Neuvostoliitto-sarjan erikoisnumero (osa 104)

 

Hei,

Tällä kertaa tulevat esille (i) tiedon kertymiseen liittyvät seikat, (ii) kylmä sota ja sukellusveneet ja (iii) vuoden 1937 tapahtumat.

Terv. Tauno Auer

 

Historiasta kirjoittaessa saattaa käydä niin, että tutkija olettaa muiden seuraavan tuloksia samalla intensiteetillä ja tarkkaavaisuudella kuin hän itse. Keskustelemalla maallikkojen kanssa tutkija palaa maan pinnalle. Yleisö, joka ei ole perehtynyt aiheeseen, ei hyväksy tiettyjä asioita olivat ne kuinka hyvin perusteltuja tahansa. Se ei ensisijaisesti piittaa todisteita tai loogisesta ajattelusta. He suhtautuvat historiaan ennen muuta tunneperäisesti.

 

Tämä voi olla ongelmallista, koska kun tietyt asiat on kuvitettu vahvasti tunnepitoisin värein, tie uuteen ymmärrykseen ja uusiin tulkintoihin on tukossa ja ajatus rupeaa kiertämään kehää. Näin erityisesti suhteessa Neuvostoliittoon. Kun ihminen tekee tietystä historiantulkinnasta itselleen uskonkappaleen, ei hän mielellään siitä luovu.

 

Tilanteen pulmallisuutta lisää se, että ihmiset eivät ymmärrä kuinka heidän käsityksensä ovat syntyneet. Tarinoista, jotka eivät perustu omiin kokemukseen tai edes tositapahtumiin, tulee osa minäkuvaa ja osa henkilökohtaista tarinaa. He saattavat kuunnella kohteliaasti, mutta siihen se jää. Vahvoja uskomuksia, joita usein kotipiiristä peritään ja mediassa vahvistetaan, ei hevin haluta romuttaa.

 

Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Eihän ihminen voi koko ajan olla mittaamassa olettamuksiaan. Varsinkaan, jos hän on kiireinen toisaalla, ja varsinkaan, jos siihen ei vaikuta olevan mitään muuta syytä kuin yhden tai kahden tutkijan erikoisilta tuntuvat esitykset.

 

Tämä haluttomuus ja kyvyttömyys kyseenalaistaa virallista totuutta voi kuitenkin johtaa yllättäviin seurauksiin. Yksi esimerkki on Suomen osallistuminen EU:n Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin. Toinen esimerkki on tätäkin vakavampi: saksalaisten siviilien käytös toisen maailmansodan aikana.

 

Luin aikalaiskuvauksen 1940-luvun alun tapahtumista (Carla Wartenberg, London Review of Books 22.9.2016). Saksan hallitus salasi kansalaisiltaan kansanmurhan ja joukkotuholeirit, ja silloin harvoin, kun joku silminnäkijä asiasta kertoi ("Itä-Euroopassa saksalaiset survovat tuhansia ihmisiä kaasu-uuneihin ja surmaavat heidät"), tälle naurettiin. 'Ei voi olla mahdollista! Tämä on täysin ennen kuulumatonta.'

 

On siis mahdollista suorittaa kansanmurha ilman, että suorittajamaan kansalaiset tietävät siitä mitään. Samanaikaisesti juutalaiset, kommunistit ja mustalaiset kerättiin yhteen ja kuljetettiin pois ilman että heistä koskaan enää kuultiin. Eikö tämä ole juuri se sama ilmiö, jota minä tämän viestin alussa kuvailin? Todisteet puhuisivat puolestaan, mutta niitä ei haluta ajatella, koska ne sotivat virallista totuutta vastaan.

 

Ystäväni sanoi minulle - "Neuvostoliiton historia todistaa kommunismin järjettömyyden". Jo pelkästään se, että Neuvostoliitto esti kansanmurhan jatkamisen ja kukisti Natsi-Saksan, on ihmiskunnan historian merkittävin yksittäinen tapahtuma. Eikä se todellakaan ollut Neuvostoliiton ainoa saavutus.

 

Kyse ei ole pelkästään siitä, että ihmisille valehdellaan, vaan myös siitä, että ihmiset antavat johdattaa itseänsä harhaan vaikka tosiseikat olisivat kaikkien halukkaiden ulottuvilla. Miksi näin on? Mielestäni kysymys on sen verran tärkeä, että voisimme hetkeksi pysähtyä ja miettiä sitä, ja Neuvostoliiton historiaa avoimin mielin.

 

SUKELLUSVENEET

 

Samassa numerossa (LRB 22.9.2016) N.A.M. Rodger arvioi kirjan The Silent Deep: The Royal Navy Submarine Service Since 1945 (Allen Lane 2016). Artikkelissa on mielenkiintoisia tietoja Neuvostoliiton ja Venäjän sukellusveneistä. Näitä tietoja ei löydy Neuvostoliiton vuoden 1967 aakkosista (Otava 1967).

 

Saksalaiset ryhtyivät toden teolla suunnittelemaan ja rakentamaan uudentyyppisiä sukellusveneitä vasta toisen maailmansodan lopulla. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto perivät saksalaisten uuden sukellusveneteknologian. Kaikki 1950- ja 1960-lukujen sukellusveneet perustuivat saksalaiseen XXI-malliin.

 

1950-luvulla venäläiset rakensivat yli 50 sukellusvenettä vuodessa. 1960-luvulla Neuvostoliitolla oli palveluksessa 427 sukellusvenettä. Erityisesti britit pelkäsivät venäläisten kykyä valvoa Atlantin valtameren kauppaliikennettä. Jenkit olettivat Neuvostoliiton pyrkivän menestykseen merisodassa sukellusveneiden ja lentokoneiden avulla.

 

Myöhemmin kävi ilmi, etteivät venäläiset olleet missään vaiheessa kiinnostuneita laivasaattuesodasta. Neuvostoliitolle ohjuksin varustetut sukellusveneet olivat mahdollisen kotirintaman viimeinen puolustuslinja. Muiden sukellusveneiden ainoa tarkoitus oli suojella ohjuksilla varustettuja veneitä.

 

Asetelma muuttui 1970-luvulla, kun Neuvostoliitto rupesi käyttämään sukellusveneitä myös Pohjois-Atlantilla. Tässä vaiheessa vaikutti siltä, että venäläisillä ei ollut käsitystä siitä, kuinka helppoa heidän meluisia sukellusveneitä oli ulkopuolisten seurata.

 

Walkerin vakoilurinki, joka toimi Yhdysvalloissa vuosina 1967-1985 onnistui lähettämään Moskovaan suuren määrän Yhdysvaltojen merivoimien salaisia tietoja. Tämän ansiosta venäläiset ymmärsivät kuinka pahasti he olivat kehityksestä jäljessä. Tämä johti mittaviin ponnistuksiin lännen teknologisen etumatkan kuromiseksi sekä sukellusveneiden sijoittamiseen kotivesien tuntumaan pohjoiselle Jäämerelle.

 

Kuitenkin vielä 1980-luvulla jenkit ja britit pystyivät valvomaan äärimmäisellä täsmällisyydellä venäläisten sukellusveneiden liikkumista. Kerrotaan, että Falklandin sota oli neuvostojohdolle yllätys ja Britannian menestys järkytys.

 

Tämän tietolähteen mukaan Venäjän hallitus on 2000-luvulla tehnyt mittavia investointeja erityisesti ohjuksin varustettuun sukellusvenelaivastoon.

 

Tähän voisi lisätä, että jos tuo tieto pitää paikkansa, se ei yllätä ketään, koska Yhdysvallat on vuoden 1991 Persianlahden sodasta lukien osoittanut aikeensa sangen kristallinkirkkaasti. Syyrian joutuminen horjutuksen ja hyökkäyksen kohteeksi oli selvillä viimeistään Libyan pommituksen alettua.

 

Yhdysvaltojen viitoittama tie sotaan on johdonmukainen: > Afganistan > Irak > Libya > Jemen > Syyria > Ukraina. Sota on jo aivan Venäjän iholla.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

UUSI KUVA STALINISTA - JURI ŽUKOVIN HAASTATTELU (7/23)

 

Kuka päästi vainotoimet valloilleen

 

Mihin päättyi tämä Stalinin yritys poistaa partokratia (puoluevalta) vallasta? Täysistunnossa vuonna 1937, kun vaalilaki vaihtoehtoisista vaaleista piti hyväksyä, puoluejohtajat vuorollaan selittivät Stalinille, etteivät he ole demokratiaa vastaan, mutta NKVD (turvallisuuspoliisi) oli paljastanut neuvostovastaisen kapinallisjärjestön ja siihen asti kun tätä ei ole saatu lopetettua niin vaihtoehtoisia vaaleja ei voida järjestää.

Toisin sanoen NKVD:n toimet olivat paikallisviranomaisten provosoimia?

- On vaikea sanoa, kuka ensin sanoi "miau". Parkinsonin lain mukaisesti, mitä enemmän NKVD saalisti kansan vihollisia, sitä enemmän sitä arvostettiin ja toimia voitiin laajentaa. Ensimmäisille sihteereille se oli edullista, koska joukkopidätysten ollessa meneillään, ei voitu puhua mistään vaihtoehtoisista vaaleista. Tosiasiassa ne päästivät valloilleen toisen sisällissodan, loivat yhteiskunnallisen hysterian ilmapiirin, joukkopsykoosin. Mitä tapahtui? Oli avoin puoluekokous, jossa kerrottiin jonkun paljastuneen kansanviholliseksi. Oli kaksi, kolme, kymmeniä ihmisiä, jotka kiirehtivät tekemään tilinsä selviksi omien henkilökohtaisten vihamiestensä kanssa. He nousivat ylös ja sanoivat, että tämä on myös trotskilainen ja tämä zinojevilainen. Ja voitteko kuvitella, mitä alkoi myöhemmin?

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Helsinki 22.9.2016