Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 synnytti uuskonservatismina tunnetun vaarallisen amerikkalaisen ideologian. Neuvostoliitto oli toiminut pidäkkeenä Yhdysvaltain yksipuolisille toimille. Pidäkkeen poistuttua uuskonservatiivit julistivat agendakseen USA:n maailmanvallan. Yhdysvallat oli oleva ”ainoa supervalta”, joka voisi toimia vapaasti missä päin maailmaa tahansa.
Washington Postin uuskonservatiivisen toimittajan Charles Krauthammerin mukaan tämä USA:n nousu yksinapaisen maailman hallitsijaksi ilman kilpailijoita oli ällistyttävä asetelma, jollaista ei ollut nähty Rooman valtakunnan kukistumisen jälkeen. Krauthammerin mukaan Roomakaan ei tosin ollut malli Amerikan tuoreelle maailmanvallalle.
Tätä ”ällistyttävää” yksinapaista valtaa, jonka historia on antanut Washingtonille, olisi suojeltava kaikin keinoin. Vuonna 1992 Pentagonin korkea-arvoinen virkamies Paul Wolfowitz kynäili Wolfowitzin opin, josta tuli Yhdysvaltain ulkopolitiikan perusta.
Wolfowitzin opin mukaan Yhdysvaltain ulko- ja sotilaspolitiikan tärkein tavoite on
”estää sellaisen uuden kilpailijan ilmaantuminen — niin entisen Neuvostoliiton alueella kuin muuallakin — jonka muodostama uhka [USA:n yksipuolisille toimille] on entisen Neuvostoliiton suuruusluokkaa.”
Uuteen alueelliseen puolustusstrategiaan kuului se, että Yhdysvallat pyrkisi estämään mitään ”vihamielistä valtiota” hallitsemasta aluetta, jonka resurssit riittäisivät tuottamaan maailmanlaajuisen vastavoiman USA:lle.
(”Vihamielisellä valtiolla” tarkoitetaan valtiota, joka on riittävän voimakas voidakseen harjoittaa Washingtonista riippumatonta ulkopolitiikkaa.)


AMERIKAN YKSIPUOLISTA VALTAA alettiin osoittaa tosissaan presidentti Bill Clintonin kaudella Yhdysvaltain väliintuloilla Jugoslaviaan, Serbiaan ja Kosovoon sekä Irakiin julistetulla lentokieltoalueella. Vuonna 1997 uuskonservatiivit luonnostelivat ”Uuden amerikkalaisen vuosisadan projektin” (Project for a New American Century). Vuonna 1998, kolme vuotta ennen syyskuun 11:nnen iskuja, uuskonservatiivit lähettivät Clintonille kirjeen, jossa vaadittiin Saddam Husseinin ja hänen hallituksensa poistamista vallasta Irakissa. He luonnostelivat myös kampanjan hallinnon vaihtamisesta seitsemässä maassa (Somaliassa, Irakissa, Libanonissa, Sudanissa, Libyassa, Syyriassa ja Iranissa).
Syyskuun 11:nnen tapahtumia asioihin perehtyneet ihmiset pitävät ”uutena Pearl Harborina”, jollaisen uuskonservatiivit olivat katsoneet välttämättömäksi Lähi-idän valloitussodilleen. Paul O’Neill, presidenttiGeorge W. Bushin ensimmäinen valtiovarainministeri, on sanonut julkisesti, että Bushin ja Yhdysvaltain hallituksen ensimmäisen tapaamisen asialistalla oli Irakin valloittaminen. Sitä siis suunniteltiin jo ennen 9/11-iskuja [toim. huom. Hyökkäystä Irakiin perusteltiin paitsi joukkotuhoaseväitteillä, myös 9/11:llä sekä sitä seuranneilla pernaruttoiskuilla, jotka lopulta johtivat amerikkalaiseen sotilaslaboratorioon.] Syyskuun 11:nnen jälkeen Yhdysvallat on tuhonnut osittain tai kokonaan kahdeksan maata ja on nyt vastakkain Venäjän kanssa niin Syyriassa kuin Ukrainassakin.
Venäjä ei voi sallia äärimielisen kalifaatin muodostumista Syyriaan ja Irakiin, koska se tarjoaisi tukikohdan Venäjän muslimialueiden epävakauttamiselle. Itse Henry Kissinger on todennut tämän, mutta asia on selvä jokaiselle, jolla on toimivat aivot. Vallanjanoiset uuskonservatiivit, jotka ovat pitäneet otteessaan Clintonin, Bushin ja Obaman hallintoja, ovat kuitenkin niin oman ylimielisyytensä sokaisemia, että ovat valmiit haastamaan Venäjän — jopa patistamalla Turkin nukkehallituksen ampumaan alas venäläisen sotilaskoneen ja kaatamalla Ukrainassa demokraattisesti valitun hallituksen, jolla oli hyvät suhteet Venäjään, ja korvaamalla sen amerikkalaismyönteisellä nukkehallituksella.
Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, että nykyinen vaarallinen maailmantilanne on seurausta uuskonservatiivien röyhkeästä USA:n maailmanvaltaan tähtäävästä politiikasta. Virhearviot ja nykyiset uhkakuvat Syyrian ja Ukrainan konflikteissa ovat sen suoraa tuotosta.
Vakiinnuttaakseen Amerikan hegemonian uuskonservatiivit irtautuivat Washingtonin presidenttiGorbatšoville antamista takuista, ettei Nato laajenisi itään päin. He irrottivat Yhdysvallat torjuntaohjuksia rajoittaneesta ABM-sopimuksesta. He kirjoittivat uusiksi USA:n sotilasopin ja muuttivat ydinaseiden roolin kostoiskuaseista ennaltaehkäiseväksi asevoimaksi. Uuskonservatiivit alkoivat asentaa torjuntaohjuksia Venäjän rajoille väittäen niiden tarkoituksen olevan Euroopan suojaaminen Iranin olemattomilta ydinohjuksilta.
Uuskonservatiivit ja heidän sätkynukkensa Yhdysvaltain hallinnossa ja mediassa ovat demonisoineet Venäjää ja sen presidenttiä Vladimir Putinia. Esimerkiksi Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton julisti Putinin uudeksi Hitleriksi. Entinen CIA-virkamies toivoi Putinin salamurhaa. Molempien puolueiden presidenttiehdokkaat kilpailevat siitä, kuka on aggressiivisin Venäjää kohtaan ja kuka loukkaa pahiten maan presidenttiä.

Kuva: Anthony Freda
Kuva: Anthony Freda

TÄMÄ ON TUHONNUT LUOTTAMUKSEN ydinvaltojen välillä. Venäjän hallitus on oppinut, ettei Washington kunnioita omia lakejaan, ja vielä vähemmän kansainvälistä oikeutta, ja ettei sen voi odottaa pitävän kiinni mistään sopimuksesta. Tätä luottamuksen puutetta sekä Washingtonin ja amerikkalaisen valtamedian [toim. huom. Häveliäisyyssyistä emme käytä tarkempaa vastinetta ilmaisulle ”presstitute media” ja viittaamme yksinkertaisesti oheiseen kuvaan] Venäjään kohdistuvaa aggressiivista käytöstä säestetään idioottimaisesti Euroopan pääkaupungeissa. Tämä on luonut perustan ydinsodalle. Koska Natolla (käytännössä USA:lla) ei ole kykyä Venäjän (ja vielä vähemmän Venäjän ja Kiinan liiton) voittamiseen tavanomaisessa sodassa, sota käydään ydinasein.
Välttääksen sodan Putin välttää provosoivuutta ja toimii pidättäytyvästi vastavedoissaan läntisiin provokaatioihin. Uuskonservatiivit kuitenkin tulkitsevat hänen käyttäytymisensä osoitukseksi heikkoudesta ja pelosta. He käskevät Obamaa pitämään yllä Venäjään kohdistuvaa painostusta vakuuttaen, että Venäjä antaa periksi. Putin on kuitenkin tehnyt selväksi monissa tilaisuuksissa, ettei Venäjä anna periksi. Esimerkiksi 28. syyskuuta 2015, YK:n 70-vuotispäivänä, hän sanoi, ettei Venäjä voi enää sietää vallitsevaa maailmantilannetta. Kaksi päivää myöhemmin Venäjä aloitti sotatoimet Isisiä vastaan Syyriassa.
Euroopan hallitukset, varsinkin Saksa ja Britannia, ovat osasyyllisiä ydinsodan uhkan kasvuun. Nämä kaksi USA:n vasallivaltiota mahdollistavat Washingtonin holtittoman aggression toistelemalla sen propagandaa sekä tukemalla sen pakotteita Venäjää ja sotatoimia muita maita kohtaan. Niin kauan kuin Eurooppa on pelkkä Yhdysvaltain politiikan jatke, Armegeddonin uhka kasvaa.
Tällä hetkellä ydinsota voidaan välttää vain kahdella tavalla. Yksi on se, että Venäjä ja Kiina antautuvat ja hyväksyvät Yhdysvaltain hegemonian. Toinen on se, että joku riippumaton poliitikko Saksassa, Britanniassa tai Ranskassa nousee valtaan ja irrottaa maansa Natosta. Tämä käynnistäisi ryntäyksen pois sotilasliitosta.
Nato on Washingtonin päätyökalu konfliktin ruokkimiseen Venäjän kanssa ja siten kaikkein vaarallisin voimatekijä niin jokaiselle Euroopan maalle kuin koko maailmallekin. Jollei Natoa lakkauteta, se yhdessä Amerikan maailmanvaltaan tähtäävän uuskonservatiivisen ideologian kanssa johtaa vääjäämättä ydinsotaan.


Paul Craig Roberts.
Paul Craig Roberts.

Paul Craig Roberts on amerikkalainen taloustieteilijä, joka toimi apulaisvaltiovarainministerinä presidentti Ronald Reaganin hallituksessa. Hän on ollut toimittajana ja kolumnistina mm. Wall Street Journalissa ja Business Weekissä. Roberts on kirjoittanut useita kirjoja, joista viimeisin on The Neoconservative Threat to World Order.
Tämä artikkeli julkaistiin alun perin Robertsin sivustolla paulcraigroberts.org. Vastavalkea kiittää Paul Craig Robertsia luvasta artikkeliensa uudelleenjulkaisuun.
Kuvataiteilija Anthony Fredan sivusto on osoitteessa anthonyfreda.com. Vastavalkea kiittää häntä luvasta teostensa käyttämiseen.