Ääriliikkeiden kitkemisessä liberaalissa, demokraattisessa yhteiskunnassa on mielestäni pari kohtalaisen kokoista ongelmaa, joita voi havainnollistaa itselleen vaikkapa esimerkillä, jossa kenkä kuvaa yhteiskuntaa ja kengännauha erilaisten yhteiskunnallisten, poliittisten liikkeiden kirjoa:
Ota kengännauha käteen ja leikkaa siitä ääripäät pois. Tarkastele nyt nauhaa. Nauhassa on edelleen kaksi äärimmäistä päätä, mitä nyt matka sen keskikohdasta päihin lyheni, vai mitä? Ja nyt kun menit leikkaamaan ne siistit ja helposti pujotettavat päät irti, kynnys leikata koska tahansa se juuri sinua v***ttava, hapsuille rispaantunut pää uudelleen, jotta saisit sen taas sopuisasti rei’istä läpi, madaltunee huomattavasti.
Jatka edelleen leikkaamista. Kokeile, miten pitkälle leikkaamista on jatkettava, että nauhan ääripäät katoavat? Miten kauan voi leikata, että nauha on kelvoton sitomaan kengän jalkaan, kuten se on tarkoitettu?
Tämän lisäksi pidän ongelmana sitä, että jos kielletään tiettyjen ajatusten tai ideologioiden ympärille kietoutuneet liikkeet, se synnyttää ennen pitkää poliittisia ”moottoripyöräkerhoja” tai seurakuntia ja vie ”kielletyt ajatukset” näkyvistä jonnekin minkä suojissa niille on katto korkealla ja seinät leveällä.
En uskalla edes ajatella, kuka Suomessa milloinkin olisi se taho, joka määrittelisi mitkä ajatukset ja ideologiat milloinkin kielletään ja ennen kaikkea miksi. Jos ajatellaan, että ”kengännauhaa” lyhennetään ja ”uutta ääripäätä” koskien syntyy uusi, vastaavankaltainen moraalipaniikki (käsittelin aihetta kirjoituksessaniMoraalipaniikin terrori), kuin vaikka nyt tästä Asema-aukion tapauksesta, niin siinä ollaan äkkiä tilanteessa, jossa maasta löytyy aina joku taho, jonka edun mukaista on vedota edelliseen kieltämiseen johtaneeseen ennakkotapaukseen ja vaatia poliittisia vastustajiaan pyyhittäväksi kartalta.
Värikäs, moniääninen ”kengännauha” on liberaalin, toimivan demokratian koossapitävä voima. Liian lyhyt, rispaantunut naru puristaa kiinni solmittuna niin, ettei veri kierrä, tai sitten se ei yllä kiinni ensinkään. Liian pitkä nauha ei ehkä ole samanlainen ongelma ääripäiden roikkuessa kenkien alla loskassa ja paskassa. Avoimen yhteiskunnan avoin halveksunta, roikkuminen loskassa ja paskassa, on riittävä häpeärangaistus väkivallattomasti idioottimaista ideologiaa sisällään kantavalle. Väkivalta puolestaan käsitellään aina oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti.
Mielestäni avoimesti kansallissosialistinen järjestö, joka onnistuu keräämään kasaan muutaman penaalin tylsemmistä kynistä, on pienempi ongelma kuin erilaiset salonkikelpoisten, laajempien kansaliikkeiden sisään piiloutuvat kyseenalaiset ja inhottavat ideologiat ja ilmiöt, kuten vaikkapa rasismi tai maanpetoksellinen EU-federalismi. Tätäkin ilmiötä on kuitenkin äärimmäisen vaikea suitsia millään muulla, kuin valistuksen keinoin.
Paras tapa torjua rasismi, fasismi ja muut inhottavat aatteet, on oppia vaikuttamaan yhteiskunnassa vastakkainasetteluja purkavalla ja yhteisymmärrystä lisäävällä tavalla. Opettele kuuntelemaan, mitä vastapuoli sanoo. Tule pois poterosta, yritä ymmärtää. Ajattele ja kirjoita. Ajattele uudestaan ja muista kyseenalaistaa myös itsesi. Rakasta viisautta ja puhuttua ja kirjoitettua äidinkieltäsi, joka on avain kaikkeen ymmärtämiseen. Kaikkein visaisimmat vastakkainasettelut vaativat tuekseen kaikkein armottominta käsiteanalyysiä. Jos näet vastapuolella vain lukemattoman määrän helposti määriteltävissä ja leimattavissa olevia suvakkeja tai rasisteja ilman vivahde-eroja, olet se sananlaskun piru, joka lukee raamattua.