Kulttuurivieras Pirjo Hassinen ei yllättynyt Asema-aukion pahoinpitelystä: Miksi täällä ymmärretään rasisteja?
Kirjailija Pirjo Hassisen mielestä maamme johdolla on peruskäsitteet hukassa. Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.
Nyt se tapahtui. Tätä oli pelätty ja tällaista oli ollut ilmassa. Tämän viikon pääuutisaihe, Helsingin Asema-aukiolla tapahtunut pahoinpitely ei tullut yllätyksenä kirjailija Pirjo Hassiselle.
– Valitettavasti en ole millään tavalla yllättynyt. Kauhistunut toki olen. Tämä ei hypännyt silmille siitä todellisuudesta, jota tässä on eletty jo jonkin aikaa. Sen sijaan se hämmästyttää, miten nämä Vastarintaliikkeen tyypit ovat voineet seistä tunnuksineen Helsingin Asema-aukiolla? Niin keskeisellä paikalla, keskellä tavallisten ihmisten arkea. Miten se on mahdollista?
Tällä viikolla uutiset ovat heijastelleet samoja aiheita, joita Hassinen on pukenut fiktion muotoon kirjoissaan. Hassinen seuraa tarkasti uutisia ja keskusteluja, ja tiistai-illan A-studio sai hänet oivaltamaan, miksi nyky-Suomessa hyväksytään väkivalta puheen tasolla. Hänen mukaansa pääministeri Juha Sipilän haastattelu osoitti, miten valtaapitäviltä ovat menneet puurot ja vellit sekaisin.
– Hän ei tuntunut syvällisesti ymmärtävän, mitä tarkoitetaan sanalla viharikos. Hän toisteli, että kaikilla on oikeus ilmaista mielipiteensä rauhassa. Anteeksi vain, tässä ei ole kyse mielipiteistä, vaan rikoksesta.Tuntuu, että aivan peruskäsitteet ovat hukassa. Eikä pääministeri ole todellakaan ainut.
Erityisesti Hassisen korvaan on tällä viikolla särähtänyt, miten rasismista puhuttaessa lauseiden perään tulee aina selittävä sivulause. Ikään kuin laahus, joka pyyhkii pois merkityksiä.
– Aivan kuin rasisteja pitäisi jotenkin ymmärtää, koska on huono taloustilanne, koska on nuorisotyöttömyyttä. Syvällä olevia asenteita ei voi selittää suhdanteilla. Vaikka työttömyys poistettaisiin heti paikalla, se ei varmasti poistaisi rasistisia ajatuksia.
Puhuessaan rasismista Hassinen ei viittaa vain ihonväriin tai kansallisuuteen, vaan laajasti vähemmistöihin tai erilaisuuteen. Hänen mielestään kaikkien tulisi olla huolissaan äärioikeiston olemassaolosta.
– Jo esikouluikäisille on selvää, ettei ketään potkaista rintaan. Tuollaista ei vain tehdä. Näille äärijärjestöille väkivalta tuntuu olevan tarkoitus, ei vain satunnainen tapahtuma.
"Yritin ymmärtää oikeistopopulismin nousua"
Mutta on Hassinenkin yrittänyt ymmärtää. Neljän vuoden takainen Finlandia-ehdokkaana ollut romaani Popula kuvaa syitä, jotka siivittivät oikeistopopulismin nousuun. Populassa kerrotaan puolueesta, joka on ilmentymä Perussuomalaisista.
– En ainoastaan yrittänyt, vaan aidosti ymmärsin näitä ihmisiä, kirjani hahmoja. Etsin niitä syitä, jotka saivat hahmot kannattamaan oikeistopopulismia.
Populaa on pidetty poikkeamana Hassisen kirjallisessa tuotannossa. Aiemmin hänet tunnettiin ennen muuta tarkkanäköisenä ihmissuhteiden ja identiteetin rakentumisen kuvaajana. Käänne yhteiskunnallisessa ilmapiirissä yllätti Hassisen. Epämukavuus sai näkökulman kääntymään politiikkaan.
– Huomasin, että yhteiskunnallinen olemiseni oli kuin piikkimatolla makaamista. Ärsytti ja joka paikkaan sattui. Enhän minä nyt siihen piikkien päälle voinut heittäytyä fabuloimaan ihmissielun syövereistä. Oli otettava haaste vastaan.
Neljän vuoden takaisessa romaanissa esiintyy myös Suomiveljet-niminen ryhmittymä ja homma menee överiksi, niin kuin fiktiossa saa mennäkin. Ei kulunut kuin pari vuotta, kun Hassinen kauhukseen huomasi, ettei hänen fiktionsa ole kovin kaukana todellisuudesta.
"Vihasin vihaa itsessäni"
Jos Popula syntyi ymmärtämisestä, tuorein teos Kalmari syntyi vihasta. Hassinen vihasi vihaa, jonka huomasi nousevan itsessään seuratessaan maamme ilmapiirin muutosta. Nytkin Hassisen puherytmi kiihtyy. Hän suorastaan roihuaa.
– Huomasin, että en kestä enää. Tunnen syvää vastenmielisyyttä seuratessani uutisia ja tapahtumia Suomessa ja muullakin.
Ärtymyksen aiheita riittää myös Suomen ulkopuolella. Puhuttaessa Yhdysvaltain presidenttiehdokkaasta Donald Trumpista Hassinen ei löydä edes sanoja kuvaamaan Trumpin tempauksia.
– Puhun ja kuvaan kirjoissani myös globaalia tilannetta. Suomi ei todellakaan ole yksin oikeistopopulismin nousun kanssa.
Hassinen ei ole ennen kokenut tällaista kuohuntaa itsessään, vaikka on aina ollut ahnas uutisten kuluttaja. Hän on seurannut aktiivisesti maailman tapahtumia 70-luvulta lähtien. Eteen on tullut monenlaisia aatteita ja tapahtumia. Mutta ei ikinä mitään näin kuohuttavaa. Kyse ei ole enää mielipide-eroista, vaan vahvasta, kaikennielevästä tunteesta.
Siksi syntyi Kalmari, jota Hassinen kuvaa terapiaromaaniksi. Siinä käsitellään vihaa, joka syntyy meissä, ihan tavallisissa ihmisissä.
– Kirjoittaminen oli yritys päästä pois vihasta. Kärsin siitä tunteesta, koska se tekee minusta huonomman ihmisen.
Miksi Hassinen sitten on niin valtavan vihainen? Syy löytyy perusasioista : ihmisoikeuksista ja niiden kunnioituksen puutteesta.
– Minä ja monet muut olemme vihaisia niille, jotka ottavat oikeudekseen riistää joiltakin ihmisoikeudet.
Koulujen on otettava vastuu arvojen juurruttamisesta
Vaikka Hassinen puhuu ja kirjoittaa yleisesti maailman tilasta, ei hänen ärtymystään Perussuomalaisia kohtaan voi olla panematta merkille. Politiikka on aina kiinnostanut Hassista ja nyt tälle temmellyskentälle on tullut uudenlainen joukko, jolle tapahtuu tämän tästä ylilyöntejä. Hassinen huokaa syvään.
– Ykkösinhokkini sanojen joukossa on juuri "ylilyönti". Miten se voi olla ylilyönti, kun ihminen sanoo jotain? Kyllä sitä ensin pitää ajatella, ennen kuin purskauttaa hampaiden välistään jotain. Ja miten se on mahdollista, että ne ylilyönnit tulevat lähes yksinomaan perussuomalaisilta? Miksei demarien tai edes keskustalaisten suusta tule ylilyöntejä? "Ylilyönnit" valitettavasti paljastavat, mitä ihminen oikeasti ajattelee.
Hassinen ottaa tiukasti kantaa eikä säästele sanojaan. Hän kuitenkin uskoo ihmisen mahdollisuuteen muuttua. Mielipiteet voivat vaihtua ja niitä olisi syytä oppia kyseenalaistamaan. Hän kertoo esimerkin itsestään, hieman häpeillen.
– Kymmenen vuotta sitten olin sitä mieltä, etteivät homoparit saisi adoptoida. Sitten tajusin, että mikä minä olen arvottamaan tätä asiaa. Minä olen heterosuhteessa, oman lapsen äiti. Eihän homojen adoptio-oikeus edes itse asiassa kuulu minulle. Nykyään en tunnista tuota kymmenen vuoden takaista minääni.
Hassinen on huolissaan maamme sisäänpäinkääntyneisyydestä ja patistaa kouluja ja opettajia ottamaan yhä enemmän vastuuta kansalaisuuteen kasvattamisesta.
– Vaikka kotiolot olisivat mitä tahansa, niin koulussa tulisi luoda niin vahva tasa-arvolle perustuva avaramielisyyden ilmapiiri, että se kannattelisi tulevaisuuden yhteiskuntaa.
Myös yliopistojen olisi otettava näkyvämpi rooli. Hassinen perää asiantuntijoita tulemaan rohkeasti esiin.
– Miksi yliopistoväki on hipihiljaa? Sieltä löytyisi paljon päteviä tutkijoita, jotka voisivat tehdä analyysia tästä ajasta. Me tarvitsemme muutakin tulkintaa kuin pankkien ekonomistien kapeita näkemyksiä.
"Viha helpotti, antipatia ei"
Hassinen on ylpeä, että on kantanut kortensa yhteiskunnalliseen keskusteluun.
– Taiteen ja kirjallisuuden tehtävä on kertoa tästä ajasta. Etenkin nyt sitä kaivattaisiin, sillä nyt ei eletä mitään mukavaa 2000-luvun alkua.
Ei Hassinenkaan olisi 20 vuotta sitten uskonut, että kirjoittaa romaanin, jossa politiikalla on rooli. Nyky-yhteiskunnan kuvaaminen ei ole helppoa, mieluummin Hassinenkin olisi kirjoittanut viiltävän parisuhderomaanin. Mutta tällä kertaa hänen oli päästävä irti vihastaan. Aivan täysin se ei onnistunut, sillä viime päivien tapahtumat ovat jälleen nostaneet tunteen pintaan.
– Pystyn nyt kuitenkin olemaan, tunne ei vaivaa minua enää niin paljon. Sain mielenrauhani hetkeksi takaisin. Myönnän, että minulla on puhdistautuneempi olo. Mutta antipatiasta en ole päässyt.
Populan viitoittama tie saa jatkoa, kolmas osa on tulossa. Ensin yhteiskunnassa on kuitenkin tapahduttava jokin liikahdus. Sitä odotellessa Hassinen aikoo kirjoittaa näytelmän, joka ei sijoitu ahdistavaan nyky-Suomeen, vaan paikkaan jota ei edes ehkä ole olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti