Amerikkalainen pitkän linjan tutkiva journalisti Robert Parry, joka oli Pulitzer-palkintoehdokas Iran–Contra-skandaalia paljastaneesta raportoinnistaan, on käsitellyt monissa artikkeleissa Ukrainan sotatoimialueella runsas vuosi sitten alasammuttua MH17-matkustajakonetta koskevaa uutisointia. Näin hän tekee myös artikkelissaan ”Tapaus MH17 putoaa propagandan sumuun”, jossa hän esittää perusteltuja huomioita lentokonetuhon tutkimuksista ja sen käytöstä poliittisten päämäärien ajamiseen.
Robert Parry on antanut Vastavalkealle luvan sivustonsa kaikkien artikkelien uudelleenjulkaisuun. Seuraavassa kuitenkin referoidaan hänen [kahden] artikkelinsa keskeinen sisältö koko artikkeli[e]n suomentamisen asemesta.
Tietojen salaamista ja salaamisen seurauksia
Parry toteaa, että vaikka lentokoneturmien tutkinta on yleensä nopeaa ja tiedotus avointa, näin ei ole ollut MH17-turman tutkimuksissa. Myös Yhdysvaltain tiedustelu on pantannut tietoa, jota sillä omien lausuntojensa mukaan on. Tämä on mahdollistanut voimakkaan propagandamyllytyksen, jossa epämääräisiä väitteitä ja toisen käden tietoja on käytetty halutun osapuolen syyttämiseen. Parry huomauttaa, että turman pääasialliset tutkijatahot — Alankomaat, Britannia, Australia ja Ukraina — ovat tiiviisti Moskovan vastaisessa leirissä.
Tutkimusten kulusta informoidun Parryn tiedustelulähteen mukaan loppuvuodesta julkaistavassa hollantilaisessa tutkimusraportissa ei pystytä lopullisesti todistamaan, ketkä ampuivat koneen alas, vaan siinä tullaan esittämään separatistit syyllisiksi erilaisin viitteellisin perusteluin. Lähde on myös kertonut, että jotkut Yhdysvaltain tiedusteluasiantuntijat ovat päätyneet päinvastaiseen tulokseen ja pitävät syyllisinä Ukrainan hallituksen kontrollista irtautuneita kovan linjan aineksia. Asiantuntijat eivät kuitenkaan tule julkisesti haastamaan hollantilaisraporttia.
Kuten Parry toteaa, vain muutama päivä turman jälkeen separatistit kiirehdittiin tuomitsemaan epämääräisten sosiaalisen median lähteiden perusteella. Sen sijaan Yhdysvaltain hallitus ei ole vieläkään julkaissut satelliittikuvia, joiden se aluksi väitti todistavan separatistit syyllisiksi. Parry hämmästelee sitä, ettei hallitus ole viimeisten 11 kuukauden aikana julkistanut minkäänlaisia päivityksiä tutkimuksista, ja toteaa epäuskottavaksi tiedusteluviraston tiedottajan hänelle antaman lausunnon, jonka mukaan maan tiedustelu ei ole tehnyt minkäänlaisia tarkennuksia analyysiinsä 22.7.2014 jälkeen.
Robert Parryn lähteen mukaan lisätietoja ei ole annettu eikä satelliittikuvia julkaistu, koska USA:n tiedustelu ei ole löytänyt todisteita siitä, että Venäjä olisi toimittanut separatisteille koneen pudottamiseen tarvittavan ilmatorjuntaohjuksen, ja koska Yhdysvaltain satelliitti- ja elektroninen tiedustelu olisi päin vastoin löytänyt todisteita, joiden mukaan syyllisiä olisivat Yhdysvaltojen hallituksen tukemat ainekset. Virheen myöntäminen olisi vienyt pohjan harjoitetulta politiikalta, joka on paljolti perustunut MH17-turmaan. Sen myötä Barack Obaman hallinto onnistui synnyttämään Euroopassa Venäjän vastaisen ilmapiirin ja ajamaan läpi Venäjän vastaiset talouspakotteet. Yhdysvaltojen hallinnon nimettömänä pysyvä vanhempi virkamies on kertonut Parrylle, että informaatiosodankäynti on ainoa alue, jossa Washingtonilla on ylivoima Venäjää vastaan, jolla puolestaan on käytettävissään maantieteellisiä, kulttuurisia, taloudellisia ja sotilaallisia etuja.
Parry kirjoittaa, että Ukrainan oikeistolaiset piirit ovat ymmärtäneet propagandan voiman myös syyttäessään Viktor Janukovitsia Maidanin tarkka-ampujien toiminnasta, vaikka myöhemmissä riippumattomissa tutkimuksissa on löydetty viitteitä pikemminkin Janukovitsin syrjäyttäneiden voimien syyllisyydestä. Jopa Yhdysvaltain viranomaiset ovat kritisoineet Ukrainan uutta hallintoa asianmukaisten tutkimusten laiminlyönnistä. Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Samantha Power totesi kritiikissään, että Maidanin verilöylyyn ja Odessan työväenyhdistyksen talon joukkomurhapolttoon liittyvien tutkimusten laahaaminen, tutkimuksiin liittyvä salailu ja vakavat virheet ”eivät viittaa ainoastaan epäpätevyyteen, vaan myös haluttomuuten saattaa syylliset vastuuseen”.
Pitämällä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun raporttia salassa on Parryn mukaan pystytty ylläpitämään ”Putin sen teki” -propagandakampanjaa valtamediassa. Hyvänä esimerkkinä hän pitää Australian televisiossa esitettyä ”60 minuuttia” -ohjelmaa, jossa esiteltiin tekaistuja videoita muka todisteina brittiläisen bloggaajan Eliot Higginsin väitteille Venäjän syyllisyydestä. Esimerkiksi maamerkit, joiden piti todistaa videoiden kuvauspaikka, eivät pitäneetkään paikkaansa. Parry toteaa, että ”rationaalisessa maailmassa” esitettäisiin paikkansapitäviä todisteita, mutta virallisten tiedustelutietojen panttaaminen mahdollistaa tämänkaltaisten silmänkääntötemppujen tekemisen.
Parry kritisoi viime syksynä julkaistua alustavaa hollantilaisraporttia siitä, ettei siinä sanallakaan viitattu Venäjän armeijan tutkahavaintoon SU-25-hävittäjästä turma-alueella, vaikka raportissa mainittiin Venäjän antamat lennonjohdon seurantatiedot. Raportissa ei myöskään ollut mainintaakaan Yhdysvaltain tiedustelun väitetyistä satelliittitodisteista. Parry pitää kummallisena sitäkin, että raportissa viitattiin tutkijoille toimitettuihin, onnettomuuden jälkeisinä päivinä otettuihin satelliittikuviin, vaikka kuvat päiviltä tai tunneilta ennen lentokoneturmaa olisivat valaisevampia syyllisiä arvioitaessa.
Tiedusteluasiantuntijat vaativat Valkoista taloa julkaisemaan tietonsa
Jo pian lentoturman jälkeen, heinäkuun 2014 lopussa, järjestö nimeltä Veteran Intelligence Professionals for Sanity vaati presidentti Obamaa julkistamaan kaikki Yhdysvaltain hallussa olevat tiedustelutiedot satelliittikuvineen. Järjestön jäseninä on 17 pääosin eläkkeellä olevaa NSA:n, CIA:n, FBI:n ja Yhdysvaltain armeijan korkea-arvoista toimihenkilöä. Järjestö totesi lausunnossaan myös olevansa hämmentynyt esitettyjen tiedustelutietojen ”epäammattimaisesta käytöstä”. Erään Parryn lähteen mukaan aktiivipalveluksessa olevat tiedusteluviranomaiset eivät uskalla puhua virallista linjaa vastaan, koska Obaman hallinto on noudattanut linjaa, jossa väärinkäytösten ilmiantajat asetetaan syytteeseen (väärinkäytösten selvittämisen asemesta).
Veteran Intelligence Professionals for Sanity on vastikään uudistanut presidentti Obamalle esittämänsä vaatimuksen julkaista Yhdysvaltain hallituksen tiedustelutiedot MH17-turmasta.
Uudessa, 22.7.2014 päivätyssä muistiossaan järjestö katsoo tiedustelutietojen julkaisussa olevan kyseessä sekä Yhdysvaltain ja Venäjän välisen suhteen että Valkoisen talon uskottavuuden. Siksi järjestö pitää hyvin tärkeänä julkaista kaikki mahdolliset todisteet MH17- koneen turmaan syyllisistä. Tähänastisia todisteita järjestö pitää epämääräisinä ja hatarina ja osittaista perustumista ”sosiaaliseen mediaan” ongelmallisena. Vaikka tiedusteluveteraanien mukaan presidentti Putinin autoritäärisyyden vastustaminen olisikin perusteltua, MH17-tragediaa ei saisi käyttää propaganda-aseena. Järjestö pitää mahdottomana hyväksyä sitä, että Valkoinen talo ja ulkoministeriö kiirehtivät heti onnettomuuden jälkeen syyttämään ainakin välillisesti Venäjää, mutta eivät ole vieläkään tuoneet esiin todisteita tai oikaisseet väitettään.
Järjestön mukaan vastuu todisteiden julkisesta esittämisestä on nimenomaan Yhdysvalloilla, sillä millään muulla maalla ei ole yhtä mittavia resursseja tiedustelutietojen keräämistä ja analysointia varten. Tietojen julkaisu olisi ensiarvoisen tärkeää ennen kuin ”syytä Venäjää”-narratiivi muuttuu täysin hallitsevaksi. Kyseessä kun voi olla niinkin tärkeä asia kuin sota tai rauha Yhdysvaltain ja Venäjän välillä. Järjestö esittää huolensa myös kollegoiltaan saamistaan tiedoista, joiden mukaan hollantilaisen tutkimusryhmän raporttiluonnoksessa on suoranaisia ristiriitoja todellisiin tiedustelutietoihin nähden. Järjestö toteaa, että tiedustelutietojen sivuuttaminen on loukkaus rehellistä ja ammattitaitoista tiedusteluyhteisöä vastaan.
Artikkelin koostivat Julia Junno ja Vesa Raiskila.
Lähteet
- Parry, Robert | Consortium News (9.7.2015). MH-17 Case Slips into Propaganda Fog.https://consortiumnews.com/2015/07/09/mh-17-case-slips-into-propaganda-fog/
- Veteran Intelligence Professionals for Sanity | Consortium News (22.7.2015). Obama Should Release MH-17 Intel. https://consortiumnews.com/2015/07/22/obama-should-release-mh-17-intel/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti