Parempi kuolla pystypäin kuin elää koko ikänsä polvillaan.
(Dolores ”La Pasionaria” Ibárruri)
Uskomatonta on että tämä [fasistien väkivalta] jatkuu, että nämä saatanan murhaajat saavat tehdä sitä, mitä tapahtuu. […] Fasismi otti mitä häpeällisimmin ja nöyryyttävimmin väkivalloin vallan Espanjassa 1930-luvun lopulla. Lähes 40 vuotta se on kiduttanut Espanjan kansaa. Se tulee myös kaatumaan mitä häpeällisimmin ja nöyryyttävimmin, ja historian tuomio Francon fasistiregiimille tulee olemaan kauhistuttavan kova.
(Olof Palme 28.9.1975; Franco oli edellisenä päivänä teloituttanut kolme Antifasistisen ja patrioottisen vallankumousrintaman jäsentä ja kaksi Euskadi Ta Askatasunan jäsentä).
Elokuun 19. päivänä 2016 tulee kuluneeksi 80 vuotta Espanjan suuren runoilijan ja taiteilijanFederico García Lorcan kuolemasta. Kuolema ei ollut niin sanottu luonnollinen kuolema. Kuolema oli murha. Murhaajina toimivat espanjalaiset fasistit. Harva luova taiteilija on joutunut yhtä dramaattisten ja traagisten tapahtumien pyörteisiin kuin García Lorca. Hänen elämässään ja kuolemassaan henkilökohtainen yhdistyi elimellisesti yleiseen ja yhteiskunnalliseen. Hän joutui lukemattomien maanmiestensä ja –naistensa tavoin fasistien Espanjan maaperälle pystyttämän infernaalisen terrorin uhriksi.

Espanjan toinen tasavalta

Espanjan toinen tasavalta (Segunda República Española) sai alkunsa tammikuussa 1930, kun kuningasAlfonso XIII:n tukema kenraali Miguel Primo de Riveran sotilasdiktatuuri syrjäytettiin. Tasavaltaa kannattaneet ryhmät konservatiiveista sosialisteihin yhdistivät voimansa ja saman vuoden elokuussa syntyi San Sebastiánin sopimus. Sen tarkoituksena oli lakkauttaa monarkia ja tehdä Espanjasta tasavalta.
Huhtikuun 12. päivänä 1931 pidetyt paikallisvaalit päättyivät tasavaltalaisten selvään voittoon ja kaksi päivää myöhemmin (14.4.1931) maa julistettiin tasavallaksi. Kuningas Alfonson lähdettyä maanpakoon Italiaan Espanjan tasavallan johtoon nousi aluksi väliaikainen hallitus. Sen pääministerinä toimi aiemmin vangittuna ollut liberaalirepublikaanisen puolueen Niceto Alcalá-Zamora, joka oli johtanut sotilasdiktatuurin vastaista vallankumousneuvostoa.
Alcalá-Zamora valittiin 11.12.1931 Espanjan toisen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi. Tuossa virassa hän toimi huhtikuuhun 1936 saakka.
Helmikuun 1936 parlamenttivaaleissa Espanjan kansanrintama (Frente Popular) keräsi 47 prosenttia äänistä ja kukisti niukasti 46,5 prosentin ääniosuuteen yltäneen oikeistokoalition. Vaalien jälkeen Madridissa järjestettiin voitonparaati, johon osallistui yli 250.000 kansanrintaman tukijaa. Uuteen hallitukseen osallistuivat kaikki kansanrintamassa mukana olleet puolueet lukuun ottamatta Francisco Largo Caballeron johtamaa sosialistista työväenpuoluetta. Ensimmäiseksi pääministeriksi nimitettiin tasavaltalaisvasemmistoa edustanut Manuel Azaña.
Espanjan kansanrintama oli Espanjan toisessa tasavallassa vuosina 1936 – 1939 toiminut kansanrintamahallitus ja poliittinen koalitio. Se muodostui useista eri vasemmistoryhmistä, joihin kuului tasavaltalaisia sosialisteja ja kommunisteja sekä myöhemmin myös anarkisteja. Kansanrintama muodostettiin tammikuussa 1936 oikeistopuolueiden kansallisrintaman vastavoimaksi. Kansanrintaman kannattajat muodostivat Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisarmeijan ydinosan.

Espanjan sisällissota

Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936–1939 (17.7.1936–1.4.1939) vapailla vaaleilla valitun Espanjan toisen tasavallan hallituksen (tasavaltalaiset, republicanos) ja kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten (nacionalistas) kapinallisten välillä. Sisällissodan alkusysäyksen muodosti kenraali Francon ja kenraali Emilio Molan johtama sotilaskapina, joka aloitettiin 17. heinäkuuta Espanjan Marokosta.
Tasavaltalaisten puolella taisteli liberaaleja, sosialisteja, kommunisteja, anarkisteja, joidenkin maakuntien separatisteja sekä pieni vähemmistö Espanjan konservatiiveista. Heidän rinnallaan sotivat myös ulkomaalaisista vapaaehtoisista kootut kansainväliset prikaatit. Kansallismielisiä avustivat (Hitlerin) Saksa, (Mussolinin) Italia ja (Salazarin) Portugali.
Espanjan kansallismielisten voitto johti kenraali Francon diktatuuriin (1.10.1939–20.11.1975). Francon kuoleman jälkeen kuninkaaksi kruunattu Juan Carlos I (22.11.1975–19.6.2014) palautti maahan parlamentaristisen demokratian. Juan Carlos I nimitti pääministeriksi Adolfo Suárezin. Suárez aloitti uudistukset sallien poliittiset puolueet 1977. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset vapaat vaalit. Vuoden 1978 perustuslain myötä myös historialliset alueet Baskimaa, Katalonia ja Galicia saivat itsehallinnon.
Espanjan kuningaskunta (Reino de España) on perustuslaillinen monarkia. Parlamentti (Cortes Generales) on kaksikamarinen. Alahuoneen tai edustajainhuoneen (Congreso de los Diputados) 350 jäsentä valitaan suhteellisella vaalilla D’Hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi. Ylähuoneen eli senaatin (Senado) 266 jäsenestä 208 valitaan suoralla kansanäänestyksellä, ja loput 58 nimittävät virkaan alueelliset lakia säätävät elimet. Toimeenpanovaltaa käyttää ministerineuvosto, jonka puheenjohtajan (pääministeri) parlamentti valitsee kuninkaan ehdotuksesta.

Espanjan sisällissodan uhrit

Espanjan sisällissodan uhrien lukumäärästä on esitetty erilaisia arvioita. Uusimman tutkimuksen tulokset on koottu Paul Prestonin teokseen The Spanish Holocaust (2012). Tasavaltalaisen terrorin uhrien määräksi on arvioitu 52.000–58.000. Kansallismielisen terrorin määräksi arvioidaan 100.000–150.000 kuollutta (tai sitäkin enemmän). Sodan jälkeisen väkivaltaisen sorron uhrien määrän arvioidaan nousevan ainakin 35.000:een. Taisteluissa arvioidaan kuolleen noin 140.000. Pommituksissa kuolleiden siviilien määräksi on arvioitu vähintään 20.000. Lisäksi kansallismielisten perustamilla vanki- ja työleireillä kuoli yli 150.000 vangittua (ja paljon enemmänkin, mikäli tarkastelun aikaväliä pidennetään sodan jälkeiseen aikaan).
Tasavaltalaisten puolella taistelleiden kansainvälisten prikaatien sotilaista kaatui arviolta 4.900. Kansallismielisten puolella taistelleiden ulkomaalaisten tappiot olivat noin 5.300 sotilasta.
Tasavaltalaisten suorittamat terroriteot: Tasavaltalaisten suorittamien terroritekojen uhreiksi joutui sisällissodan aikana kaikkiaan arviolta 38.000 ihmistä. Heistä lähes puolet surmattiin Madridissa (8.815) ja Kataloniassa (8.352) kesällä ja syksyllä 1936 (Beevor, s. 146).
Kansallismielisten ja Francon fasistiregiimin suorittamat terroriteot: Sisällissodan loppuminen ei lopettanut kärsimyksiä, ei kuolemaa, ei teloituksia, ei kidutusta, ei epäinhimillistä kohtelua. Francolla oli tapana ”silmäillä kuolemantuomioita nauttiessaan kahvia aterian jälkeen” (Antony Beevor: Taistelu Espanjasta, s. 557). ”Jos hän halusi jostain tuomitusta varoittavan esimerkin, hän kirjoitti ’garrote y prensa’ (teloitus kaularaudalla kuristamalla ja lehdistö paikalla)” (m.t., s. 557 – 558).
Kansallismielisten ja Francon fasistiregiimin suorittamat terroriteot saavuttivat huippunsa syyskuussa 1937 ja jatkuivat vielä kauan sisällissodan päättymisen jälkeen.
Kansallismielisten terrori perustui puhdistuksen (limpieza) ajatukselle, joka oli oleellinen osa kapina-ajatusta. Tarkoituksena oli eliminoida Espanjan kansasta vasemmistolaiset ja demokraattis-liberaalit ainekset. Heinäkuusta 1936 alkuvuoteen 1937 kansallismieliset sallivat ’harkinnanvaraisen’ tappamisen sodan varjolla. Eliminointi muuttui kuitenkin varsin pian järjestelmälliseksi. Ensiksi ammuttiin sotavangit ja tasavaltalaisten joukossa taistelleet, seuraavaksi ammattiyhdistysjohtajat ja tasavaltalaisen hallinnon edustajat, vasemmistolaiset poliitikot sekä kaikki tunnetut tai epäillyt liberaalit ja vapaamuurarit.
Teloituksia johtivat paikalliskomiteat, joihin kuului yleensä suuria maanomistajia, paikallisen kansalliskaartin päällikkö ja varsin usein pappi. Terrori jatkui pitkään sodan jälkeen. Kansallismielisen puolen surmaamia dokumentoituja uhreja on noin 80.000. Rekisteröimättömät ja vielä dokumentoimattomat surmatyöt huomioon ottaen kokonaisuhrimäärä saattaa yltää jopa 200.000:een (ks. Beevor, s. 156).
Vuonna 2014 löydettyjä fasistien murhaamia tasavaltalaisia. Kuva: Mario Modesto Mata / Creative Commons
Vuonna 2014 löydettyjä fasistien murhaamia tasavaltalaisia. Kuva: Mario Modesto Mata / Creative Commons

Mistä Espanjan sisällissodassa oli kysymys

Espanjan sisällissodassa oli kysymys aseellisesta taistelusta, jossa vastakkain olivat laillisen hallituksen kaatamiseksi kapinaan noussut kenraali Francon falangistiarmeija ja laillisen hallituksen tasavaltalaisarmeija. Kysymys oli siitä, ettei Espanjan todellinen valtaeliitti, ’kansallismielisten’ taloudellinen, kirkollinen ja asevoimien eliitti, halunnut luovuttaa poliittista ja yhteiskunnallista valtaansa demokraattisille voimille ja kansanedustuslaitokselle (cortes).
Ristiriidan ydin ilmenee osuvasti yhtäältä kapinakenraali Francisco Francon ja toisaalta cortesin jäsenenDolores Ibárrurin (lempinimeltään ”La Pasionaria”) kiteytyksistä:
“Me emme usko hallitukseen äänestyskopin kautta.”
(Francisco Franco)
“Työläiset! Maanviljelijät! Antifasistit! Patrioottiset espanjalaiset! Jokainen nouskoon puolustamaan Tasavaltaa fasistista sotilaskapinaa vastaan, puolustamaan yhteisiä vapauksia ja kansan demokraattisia saavutuksia!”
(Dolores Ibárruri 19.7.1936, so. Espanjan sisällissodan syttymisen jälkeisenä päivänä)

Federico García Lorca

Federico del Sagrado Corazón de Jesús García Lorca (5.6.1898 Fuente Vaqueros, Granada – 19.8.1936) oli espanjalainen runoilija, näyttämötaiteilija, taidemaalari, pianisti ja säveltäjä. Hän saavutti kansainvälistä huomiota Ryhmä ’27:n symbolina. García Lorca oli yksi tuhansista Espanjan sisällissodan aikana teloitetuista kansallismielisten kuolemanpartioiden uhreista. Vuonna 2008 Espanjan oikeuslaitos avasi tutkinnan runoilijan kuolemasta. García Lorcan suku perui kieltonsa tehdä kaivaustöitä mahdollisella kuolinalueella lähellä Alfacaria. Ihmisjäännöksiä ei kuitenkaan löydetty.
García Lorca aloitti yliopisto-opiskelunsa Granadan yliopistossa vuonna 1915. Tuolloin hänen opintonsa sisälsivät oikeustiedettä, kirjallisuutta ja musiikkia. Nuoruudessaan hän oli mieltyneempi teatteriin ja musiikkiin kuin kirjoittamiseen. Hän tavoitteli erityisesti klassisen pianistin taituruutta. Ensimmäisiä innoittajia olivat Beethoven, Chopin ja Debussy. Myöhemmin García Lorcan inspiroijaksi tuli espanjalainen kansanmusiikki. Siihen vaikutti hänen ystävyytensä säveltäjä Manuel de Fallan kanssa. (Kirjoittamista García Lorca ei aloittanut ennen pianonsoittajanopettajansa kuolemaa vuonna 1916.)
Ensimmäisissä proosateoksissaan Nocturne, Ballad ja Sonata García Lorca käytti musiikillista muotoa. Hän kuului nuorten taiteilijoiden ryhmään, joka kokoontui kahvila Alamedassa, Granadassa. Vuosina 1916 ja 1917 García Lorcan matkusti Kastiliassa, Léonissa ja Galiciassa yliopistonsa professorin kanssa. Tämä rohkaisi García Lorcaa kirjoittamaan ensimmäisen kirjan Impresiones y Paisajes (Vaikutelmia ja maisemia), joka julkaistiin vuonna 1918. García Lorca sai vuonna 1919 luvan asettua Madridissa sijaitsevaan edistykselliseen Residencia de Estudiantes’iin (Opiskelijaresidenssi).
Resi’ssä García Lorca tutustui moniin lahjakkaisiin taideopiskelijoihin (Luis Buñuel, Pepín Bello, Manuel de Falla ja Salvador Dalí). García Lorca sai suojelijakseen runoilija Juan Ramon Jimenezin. Vuosina 1919 – 1920 García Lorca kirjoitti ja lavasti ensimmäisen näytelmänsä El maleficio de la mariposan (Perhosen paha loitsu).
Vuonna 1921 García Lorca julkaisi runokirjan Libro de Poemas. Hänen muista teoksistaan mainittakoon El Romancero Gitano (1928), Doña Rosita la soltera (1935), La zapatera prodigiosa (1935), Bodas de sangre (1933) ja Poeta en Nueva York (1940).

Runoilijan kuolema

García Lorca jäi Espanjan sisällissodan jalkoihin Granadassa, jossa oikeistolaiset kapinalliset murhasivat hänet elokuussa 1936.
Oikeistolaiset pitivät vasemmistolaista García Lorcaa vastustajanaan. Hänessä ruumiillistui sellainen liberaali, demokraattinen ja salliva Espanja, jonka fasistit tahtoivat väkivalloin tuhota. Lorcasta oli jo tullut menestyksekkäin espanjalainen kirjailija Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Hänen näytelmissään annettiin puheenvuoro alistetuille. Heitä olivat katolisen kirkon ja machokulttuurin leimaamassa Espanjassa naiset. Lorcan naiset ovat vahvoja ja haluavat itse päättää seksuaalisuudestaan. Demokraattinen Espanja juhli Lorcaa uudistajana, mutta vastapuolelle hänen romaaninsa olivat epämoraalisia, epäkatolisia ja epäespanjalaisia.
Lorca lähti aamulla 14.7.1936 kotiseudulleen Granadaan. Siellä oli jo taisteluja, vaikka sisällissota ei varsinaisesti ollut vielä puhjennut. Molempien osapuolten terroriteot vavisuttivat kaupunkia. Tasavaltalainen sotilaskuvernööri ei kyennyt hillitsemään väkivaltaa. Myöskään siviilikuvernööri (Lorcan lanko) ei voinut torjua väkivallan käyttöä. Heinäkuun 18. päivänä 1936 Franco julisti Kanariansaarilla sotatilan. Mantereella sota puhkesi ensin Sevillassa ja kaksi päivää myöhemmin Granadassa.
García Lorca oli sodan alkaessa hedelmä- ja kukkaplantaasilla Huerta de San Vicentessä. Vaikka Huertan kylä oli jokseenkin eristynyt, García Lorcan perhe sai kokea fasistien vallan julmuuden välittömästi. Kaupungin pormestari (García Lorcan sukulainen) vangittiin heinäkuun 20. päivänä. Elokuun 9. päivänä tuli paikalle ryhmä siviilipukuisia fasisteja, jotka pakottivat talon väen ulos. Tilanhoitaja hakattiin, samoin Lorcan äiti, ja kaikki uhattiin tappaa. Lastenhoitajan kertoman mukaan myös García Lorca hakattiin.
Mainitun väkivaltaisen kohtauksen jälkeen García Lorca etsi suojaa runoilijaystävä Luis Rosalesin luota. Tämän isä ja veli olivat tunnettuja falangisteja. García Lorcaa autettiin. García Lorcan myöhemmin murhannut kävi kerran talossa, mutta hänet heitettiin ulos. Hän tuli uudelleen elokuun 16. päivänä ja piti García Lorcaa vangittuna kaksi päivää. García Lorcan perhe teki kaikkensa runoilijan pelastamiseksi. Falangistien johtaja sai sotilasjohdolta määräyksen vapauttaa García Lorca, mutta määräystä ei noudatettu. Elokuun 19. päivän vastaisena yönä hänet vietiin kolmen muun kiinni otetun kanssa Granadan ulkopuolelle pienelle kukkulalle. Siellä García Lorca ammuttiin.
García Lorca oli liberaali demokraatti, joka antoi näytelmissään puheenvuoron alistetuille. Siinä pelkistetty syy fasistien suorittamalle lahjakkaan taiteilijan murhalle.
Fasistit murhasivat García Lorcan. Fasistit voittivat sisällissodan ja pystyttivät Francon fasistisen diktatuurin. Mutta oli jotakin, mitä he eivät kyenneet voittamaan. ¡No pasarán! Fasistit eivät voittaneet tavallisten oikeudentuntoisten ihmisten sydämiä. Vielä silloinkin, kun kukaan ei enää muista ainuttakaan Francon muotoilemaa lausetta, monet muistavat La Pasionaran viestin
”Los fascistas no pasarán! No pasarán!” ’Fasistit eivät pääse läpi! He eivät pääse läpi!’
Ja monet saattavat muistaa hyvinkin pitkään Federico García Lorcan upean runon Llanto por Ignacio Sánchez Mejías viimeiset koskettavat säkeet:
”Yo canto su elegancia con palabras que gimen / y recuerdo una brisa triste por los olivos.” ’Minä ylistän hänen loistoaan sanoilla jotka valittavat, / ja muistan surullisen tuulenvireen oliivipuissa.’
Federico García Lorcan väitetään kulkeneen kuoleman rinnalla sitä pelkäämättä. Hänelle kunniakkainta oli ”kuolla keskellä taistelua, kädet täynnä elämää, väkivaltaisesti ja äkkiä” (Kunnas: Runoilija ja kuolema). Viimeisessä analyysissä García Lorca selviytyi voittajana. Kuolemallaan hän sinetöi kauneimman ideansa kuolemattomuuden, ajatuksen äänen antamisesta alistetuille. Tuo ääni julistaa iankaikkista viestiä:
¡No pasarán! 
’He eivät pääse läpi!’

Postskriptumi

Viisikymmentäkolme vuotta on kulunut siitä, kun ensi kerran törmäsin monipuolisesti lahjakkaan runoilijavirtuoosin Federico García Lorcan poesiaan. Nuorta ihmistä kosketti tuolloin eräs näennäisesti yksinkertainen ja vaatimaton runo (Tytölle), joka kuitenkin tuntui osuvan asian ytimeen:
En tahtonut.
Sanaakaan en tahtonut
sanoa.
Näin silmissäsi
kaksi hassua pikku puuta.
Naurua, kultaa ja tuulta.
Puut huojuivat . . .
En tahtonut.
Sanaakaan en tahtonut
sanoa.
Tyttö-runon vaikutus muistutti jotakin sellaista, mihin ainoastaan Eino Leinon Hymyilevä Apollo oli aiemmin kyennyt. Siksi en voinutkaan vastustaa kiusausta muuntaa García Lorcan runohelmen säkeitä sävelkielelle. Muistan vieläkin tuon melodian.
Federico García Lorcan kohtaloksi muodostui hänen romanttinen mielenlaatunsa, joka esti havaitsemasta elämän graniittiakin kovempia realiteetteja. Monet ystävät yllyttivät García Lorcaa pakenemaan Espanjasta, mutta tämä kieltäytyi noudattamasta hyvää tarkoittavia neuvoja. García Lorca katsoi, ettei hänellä ollut syytä paeta, koska hän oli ”veli kaikkien kanssa”. ”Minä olen runoilija eikä kukaan surmaa runoilijoita” (tutkija Francisco Carreguin, toukokuu 1961).
Runoilija murhattiin, mutta hänen poesiansa voi hyvin tänäkin päivänä. Tosin hengissä on myös fasismi, valitettavasti.
Tapio Kuosma

Lähteitä

Beevor, Antony: Taistelu Espanjasta: Espanjan sisällissota 1936 – 1939. Suomentanut Matti Kinnunen. WSOY 2006.
Carreguin, Francisco: Federico García Lorca. Esittely. Teoksessa: Federico García Lorca: Andalusian lauluja. Otava 2002.
García Lorca, Federico: Andalusian lauluja. Suomentanut Matti Rossi. Otava 2002.
García Lorca, Federico: Mustalaisromansseja. Suomentanut Kirsi Kunnas. Toinen, uudistettu painos. WSOY 1999.
García Lorca, Federico: Runoilija New Yorkissa. Suomentanut Katri Kaarniala. Savukeidas 2012.
Guerre d’Espagne (Wikipedia) https://fr.wikipedia.org/wiki/Guerre_d%27Espagne
Kunnas, Kirsi: Runoilija ja kuolema. Teoksessa: Federico García Lorca: Mustalaisromansseja. Toinen, uudistettu painos. WSOY 1999.
Palme, Olof: En levande vilja. Urval: Hans Dahlgren et al. Tidens förlag 1987.
Spanish Civil War (Wikipedia) https://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_Civil_War
Spanska inbördeskriget (Wikipedia) https://sv.wikipedia.org/wiki/Spanska_inb%C3%B6rdeskriget

Tapio Kuosma.
Tapio Kuosma.
Tapio Kuosm