Seksi, kiroilu ja ivasaarna olivat liikaa – Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta on 50 vuotta
Kirjailija pitää tuomionsa vaikuttimia poliittisina ja arvelee, ettei meidän herrammekaan tekopyhyyttä hyvällä katso.
Hannu Salaman Juhannustanssit ilmestyi kauppoihin lokakuussa 1964. Alku oli lupaava: kritiikit kiittivät. Sitten roihahti.
Kotimaa-lehti julkaisi kirjoituksen otsikolla Roskaa kiiltokansissa, arkkipiispa Martti Simojoki piti moraalisen närkästyksen sävyttämän puheen, tuli eduskuntakysely ja vain neljä kuukautta kirjan ilmestymisen jälkeen syyte jumalanpilkasta.
1960-luvun Suomessa Juhannustanssien realismi oli liikaa. Keskikesän juhlassa juotiin viinaa, käytettiin karkeaa kieltä ja harrastettiin irtosuhteita. Suurin ongelma oli kirjan henkilön, muurari Hiltusen pilkkasaarna.
Pilkkakirves iski myös sotajuttuihin
Salama tunnetaan provosoinnista ja sillä asialla hän oli nytkin. Saarnan ja yhdyntäkuvauksen lisäksi nikottelemista oli parodiassa, joka asettaa sotajutut uuteen valoon.
– En minä halunnut sotasankareita pilkata, mutta eihän sotajutuissa ole kuin pelkkiä sankareita. Ei niissä kukaan juossut pakoon, pelkureita ei Suomen armeijassa ollut ikinä, eikä annettu vääriä komentoja. Kaikki kertojat tekivät ittestään sankarin, Salama sanoo.
Juhanustansseja pidettiin kokonaisuudessaan rienaavana. Kun yhdyntäkuvauksista, kiroilusta tai sotaivasta ei voitu asettaa syytteeseen, tartuttiin jumalanpilkkaan.
Takana oli Salaman mielestä poliittisia vaikutteita.
– Yksi syy ainakin oikeistolla oli se, että katsokaas nyt, millaisia kirjoja tässä Kekkosen ryssää nuolevassa tasavallassa julkaistaan.
Kirjailija piti piispan temppua luiperona
Pian 80-vuotias Salama muistaa polemiikin yksityiskohdat hämmästyttävän hyvin. Ennen kuuluisaa puhettaan arkkipiispa Martti Simojoki oli käynyt Otavassa kustantajan pakeilla.
Se ärsytti Salamaa: jos on valittamista, miksei sano suoraan kirjailijalle.
Salama pyysi audienssia Simojoelta. Hän muistelee, että piispan Töölön kodin seinällä oli Dostojevskin kuva.
Salama halusi kuulla, mikä _Juhannustansseissa _hätkähdytti. Piispa luki kohdan.
– Minulta pääsi nauru. Minä pyysin anteeksi, että tämä on sen verran koominen tilanne, että en voi sille mitään.
Simojoki julmistui ja löi Juhanustanssit pöytään.
– Hän oli sellainen melkein kaksimetrinen mies, että minähän vähän pelkäsin siinä, että jos mulle käy huonosti, mutta ei nyt sentään, ei nyt sentään.
Salama kertoo, että käynnin jälkeen piispa oli sanonut, ettei hänellä ole mitään vaatimuksia. Sen jälkeen hän kuitenkin piti piikikkään puheensa, joka sysäsi myllyn käyntiin.
– Ja mä pidin sitä vähän luiperona temppuna. En minä oikein hyvää siitä tykännyt, tietenkään.
Salama löi ällikällä ja tunnusti
Oikeutta käytiin kaksi vuotta. Toisessa käsittelyssä Salama yllätti kaikki. Hän jätti saapumatta paikalle, mutta kirjoitti tuomarille kirjeen, jossa tunnusti pilkanneensa. Lähipiirikin soitteli: onko Salama tullut hulluksi.
– Minä taas ajattelin, että koko jupakassa minä taidan olla ainoa tervejärkinen tuomareita, pappeja ja piispoja myöten.
