Presidentti Sauli Niinistö vaati väkivaltaisten ääriliikkeiden pysäyttämistä äskeisessä puheessaanYK:n yleiskokouksessa. Mainittuaan ääriliikehdinnän ja ahdasmielisen nationalismin presidentti viittaa Krimiin, jonka väestön ylivoimainen valtaenemmistö kannatti myös läntisten kyselytutkimusten mukaan paluuta Venäjän osaksi. Ahdasmielistä nationalismia Krim-prosessissa edusti lähinnä Ukraina, joka Timo Vihavaisen sanoin ”… menetti Krimin, jonka venäläiset asukkaat se onnistui säikäyttämään poukkoilevalla nationalistisella politiikallaan.”1)
Mikäli ääriajattelulla tarkoitettaisiin krimiläisten tahtoa irtautua Ukrainasta, tällainen “nationalistinen ääriliikehdintähän” koettiin Suomessakin satakunta vuotta sitten, jolloin suomalaisten itsenäisyystahto johti irtaantumiseen Venäjästä. Tuomitseeko Sauli Niinistö senkin ääriliikehdintänä?
Suomalaista ääriajattelua ja ääriliikehdintää on syytä tarkastella lähemminkin. On todettava, että jokaisella hallituspuolueella on tässä omat luurankonsa komeroissaan.
Nyt ovat olleet esillä vain perussuomalaiset, joiden vaalimenestys selittyi osaltaan erilaisten äärioikeistolaisten ryhmien asemoitumiseen puolueen tukijoiksi. Eduskuntaryhmänsä puheenjohtajanSampo Terhon vakuuttelu siitä, että tapaukset on käsitelty ja poissa päiväjärjestyksestä, ei vakuuta ketään. Jo yksin kansanedustaja Olli Immosen jatkuva esiintyminen julkisuudessa kumoaa sen. PuoluejohtajaTimo Soinin ärhentely Kokoomukselle on vain ”omien” suojelua, heidän ominaisväriinsä katsomatta. Persujen sisäinen pyykinpesu on ja pysyy keskeneräisenä; tulevaakaan vaalimenestystä ei haluta turmella.
Kokoomuksellakin on omat äärioikeistolaisensa, jotka ovat ryhmittyneet lähinnä Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen. Selkeimmin äärioikeistolainen Kokoomuksen jäsenenä on sen suojeluskuntasiipeä johtavaJuhani Putkinen, joka esiintyy kotisivunsa profiilikuvassa Viron suojeluskunta-asussa. USA:n aseinkin tapahtuva maailmanherruuspyrkimys sinällään on geneettistä sukua Adolf Hitlerin asein tapahtuneille maailmanherruuspyrkimyksille, ja sen kannattamista voisi verrata Natsi-Saksan kannattamiseen. Yhdysvaltain maailmanherruuden kannattajia Kokoomuksessa riittää, ehkä innokkaimpana puoluejohdosta syrjäytetty Alexander Stubb.
Kepun komeroista paljastuu jotain aivan erilaista. Puolueessa on vahva vanhoillislestadiolainen siipi. Lahkon piirissä esiintyvän lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljasti laajemmin sanomalehti Kalevavuonna 2011, saaden siitä Vuoden journalistinen teko –palkinnon. Insestiä ja hyväksikäyttöä esiintyy toki kaikissa muissakin väestöryhmissä. Poikkeavaa on, että lahko ei halua sitä eikä muutakaan lahkon piirissä tehtyä rikosta maallisen oikeuden käsittelyyn. Lahkon saarnaaja toimii tuomarina, ja antaa tarvittaessa anteeksi. Lahko asettuu siis valtiollisen oikeusjärjestelmän yläpuolelle, rikkoen siten demokraattisesti hyväksyttyä yhteiskuntajärjestystä. Pääministeri Juha Sipilällä on suora yhteys tähän ekstremistiseen ja fundamentalistiseen liikkeeseen Rauhan Sana -yhteisön jäsenenä.
Myös oppositiopuolueilla on omat luurankonsa kaapeissaan. SDP:lla on Liisa Jaakonsaaren ja Lasse Lehtisen johtama natottajasiipensä. On tuskin yllättävää, että RKP:llä on vahva natottajakuntansa, jonka innokkain edustaja Carl Haglund siirtyi kiinalaisten palvelukseen. Kristillisdemokraateissa osa porukasta edustaa uskonnollista ekstremismiä. Kommunistit ovat eriytyneet sirpalepuolueisiin, joista kuuluu välillä museaalista väkivaltaretoriikkaa, jota kukaan ei onneksi tunnu ottavan todesta.
Onko presidentti Niinistö kantanut julkisesti huolta tällaisista ääriliikehdinnöistä Suomessa? Muistamani mukaan ei ole. Onkin vedottava kaikkiin puoluejohtajiin, että he eivät päästä puolueensa ääriaineksia vaikuttaviin asemiin.
Suoraan presidentti Niinistön tontilla puolustusvoimien ylipäällikkönä ovat armeijan piiristä nousseet äärioikeistolaiset poliittiseen keskusteluun osallistujat, näkyvimpänä heistä everstiluutnantti Torsti Sirén. Aiempien presidenttien aikana pidettiin huoli siitä, etteivät armeijan kantahenkilökuntaan kuuluvat osallistuneet aktiivisesti politiikkaan. Sauli Niinistön aikana tämä hyvä perinne on turmeltu. Presidentin lähinnä muodollinen ylipäällikkyys ei näy riittävän armeijassa esiintyvien lieveilmiöiden torjumiseen. Vastuu tästä onkin ensisijaisesti puolustusvoimien komentajalla, kenraali Jarmo Lindbergillä.
Presidentillisiä kannanottoja olisi kaivannut myös valtamediamme osallistuminen USA:n rinnalla Venäjän vastaiseen infosotaan. Sauli Niinistön arvojohtajuus ei ole tähän yltänyt. Ja mikä kummallisinta, tähän infosotaan on osallistunut aktiivisesti myös valtiollinen Yle, jonka valtiollisen luonteen vuoksi tämä infosotiminen noteerattaneen muissa maissa valtion virallisena toimintana. Ulkopolitiikan johtajana presidentinkin olisi syytä tämä tiedostaa.
Nyt tikun nokkaan nostettu somen vihapuhe ei ole ainoata vihapuhetta, vaan valtamedian Venäjä-vihaa uhkuva retoriikka on myös vihapuhetta. Toiseen valtioon kohdistuvana se on myös Suomen valtion kannalta vaarallista puhetta, ja lähentelee rikoslakiinkin kirjattua sotaan yllyttämistä.
Rikolliseen toimintaan yllyttävä ja johtava ääriajattelu on nostettava asiaankuuluvasti esiin. Varsinainen rikollinen toiminta on vielä asia erikseen. Ajatuspoliisia tai ajatusrikoslainsäädäntöä maamme ei kuitenkaan kaipaa. Kaiken peruslähtökohtana on oltava se, että sananvapaus on demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan keskeinen perusoikeus. Sitä ei tule kahlita.
Tauno O. Mehtälä on Vastavalkean päätoimittaja.
| 1. | ↑ | Timo Vihavainen (2014): Vanhan Venäjän paluu, Otava, s. 22 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti