Aihe: korjattu versio: NL 70 (Aitmatov)

Neuvostoliitto - osa 70

Hei,

Jos ja kun etenee aikajärjestyksessä tai aakkosjärjestyksessä, kertomus kulkee luontevasti, ja mikä vielä parempi, omat ennakkokäsitykset ja -asenteet eivät saa ylivaltaa. Sen sijaan, jos valitsisi tietokirjasta vain tuttuja nimiä, voisi jäädä ansaan. Tutut neuvostoajan hahmot on Suomessa usein väritetty aivan tietyllä tavalla.

Mainio esimerkki on säveltäjä Šostakovitš ja häneen isketyt leimat. Tämä viisi kertaa Stalin-palkittu (1941, 1942, 1946, 1950 ja 1952) mestari on pitkään esitetty lännessä jonkinlaisena kommunismin uhrina. Uusin neronleimaus on kirjoittaa hänen muistelmansa sellaisina kuin eräs englantilainen kirjailija kuvitteli niiden olleen (Julian Barnes "The Noise of Time).

Tämä uusi mielikuvitus-Šostakovitš luonnollisesti kärsi koko ikänsä julmien kommunistien käsissä. Koko juttu ei ainoastaan ole täysin tuulesta temmattu vaan myös tuttujen länsimaisten ennakkoasenteiden värittämä.

Jos katsotte Hesarin muistokirjoituksen tämänkertaisesta henkilöesittelystämme (Aitmatov) voitte huomata, että esille nostetaan sekä 'Stalinin vainot' että 'Prahan kevät', jotta kukaan ei vain unohtaisi Neuvostoliiton ollen hirmuvaltio. Tämä ei ole sattumaa. On hyvä tietää, että se tehdään aivan tietyllä tavalla, suurimman mahdollisen myrkyllisyyden varmistamiseksi, ja se puetaan aina moraaliseen ylemmyyden kaapuun.

Tämä olisi hieman sama kuin Suomen ulkopuolella kaikkien tunnettujen suomalaisten taitelijoiden ja julkisuuden henkilöiden esittelyissä ja muistokirjoituksissa mainittaisiin - ilman poikkeusta, että Suomi oli liittoutunut Adolf Hitlerin ja natsien kanssa kansanmurhan aikana. Ei ainoastaan tämä, vaan kerrottaisiin aina yhä uusia yksityiskohtia. Toisin sanoen pata kattilaa soimaa.

Käymällä läpi asioita aakkosjärjestyksessä lienee mahdollista välttää ainakin räikeimmät vääristelyt.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

Tšingiz Aitmatovin [-o'v] (s. 1928)

kirjailija

Aitmatov on kommunistisen puolueen ja korkeimman neuvoston jäsen. Hän kirjoittaa venäjäksi ja kirgiisien kielellä.

Aitmatov saavutti mainetta Neuvostoliitossa ja ulkomailla novellillaan "Džamilja". Se on runomuotoinen rakkauskertomus kirgiisinaisesta, josta tuli naisasianainen. Novelli kuvaa sosialismin aikana kehittyneitä uusia virtauksia.

Muut teokset pohjautuvat myös tosielämään ("Ensimmäinen opettaja", "Kamelinsilmä" ym.) ja kuvailevat kansan arkea ja suuria persoonallisuuksia.

Aitmatov sai Lenin-palkinnon kokoelmasta "Kertomuksia aroilta ja vuorilta" (1963), johon sisältyy eräitä yllämainittuja teoksia.

"Džamilja" on käännetty englannin, bulgarian, unkarin, espanjan, saksan, puolan, venäjän, ranskan ym. kielille.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tšingiz Aitmatov on ollut Suomessakin hyvin suosittu. Laitan tähän ensin listan suomennetuista teoksista ja sitten otteita Wikipedian artikkelista.

Džamilja (1958 Suomeksi 1963)

Punahuivinen poppelini (1961, suomeksi 1963)

Balladi ensimmäisestä opettajasta (1962, suomeksi 1963)

Hyvästi, Gulsary (1966, suomeksi 1973)

Valkoinen laiva (1970, suomeksi 1972)

Varhaiset kurjet ja muita novelleja (1975, suomeksi 1976)

Kirjavan koiran kukkula (1977, suomeksi 1978)

Eikä päivä pääty (1980, suomeksi 1981)

Mestauslava (1986, suomeksi 1988)

Teokset 1 (suomeksi 1987)

Teokset 2 (suomeksi 1988)

Teokset 3 (suomeksi 1989)

Eikä päivä pääty (Tšingiskaanin valkea pilvi) (laajennettu versio aikaisemmasta teoksesta, suomeksi 1990)

Tšingiz Aitmatov (kirg. Чынгыз Айтматов, 12. joulukuuta 1928 Sheker – 10. kesäkuuta 2008 Nürnberg) oli Kirgisian tunnetuin kirjailija. Hän opiskeli eläinten hoitoa, ja hän kuvaa kirjoissaan usein ihmisten ja eläinten välisiä suhteita. Hän kirjoitti sekä venäjäksi että kirgiisiksi. Aitmatovin tunnetuin teos on Hyvästi, Gulsary vuodelta 1966. Hänen teoksensa Ensimmäinen opettaja filmattiin, ja siitä tuli neuvostoelokuvan klassikko.

 

Hän lähti opiskelemaan karjataloutta Frunzeen, mutta opinnot vaihtuivat kirjallisuuteen Maksim Gorki -instituutissa Moskovassa. Opintojensa jälkeen hän työskenteli kahdeksan vuotta Pravdassa. Hänen ensimmäiset teoksensa julkaistiin 1952 venäjäksi ja 1954 kirgiisiksi. Aitmatov palkittiin 1963 Leninin palkinnolla ja Hyvästi, Gulsarystavaltionpalkinnolla.

 

Aitmatov oli Kirgisian suurlähettiläänä Euroopassa, Natossa ja Unescossa ja toimi ennen kuolemaansa Kirgisian suurlähettiläänä Belgiassa. Hänen poikansa Askar Aitmatov oli myöhemmin Kirgisian ulkoministeri.

Aitmatov kuoli 10. kesäkuuta 2008 79-vuotiaana keuhkokuumeeseen.