Salama kertoo harkinneensa tunnustusta tarkkaan. Jumalanpilkasta saattoi sentään saada neljä vuotta kuritushuonetta.
– Se oli sietämätöntä se koko meteli ja ehdottomasti väärin. Halusin katsoa, kuinka tässä käy. Olin kiukkuinen ja uhmaava, koska minulla oli varmuus, että kun olen tunnustanut, ei minua ainakaan neljäksi vuodeksi laiteta lusimaan. Se oli sellainen koepallo.
Osa piti tekoa sankarillisena, jotkut katsoivat Salaman pyrkivän marttyyriksi. Omasta mielestään hän ei ollut kumpaakaan.
– Minua syytettiin, että siinä nyt nyyhkii. Se marttyyrin titteli oli hyvin vastenmielinen joillekuille.
Vihapuheet tulivat paremmista piireistä
Tuomio – kolme kuukautta ehdollista vankeusrangaistusta – langetettiin 20. lokakuuta 1966. Kustantaja Kari Reenpää sai 2 000 markan sakot. Rikoksesta saatu taloudellinen hyöty tuomittiin menetetyksi valtiolle. Se tarkoitti 46 000 markkaa.
Muurari Hiltusen saarna sensuroitiin Juhannustanssien uusista painoksista. Erityisen rienaavina pidettiin sivuja 139–142. Takaisin sensuroitu teksti pääsi vasta vuonna 1990.
Myöhemmin juttu vietiin hovioikeuteen. Tuomio pysyi, mutta sakkorangaistus aleni. Vuonna 1968 presidentti Urho Kekkonen armahti Salaman.
Juhannustanssit sai aikaan ilmiön, jota voi kutsua vihapuheeksi. Yksi merkittävä ero Salaman kokeman ja tämän päivän välillä kuitenkin on.
– Nykyään vihapuheita levittää huonoimmin menestyvä kansanosa, mutta silloin vihapuheet minua kohtaan tulivat paremmista piireistä.
Aluksi huomio hiveli nuorta Salamaa
Salama-sota masensi kirjailijaa, vaikka huomio ei alkuun tuntunut pahalta.
– Sitä oli sen verran nuori, että se oli ihan kivaa, kun kaksi tyttöä tuli vastaan ja toinen töni toista, että et sä tsennaa, kuka toi on.
Salama löytää ristiretkestä myös huumoria ja koomisia piirteitä: pakinoitsija pyysi anteeksi lukijoiltaan, kun oli aivan pakko lainata juuri sitä kohtaa, josta syyte nousi.
– Kokonaisuudessaan se kuitenkin herätti masennusta. Minulla ei ollut tajua siitä, miten paljon suomalaisessa lehdistössäkin vielä oli ennakkoluuloisuutta.
Tapaus jätti “tassunjälkensä” kuten kirjailija asian ilmaisee.
– Minä olin huono aviomies, huono perheenisä. Jupakka vaikutti minun ja pienen perheeni elämään.
Salama pakeni kohua siihen, minkä parhaiten taisi, kirjoittamiseen.
Vaan mitä sanoo Pietari?
80-vuotispäivänsä kynnyksellä, 50 vuotta tuomion jälkeen Salama kiistää koskaan pilkanneensa tai rienanneensa tosi uskovaisia.
– Tämä suomalais-luterilainen tekopyhyys voi meidän herrammekin silmissä olla sen sorttista, ettei hänkään sitä hyväksy.
– Kun on minun vuoroni siellä ylhäällä kolkuttaa porttiin, voi olla, että hän Pietarille, tälle porttivahdille, sanoo, että pidäpäs se lattialuukku kiinni, että anna sen Hannun mennä sinne vanhana kuoromiehenä. Se osaa stemmansakin, ja lykkää sille harppu kainaloon, vaikka ei se sitä kyllä soittaa osaa.
Juhannustansseista otettiin ilmestymisvuonna 1964 kuusi painosta, joiden yhteismäärä oli 40 000. Tähän mennessä kirjaa on painettu 64 600 kappaletta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti