Tolstoin syntymästä 188 vuotta

9.9.2016

”Suorita omaa elämäntehtävääsi ja sen ohella pyri sielusi täydellisyyteen. Voit olla varma, että tällä tavoin parhaiten parannat myös yhteiskuntaa” (Leo Tolstoi).

”Hyväntahtoisuus on välttämätöntä ihmisten välillä. Jos et ole hyväntahtoinen, et täytä kaikkein tärkeintä velvollisuuttasi toista ihmistä kohtaan” (Leo Tolstoi)..

”Totuus ei voi tehdä ihmisestä ilkeätä tai itseriittoista. Totuuden ilmenemismuotoja ovat aina vaatimattomuus, nöyryys ja yksinkertaisuus” (Leo Tolstoi).

”Kukaan ei saa ottaa henkeä toiselta ihmiseltä” (Leo Tolstoi).

”Taide on yksi keino liittää ihmisiä yhteen” (Leo Tolstoi).

Johdanto

Afrikkalaisen orjan pojantyttären poika, hallituksen maanpakoon karkottamisen kokenut Puškinkuoli Pietarissa 37-vuotiaana kaksintaistelussa saamiinsa vammoihin (1837). Venäläiseen pienaateliin kuulunut, poliittisesta kuolemantuomiosta viime hetkellä armahdettu ja Siperian vankileirin kokenut, epilepsiaa sairastanut insinööri Dostojevski kuoli keuhkoverenvuotoon niin ikään Pietarissa 59-vuotiaana (1881).

Kodistaan paennut uskonnollinen anarkisti, kreivi Tolstoi kuoli 82-vuotiaana (1910) keuhkokuumeeseen (pneumonia). Ja lopuksi: Tuberkuloosin riuduttama maaorjan pojanpoika, lääkäri Tšehov menehtyi sairauteensa 44-vuotiaana (1904).

Mistä on kysymys? Mikäli sukunimiä ei olisi mainittu, monikaan ’maallikko’ ei kenties tulisi äkkipäätään ajatelleeksi, että kysymys on Venäjän kirjallisuuden ja runouden kulta-ajan suurimpiin kuuluvista persoonallisuuksista (Aleksandr Puškin, Fjodor Dostojevski ja Leo Tolstoi). (Myös Anton Tšehovin novellien voidaan katsoa edustavan klassisen, vanhan venäläisen kirjallisuuden saavutuksia.)

Tässä kirjoituksessa keskitytään Leo Tolstoihin, jonka syntymästä tulee 9. syyskuuta 2016 kuluneeksi 188 vuotta.

Syntymä, nuoruus ja miehuus

Kreivi Leo Tolstoi (venäjäksi Лев Николаевич Толстой, Lev Nikolajevitš Tolstoi) syntyi 9. syyskuuta [J: 28. elokuuta] 1828 (kuoli 20. marraskuuta [J: 7. marraskuuta] 1910) maata omistavaan kreivilliseen Tolstoin sukuun. Syntymä tapahtui suurella sukutilalla Jasnaja Poljanassa Tulan kuvernementissa Venäjällä. Leon isä oli kreivi Nikolai Tolstoi ja äiti ruhtinatar Maria Volkonskaja. Leo oli neljäs perheen viidestä lapsesta.

Leo näki kuoleman kaikessa karmeudessaan jo varhain. Hän menetti äitinsä jo yksivuotiaana. Leon ollessa kahdeksanvuotias hänen isänsä kuoli. Pian tämän jälkeen oli vuorossa isoäiti. Myös aikuinen Tolstoi joutui elämän realiteettien traagisesti koettelemaksi, kun 1870-luvulla kuolema runsaan kolmen vuoden aikana riisti häneltä kolme lasta ja kaksi tätiä…

Leo Tolstoi aikoi aluksi diplomaatiksi ja kirjoittautui Kazanin yliopistoon opiskelemaan itämaisia kieliä. Leo hallitsi ranskaa yhtä sujuvasti kuin äidinkieltään venäjää. Hän oli oppinut kreikan kielen kolmessa kuukaudessa ja perehtynyt vaivatta saksan, italian ja englannin kieleen. Hän vaihtoi kielet oikeustieteeseen, mutta sekin kyllästytti häntä. Lait eivät vastanneet moraalin vaatimuksia ja opiskelu oli ikävää, eikä hän milloinkaan saanut opintojaan päätökseen.

