Kukapa ei olisi kuullut ajatuksesta, jolla Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen perusteltiin Naton tarpeellisuutta. Sen mukaan liiton tehtävänä oli pitää Yhdysvallat ”sisällä” eli Euroopassa, Neuvostoliitto ulkona ja Saksa matalana.
Hyvin tavoitteen saavuttamisessa onnistuttiin. Yhdysvaltojen joukot ovat edelleen seitsemän vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen ”sisällä” Euroopassa, Neuvostoliiton seuraaja Venäjä on työnnetty suurin piirtein sinne, missä se oli 1700-luvun alkupuolella, ja Saksa on taloudellisesta voimastaan huolimatta yhä tarkan valvonnan alainen tottelevainen satelliitti, jota tosin ystäväksi kutsutaan.
Euroopan ulkopuolella Yhdysvaltojen tavoitteisiin kuului eurooppalaisen siirtomaavallan romuttaminen. Sitä vieroksuttiin ideologisistakin syistä, mutta tärkeintä oli sittenkin se, että entisten isäntien tilalle astuisivat amerikkalaiset. Uuden imperiumin ei ollut kuitenkaan tarkoitus olla imperiumi perinteisessä muodossa siihen tapaan kuin esimerkiksi Rooman imperiumi tai brittien imperiumi. Nyt on kysymys modernista, pehmeämmän tuntuisesta imperiumista, jota ei hevin imperiumiksi edes havaitse.
UUDEN IMPERIUMIN näkyvin ja silti usein tunnistamaton vallansäilyttämisväline on media kaikkine alalajeineen. Pääosa teattereissa ja televisioissa esitettävästä viihteestä on Atlantin takaa, tai malli ainakin on lainattu sieltä. Vähintäänkin se juurruttaa kuluttajiinsa amerikkalaista ajattelutapaa. Varsinainen uutisointi valtamediassa on näennäisestä moniarvoisuudestaan huolimatta siinä määrin yksipuolista, että joku entisajan propagandaministerikin olisi saavutukseen tyytyväinen. Ne, jotka syystä tai toisesta ovat pahiksia Yhdysvaltojen silmissä, ovat sitä myös koko ”lännen” valtamedian silmissä. Ne, jotka ovat toisella kannalla, saavat nopeasti itselleen jonkinlaisen ”trollin” leiman.
UUDEN IMPERIUMIN näkyvin ja silti usein tunnistamaton vallansäilyttämisväline on media kaikkine alalajeineen. Pääosa teattereissa ja televisioissa esitettävästä viihteestä on Atlantin takaa, tai malli ainakin on lainattu sieltä. Vähintäänkin se juurruttaa kuluttajiinsa amerikkalaista ajattelutapaa. Varsinainen uutisointi valtamediassa on näennäisestä moniarvoisuudestaan huolimatta siinä määrin yksipuolista, että joku entisajan propagandaministerikin olisi saavutukseen tyytyväinen. Ne, jotka syystä tai toisesta ovat pahiksia Yhdysvaltojen silmissä, ovat sitä myös koko ”lännen” valtamedian silmissä. Ne, jotka ovat toisella kannalla, saavat nopeasti itselleen jonkinlaisen ”trollin” leiman.
Käsite liittyy läheisesti internetiin, johon Yhdysvalloilla on luja ote ja jonka kautta se pystyy lähettämään sanottavaansa koko maailmaan. Niin pystyvät tosin muutkin, mutta niiden resurssit ovat vähäisempiä — myös ”trollien” alueella. Pahamaineisin on israelilaisten hasbara-propaganda, jota levitetään sosiaaliseen verkkoon kaikkialla maailmassa ja joka sekin on Yhdysvaltojen tai ainakin sen haukkojen asialla.
Tiedon saanti on imperiumin tukipylväitä. Perinteisen, mutta modernein menetelmin ja välinein toimivan tiedustelun täydentäjänä internetistä on muodostunut aivan omaa luokkaansa oleva tiedon lähde. Sadat tai kohta kai tuhannet miljoonat ovat joutuneet riippuvuussuhteeseen pienten teknisten välineidensä kanssa ja luovuttavat vapaaehtoisesti tietojaan sellaisille firmoille kuin Facebook, Google ja Amazon. Kurkkimassa on tällöin myös Yhdysvaltojen ”kansallinen turvallisuusvirasto” eli NSA. Tätä kautta Yhdysvalloista on kehittynyt ennennäkemätön globaali valvontavaltio — pehmeän imperiumin piirre sekin.
Pehmeisiin joskin pinnan alla usein säälimättömän koviin välineisiin kuuluvat myös menetelmät talouselämän alalla. Tällä hetkellä Yhdysvallat pyrkii kasvattamaan maailmanlaajuista talousmahtiaan entisestäänkin TTIP-nimen saaneella vapaakauppasopimuksella EU:n kanssa.
PELKÄLLÄ PEHMEYDELLÄ ei maailmassa kuitenkaan pitkälle potkita. ”Puhu vienosti ja kanna ryhmysauvaa mukanasi”, oli viime vuosisadan alkupuolella Yhdysvaltoja johtaneen presidentti Theodore Rooseveltintunnuslause. Tämä yksi sotaisimmista Amerikan presidenteistä sai muuten Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1906.
PELKÄLLÄ PEHMEYDELLÄ ei maailmassa kuitenkaan pitkälle potkita. ”Puhu vienosti ja kanna ryhmysauvaa mukanasi”, oli viime vuosisadan alkupuolella Yhdysvaltoja johtaneen presidentti Theodore Rooseveltintunnuslause. Tämä yksi sotaisimmista Amerikan presidenteistä sai muuten Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1906.
Nykyinen presidentti Barack Obama julisti ”Theddy” Rooseveltin eräässä linjapuheessaan suureksi esikuvakseen. Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2009 Yhdysvaltain käydessä tuolloin samanaikaisesti kahta sotaa.
Ryhmysauvaa on siis käytetty, jos pehmeämmät keinot eivät ole auttaneet, ja sitä on käytetty usein. Tulokset ovat tosin viime vuosikymmeninä olleet vähemmän toivottuja. Tappiota Vietnamissa ei millään puheilla voitu kääntää menestystarinaksi, mutta huonosti sellainen onnistuu senkin suhteen, mitä islamilaisessa maailmassa on Afganistanista alkaen saatu aikaan. Yksi seuraus ovat olleet miljoonat pakolaiset, jotka kansainvaelluksen tavoin tulvivat Eurooppaan.
Yleinen kuva Yhdysvaltojen asiaan puuttumisessa on ollut yritysten aloittaminen pehmein keinoin esimerkiksi niin sanottuja värivallankumouksia lietsomalla ja tukemalla. Kovempiin menetelmiin on turvauduttu vasta sitten, kun asiat eivät ole menneet toivotulla tavalla. Niinpä amerikkalaisten oman ilmoituksen mukaan Ukrainan demokratisointia aina Maidanin tapahtumiin saakka rahoitettiin yli viidellä miljardilla dollarilla, mikä ei ole pieni summa. Toivottavaa olisi, että varsinaisen ryhmysauvan käyttöön ei tällä kertaa uskaltauduttaisi.
RYHMYSAUVAA EDUSTAA luonnollisesti parhaiten Yhdysvaltojen oma armeija, jonka käytössä on varoja kymmenen kertaa enemmän kuin pahimmaksi kilpailijaksi katsotulla Venäjällä. Modernin imperiumin tunnus ovat myös Yhdysvaltojen noin 750 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa. Entisenkaltaisia siirtomaita ei siis ole.
RYHMYSAUVAA EDUSTAA luonnollisesti parhaiten Yhdysvaltojen oma armeija, jonka käytössä on varoja kymmenen kertaa enemmän kuin pahimmaksi kilpailijaksi katsotulla Venäjällä. Modernin imperiumin tunnus ovat myös Yhdysvaltojen noin 750 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa. Entisenkaltaisia siirtomaita ei siis ole.
Myös Nato kuuluu kovan politiikan välineisiin. Sen muodostamista ja laajenemista on helpottanut suuresti se, että entinen Neuvostoliitto on pelottanut Venäjän naapurit epäilemään syvästi kaikkea, mitä Euroopan itäosassa tehdään. Myös vanhemmalla historialla on vaikutuksensa.
Enemmistö pohjoisamerikkalaisista on vakuuttunut siitä, että Yhdysvalloilla on historiansa alusta lähtien ollut jumalainen tehtävä tuoda valo pimeään maailmaan. Puhutaan ”kutsumuskohtalosta” (manifest destiny), amerikkalaisten arvojen viemisestä kaikkialle maailmaan. Presidentti John Kennedyn mukaan Yhdysvallat on ”huippukivi” vapauden holvikaarissa. Häpeä sille, joka tohtii epäillä!
Sampo Ahto on yleisesikuntaeversti ja sotahistorioitsija.
Ahto valmistui vuonna 1973 yleisesikuntaupseeriksi Sotakorkeakoulusta. Hän toimi vuosina 1973–1997 sotahistorian opettajana Taistelukoulussa, Sotakorkeakoulussa, Kadettikoulussa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Ahto on palkittu P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1989, Hannes Ignatiuksen kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1990 ja Suomen Marsalkka Mannerheimin sotatieteellisen rahaston kunniapalkinnolla vuonna 2002.
Hänen kolumninsa ”Pehmeä imperium” julkaistiin alun perin Kylkirauta-lehdessä nro 4/2015 (s. 71). Vastavalkea julkaisee kolumnin uudelleen kirjoittajan luvalla.
| Kommentti. Sampo Ahto kirjoittaa ”Ryhmysauvaa on siis käytetty, jos pehmeämmät keinot eivät ole auttaneet, ja sitä on käytetty usein”. Toteamus pitää paikkansa. Tämän analyysin mukaan Yhdysvallat on ollut osallisena jossain sodassa lähes jokaisena vuotena (222 vuotena 239 vuodesta) itsenäistymisestään vuonna 1776 alkaen. |
LUE MYÖS
__._,_.___
6 6 Valokuva (t)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti