Olen viime keväästä lähtien pitänyt toistuvasti esillä Suomen uutta suuntaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Viimeksi eilen kirjoitin tänne Vastavalkeaan otsakkeella ”Venäjän karhu alkaa murahdella – Niinistön kannattaisi kaivaa esiin Paasikiven muistelmat”.
Yhtä toistuvasti olen saanut kritiikkiä ja vastalauseita, joiden yleissävy on ollut, että liittoutumattomuus on kyllä hyvä asia, mutta ei kuitenkaan pitäisi alkaa nuoleskella Putinin persettä. Samalla on ihmetelty, mitä minulla on presidentti Niinistöä vastaan, joka nimenomaan on pyrkinyt liennytykseen ja säilyttämään Suomen suhteet Venäjään.
—–
Nyt harjoitan ääneen ajattelua:
Putinit tulevat ja Putinit menevät, myös Niinistöt tulevat ja menevät, mutta Skandinavia ja Venäjä jäävät. Kenen etujen mukaista on luoda kuvaa, että Suomesta ja Suomen kautta on syntymässä Venäjälle sotilaallinen uhka? Ei se ainakaan Suomen etu ole. Mutta näin Suomi juuri nyt menettelee.
Esimakua siitä saimme jo Venäjän duuman ulkoasiain valiokunnan varapuheenjohtajan Leonid Kalashnikovin lehtihaastattelussa, jossa hän kertoi mielipiteensä Suomen ja Yhdysvaltain tekeillä olevasta puolustussopimuksesta:
”– Meitä huolettaa aina, kun meidän rajoillamme tapahtuu jotain. Erityisesti silloin, kun sopimus koskee Yhdysvaltoja, joka pitää meitä sekä uhkana että vihollisenaan. On olemassa kulunut fraasi: Viholliseni ystävä on viholliseni.
– Valtion on reagoitava tällaisiin Venäjää vastaan suunnattuihin epäystävällisiin askeliin, Kalashnikov jatkoi lehdelle ja piti yhtenä mahdollisena toimena Venäjän joukkojen lisäämistä Suomen rajan läheisyydessä.”
Mutta, mutta….. mitäpä sanoisimme sitten siitä, kun Washingtonin näkemys Suomen kansainvälisestä asemasta ja Yhdysvaltain ja Suomen yhteistyöstä vastaa hyvinkin sitä, mistä Kalashnikov Suomea epäilee.
Presidentti Barack Obama ja Pohjoismaiden päämiehet tapasivat Valkoisessa talossa viime toukokuussa. Siellä heille taustatietoa jakoi Obaman Euroopan asioiden neuvonantaja Charles A. Kupchan kertoen, miten Yhdysvallat näkee Pohjoismaiden (ja erityisesti Suomen ja Ruotsin) kansainvälisen ja sotilaspoliittisen aseman:
– Pohjoismaat ovat Yhdysvalloille turvallisuuspoliittinen ydinalue.
”Se on aivan ydinasia meille, ja myös yksi tärkeä syy siihen, että meillä on tämä Pohjoismaiden johtajien tapaaminen viiden, eikä vain kolmen Nato-maan kanssa.”
– Me jatkamme Euroopan ja Pohjoismaiden pitämistä ytimessä Yhdysvaltain globaalissa turvallisuusstrategiassa, enkä usko että se tulee muuttumaan lähiaikoina, jos koskaan.
”Pohjois-Eurooppa on Yhdysvaltojen puolustusintressin ytimessä.”
Noin siis Kupchan.
Selvää puhetta; USA:n hallinnossa on kuva, että Nato-maiden lisäksi myös Suomi on osa Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Mistä ihmeestä he ovat tällaisen kuvan saaneet? Tyhjästäkö itse keksineet? Ei, vaan suomalaiset ovat sen heille niin kertoneet.
Tämä puhe kertoi laajemminkin, miten suurvallat suhtautuvat sekä naapureihinsa että liittolaisiinsa. Ne ovat aina omalla asiallaan. Siinä, missä venäläiset puhuessaan suomalaisille ovat Venäjän asialla, siinä jenkit tarjotessaan aseitaan ja apuaan suomalaisille, ovat jenkkien asialla.
Ja jos ja kun Washingtonissa on kuva, että Suomi ja USA ovat yhteisellä asialla yhteistä vihollista vastaan, niin miksi Kremlissä nähtäisiin asia toisin?? Eihän Niinistö ole ainakaan julkisesti ilmoittanut, että Kupchanin näkemys olisi vastoin Suomen käsityksiä.
Ja tämä – alistaa Suomen ulko- ja puolustuspolitiikka palvelemaan USA:n tavoitteita Itämerellä ja Pohjois-Euroopassa, tai edes sellaisen kuvan antaminen – on juuri se Suomeen kohdistuva suurin turvallisuusuhka – siitä minä puhun ja siitä Niinistöä syytän.


Tapani Elgland on eläkeläinen ja Vaasassa 1945–1994 ilmestyneen Kansan Ääni -lehden entinen päätoimittaja.