Keskeytettyään opintonsa Leo vietti jonkin aikaa kevytmielistä seuraelämää Moskovassa ja Pietarissa. Jouduttuaan pulaan suurien pelivelkojensa vuoksi Leo päätti seurata vanhempaa veljeään Kaukasiaan vuonna 1851 ja värväytyi Venäjän armeijaan. Rykmentti oli komennettu taistelemaan tataarisissejä vastaan Kaukasian rajalle. Tolstoi osallistui vuoristolaisheimoja vastaan käytyihin taisteluihin, mutta hänellä oli myös runsaasti aikaa kirjoittamiseen. Vuoristomaisemien kauneus ja lumihuippuiset vuoret viehättivät häntä suuresti. Muun ohella niiden vaikutuksesta syntyivät kertomukset Kasakat ja Hadži Murat.

Krimin sodassa hän osallistui Sevastopolin puolustukseen linnoituksen kukistumiseen (elokuussa 1855) asti. Tolstoin kirjoitukset Sevastopolin piirityksestä kertoivat venäläisten joukkojen urheudesta mutta myös sodanjohdon typeryydestä ja kyynisyydestä.

Leo Tolstoi on kuvannut hurjaa nuoruuttaan seuraavasti:

”En voi muistella näitä vuosia ilman kauhistusta, inhoa ja tuskaa. Tapoin ihmisiä sodassa, haastoin heitä kaksintaisteluun surmatakseni, hävisin korteissa, söin musikoiden työn tulokset, rankaisin heitä, harjoitin haureutta, petkutin. Valhe, varastelu, kaikenlainen huorinteko, juopottelu, väkivalta, tappaminen… Ei ollut rikosta, jota en olisi tehnyt, ja siitä kaikesta ikätoverini kehuivat minua ja pitivät ja itävät minua verrattain siveänä ihmisenä. Tällaista elämää vietin kymmenen vuotta” (Leo Tolstoi: Tunnustuksia, s. 29).

Kirjailijan ura

Vuonna 1856 Leo Tolstoi palasi sodasta 27-vuotiaana, jo tunnustusta saaneena kirjailijana. Lähes neljä ja puoli vuotta kestänyttä leirielämää seurasivat elegantin maailman salongit. Tolstoi liikkui kirjallisissa piireissä ja teki kaksi matkaa Länsi-Eurooppaan, missä hänen kielteiset tuntemuksensa länsimaista kulttuuria kohtaan vahvistuivat. Vuonna 1861 Tolstoi palasi maatilalleen ja aloitti varsinaisen kirjallisen uransa.

Tolstoi halusi auttaa maatilan köyhää oppimatonta väestöä, perusti koulun näiden lapsille ja ryhtyi toimiin maaorjiensa vapauttamiseksi, mutta talonpojat suhtautuivat näihin tekoihin varsin epäluuloisesti.

Vuonna 1862 Tolstoi nai hovilääkärinsä Andrei Behrsin 18-vuotiaan tyttären Sofia Behrsin ollessaan itse jo 34-vuotias. Pariskunnalle syntyi kolmetoista lasta. Behrsin vieraanvarainen ja vilkas koti on myös Sota ja rauha -romaanin Rostovien kodin esikuva.

Sofia toimi myös miehensä sihteerinä ja kirjoitti öisin puhtaaksi Tolstoin päivisin kirjoittamat sivut. Suuresta lapsikatraasta huolimatta Tolstoin avioliitto oli ristiriitainen. (Avioliittonsa aattona itsesyytösten vaivaama Tolstoi, jonka koko siihenastinen elämä oli ollut täynnä naisia, antoi morsiamensa lukea omat päiväkirjansa, joissa hän kuvasi sukupuolisuhteitaan maatilansa talonpoikaisnaisten kanssa. Nuori neito pysyi järkytyksestään huolimatta myöntävässä vastauksessaan ja niin alkoi 48 vuotta kestänyt avioliitto.)

Sofia oli käytännöllinen, Leo uneksija. Sofia rakasti kaupunkielämää ja inhosi hiljaista maaseutua. Leo puolestaan viihtyi maaseudun rauhassa. Kreivittären oli huolehdittava siitä, että pojat saivat kunnollisen koulutuksen ja tyttäret esiteltiin seurapiireissä. Anna Dostojevskajan, Fjodor Dostojevskin vaimon, avulla kreivitär aloitti oman kustannustoimensa ja kustansi itse miehensä viimeiset teokset viimeisiltä kahdelta vuosikymmeneltä.

Tolstoi kallistui 1870-luvun lopussa yhä enemmän uskonnolliseen mystiikkaan. Tämä muutos tapahtui hänessä keski-iän kriisin ja sitä seuranneen vakavan masennuskauden jälkeen. Hän ei ollut tyytyväinen ortodoksisen kirkon oppiin. Myöhemmässä vaiheessa kreivitär Tolstoi vastusti miehensä uskonnollista mystiikkaa ja anarkismia (Tolstoi halusi luopua maatilastaan ja kieltäytyi vastaanottamasta tekijänpalkkioita teoksistaan.) Yksinkertaisuuteen pyrkivä Tolstoi jakoi omaisuutensa perheenjäsenten kesken ja muutti suuren osan tuottavista tekijänoikeuksistaan yleiseksi omaisuudeksi. Lopulta Tolstoi ryhtyi suutariksi ja ryhtyi valmistamaan kenkiä ansaitakseen oman elatuksensa.

Tilanne kärjistyi siinä määrin, että vähän ennen kuolemaansa Tolstoi päätti paeta salaa kodistaan ja elää viimeiset vuotensa yksinäisyydessä. Lääkärinsä ainoana seuranaan Tolstoi poistui kodistaan kylmänä talviyönä. Tytär Aleksandra lähti pian isänsä perään. Hitaasti etenevä, jääkylmä juna ei ehtinyt pitkällekään, kun Tolstoi sairastui. Hänet siirrettiin Astapovon asemalla asemapäällikön kotiin. Sofia kiiruhti paikalle, mutta häntä ei päästetty sisään, koska pelättiin vaimon järkyttävän sairastunutta miestään. Sofian pääsy sallittiin vasta sen jälkeen, kun Tolstoi oli menettänyt tajuntansa. Tolstoi menehtyi 82-vuotiaana ilmeisesti keuhkokuumeeseen.

Elämänkatsomus

Tolstoi katsotaan eräänlaisen uskonnollisen anarkismin edustajaksi. Hän sai innoitusta poliittisille näkemyksilleen tsaarinaikaisen Venäjän maaseutuyhteisöistä, joiden elämälle Venäjän valtio näyttäytyi usein vain haitallisena, sekä Jeesuksen toiminnasta.

Tolstoin kristillinen elämänkäsitys perustui Vuorisaarnaan, jonka oppien mukaisesti hän halusi tehdä ruumiillista työtä ja luopua kaikesta köyhien hyväksi. Hän vastusti kirkkoa, vallanpitäjiä ja yläluokan elämäntapaa luottaen ihmisystävyyteen.

Tolstoin oppi aiheutti suuria ristiriitoja hänen omassa perheessään. Tolstoin rauhanaate vaikutti syvästi rauhanliikkeeseen. Ajan mittaan Jasnaja Poljanasta tuli ”tolstoilaisuuden” ihailijoitten pyhiinvaelluskohde.

Totuuden etsinnässään Tolstoi hakeutui ortodoksiseen kirkkoon mutta huomasi pian monien pappien tietämättömyyden. Hän käsitti, etteivät ulkoiset menot, tuoksuvat suitsutukset, loistavat kynttilät, vanhat ikonit ja välkehtivät mosaiikit tehneet ihmisestä kristittyä. ”Kannamme kaikki Jumalan valtakuntaa itsessämme”, Tolstoi julisti. Hänen kirkkoon kohdistamansa arvostelu johti siihen, että synodi vuonna 1901 julisti hänet harhaoppiseksi ja erotti hänet kirkosta.

Tsaarin Venäjä oli Euroopan itsevaltaisimmin hallittu maa. Tolstoi asetti asemansa lukuisia kertoja alttiiksi taistellessaan ihmisten, sananvapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Tolstoista oli tullut niin kuuluisa henkilö ja kirjallinen johtohahmo, etteivät viranomaiset uskaltaneet käydä häneen käsiksi. Monet Tolstoin kirjoitukset kiellettiin, mutta hän välttyi ankarammilta rangaistuksilta. Hänen teoksensa levisivät käännöksinä muissa maissa ja Venäjällä niiden käännöksiä jäljennettiin ja levitettiin salaa.

Leo Tolstoi oli todennäköisesti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuin venäläinen ajattelija Suomessa. Tunnetuin tolstoilaisuuden kannattaja Suomessa oli Arvid Järnefelt.

Teokset

Tolstoi ryhtyi kirjoittamaan lapsuus- ja nuoruusmuistelmiaan 23-vuotiaana kaukasialaisessa kasakkakylässä, jossa hän liittyi vapaaehtoisena tykistöprikaatiin. Trilogian ensimmäinen osa Lapsuus(Tolstoin esikoiskertomus) ilmestyi vuonna 1852, toinen osa Poikaikä vuonna 1854 ja kolmas osa Nuoruus1857.

Muistelmien painopisteenä on nuoren Nikolai Irtenjevin (kirjoittajan alter ego) avartuva tajunta, kompleksikas sisäinen elämä, kuohuvat tunteet ja älyllinen pohdiskelu samoin kuin unelmat onnesta ja rakkaudesta. Tolstoin nuoruuden määrääväksi voimaksi nousee tinkimätön pyrkimys moraaliseen täydellistymiseen, joka myöhemmin muovaa hänen koko elämäänsä..

Tolstoin suuret romaanit ovat maailmankirjallisuuden klassikkoja, mutta hän oli myös pienoisromaanin ja novellin taitaja. Varhaisvaiheen kuuluisiin novelleihin kuuluvat muun ohessa Avio-onni (1859), Kolme kuolemaa (1859) ja Vanha ruuna (1886). Myöhemmät novellit Isäntä ja renki (1895), Isä Sergius (1898) jaKornei Vasiljev (1906) todistavat tekijänsä ehtymättömästä luomisvoimasta.

Pienoisromaani Kasakat (1863) ja hänen Sevastopoliin liittyvät sotilaskertomuksensa perustuivat Tolstoin omiin kokemuksiin, jotka vaikuttivat hänen rauhanaatetta kannattavaan elämänkäsitykseensä. Tolstoi kuvasi sodan raakuuden ilman sankaruuden idealisointia.

Rauhanaate sisältyy myös Tolstoin suurromaaniin Sota ja rauha (1865–1869), jota pidetään yhtenä Venäjän ja koko maailmankirjallisuuden suurimmista romaaneista. Tolstoi kirjoitti tätä teostaan seitsemän vuotta. Sota ja rauha on valtava läpileikkaus koko Venäjän yhteiskunnasta, ja sen henkilökaarti sisältää 580 kuviteltua ja historiallista henkilöä. Romaanin taustalla on Napoleonin Venäjän-retki sekä erityisesti Austerlitzin ja Borodinon taistelut. Etualalla ovat venäläisten aatelisperheiden vaiheet Pietarin ja Moskovan salongeissa ja maatiloilla. Romaanin keskeisin henkilö, Pierre Bezuhov, on Tolstoin kirjallinen omakuva.

Tolstoi piti romaaneistaan parhaimpana Anna Kareninaa (1875 – 1877). Kirja kertoo kahdesta romanssista: Anna Kareninan ja kreivi Vronskin traaginen lemmentarina ja Konstantin Levinin ja Kitty Štšerbatskin onnellisempi tarina. Anna Kareninan ja Vronskin tarina on yksi maailmankirjallisuuden kuuluisimpia rakkaustarinoita. Romaanin filosofinen maanomistaja Levin työskentelee Tolstoin tavoin pellolla yhdessä palkollistensa kanssa pyrkien muuttamaan näiden elämää. Lopulta Levin – erään talonpojan johdattamana – vapautuu elämän tarkoituksettomuudesta ja löytää tien omaperäiseen uskoon.

Teoksessa Tunnustus (1882) Tolstoi kuvaa niitä kokemuksiaan, jotka järkyttivät häntä ja saivat lopulta muotoilemaan uuden uskonnon. Kaunokirjallisuutta tärkeämmiksi Tolstoille tulivat aikaa myöten kirjoitukset, joissa hän esitti käsityksiään uskonnollisista, moraalisista, yhteiskunnallisista ja taiteeseen liittyvistä kysymyksistä, kuten esimerkiksi teoksessa Mitä on taide? (1898).

Tolstoin uskonnollisen kauden tärkeimpiin kirjallisiin teoksiin kuuluvat pienoisromaanit Ivan Iljitšin kuolema(1886) ja Kreutzersonaatti (1890) sekä romaani Ylösnousemus (1899). Viimeksi mainitussa romaanissa arvostelu kohdistuu ortodoksiseen kirkkoon ja oikeuslaitokseen. Vuosina 1902–1904 kirjoitettu pienoisromaani Hadži Murat sijoittuu Kaukasukselle.

Lapsia varten Tolstoi kirjoitti lyhyitä opettavaisia kertomuksia. Näytelmäkirjallisuudesta Tolstoi kiinnostui vuoden 1880 jälkeen. Hänen huomattavimpiin näytelmiinsä kuuluu synnin vaikutuksia käsittelevä naturalistinen talonpoikaisnäytelmä Pimeyden valta (1886).

Tolstoi tänään

Jotakin ikuista Leo Tolstoi näyttää luoneen. TV1 esittää parhaillaan BBC:n kuusiosaista draamasarjaaSodasta ja rauhasta. Edellisen kerran BBC askaroi saman aiheen parissa vuonna 1972, jolloin Tolstoin romaanista tehtiin 20-osainen versio.

Miksi? Mikä Tolstoin teoksessa niin kiehtoo? Tolstoin maailmankirjallisuuden merkittävimpiin kuuluva teos on 1500-sivuinen historiallinen aikakirja vuoden 1812 sodasta Napoleonia vastaan. Se on myös läpileikkaus koko Venäjän yhteiskunnasta. Niinpä niin, Venäjä on tänäänkin ’lännen’ kiinnostuksen kohteena. Eräät ovat jo kuulevinaan sapelienkin kalistelua. Eikö historiasta ole mitään opittu? Eivätkö Napoleonin ja Hitlerin kohtalot pelota?

Kenties kysymys on muustakin. Jokaisella on oma tulkintansa, ja jokainen on oikeutettu omaan tulkintaansa. Yhden kiinnostavan tulkinnan arvoituksesta Leo Tolstoi on esittänyt Georg Henrik von Wright:

”Ensimmäinen tutustumiseni Tolstoin kirjoituksiin noin kymmenen vuotta sitten jätti minut varsin välinpitämättömäksi” (G. H.von Wright: Ajatus ja julistus, s. 195). ”Kun muutamia vuosia sitten palasin Tolstoin pariin, hän vaikutti minuun ilmestyksenomaisen voimallisesti. Anna Karenina on syvin kauneuselämys, minkä olen saanut kirjallisuudesta. [Tässä kohdassa von Wright esittää alaviitteessä tärkeän huomautuksen: ”Mikä ei estä Sotaa ja rauhaa olemasta minulle vielä rakkaampi.”] Mutta Tolstoin kertomuksissa ja romaaneissa en tavannut vain suurta runoutta, joka oli tuoretta, koska siihen sisältyi elämän koko täyteys, vaan myös harvinaisen voimakkaan ja itsenäisen älyn heijastumia (m.t., s. 195–196).

”Minulle selvisi vähitellen, että sillä, mitä Tolstoi sanoo, on toissijainen merkitys sen rinnalla, että hän pystyy panemaan ajatuksemme liikkeelle, herättämään epäilyksiä ja vaatimaan kannanottoihin” (G. H. von Wright).