Millä perusteilla Venäjää arvostellaan

Jos otamme lukuun vain henkilöt ja ryhmät, joilla on merkittävää poliittista vaikutusvaltaa, näemme ensin sitoutumisen merkityksen ja vasta sen jälkeen siveellisen kannanoton. Ilman poliittista sitoutumista ei voi olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista toimintaa ja ilman niitä hyvinvointi ja valtiollinen itsenäisyys ovat mahdottomuuksia.

Suuret kertomukset toimivat tarinamme taustakankaina, mutta entä kuinka yksilöt omaksuvat mielipiteittensä raamit. Se riippuu omaksutuista asenteista, joita lienee mahdollista mitata vaikka näiden neljän vaikuttimen kautta: eettiset arvot, polttopisteet, tärkeysmääreet ja moraaliset johtajat.

Pilkkakirjoituksista tuttua 'hyväntahtoista hölmöä' on mahdollista jymäyttää ja ohjata, koska sitoutumattomalta henkilöltä puuttuu poliittinen yhteisö, johon hän voi turvautua saadakseen kriittistä ja johdonmukaista palautetta. Lisäksi koska hän on yhtä lailla ’kaikkea pahaa vastaan’, täytyy hänelle vain kertoa maailmasta sellainen versio, jossa halutut kohteet esiintyvät sopivassa valossa. Epäsopivatkaan tiedot eivät ole haitaksi, jos vastustaja voidaan esittää vieraana ja erilaisena: 'parempi tuttu paha kuin tuntematon hyvä'.

Entä silloin, kun henkilö on valmis sitoutumaan, mutta ei ole varma, mikä olisi oikea valinta, koska kaikissa vaihtoehdoissa on niin paljon huonoja puolia? Ensimmäisenä tietysti arvioidaan missä suhteessa osapuolet tuntuvat hyviltä ja pahoilta. Jokaisella meistä on summittaiset mitat hyvästä ja pahasta. Tähän asti kaikki on aika helppoa. Vaikeusaste kasvaa, kun siirrymme fokukseen eli siihen mihin katseemme tarkennamme.

Mitkä ovat ne asiat, joita pystymme itsenäisesti arvioimaan? Niitä löytyy kotoa, töistä, metsäretkellä ja urheilupuistosta. Kaikesta muusta olemme riippuvaisia koulusta, ystävistä ja joukkotiedotusvälineistä. Nykyään on tapana yksinkertaistaa ja sanoa, että se joka hallitsee televisiota, hallitsee yhteiskuntaa. Siinä on tiettyä perää sillä toki ihminen uskoo, mitä omin silmin näkee.

Tämä tekee telkkarista erityisen tehokkaan manipulaatiovälineen. Katsotaan asiaa hieman tarkemminkin. Oma luonteenlaatumme, perheemme ja sukumme vaikuttavat siihen, mihin haluamme ja mihin osaamme kiinnittää huomiota. Tietyissä piireissä tietyistä asioista ei ole tapana puhua.

Kuinka kauas menneisyyteen on hyvä kajota ja mitkä ovat niin pyhiä arvoja, että niihin ei saa koskea kuin syvän kunnioituksen vallassa? Jos sisällissota oli vapaussota ja osallistuminen kansanmurhaan pelkkä jatkosota, toki silloin Suomen valtiolliset valinnat olivat vähintäänkin ymmärrettäviä. Ja jos Venäjä nähdään automaattisesti ikiaikaisena uhkana, toki fokus on silloin aika tarkka: 'mitä pahaa Venäjän julmilla johtajilla on tällä kertaa kehitteillä?'

Entä jos haluaisikin polttopisteen olevan epätasaisessa tulonjaossa tai länsiliittoutuman hirmuisissa terroripommituksissa? Juna meni jo. Näistä asioista on päätökset tehty jo aikoja sitten. Kuinka näissä olosuhteissa kriittinen henkilö voisi osallistua poliittiseen toimintaan? Ehkäpä sen tekeminen vaikeaksi on koko homman ydin. Tässä risteyksessä laulavat seireenit: 'Hei te fiksut nuoret, liittykää valtion rahoittamiin kansalaisjärjestöihin! Siellä voitte toimia maailmalla olevaa pahaa vastaan.'

Näin nuori usein problematiikan ratkaisee, sillä eihän ole järkevää olla liian jyrkkä. Vuodet kuluvat, mutta maailman pahuus vain kasvaa. Sattumalta tarjolla olisi tehtäviä juuri kaikissa niissä paikoissa, joita nuoren aktivistin kotimaan liittolaiset ovat pommittaneet. Iso-Britannia on vienyt tämän huippuunsa. Maa on lähettänyt tuhansia ja taas tuhansia henkilöitä erilaisiin avustustehtäviin. Kuinka ollakaan: kohdemaat ovat samoja kuin entiset siirtomaat ja vain niissä maissa tapahtuu regime change eli hallinnonvaihdos, jotka kieltäytyvät 'avusta' ja haluavat käyttää luonnonvaransa itsenäiseen kehitykseen.

Kolmantena moraalin rakennuspalikkana on nk. so-f*ck*ng-what -mitta. Mitkä ovat ne asiat, joista eri aktivistit itsekseen saattavat tokaista 'mitä hiton väliä'? Tämän kertoo neljäs rakennuspalikkamme: valistuneet ja vaikutusvaltaiset henkilöt. Mielipidevaikuttajat toimivat kuin taskulamput. He kertovat mihin kannattaa kiinnittää huomiota tai jättävät kertomatta. Tästä näkökulmasta Suomen Venäjä-politiikan kaksi vaikutusvaltaisinta henkilöä ovat Erkki Tuomioja ja Heidi Hautala. He ovat moraalisia johtajia. Pieni vihje: he eivät kuitenkaan välttämättä ole juuri Venäjä-kysymyksessä oikeassa.

Tauno Auer 2.2.2016