MAAMME ON tilanteessa, joka muistuttaa sodan jälkeistä tilannetta. Kaupunkimme ja kylämme ovat tosin ehyet ja infrastruktuuri toimii. Talouspohjaamme on kuitenkin vakavasti heikennetty ylikansallisella osakekeinottelulla. Omavaraisuutemme on heikossa hapessa. Halpatuonti jyrää.
Ottamatta kantaa nykyisen pakolaisvirran uppotukki- tai uittopuuteorioihin toteaisin, että yhtymäkohtaa löytyy karjalaisten asuttamiseen. Silloin sodan traumatisoimat siirtolaiset asutettiin pientilallisiksi ympäri Suomea. Traumaterapiana toimi elämän tuskan purkaminen turpeeseen ja toivoon uuden kevään sadosta. Vaikka karjalaiset miellettiin suomalaisiksi, ei siirtolaisten sulautuminen uuteen tilanteeseen ollut aina myötäkarvaan silittämistä.
Nyt on kyse täysin vieraista kansallisuuksista ja tavoista. Ruokakulttuurin ero ei rajoitu piirakan rypytykseen. Uudisraivaus ja sotakorvausten pakottama teollistuminen edesauttoivat aikoinaan yhteiskunnallista sopeutumista. Rankat sotakorvaukset hillitsivät osaltaan eriarvoisuuden kasvua. Syntyi paljon puhuttu yhteen hiileen puhaltaminen ja konsensus. Konsensus, joka salli pientilojen lohkomisen evakoille. Toiveikasta nousukautta kestikin noin kaksikymmentä vuotta. Ympäröivän maailman kehitys johti lopulta pientilojen näivettymiseen, eikä luontaistaloudessa eläminen tuntunut enää mielekkäältä. Suomeen syntyi työttömyyden myötä elintasopakolaisuus Ruotsiin. Maaseutu autioitui työväestöstä, ja tilat koneellistuivat.
Nyt maassamme ovat haasteena maahamme tulevat ulkomaalaiset pakolaiset. Emme ole aseellisen sodan hävinnyt osapuoli kuten ennen. Olemme kuitenkin piilotetun kaupallisen ja teollisen sodan hävinnyt osapuoli. Omavaraisuutemme lienee lähellä samaa tasoa kuin jatkosodan jälkeen. Erona on se, että pääomavarannot on viety pois maasta. Niitä eivät johtajamme ja kapitalistimme halua jakaa uusille tulokkaille, kuten maanomistajat joutuivat myöntymään asutustilojen luovutukseen evakoille. Siinä suhteessa lähtökohta asuttamiseen on jopa huonompi.
Asuintilaa tosin on syntynyt syrjäkylille maaltapaon ja tiettyihin kaupunkeihin keskittyneen muuton vuoksi. Mutta koska vallitsevan suuntauksen mukaisesti pakolaisia pyritään keskittämään samojen kaupunkien yhteyteen, syntyy kestämätön tilanne. Vuokra-asuntojen kysynnän kasvua tullaan käyttämään vipuna hintojen korotukseen. Pakolaisten vuokrat tulevat yhteiskunnan varoista. Siksi pitää asettaa vuokrakattoja, joilla estetään keinottelu.


TYÖLLISYYSTILANTEEMME on huono. Tällä kertaa maallamme ei ole ulkopuolista pakkoa teollisuuden tai muun työn luomiseen sotakorvausten vuoksi. Kaiken pitäisi siis syntyä itsestään vapaaehtoisuuden pohjalta. En kuitenkaan jaksa uskoa, että Roope Ankka -syndroomaan sairastuneet kyllästyvät nousevan saldokäyrän tuijottamiseen.
On selvää, että työ ja kotouttaminen ovat avainsanoja mielekkääseen elämään. Mielekkään uudistuneen yhteiskunnan muodostaminen vaatii kuitenkin paljon muutakin. Se vaatii konsensusta. Tulokkaille on tehtävä yksiselitteisen selväksi meidän yhteiskuntamme toimintatavat, velvoitteet ja arvot. Kulttuurieroista johtuen ovat etusijalla yksilön koskemattomuuden ja uskonnon vapaus. Sopeutuminen edellyttää myös, että yksilönä on velvollinen ilmoittamaan rikollisesta toiminnasta. Asia, joka on hämärtymässä myös meillä kantaväestöllä. Työn saanti, palkka/hintataso sekä ilmastolliset olosuhteet on saatava heidän tietoisuuteensa ennen kuin he tekevät päätöksen lopullisesta jäämisestä. Mikäli he eivät voi hyväksyä ja sitoutua noudattamaan yhteiskuntamme ominaispiirteitä, he eivät ole oikeutettuja kansalaisuuteen. Tällöin on kyseessä vain väliaikainen vierailu. Virossa kieli on kansalaisuuden kynnyskysymys. Meidän on myös syytä tarkistaa kaikki omat kriteerimme.
Kulttuurien yhteentörmäys tulee olemaan rajumpi kuin karjalaisten evakkojen yhteydessä. Tappion kärsineenä jouduimme tiukaan sisäiseen ja ulkoiseen valvontaan. Valvontakomission, Valpon ja asekätkennän kaltaiset toiminnat aiheuttivat jännitteitä, jotka purkautuivat hitaasti. Samankaltaiseen levottomuuteen saamme kuitenkin varautua myös tulevaisuudessa.


SUUREKSI UHKAKSI tulee nousemaan luottamuspula, joka syntyy poliittisen epärehellisyyden vuotaessa julkisuuteen. Siksi kannattaisin poliittisten salaisten sopimusten avointa julkituontia. Ilman sitä ei ole odotettavissa puoluepoliittisen toiminnan rehellistä uudistumista.
Automaation kehityksen vuoksi fyysisen työsuorituksen tekemisen tarve vähenee. Samalla kannattamattomien töiden takapiha kasvaa. Niiden rahoittamiseen ei pidä ryhtyä ulkomaisten rahayhtiöiden lainoilla. Kuinka suuri osuus valtiomme velasta onkaan luotu rahalla, jota ei ole ennestään ollut. Maksammeko tyhjästä luodut velat joskus pohjavesillämme? Luotakoon työpaikkojen aikaansaamista varten oma valtiollinen rahoitusvälin. Nimettäköön se vaikka Väinämöiseksi. Sitä käytettäisiin samoin kuin ruplaa Neuvostoliitossa — valtion sisäisenä maksuvälineenä.
Työtä olisi synnytettävä tilanteessa, jossa pääomat piileksivät eri turvasatamissaan eivätkä irtoa niistä kotimaisiksi investoinneiksi. Olemme pakkotilanteessa, jossa yhteiskunnan on ryhdyttävä luomaan työtä. Maatamme pitää tarkastella kokonaisuutena. On lähdettävä tavallaan taas pohjalta, kuten aikoinaan pientilojen lohkomisessa. On pohdittava kuntakohtaisesti kaikki mahdollisuudet uuden työn luomiseen. Toiminnat, jotka nyt katsotaan kannattamattomiksi, on ajateltava uudelta pohjalta.
Valtiollisen tai kunnallisen järjestelmän ei tarvitse olla voitollista. ”Voitto” syntyy elämän mielekkyydestä.