sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Euroviisut yhä enemmän USA:n, EU:n ja Naton poliittisena välikappaleena

Petri Krohn kirjoitti (Venäjän trolliarmeija 15.5. klo 1.34): ”Etukäteen 
ennakoitiin vahvasti Venäjän voittavan euroviisut. Jotkut arvelivat 
kuitenkin etukäteen Venäjän saavan kansan tuen, mutta USA:n ohjauksessa 
oleva tuomaristo nostaa Ukrainan voittajaksi. Naton toiminta on niin ennalta 
arvattavaa. Yksi asia tässä päättelyssä kuitenkin ihmetyttää. Miten on 
mahdollista, että eurooppalainen Euroviisut on niin täysin USA:n 
ohjauksessa?”

Ukrainan Jamala voitti Euroviisut kappaleella 1944. Poliittisesti latautunut 
laulu kertoo Stalinin sodan jälkeen määräämistä Krimin tataarien 
väestönsiirroista. Oikeasti tässä on kysymys yrityksestä kirjoittaa 
uudelleen historia ja tehdä tilaa sille politiikalle, joka toisen 
maailmansodan lopputuloksena tuhottiin. Sitä voidaan yhä enemmän pitää 
täysin ”pöyristyttävänä”, että eurooppalaisten valtioiden johtajat 
hyväksyvät tämän ”fasisti-kortin” käytön tavoitteidensa läpiviemiseksi ilman 
kritiikkiä.

Mitä sitten tulee sanoa näiden Krimin Tataarien pakkosiirroista? Tosiasia 
on, että Krimin tataarit toimivat yhteistyössä saksalaisen miehittäjän ja 
hyökkääjän kanssa, kuten myös Ukrainan banderalaiset. On aivan oikein, että 
syylliset siirrettiin Neuvostoliiton silloisilta länsirajoilta itään. Täytyy 
muistaa, että jopa Euroopan maissa mm. Ranskassa tuomittiin lukuisa määrä 
Hitlerin kanssa liitossa olleita sotasyyllisiä kuolemaan. On lisäksi 
muistettava, että kuitenkin Neuvostovallan aikana v. 21-46 tataareilla oli 
autonomia ja 36 % kiintiö alueparlamenttipaikoista.

Miksi nämä kysymykset ovat nousseet nyt näin voimakkaasti esiin? Kyse on 
siitä, että sodan lopputuloksena työväenliikkeellä oli niin paljon voimaa, 
että kapitalistien oli ympäri maailmaa pakko kehittää politiikkaa, joka teki 
oikeutta myös työkansalle ja maailman sorretuille kansoille. Nyt näitä 
saavutuksia murennetaan suurella voimalla. Uusliberalistien työ on kuitenkin 
valmis vasta kun sodan lopputulos on kokonaan mitätöity. Uusliberalisteja 
vastassa on kuitenkin se, että Venäjä ei suostu siihen, että länsimainen 
pääoma kaappaa Venäjän taloudelliset voimavarat. Kova pala oli myös se, että 
Venäjä ei suostunut antamaan venäläistä Krimiä Natolle.

Tässä käytetään kaikki kortit, myös ns, ”Stalin kortti”. Puhuttakoon 
Stalinista miten paljon pahaa tahansa, siitä kapitalistit eivät pääse 
koskaan irti, että Stalinin johtaman Neuvostoliiton voitto toisessa 
maailmansodassa toi meille myös demokraattiset vapaudet ja sen politiikan, 
jolla kehitettiin ns. hyvinvointivaltio ja siirtomaat saivat vapautensa.

Kehottaisin lukemaan Leena Hietasen seuraavat artikkelit Kansan äänestä: ”Krimillä 
ei ikävöidä Ukrainaa” (KÄ 3/15, 
https://asiakas.kotisivukone.com/files/kansanaani.kotisivukone.com/kansanaani-2-1-20.pdf), ” 
Krimin kyläjuhlissa tanssitaan taas” (KÄ6/15, 
https://asiakas.kotisivukone.com/files/kansanaani.kotisivukone.com/tiedostot/Kansan_Aani_pdf-versiot/Kansanaani-6-1-20.pdf) 
sekä ”Neuvostoaika oli Krimin tataarien parasta aikaa” (KÄ1/16, 
https://asiakas.kotisivukone.com/files/kansanaani.kotisivukone.com/kansanaani-1.161-20.pdf)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti