”Maantieteellisestä sijainnista, kulttuurista tai taloudellisesta integraatiosta riippumatta Venäjä on ollut ja tulee olemaan eurooppalainen valtio. Venäjä asettaa aina Euroopan-suhteet etusijalle.”
Näin totesi Venäjän presidentti Vladimir Putin ensimmäisen presidenttikautensa (2000–2008) alkupuolella, mikä osoittaa Euroopan-suuntauksen olleen valtavirtaa Venäjän poliittisessa johdossa. Suuntaukselle oli syynsä, sillä Eurooppa oli Venäjän pitkäaikainen ja tärkeä kauppakumppani, mutta samalla potentiaalisin ulkoinen turvallisuusuhka. Myös pitkä kulttuurinen ja muu inhimillinen yhteistyö ovat auttaneet ylläpitämään läheisiä suhteita Venäjän ja Euroopan maiden välillä.
Keväällä 2014 asetettujen Venäjän-vastaisten talouspakotteiden myötä Euroopan-suuntaukselle oli löydettävä vastapaino, vaihtoehto. Venäjä ryhtyi ajamaan – tai se oli pakotettu ajamaan – voimallisemmin jo vuosia suunniteltua, mutta heikosti toteutettua idänsuuntausta, josta käytetään toisinaan myös nimitystä idänstrategia tai käännös itään (engl. turn to the east). Nimityksillä viitataan ensisijaisesti Venäjän sisäisiin kehityspyrkimyksiin Uralin itäpuoleisilla alueilla Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä. Joissain yhteyksissä saatetaan viitata myös lähinnä visiona tunnettuun Euraasian strategiaan, joka käsittää nimensä mukaisesti koko Euraasian, mikä taas on maantieteellisesti huomattavasti laajempi kokonaisuus.
Luonnollisesti Siperian ja Kaukoidän kehitys ei voi tapahtua tyhjiössä. Siksi suuntaus linkittyykin Aasian ja Tyynenmeren alueen kehittyviin markkinoihin sekä ehkä keskeisimmän komponentin, Kiina-yhteistyön, kautta muun muassa Kiinan silkkitiestrategiaan.
Viime keväänä valmistuneen Valdai-raportin mukaan Venäjän valtiojohtoisen politiikan seurauksena Siperian ja Kaukoidän infrastruktuurikehitys on jäänyt monilta osin jälkeen Venäjän Euroopan puoleisia osia. Venäjälle olisi sisäpoliittisesti tärkeää, että maan länsi- ja itäosien välistä ”kehityskuilua” onnistuttaisiin kaventamaan. Tämä tarkoittaa, että Uralin itäpuolisilla alueilla tulisi toteuttaa laajamittaisia talous-, hallinto- ja liikenneinfrastruktuurihankkeita.
Valdai-raportissa todetaan myös, että hankkeiden toteuttamiseen Venäjällä on olemassa hyvät ulkoiset puitteet, koska sen on mahdollista saada vahvaa taloudellista vetoapua kehittyvistä Aasian ja Tyynenmeren markkinoista. Menestyksekäs kehitys edellyttää kuitenkin valtiolta ja idän paikallishallinnoilta ripeitä ja päättäväisiä toimia sekä kokonaan uutta hallinnointimallia. Kirjoittajat esittävät, että idänsuuntauksen toimeenpano olisi pitänyt aloittaa huomattavasti aikaisemmin. Sen toteuttaminen on selvästi aikaansa jäljessä.

Venäjän Kaukoidässä näkemiä uhkakuvia

Vuonna 2006 presidentti Putin varoitti Venäjän turvallisuusneuvoston kokouksessa Kaukoidän uhkaavan eristäytyä muusta Venäjästä sekä yhteiskunnallisesti että taloudellisesti, mikä saattaisi uhata maan asemaa Aasian ja Tyynenmeren alueella ja jopa kansallista turvallisuutta. Kaukoidän ongelmina oli nähty jo kauan suoranainen väestökato, liikenne- ja viestintäyhteyksien puute sekä puutteellinen integraatio muuhun Venäjään.
Vuonna 2008 presidentti Dmitri Medvedev korosti toimia Kaukoidän teollisuustuotannon ja työväestön määrän lisäämiseksi. Viranomaiset pitivät ongelmallisena, että Kaukoidän viranomaisia kiinnosti enemmän hyvät suhteet Kiinaan sekä laajemmin Aasian ja Tyynenmeren maihin kuin Moskovaan. Marcel de Haasinraportissa todetaan, että Venäjän viranomaiset olisivat havainneet merkkejä ”separatismista” eli Kaukoidän viranomaiset olisivat pidättäneet itselleen verosaatavia ja investoineet niitä kiinalaisten paikalliseen liiketoimintaan. Vuonna 2003 havaittiin, että Kaukoidän kaupasta 80 % suuntautui Aasian ja Tyynenmeren alueelle ja vain 20 % Venäjälle. Kiinalaisen Xinhua-uutiskanavan mukaan Kiinan valtio olisi vuonna 2010 vuokrannut Birobidzhanin ja Habarovskin alueilta merkittäviä maa-alueita kiinalaisviljelijöiden käyttöön.
Venäjän Kaukoitä kattaa maan kokonaispinta-alasta yli 40 %. Vuonna 2001 alueella asui noin 12 miljoonaa asukasta, kun vuoteen 2012 mennessä asukasmäärä oli pudonnut noin 6 miljoonaan. Voidaan puhua väestömäärän romahtamisesta. Venäjällä ja Kiinalla on maarajaa kaikkiaan noin 4 300 kilometriä, mistä Venäjän puoleinen rajaseutu on erittäin harvaan asuttua. Kiinan puolella rajaa tilanne on toinen. Esimerkiksi vuonna 2012 Venäjän rajan tuntumassa asui yli 90 miljoonaa kiinalaista.
Presidentti Putinin Kaukoidän lähettiläänä sekä Habarovskin kuvernöörinä vuosina 1991–2009 toiminutViktor Ishayev varoitti jopa ”keltaisesta uhasta” väittäen Kiinan pyrkivän liittämään itseensä osia Venäjästä. Presidentti Putin kuitenkin torjui jyrkästi Ishayevin väitteet jo vuonna 2003. Hieman Ishayevin väitteeseen liittyen Venäjän sisäministeri vakuutti vuonna 2005 laittomien kiinalaismaahanmuuttajien muodostavan uhan maan kansalliselle turvallisuudelle Kaukoidässä. Joidenkin lähteiden mukaan kiinalaisväestön siirtyminen Venäjän Kaukoitään olisi ollut tarkoituksellista Kiinan valtion politiikkaa.
Tiivistäen, De Haasin raportin mukaan Venäjällä on noussut esiin lähinnä kaksi Kaukoitään liittyvää pelkoa: alueen ”kiinalaistuminen” ja taloudellisen vaikutusvallan luisuminen ohi Moskovan keskusvallan Kiinan alaisuuteen. On puhuttu myös Kiinan sotilaallisesta uhasta. Shanghaissa toimivan Fudanin yliopiston Venäjän ja Keski-Aasian tutkimuksen professori Zhao Huasheng toteaa artikkelissaan, että esimerkiksi kiinalaisten muodostamalle maahanmuuttajauhalle ei ole olemassa riittävää näyttöä. Hänen mukaansa kyse on ollut lähinnä poliittisesta dramatisoinnista. Huasheng viittaa Venäjän maahanmuuttoviraston johtajan lausuntoon vuodelta 2012, jonka mukaan Venäjällä käy vuosittain noin 14–15 miljoonaa ulkomaalaista, mistä kiinalaisten osuus on noin 400 000 henkeä. Vuosittaisesta kävijämäärästä vain 680 000 jää maahan pysyvästi. Näin ollen kiinalaisten maahanmuutto ei voi olla Venäjälle uhka.

”Siperian ja Kaukoidän vuosisataa” pohjustetaan erilaisin hankkein ja strategioin

Vuoden 2012 kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan presidentti Putin totesi, että kuluvan vuosisadan aikana Venäjän tulee suuntautua kohti itää edistämällä valtavan potentiaalin Siperian ja Kaukoidän kehitystä. Hän totesi 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan olevan ”Siperian ja Kaukoidän vuosisata”. Pari vuotta aikaisemmin Venäjän hallitus oli hyväksynyt Siperian (2020 Siberian Development Strategy), Kaukoidän ja Trans-Baikalin alueita (2025 Far East and Trans-Baikal Region Socio-economic Development Strategy) koskevat kehitysstrategiat.
Professori Huasheng kirjoittaa, että Venäjän hallitus hyväksyi jo vuonna 2008 useita liikenneinfrastruktuurihankkeita Siperian ja Kaukoidän kehittämiseksi. Asiakirjojen mukaan tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä rakentaa alueille 5300–7300 kilometriä rautateitä. Suunnitelmiin kuuluu myös korkeanopeuksisten rautateiden rakentaminen Vladivostokin ja Ussuriiskin (Primorjen alue) sekä Vladivostokin ja Habarovskin välille. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan suunnitelmien toteutuminen muodostaisi Koillis-Aasiaan liikennekäytävän (transportation loop) yhdistäen Venäjän Kaukoidän, Japanin, Korean niemimaan ja Koillis-Kiinan.
Venäjällä on Tyynenmeren rannikolla useita satamia, joista monet ovat edelleen vanhanaikaisia. Toimintakyvyn parantamiseksi niitä tulee uudistaa ja laajentaa. Rannikolle on suunnitteilla useita uusia liikennekeskuksia muun muassa Khasanin, Vladivostokin, Nakhodkan ja Vaninin alueille. Niiden rakentaminen edellyttää kuitenkin laajemman infrastruktuurin ja palveluverkoston kehittämistä.
Tulevaisuudessa myös pohjoisen eli Arktisen merireitin avaaminen on Venäjälle yksi vaihtoehto. Sen avaaminen laajemmalle liikenteelle edellyttäisi uusien satamien rakentamista ja nykyisten laajentamista Kamtshatkan niemimaalla. Huasheng toteaa, että auetessaan pohjoinen merireitti houkuttelisi aasialaisia, erityisesti kiinalaisia, asiakkaita. Hänen mukaansa reitti voisi kilpailla Euroopan laivaliikenteessä jopa Suezin kanavan kanssa.
Kaukoidän ja Siperian alueen kehitysstrategioiden toteutumisen seuraamista varten perustettiin vuonna 2012 erillinen ministeriö (Ministry of Development of the Russian Far East) ja valtionyhtiö (Far East National Development Company). Alueiden kehittämiseen on varattu merkittäviä määrärahoja, myönnetty kohdistettuja verohelpotuksia, luotu laajoja talouskehitysalueita sekä tuettu maan länsiosista itäosiin muuttamista. Venäjän isännöimää vuoden 2012 Aasia-Tyynenmeren talousfoorumia Vladivostokissa käytettiin ohessa myös Kaukoidän ja Siperian suunnitelmien markkinointiin. Foorumin kokoustiloihin perustettiin pian Kaukoidän valtionyliopisto. Vuonna 2015 perustettiin Kaukoidän kehitysalue, jonne Venäjä toivoo houkuttelevansa investointeja yli 27 miljardin dollarin arvosta.

Kiina-yhteistyö on avainasemassa peloista huolimatta

Siperian ja Kaukoidän kehittämisessä onnistuminen vaatii Venäjältä sisäpolitiikan ohella menestyksekästä Kiina-yhteistyötä. Venäjä tarvitsee Kiinaa investointien rahoittamiseen, markkina-alueeksi sekä liikennehankkeiden yhteistyökumppaniksi. Maailman toiseksi suurimpana taloutena ja naapurimaana Kiina on Venäjälle luonnollinen ja toisaalta välttämätön kumppani. Venäjällä ja Kiinalla on yhteisiä alueellisia intressejä: Venäjä pyrkii kehittämään Uralin itäpuoleisia alueita, Kiina puolestaan maan koillisosia.
Vaikka yhteiset intressit luovat lähtökohtaisesti vakaan yhteistyöpohjan, sisältyy Venäjän ja Kiinan yhteistyöhön myös tiettyjä ongelmia. Yhteistyö ei ole saavuttanut systemaattisen ja syvällisen yhteistyön tasoa, vaan se tapahtuu edelleen lähinnä erityisohjelmien välityksellä. Lisäksi Kiina ja Venäjä suunnittelevat kumpikin tahollaan erillisiä vapaakauppa-alueita, mikä osoittaa, että valtioiden välinen talousintegraatio on vielä heikolla tasolla. Venäjällä esiintyy myös pelkoja, että maasta muodostuisi lähinnä Kiinan raaka-ainevaranto ja poliittinen vasalli. Näiden pelkojen pohjalta Venäjällä saatetaan ajatella, että syvempi talousintegraatio Kiinan kanssa olisikin maalle vain haitaksi.
Professori Huasheng jakaakin Venäjällä nähtävät pelot ”historiallisiksi” ja ”realistisiksi”. Historiallisiksi hän laskee maiden keskinäiset rajaselkkaukset menneiden vuosikymmenten aikana. Vuonna 1969 Zhenbao-saarella käyty Kiinan ja Neuvostoliiton välinen aseellinen konflikti oli tietynlainen käännekohta, minkä jälkeisinä vuosikymmeninä rajaneuvottelut käynnistyivät ja katkesivat useaan otteeseen. Läpimurto tapahtui vasta vuonna 1991 Kiinan ja Neuvostoliiton allekirjoittaessa maiden välisen rajasopimuksen (Sino-Soviet Eastern Border Agreement), joka ratkaisi lähes kaikki (98 %) rajakiistat. Vuonna 2005 maat sopivat loputkin erimielisyydet.
Realististen pelkojen taustalla taas on se tosiasia, että Kiinan talous on kasvanut moninkertaiseksi suhteessa Venäjään. Kiinan talouskehitystä kuvaa hyvin se, että Neuvostoliiton loppuaikoja lähestyttäessä Kiinan bruttokansantuote (BKT) oli vain noin kolmanneksen Neuvostoliiton vastaavasta. Vuonna 1990 maiden BKT:t olivat suunnilleen samalla tasolla, kun vuonna 2012 Kiinan BKT oli nelinkertaistunut Venäjään verrattuna. Nykytilanne on historiallinen, sillä Kiinan talous on ollut vuosisatojen ajan Venäjää heikompi. Huashengin mukaan Venäjä ei yksinkertaisesti ole tottunut tällaiseen tilanteeseen.

Lähteet

Huasheng, Zhao | Eurasia Border Review Vol. 6, No. 1 (2015): Sino-Russian Economic Cooperation in the Far East and Central Asia since 2012. http://src-h.slav.hokudai.ac.jp/publictn/eurasia_border_review/ebr_v6n1/V6_N1_06Huasheng.pdf
De Haas, Marcel | Netherlands Institute of International Relations Nro.3 (2013): Russian-Chinese Security Relations . Moscow’s Threat from the East?https://www.clingendael.nl/sites/default/files/20130327_rc_securityrelations.pdf
Bordachev, Timofey & Kanayev, Yevgeny | Russia in Global Affairs (23.9.2014): Russia’s New Strategy in Asia. http://eng.globalaffairs.ru/number/Russias-New-Strategy-in-Asia-16997
Valdai Discussion Club Report (2016): Toward the great ocean 4: Turn to the East. Preliminary results and new objectives. http://valdaiclub.com/files/11431/