myös markkinataloutta kannattavalle eurooppalaiselle, kesytetylle vasemmistolle.

 

EPÄYHTENÄINEN OIKEISTO-OPPOSITIO

 

Oikeisto-opposition koalitio (MUD) on kaukana yhtenäisestä toimijasta. Se on jakautunut äärioikeistoon ja maltillisempaan siipeen. Näitä kahta yhdistää vain bolivaarisen hallituksen kumoaminen. Valtaan päästyään MUD:in sisäiset erimielisyydet ovat vain syventyneet. Äärioikeisto haluaa kirjoittaa perustuslain uudelleen ja palauttaa yhteiskunnallisen vallan maan oligarkeille. Maltillisempi siipi tahtoo sitä vastoin päästä lähinnä vain valtaan nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Opposition on nyt lunastettava lupauksensa niistä toimenpiteistä, joilla pyritään ratkaisemaan nykyinen talouskriisi. He eivät voi enää edistää maan taloudellista epävakautta ja syyttää siitä presidentti Maduroa.

 

Oikeiston keskusteluissa velloaa, kuinka äärimmäinen uusliberalismi toteutetaan? Tämä aiheuttaa sisäisiä ristiriitoja oikeisto-oppositiolle. Toiset hakisivat lainaa Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja Maailmanpankilta. Tämä toimenpide eliminoisi hinta- ja valuuttasäännöstelyn sekä yksityistäisi talouden terveet sektorit. Toisten mielestä taas hyvinvointipalvelujen säilyttäminen olisi tärkeää kansannousun uhan vuoksi. Maltillisen siiven Henrique Caprilesinmukaan “kukaan ei halua yhteiskunnallista räjähdystä maassa.”

 

MITÄ ON TEHTÄVÄ?

 

Tärkeintä Venezuelan tilanteessa on nyt se, mitä bolivaarisen vallankumouksen kannattajat – etenkin sen poliittiset aktivistit – tekevät. Kysymys on niistä, jotka eivät alistu vaalitappioon ja äärioikeiston valtaan. Chavistat ovat ymmärtäneet, että vallankumouksen saavutukset on voitettu ja menetetty parlamentissa sekä valtion virastoissa, mutta kaduilla, naapurustoissa, osuuskunnisssa ja yhteisöneuvostoissa kansanjoukot voivat tehdä yhä historiaa.

 

PSUV:in johtoa on arvosteltu siitä, että sen ja ruohonjuuritason jäsenistön välillä vallitsee kuilu. Maan hallitusta on moitittu tehottomuudesta syvän talouskriisin aikana. Puolueen johtoa on syytetty korruptiosta ja ideologisesta rappiosta. Kritiikki ei kohdistu niinkään presidentti Maduroon, koska hänet koetaan kentällä edelleen Hugo Chávezin nimittämäksi bolivaarisen vallankumouksen uudeksi johtajaksi.

 

“Presidentti Nicolas, kapinallinen kansa. Me haluamme saada enemmän paikkoja, suoda enemmän tilaa kansanvallalle, rakentaa yhteisöllisen valtion ja talouden – talouden – joka ei ryöstä kansaa, joka ei vahingoita, loukkaa ja tuhoa kansaa. Ja Chávezia seuraten me kutsumme tätä 21. vuosisadan sosialismiksi.”

 

”Bolivaarinen vallankumous on tullut uuteen vaiheeseen. Meidän on tehtävä politiikkaa uudella laadullisella tavalla ruohonjuuritason ja keskitason johtajistossa, korkean tason julkisissa tehtävissä ja puoluejohdossa. Meidän on toimittava uudella laadullisella tasolla suhteessa kansaan, johtajuuteen ja omaan toimintaamme.” (Nicolas Maduro)

 

Matti Laitinen

Lähteet: Ángel Guerra Cabrera, Kuuba - verkoston Defense of Humanity, Prensa Latina 14.12.2015 ja Lucas Koernerin ja Gabriel Hetlandin artikkelit: Venezuelanalysis.com , 9. ja 12.10.2015, Venezuelan perustuslaki ja ML: n Omat artikkelit.