tiistai 10. toukokuuta 2016

Nato ML

EI VÄKISIN EIKÄ VÄSYTTÄMÄLLÄ NATOON!
 
Jenkkiarmeija harjoittelee sotaa parhaillaan Suomessa maassa, merellä ja ilmassa. Niinisalossa on panssareita kuin korvasieniä. Yhdysvaltain hornetit valtasivat Rissalan ilmatilan Voitonpäivänä 9.5.2016. Naton joukot nousevat maihin Hangon Syndalenissa kesäkuun alussa. Kuinka tämä on mahdollista, vaikka enemmistö suomalaisista vastustaa maamme liittymistä sotilasliitto Natoon? Miksi Suomen hallitus sallii USA:n pääsyn kalistelemaan meidän maaperällämme joukkotuhoaseitaan Venäjälle?
 
Suomen Ulkoasiainministeriö tilasi arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomen valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelun yhteydessä. Tässä 29.4.2016 julkaistussa Nato-suostuttelussa todettiin, että ”Kun kylmän sodan jälkeisen ajan suotuisa strateginen ympäristö väistyy kovemman ja vaikeammin ennustettavan järjestelmän tieltä, Suomen on jälkeen kerran sopeuduttava Suomi on länsimaa, osa laajempaa, saman mielisten demokratioiden perhettä. Kylmän sodan jälkeinen aikakausi EU-jäsenyyksineen oli Suomelle kotiinpaluu.”
 
Suomi itsenäistyi v. 1917 Neuvosto-Venäjän tunnustettua sen suvereniteetin. Tätä ennen Suomen maa-alue oli ensin 600 vuotta osa Ruotsia ja sen jälkeen 100 vuotta osa Venäjää. Sisällissodan jälkeinen valkoinen Suomi oli vihamielisissä suhteissa Neuvosto-Venäjän kanssa. Suursuomalainen heimoromantiikka johti sarjaan Suomesta naapurin maille tehtyihin sotaretkiin. Tarton rauhansopimus solmittiin v.1920 maiden välillä Suomen sisällissotaan liittyneen sotatilan päättämiseksi, suhteiden luomiseksi ja rajan vahvistamiseksi. Vapaussodan Rintamamiesten Liitto (VSRL) järjestäytyi v. 1929 valtakunnalliseksi liitoksi. Siitä tuli merkittävä äärioikeiston taustavaikuttaja, jolla oli vahvat siteet AKS:an, Lotta Svärdiin ja Suojeluskuntaan. Siihen kuului v. 1939 yli 200 paikallisyhdistystä, joissa oli yli 20 000 jäsentä. Liiton kova ydin koostui tiukan linjan aktivisteista, jotka halusivat muuttaa yhteiskuntaa fasististen ihanteidensa mukaisesti. Tämän jälkeen Suomi ylläpiti v. 1933 alkaen tiiviisti valtiollisia ja kulttuurillisia suhteita Natsi-Saksaan. Nämä suhteet kristallisoituivat v. 1942 sotilaalliseen liittoutumiseen Natsi-Saksan kanssa. Tarkoittaako Nato-arvion kirjaama Suomen kotiinpaluu liittoutumista toisen hyökkäyssotia käyvän, arvaamattoman ja totalitaarisen valtion – USA – kanssa, joka piirittää saman mielisten kumppaniensa kanssa tukikohdillaan naapurivaltiotamme Venäjää?
 
Ollakseen luonteeltaan arvio tilatun Nato-arvion ei pitäisi suostutella ja manipuloida suomalaisia Nato-myönteiseksi. Minusta Suomen pitäisi suorittaa kotiinpaluu siihen eurooppalaiseen tilaan, joka vallitsi ennen Suomen liittymistä Euroopan unioniin ja jolloin Suomi pysyttäytyi ehdoitta suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella.  Suomalaisten ehdoton enemmistö vastustaa edelleen sotilasliitto Natoon liittymistä. Minusta Venäjällä pelottelu on asiatonta. Jos joku valtio on arvaamaton, se ei ole itänaapurimme vaan etänaapurimme Yhdysvallat ja sen käskyttämä sotilasliitto Nato.
 
Suomi toimii yhteistyössä kaikkien omalta osaltaan Euroopan turvallisuutta edistävien kumppanien ja organisaatioiden kanssa. Näihin kuuluvat etenkin Etyj, pohjoismainen yhteistyö, EU sekä Nato.”
 
Minusta Suomen valmiutta liittyä Naton täysjäseneksi ei pitäisi määrittää korkeaksi kuten Nato-suostuttelussa menetellään, vaikka muut sotilasliiton maat ottaisivatkin mielellään Suomen täysjäseneksi Natoon, etenkään jos asiasta ei ole kysytty maamme väestön mielipidettä ja jos asiasta ei ole järjestetty edes kansanäänestystä. Minusta asiantuntijat, jotka pitävät aggressiivista Natoa eurooppalaisen turvallisuuden takaajana, ovat juoksuhautojen kaivajia. Kuinka paljon Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto Nato on aiheuttanut sotatoimillaan sotapakolaisuutta Eurooppaan sekä luonut maaperää terrorismille? Minusta Suomen pitäisi irtisanoa kokonaan militaristinen Nato-kumppanuutensa.
 
Minusta on vastenmielistä ja törkeää, että valtion verovaroilla kustannetaan tällaisia Nato-myönteisiä arvioita, joilla suostutellaan Suomen kansalaisia hyväksymään ehdoitta maamme poliittisen ja taloudellisen eliitin tahto maamme liittämiseksi sotilasliitto Naton täysjäseneksi. Eliitillä ei ole tapana tapattaa itseään ja omia poikiaan sodissa. Sitä varten ovat olemassa ne ihmismassat, joilla ei osaa ja arpaa sotatoimien aloittamiseen.
Suomen pysyttäytyminen sotilasliitto Naton ulkopuolella on varsin yksinkertainen prosessi, joka vaatii osakseen ainoastaan väestömme rauhaa rakastavan enemmistön mielipiteen huomioimisen ja kunnioittamisen tässä asiassa. Tämän tosiasian vuoksi jäsenhakemuksen jättämistä Natoon ei pitäisi edes harkita. Rauhaa ei rakenneta liittymällä sotilasliittoon ja varustautumalla sotaan. Eurooppalaisen rauhanliikkeen yksi olennainen ulottuvuus on ollut ja on edelleen pysyttäytyminen sotilasliittojen ulkopuolella.
 
Jos yksityinen kansallisvaltio ei halua liittyä sotilasliito Natoon, se voi vaihtoehtoisesti liittyä 116-jäseniseen Sitoutumattomien maiden liikkeeseen ja sitoutua oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen.
 
Ei väkisin eikä väsyttämällä Natoon!
 
Matti Laitinen
10.5.2016
 
HARHAINEN UHKA
 
Amerikkalainen lentotukialus
seilaa Etelä-Kiinan merellä
torjuakseen Kiinan uhkaa.
 
Amerikkalainen sota-alus seilaa
Kaliningradin edustalla Itämerellä
torjuakseen Venäjän uhkaa.
 
Amerikkalaiset pitävät luvatta
Kuuban Guantánamossa kidutusleiriä
torjuakseen terrorismin uhkaa.
 
Amerikkalaiset kauko-ohjatut lennokit
tekevät ilmaiskuja Pakistaniin
murhatakseen terroristijohtajia.
 
Amerikkalaiset ovat perustaneet
800 sotilastukikohtaa 132 eri valtioon
torjuakseen itsensä luomia uhkia.
 
Miksi amerikkalaisten täytyy
tunkeutua joka puolelle maapalloa
torjuakseen omia harhaisia uhkiaan?
 
Jos yksittäinen ihminen käyttäytyisi näin,
häntä pidettäisiin vainoharhaisena,
hänet ohjattaisiin hoitoon,
hänet pistettäisiin lähestymiskieltoon.
 
Yhdysvaltoja ei ohjata hoitoon.
Yhdysvaltoja ei pistetä lähestymiskieltoon.
Yhdysvallat ei hakeudu itse terapiaan,
koska siltä puuttuu sairaudentunne.
 
Meidän ei kannattaisi veljeillä jenkkien kanssa.
 
Matti Laitinen
19.4.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti