Neuvostoliiton historia - osa 38
HUOMIO! Tässä sarjassa tärkein huomio on aina kunkin osan loppukappaleissa.
HIRMUISIA ASIOITA
Katsoin juuri RT-kanavan esittämän Worlds Apart -ohjelman, jossa amerikkalainen historioitsija Stephen Cohen kertoi Stalinista.
Kerrankin jotakin ankaran kriittistä ja silti suhteellisen tasapainoista! Aihe on pirullisen vaikea, koska hyvät ja pahat tapahtumat ovat niin äärimmäisessä muodossa ja toisiinsa sotkeutuneina. Ihminen niin kipeästi kaipaisi moraalista selkeyttä: hyvän puolesta ja pahaa vastaan. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. On valtava houkutus katsoa asioita valikoivasti oman kulloisenkin tarpeen mukaisesti.
Eräät suhteellisen puolueettomat ihmiset ovat sitä mieltä, että kommunismin ihanteet olivat hyviä, mutta ihmisluonto on sellainen, että niitä ei ole mahdollista saavuttaa. Tässä on se rehti perä, että jos tosissaan yrittää ne saavuttaa, joutuu turvautumaan rajuihin keinoihin.
Lisäksi jo ihan teoreettisestikin vallankumous vain yhdessä valtiossa on kyseenalainen ajatus. Neuvostoliitto jäi eristyksiin, ja myöhemmin, kun Hrutshev yritti pehmentää linjaa, joutui maa eristyksiin uudesta liittolaisestaan Kiinasta (Maon mielestä Hrutshev luopui vallankumouksellisesta moraalista).
Minusta on myös keskeisen tärkeää ymmärtää, että Stalinin aika oli tietynlainen peilikuva kommunistien vihollisista Saksasta, Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta. Tämän hetkinen oletusarvoni on, että Stalinin toimet olivat rationaalisia. Toki hän oli aikansa, katkerien sotinen, tuote.
Eikö olisi saanut yrittää laisinkaan? Näin eräät esittävät. Esimerkiksi kirjailija ja elokuvaohjaaja Jörn Donner. Heidän silmissään järjestelmälliset tasa-arvovaatimukset olivat pelkkä punakapina. Tämä on ymmärrettävä näkökulma, mutta ei kovin realistinen. Missään tapauksessa työväki ei alistu päällepäsmärien saneluun. Ei nyt, ei silloin, ei koskaan. Jos alistuisi ei ihmiskunta esiintyisi kovin myönteisessä valossa. That's the whole point. Juuri siinä on homman ydin, vastarinnassa mielivaltaa kohtaan.
Valitettavasti tästä se solmu vain mutkistuu. Vastarinta laukaisee rankat sortotoimet ja työväki joutuu vastaamaan kovaan kovalla ja jos taistelusta tulee ankara joutuvat punakaartit rajoittamaan kansalaisvapauksia. Sekä Ranskan että Venäjän vallankumoukset turvautuivat terroriin. Ei kyse ole ilkeydestä tai hulluudesta vaan tapahtumien logiikasta.
Vallankumoukselliset eivät voi vetäytyä vastuusta, jos ja kun tutkimukset paljastavat oman osapuolen tehneen hirmutekoja. Tämä vastuunotto velvoittaa ottamaan selvää mitä tapahtui ja miksi. Jos Stalin olisi ollut läpeensä paha ja Neuvostoliiton saavutukset huonompia kuin muilla (riippuu tietysti siitä mitä itse kukin pitää saavutuksina), mitään ongelmaa ei olisi. Tuomitaan hänet ja nostetaan vaikka Buharin tai Trotski takaisin jalustalle. Mutta ei elämä ole niin helppoa.
Oma tarkoitukseni on edelleen yrittää ymmärtää mitä todella tapahtui. Tässä on koko ajan vaara luiskahtaa joko tuomion tai ihailun tielle. Kamala ajatus tuli mieleen (olen luvannut olla rehellinen): mitä jos voisi sekä ihailla että tuomita? (Näinhän suomalaiset käytännössä Staliniin suhtautuvat.) Hmm... hmm... jaa-ha. Mitä se tarkoittaisi? Vallan ja mahdin palvomista. Siihen minä en kyllä rupea. En ihaile Stalinia, ja tuomitsen tai jätän tuomitsematta vasta, kun olen ymmärtänyt mistä oikein on kysymys.
