Nyt halutaan estää ”sosiaalipummeilta” lisääntymisoikeus. Oikeisto on pystynyt saamaan monilla eri tavoilla ajattelevat hyväntahtoiset ihmiset Venäjän vastaisiksi. Erityisen hyvin se onnistui nostattamaan värikravattien ja -liinojen heiluttajien ja heidän kannattajiensa kiihkoa. Historia osoittaa, että kansalaisten vihan sytyttämisessä tarvitaan ensin ulkoinen vihollinen. Kun vihaaminen on tehty oikeutetuksi, viha siirtyy maan sisäisiin ryhmiin. Tämä logiikka on osoittautunut jälleen toimivaksi.
Venäjä-vihasta juohevasti köyhien vihaamiseen
Epäsolidaarinen yhteiskuntapolitiikka on aina oikeistolle vaarallista, sillä kansa saattaa kääntyä sitä vastaan. Oikeisto ennakoi tätä ryhtymällä osoittamaan kansalle syyllisiä ja vihollisia. Vihan ulkopolitiikka ja epäsolidaarinen sisäpolitiikka kulkevat aina rinta rinnan. Sisäpolitiikassa ensimmäisiä vihollisia on usein köyhä kansa, josta tehdään ”sosiaalipummeja”. Ei Ben Zyskowicz tätä turhaan ole vuosikausia lämmitellyt.
Samaan aikaan kohotetaan hyväntekeväisyyden arvostusta. Kansa jaetaan heihin, jotka sitä tekevät, ja heihin, jotka ovat sen kohteina. Milloinkaan hyväntekeväisyys ei kohdistu ”sosiaalipummeihin”. Heidät on varattu kaunaisuuden kohteiksi.
Kun vihaamiselle on annettu lupa, se laajenee. Tällöin valtamedia muuttaa taktiikkaansa. Yleensä se terävöittää ulkopoliittista vihan politiikkaansa (Putin vakoilijan tappajana), mutta sisäpolitiikan vihan kohteiden osoittaminen ei ole yhtä suoraviivaista. Tuomitessaankin näennäisesti jonkin viharyhmän se samalla esittelee kyseisen ryhmän laajasti, tekee sitä tunnetuksi. Tuomitessaan maahanmuuttajavastaisuuden se panee pikkusiskonsa julkaisemaan maahanmuuttajista epämääräisiä artikkeleita (iltapäivälehdet).
Valtamedia sosiaalidarwinismin asialla
Itä-Suomen yliopiston selvityksen mukaan suomalaisten asenteet heikompiosaisia kohtaan ovat rajusti kylmentyneet. Tutkimusaineisto kertoo, että sosiaaliturvan varaan joutuneet halutaan velvoittaa pakkotyöhön, puolittaa heidän etuutensa ja poistaa heiltä jopa lisääntymisoikeus ja oikeus valittamiseen. EK:n ja sen palkkajohtaja Jyri Häkämiehen (kok.) vaatimukset, kuten aina mediaan pääsevän Björn Wahlroosin (rkp), ovat menneet perille ihmisten asenteisiin. Heidän vaatimuksiaan valtamedia on toistanut toistamistaan, vaikka ne ovat olleet suoraan sosiaalidarwinismin kovimmista oppikirjoista. Lisääntymisoikeuden poistamista kyseiset herrat eivät sentään ole vaatineet.
Lisääntymisoikeuden kieltäminen tuo mieleen kauhun väreitä. Historia osoittaa, että köyhistä viha laajenee vähemmistöihin ja poliittisesti vasemmistolaisiin ja siitä edelleen sosiaaliliberaaliin porvaristoon sekä sellaisiin uskoviin, joilla on elävä yhteys Jumalaan. Keskustelun viriämistä valtion ja kirkon suhteesta kannattanee pohtia myös tästä näkökulmasta. Kirkon korkein papisto on selkeästi asettunut köyhien ja sorrettujen puolelle.
Vuosia jatkunut päivittäinen valtamedian, Helsingin Sanomien ja YLE:n johtama propaganda on tehnyt tehtävänsä. Vihan politiikan ulkoisena pääapurina on tällä kertaa Yhdysvallat. Saksassa on rakennettu ordoliberalismia, jossa vahva valtio turvaa suuren pääoman vallan. Suomi on lähtenyt seuraamaan tältä osin jälleen Saksaa. Jos tällä tiellä edetään, demokraattisten menetelmien osuus valtion johtamisessa typistyy.
Toistuuko 1930-luku?
1930-luvulla kansan valtava enemmistö teki rauhallisesti työtään, miehet ja naiset rakensivat tulevaisuutta lapsilleen, lukivat hämillään ja orastavassa pelossa Neuvostoliiton vastaista vihan propagandaa, mutta olivat vaiti. Keskenään he saattoivat puristella päätään todeten, että tästä ei hyvää seuraa.
Viha ei milloinkaan lähde kansasta. Valitettavasti hyväntahtoinen hiljainen kansa ei kykene vihapropagandan levittämistä myöskään estämään.

Jussi Särkelä.
Jussi Särkelä.

Jussi Särkelä on sosiaalipolitiikkaa opiskellut mielenterveystyön ammattilainen ja tietokirjailija. Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin hänen sivustollaan osoitteessajussisarkela.fi