Kreikkalaisvarustamot vahvistavat Kreikan asemaa maailman suurimpana merenkulkumaana samaan aikaan, kun Kreikan valtio hakee talouteensa EU:n tukea.
Kreikkalaisomisteiset varustamot ovat lamavuosina 2013–2015 pystyneet kasvattamaan osuuttaan maailman kauppalaivastosta 16%:sta 18%:iin, joka tarkoittaa vetoisuudeltaan yhteensä 333 miljoonaa tonnia (DWT) ja arvoltaan 91 miljardia dollaria. Vuonna 2015 Kreikan laivasto kasvoi 7% ja oli yhteensä 5 226 laivaa. Nämä ovat yksitoistamiljoonaiselta kansalta, jonka oma meriliikenne on alle 1 prosentti maailman merikuljetuksista, huikeita saavutuksia. Samaan aikaan joutuu EU lisälainoittamaan Kreikan valtiota, jotta se pystyisi maksamaan edes vanhojen lainojensa korkoja.
Megaluokan paradoksi johtuu osaltaan siitä, että varustamot – noin sata huippuvarakasta perhettä – ovat kehittäneet liiketoiminnassaan veroparatiisien käytön ja veronkierron suoranaiseksi taiteeksi. 18 %:n osuus maailman meriliikenteestä tuottaa varustamoille huikean, arviolta 250 miljardin euron liikevaihdon, mutta siitä ei heru Kreikan valtiolle juurikaan verotuloja. Varustamot ovat rekisteröineet ulkomaanliikenteen aluksensa mukavuuslippumaihin, joihin ne maksavat nimellisen rekisteröintimaksun ja rekisterin vähäiset hallintokulut. Vain kotimaanliikenteen alukset on rekisteröity Kreikkaan, mutta varustamot ovat pystyneet neuvottelemaan niillekin lähes mukavuuslipputason verotuksen.
Varustamojen osakkaat voivat työskennellä veroparatiisimaissa sijaitsevissa rahtauskonttoreissa, ainakin osa-aikaisesti tai nimellisesti, ja välttyä näin maksamasta henkilökohtaisia tuloveroja Kreikkaan.
Sama tilanne koskee laivojen miehistöä. Pääosa heistä on palkattu alikehittyneistä maista ja palkkatasolla, joka on alle puolet kreikkalaisten merimiesten palkoista. Mikäli he maksavat palkkaveroa, se ohjautuu merimiesten kotimaahan. Kyse ei silti ole vähäisestä veromäärästä, sillä noin viidessä tuhannessa Kreikan ulkomaanliikenteen laivassa palvelee noin 60 000 ulkomaalaista merimiestä.
Kreikkalaiset pitävät veronkiertoa arvostettuna kauppamiestaitona ja hölmöjen oikeutettuna huiputtamisena. Varustamoperheetkään eivät varsinaisesti riko voimassa olevia lakeja verojensa minimoinnissa. Ottaen huomioon Kreikan valtion kriittisen taloustilanteen, tulisi hallituksen kuitenkin suhtautua tiukemmin veroparatiisien käyttöön, kuten useat EU:n jäsenmaat parhaillaan tekevät. Lisäksi hallitus voisi velvoittaa varustamoja palkkaamaan laivoihinsa kohtuullisen määrän kreikkalaisia merimiehiä vastineeksi elinkeinon saamista eduista. Tämä toisi kaivattuja verotuloja ja helpottaisi Kreikan suurta nuorisotyöttömyyttä.
Lähteet
Clarksons Research (27.5.2016): Greek Shipping – Still Number One! https://clarksonsresearch.wordpress.com/2016/05/27/greek-shipping-still-number-one/
MarineLink (10.5.2016): Can Shipping Help Greece Ride out the Storm?http://www.marinelink.com/news/shipping-greece-help409964.aspx
Jaakko Varimaa on raumalainen merikapteeni. Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin Uudenkaupungin Sanomissa2.8.2016 otsikolla ”Varustamot ja veronkierto”.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti