Vastavalkean julkisen toiminnan ensimmäinen kuukausi on täyttynyt.
Vastaanotto on ollut erittäin voittopuolisesti myönteinen ja kannustava. Olemme nostaneet keskusteluun tärkeiksi koettuja teemoja ja esittäneet kriittisiä kommentteja muiden medioiden uutisoinnista. Luovasti Kaleidoskoopiksi nimetyssä blogiosastossamme on julkaistu monien ihmisten kirjoituksia. Jatkamme valtamedian haastamista faktapohjaisilla analyyseillä ja perustelluilla pohdinnoilla.
Blogiosastossamme julkaisemamme Veli-Pekka Kortelaisen kirjoitus ’Joutuuko Suomi sotaan — omasta syystään?’ lähestyy 20 000 lukukerran rajaa. Kirjoituksen aihe, uhka Suomen joutumisesta sotaan, kiinnostaa ihmisiä, mikä on luonnollisestikin erinomainen asia. Kansalaisten ymmärrystä perustavaa laatua olevista turvallisuuskysymyksistämme on syytä kasvattaa eikä hämärtää, kuten valtamedia tekee.
Tätä kirjoitusta myös omaa blogisivustoaan ylläpitävä ja mm. Helsingin Sanomille kirjoittava Janne ”Rysky” Riiheläinen on herännyt arvioimaan. Hänen perustaktiikkansa on tuttu: luodaan olkinukke ja ammutaan se alas. Riiheläinen rakentaa olkinuken niin, että kohtelee tehtyä skenaariota faktana, joka on sen yksittäisiä elementtejä kyseenalaistamalla ammuttavissa alas. Skenaariota voi toki arvioida, mutta lähinnä sen uskottavuuden ja toteutumistodennäköisyyden pohjalta. Sodan laajenemisen uhka Ukrainan konfliktissa on varsin uskottava. Sen toteutumisen todennäköisyys — samoin kuin sen, joutuuko Suomi mukaan tällaiseen mahdollisesti laajenevaan konfliktiin nykyään harjoittamallaan politiikalla — riippuukin sitten paljolti EU:n toimista.
Riiheläinen leimaa siis Kortelaisen kirjoituksen propagandaksi. Häneltä puuttuu ymmärrys skenaariotyöskentelyn luonteesta; siinä hahmotellaan vapaasti ajateltavissa olevia kehitysvaihtoehtoja. Skenaariot eivät ole toteutuvaa faktaa, vaan haarukointeja tulevista kehitysvaihtoehdoista. Skenaariolle voi toki esittää vaihtoehtoskenaarion, mutta tähän ei Riiheläinen edes pyrkinyt.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisemassa skenaariokirjasessa ’Russia as a Neighbour’ päädyttiin viiteen erilaiseen skenaarioon Venäjän tulevasta kehityksestä. Olisi lähinnä älyllistä impotenssia kuvata niitä propagandaksi.
Riiheläinen ei kuitenkaan malttanut rajoittaa kritiikkiään vain Kortelaisen blogikirjoitukseen, mikä käy ilmi jo hänen arvionsa otsikosta ”Vastavalkean propagandasta”. Hän toteaa kirjoituksessaan:
”Ylipäätään Vastavalkea-sivusto näyttää oikealta ja järkevältä. Sen tekemiseen on uhrattu aikaa ja osaamista, todennäköisesti rahaakin. Se pyrkii ympäristönä olemaan vakuuttava, aivan kuten kunnon propagandasivuston pitääkin.”
Tässä Riiheläinen pyrkii monien medioiden tavoin leimaamaan valtavirran uutisoinnista poikkeavat lähestymistavat propagandaksi. Suomen valtamediahan on totalitaristiselle mediankäytölle tyypilliseen tapaan leimannut poikkeavien käsitysten esittämisen trollaukseksi, keihäänkärkenään ehkä hieman yllättävästikin valtiollinen Yle, joka taannoin aloitti näyttävän Kremlin trolli -jahdin. Trolli-leimakirves pysyi Riiheläisellä vielä selän takana. Sen käytön uskottavuus onkin vakavasti koetuksella Vastavalkean tapauksessa, sillä me olemme saaneet kiitosta nimenomaan tasapainoisesta ja viileän objektiivisesta tarkastelusta.
Ukrainan konflikti mediakentän haasteena
Tapaus Ukraina on asettanut koko suomalaisen mediakentän aivan uudenlaisen haasteen eteen. Sen geopoliittisen ja valtiollisenkin problematiikan erittely ei ole lainkaan onnistunut valtamedialta. On menty helpoimman kautta, eli toimittu — jo valitettavan tuttuun tapaan — suurten länsimedioiden paikallisina kaiuttimina.
Kuten suurelta osalta suomalaista toimittajakuntaa, Riiheläiseltä puuttuu ymmärrys geopoliittisesta kokonaistilanteesta. USA on pyrkinyt hyödyntämään Neuvostoliiton romahduksen jälkeistä Venäjän heikkouden tilaa valtaamalla — osin asevoimin — uusia ”reviirejä”. Jotkut näistä aseellisten operaatioiden kohteiksi joutuneista valtioista ovat Venäjän liittolaisia. Syyriassa tälle hallitusten vaihto-ohjelmalle tuli ainakin väliaikaisesti stoppi, kun Bashar al-Assad kykeni asettumaan vastahankaan.
Geopoliittisella kartalla USA on toiminut offensiivisesti eli hyökkääjänä. Näin myös Ukrainassa, jonka ”haltuunottoa” USA oli suunnitellut Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Vaikka Ukrainan omat tutkimukset Maidanin verilöylystä eivät etenekään (sama pätee Odessan joukkosurmaan), monetkin seikat puhuvat sen puolesta, että CIA eli USA oli Maidanin aseellisen operaation taustalla. Se johtikin valtiojohdon vaihtumiseen, jossa maan johtoon valikoitui USA:n valinkauhassa Petro Poroshenko.
USA on monin tavoin ottanut Ukrainan hallintaansa. Sen ”sotilaskouluttajat” ohjaavat Poroshenkon armeijan toimia, energiasektori on varapresidentti Joe Bidenin pojan hallinnassa, viljelysmaat ovat joutumassa Monsanton ajaman gmo-viljelyn käyttöön ja valtiovarainministerinä on USA:n kansalainen. USA:n ote Ukrainasta on varsin kattava. EU:n osaksi assosiaatiosopimuksineen on jäämässä Ukrainan elättäjän rooli.
USA:n haltuunotto jäi vajaaksi Itä-Ukrainan ja Krimin osalta. Krim, jonka presidentti Nikita Hruštšovvuonna 1954 omalla päätöksellään yllättäen lahjoitti Ukrainalle, pyrki liittymään Venäjään jo 1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, ja viime vuonna tämä lopulta tapahtui — ja kaikeksi onneksi verettömästi. Kosovon Serbiasta irrottamisessa käytettyjä pommituslentoja ei Krimillä nähty.
Useammatkin länsimaiset mielipidemittaukset ovat sittemmin vahvistaneet Krimin kansanäänestyksen tulokset, kuten mm. arvovaltainen Forbes-lehti on todennut artikkelissaan ”Vuosi Venäjään liittämisen jälkeen krimiläiset asettavat (edelleen) Moskovan Kiovan edelle”. Toimittaja Kenneth Rapoza kirjoittaa artikkelinsa johdannossa: ”Yhdysvallat ja Euroopan unioni haluaisivat pelastaa krimiläiset. Mutta krimiläiset ovat täysin tyytyväisiä nykyiseen asemaansa.” Näistä kyselytutkimuksista ei ole Suomen valtamediassa uutisoitu.
Venäjän rooli Itä-Ukrainan taisteluissakin on ollut suhteellisen pieni; toki sotilaallisia neuvonantajia samoin kuin materiaalitukea alueelle on varmasti tullut. Sen sijaan väitetyt panssarivaunukolonnien hyökkäykset kuuluvat valtamedian hörhöuutisointeihin, joille Etyjin tarkkailijat sen enempää kuin USA:n satelliittikuvatkaan eivät ole antaneet vahvistusta.
Syytökset propagandasta johtuvat erilaisista käsityksistä tapahtumien luonteesta ja eritoten erilaisesta geopoliittisesta tilannekuvasta. Valtamedia toitottaa varauksetta Venäjää hyökkääjänä, vaikka se tässä reviiritaistossa Ukrainasta on selkeästi puolustautujan roolissa ja yrittää turvata venäläisten ja venäjänkielisten elämää alueella. Valtiollisella tasollahan Ukrainassa on kyse kahden erikielisen väestöryhmän sovittamisesta rauhanomaiseen yhteiseloon. Tähän pyrkimisestä ei Kiovan hallinnossa ole näkynyt merkkiäkään.
Yksipuolisesti Venäjää syyttävät ja ”lännen” toimia kritiikittä puoltavat pohjaavat ajattelunsa valtamedian luomaan mustavalkoiseen tilannekuvaan, minkä alta Vastavalkea pyrkii kaivamaan totuuden esiin.
Vastavalkea ei käy infosotaa kenenkään puolesta, vaan me nimenomaan analysoimme infosodan sisältöjä ja toimijoita pyrkimyksenämme osoittaa taustalla olevia motiiveja ja agendoja. Näin myös liittyen käynnissä olevaan USA:n ja Venäjän väliseen hybridisotaan, joka uhkaa eskaloitua laajemmaksi konfliktiksi. Sen estämiseen me haluamme osallistua.
Vastavalkea on tullut jäädäkseen. Tulemme jatkossakin tarjoamaan tosiasiapohjaisia ”sytykkeitä älyn liekkiin”, kuten sloganissamme luvataan.
Kansainvälisten haasteiden ohella meitä odottavat haasteet myös kotimaamme politiikassa, jossa uhkana on  1990-luvun laman jälkihoidon virheiden toistaminen uuden hallituksen toimesta. Silloinhan maan köyhyysaste kaksinkertaistui 12 vuodessa.
Työtä riittää siis monella saralla. Kiitämme lukijoitamme ja tukijoitamme tähänastisesta ja kutsumme kaikki osallistumaan talkoisiin.