Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan tuli 1900-luvun viimeisinä vuosina uudella tavalla mukaan petos. Tekaistuin syin Washington hajotti Jugoslavian ja Serbian edistääkseen julkistamatonta agendaansa. 2000-luvulla tämänkaltainen petoksellinen toiminta kasvoi moninkertaiseksi. Afganistan, Irak, Somalia ja Libya tuhottiin ja Iran ja Syyria olisi myös tuhottu, ellei Venäjän presidentti olisi estänyt sitä. Washington on myös tämänhetkisen Jemenin tuhoamisen takana, ja Washington on mahdollistanut ja rahoittanut Israelin harjoittamaa Palestiinan tuhoamista. Lisäksi Washington on operoinut sotilaallisesti mutta sotaa julistamatta Pakistanin rajojen sisällä murhaten lukuisia naisia, lapsia ja kylien vanhuksia ”terrorismin vastaisen taistelun” varjolla. Washingtonin sotarikokset vetävät vertoja mille tahansa maalle kautta historian.
Olen dokumentoinut näitä rikoksia kolumneissani ja kirjoissani. Jokainen, joka vielä uskoo Washingtonin ulkopolitiikan puhtauteen, on täysin hukassa.
Venäjällä ja Kiinalla on nyt strateginen liittouma, joka on liian voimakas Washingtonille. Ne estävät Washingtonia jatkossa loukkaamasta turvallisuuttaan ja kansallisia intressejään. Liittouma tulee turvaamaan Venäjälle ja Kiinalle tärkeät valtiot. Sitä mukaa kuin maailma herää lännen pahuuteen, yhä useammat valtiot etsivät turvaa Venäjästä ja Kiinasta.
Amerikka heikkenee myös talouden rintamalla. Kolumnini sekä kirjani The Failure of Laissez Faire Capitalism, joka on julkaistu myös kiinaksi, koreaksi, tšekiksi ja saksaksi, ovat osoittaneet Washingtonin katsoneen vierestä ja vieläpä kannustaneen johtajien, osakkeenomistajien ja Wall Streetin lyhytnäköistä voitontavoittelua, joka on ryövännyt Yhdysvaltain talouden ja lähettänyt teollisuuden ja korkeamman osaamisen työpaikat, liiketoimintaosaamisen ja teknologian Kiinaan, Intiaan ja muihin maihin jättäen Amerikalle niin onton talouden, että kotitalouksien mediaanitulo on laskenut jo vuosia. Nykyisin puolet 25-vuotiaista amerikkalaisista asuu vanhempiensa tai isovanhempiensa luona, koska he eivät löydä työtä, joka tekisi itsenäisen asumisen taloudellisesti mahdolliseksi.
Tämä ikävä tosiasia peitellään korruptoituneessa valtamediassa, joka suoltaa fantasiaa Amerikan elpymisestä.
Olemassaolollemme keskeiset tosiasiat ovat niin kaukana siitä, mitä kerrotaan, että voin vain ihmetellä. Entisenä kansantaloustieteen professorina, Wall Street Journalin toimittajana ja Yhdysvaltain talouspolitiikasta vastaavana apulaisvaltiovarainministerinä voin vain hämmästellä korruptiota, joka rehottaa rahoitussektorilla, valtiovarainministeriössä, finanssivalvonnan viranomaisissa ja keskuspankissa. Minun aikanani sellaisesta olisi tullut syytteitä ja pankkiirien ja korkeiden virkamiesten vankilatuomioita.


TÄMÄN PÄIVÄN AMERIKASSA ei ole vapaita rahoitusmarkkinoita. Keskuspankki ja valtiovarainministeriö peukaloivat markkinoita. Valvontaviranomaiset, joita kontrolloivat ne joita niiden pitäisi valvoa, katsovat poispäin — tai jos valvovatkin, ovat voimattomia panemaan lakeja täytäntöön, koska yksityiset intressit ovat lakeja mahtavampia.
Jopa valtion tilastoviranomaiset ovat korruptoituneita. Inflaatiomittareita on peukaloitu inflaation piilottamiseksi. Tämä valhe ei ainoastaan säästä Washingtonia sosiaaliturvan indeksikorotuksilta ja vapauta rahaa uusiin sotiin. Pieneksi väärennetyllä inflaatiolla hallitus voi luoda bkt:n reaalikasvua laskemalla inflaation reaalikasvuksi. Aivan kuten hallitus luo 5 prosentin työttömyyden jättämällä tilastoista pois  ihmiset, jotka hakivat töitä kunnes joutuivat lopulta luovuttamaan. Virallinen työttömyysprosentti on viisi, mutta kukaan ei löydä töitä. Miten työttömyys voi olla viidessä prosentissa, jos puolet 25-vuotiaista asuu sukulaisten luona koska heillä ei ole varaa itsenäiseen asumiseen? Kuten John Williams raportoi, työttömyysprosentti on 23 kun työttömiksi lasketaan myös ne amerikkalaiset, jotka ovat lakanneet etsimästä töitä koska töitä ei ole.
Yhdysvaltain keskuspankki, pienen pankkiryhmittymän työkalu, on onnistunut luomaan elpymisen illuusion kesäkuusta 2009 lähtien painamalla biljoonia dollareita, jotka eivät ole päätyneet kansantalouteen vaan finanssiomaisuuksien arvoihin. Keinotekoisesti kasvavat osake- ja luottomarkkinat ovat korruptoituneen talousmedian ”todiste” talouskasvusta.
Se kourallinen valistuneita, joka Amerikasta vielä löytyy – ja se on vain kourallinen – ymmärtää, että edellisestä taantumasta ei ole noustu ja että uusi laskusuhdanne on jo tulossa. John Williams on huomauttanut, että USA:n teollisuustuotanto, oikein inflaatiokorjattuna, ei ole koskaan toipunut vuoden 2008 tasolle, saati vuoden 2000 lukemiin, ja että se on jälleen kääntynyt laskuun.
Amerikkalainen kuluttaja on ajettu loppuun, hukutettu velkaan kun tulot eivät kasvaneetkaan. Yhdysvaltain koko talouspolitiikka keskitetään pelastamaan kourallista New Yorkin pankkeja, ei pelastamaan Yhdysvaltain taloutta.


TALOUSTIETEILIJÄT ja muut Wall Streetin vedättäjät vähättelevät teollisuustuotannon laskua, koska Amerikka on nyt palvelutalous. Taloustieteilijät teeskentelevät, että töitä tehdään Uuden Talouden korkean teknologian palveluissa, mutta todellisuudessa tarjoilijat, baarimikot, osa-aikamyyjät ja kiertävät terveyspalvelut ovat korvanneet tuotannon ja suunnittelun työpaikat murto-osalla näiden alojen aiemmasta palkkatasosta romahduttaen USA:n kokonaiskysynnän. Silloin kun uusliberaalit taloustieteilijät sattuvat huomaamaan ongelmat, he syyttävät niistä Kiinaa.
On epäselvää, voidaanko USA:n taloutta ylipäänsä pelastaa. Sen pelastaminen vaatisi rahoitusmarkkinoiden sääntelyn uudistamista ja niiden työpaikkojen ja sen kansantuotteen palauttamista, jotka on ulkoistettu muihin maihin. Se vaatisi — kuten Michael Hudson osoittaa uudessa kirjassaan Killing the Host — veropolitiikan vallankumousta, joka estäisi finanssisektoria imemästä talouden ylijäämää ja pääomittamasta sitä finanssisektorille korkoa tuottaviksi velkakirjoiksi.
Turmeltuneiden talousintressien kontrolloima Yhdysvaltain hallitus ei ikipäivänä sallisi toimenpiteitä, jotka uhkaisivat huippujohdon palkkioita ja Wall Streetin voittoja. Tämän päivän amerikkalainen kapitalismi tekee rahansa myymällä ulos Amerikan talouden ja siitä riippuvaiset ihmiset.
Kaikessa ”vapaudessaan ja demokratiassaan” Amerikka, sen hallitus ja talous palvelevat intressejä, joilla ei ole mitään tekemistä Amerikan kansan intressien kanssa. Amerikan kansan loppuunmyyntiä suojaa valtava propagandakupu, jota ammatikseen valehtelevat taloustieteilijät ja taloustoimittajat ylläpitävät.
Kun Amerikka romahtaa, romahtavat myös Washingtonin vasallivaltiot Euroopassa samoin kuin Kanada, Australia ja Japani. Ellei Washington tuhoa maailmaa ydinsodassa, maailma menee uusiksi mullistuksessa, jossa turmeltunut länsi jää vähäpätöiseksi osaksi uutta maailmanjärjestystä.


Paul Craig Roberts.
Paul Craig Roberts.

Paul Craig Roberts on amerikkalainen taloustieteilijä, joka toimi apulaisvaltiovarainministerinä presidentti Ronald Reaganin hallituksessa. Hän on ollut toimittajana ja kolumnistina mm. Wall Street Journalissa ja Business Weekissä. Roberts on kirjoittanut useita kirjoja, joista viimeisin on The Neoconservative Threat to World Order.
Tämä artikkeli julkaistiin alun perin Robertsin sivustolla paulcraigroberts.org. Vastavalkea kiittää Paul Craig Robertsia luvasta artikkeliensa uudelleenjulkaisuun.


PÄIVITYS 26.1. klo 00:30: termi ”keskitulo” korvattu oikealla termillä ”mediaanitulo”.