J. Stalin Leninistä
LENININ KUOLEMAN JOHDOSTA
Puhe
Neuvostojen II Yleisliittolaisessa edustajakokouksessa tammikuun 26 päivänä 1924
"Toverit! Me kommunistit olemme erikoista tekoa. Meidät on muovattu erikoisesta aineesta. Me olemme niitä, jotka muodostavat suuren proletaarisen strategin armeijan, toveri Leninin armeijan. Ei ole mitään korkeampaa kunniaa kuin kunnia kuulua tähän armeijaan. Ei ole mitään ylevämpää nimeä kuin sen puolueen nimi, jonka perustaja ja johtaja on toveri Lenin. Ei jokainen voi olla tällaisen puolueen jäsen. Ei jokainen voi kestää niitä vastoinkäymisiä ja myrskyjä, jotka liittyvät tällaisen puolueen jäsenyyteen."
"Työväenluokan poikain, puutteen ja taistelun poikain, uskomattomien kieltäymysten ja sankarillisten ponnistusten poikain - heidän ennen kaikkea on oltava tällaisen puolueen jäseniä. Juuri siksi leniniläisten puoluetta, kommunistien puoluetta, nimitetään samalla työväenluokan puolueeksi."
T. Auer kommentoi
Kolme tärkeää huomiota. Tuollainen juhlallinen sävy olisi nykyaikana epäilyttävää, mutta suhteessa siihen kuinka "punakapinallisia" aikoinaan pilkattiin ja häväistiin, ihmiset todellakin tarvitsevat jotain, mistä olla ylpeitä. On nähtävä aikansa ihmiskuva. On muistettava kuinka Venäjän keisarikunnassa halpa-arvoiseksi katsottua väkeä kohdeltiin. Silloin ei ollut kyse vain rakenteellisesta väkivallasta vaan uskomattoman julmasta ja epäinhimillisestä kohtelusta.
Kaksi muuta huomiota liittyvät vallankumouksen seurauksiin. Jos ja kun väki nousee julmaa ja heitä syvästi halveksivaa hallitsevaa luokkaa vastaan, heille se on kaiken muun ylittävä sitoutumisen aihe. Tästä syystä lähes yksikään sisäisen terrorin kohde 1930-luvulla ei kääntynyt puoluetta vastaan. 'My country, right or wrong' on tässä 'meidän puolueemme, hyvässä ja pahassa'.
Katsotaan yllä olevaa kohtaa uudestaan: "Ei jokainen voi olla tällaisen puolueen jäsen. Ei jokainen voi kestää niitä vastoinkäymisiä ja myrskyjä, jotka liittyvät tällaisen puolueen jäsenyyteen."
Olenko väärässä, jos näen tässä perusteet puolueen sisäisiin puhdistuksiin? Ulkopuoliset kuvittelevat, että Neuvostoliitossa ja Kiinassa lähes kaikki ihmiset kuuluivat tai kuuluvat kommunistiseen puolueeseen. Tämä ei pidä lainkaan paikkansa. Puoluejäsenyys täytyy ansaita. Kyse on suhteellisen pienestä ihmismäärästä suhteessa väkilukuun.
Puolueen johto haluaa mukaan henkilöitä, joilla on jotain annettavaa suhteessa käsillä oleviin vaikeuksiin ja haasteisiin. Maan ollessa ei ainoastaan sodan uhan alla vaan murskaavan vihollisen tähtäimessä ja vaihtoehto yhteiselle rintamalle on paluu aikaisempaan häpeään ja nöyryytykseen, silloin ei kaihdeta mitään. Tässä on käsittääkseni terrorin syy, ei henkilökohtaisessa kaunassa tovereiden kesken tai johtajien luonnevikaisuudessa.
Tauno Auer 5.1.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti