Mikko Alestalon haastattelu, syyskuu 2008
JULKAISTU . PÄIVITETTY
MOT (Martti Backman): Johtaja Mikko Alestalo, miten maapallon keskilämpötila on kehittynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana?
Alestalo: Viimeisen kymmenen vuoden ajalta meillä on tyypilliset El Niño -vuodet 1998 ja 2005, jolloin Tyynenmeren korkeasta lämpötilasta johtuen saavutettiin korkeimmat lämpötilat mitä nyt mitattuna aikana on. Kumpi näistä kahdesta on lämpöisin – ne on melkein yhtä lämpöisiä. Jos nämä jätetämän anomaliana (poikkeamana) pois ja katsotaan ensiksi mantereita, niin manneralueilla lämpötila on kymmenen vuoden ajan, nyt mittausten mukaan, globaalilla tasolla nimenomaan noussut suhtkoht tasaisesti. Mutta sitten, jos me katsotaan meriä, niin luonnollinen vaihtelu näkyy mielenkiintoisesti merissä sillä tavalla, että nyt pari viimeistä vuotta eivät ole lämmenneet, jatkaneet sitä tasaista lämpenemistä, vaan siinä on tullut pieni taittuminen. Olen sitä mieltä, että se johtuu luonnollisesta vaihtelusta mitä meriin liittyy, koska tällaisia vaiheita on ollut aikaisemminkin.
MOT: Entä jos puhumme ihan yksinkertaisesti vain globaalista keskilämpötilasta, niin miten se on tässä kymmenen vuoden aikana, sen huippulämpimän vuoden -98 jälkeen kehittynyt?
Alestalo: No sit lasketaan meret ja mantereet yhteen, merien vaikutuksesta siihen tulee sit sellainen tasoittuminen tällä hetkellä. Merta on niin paljon maan pinnalla ja se vaikuttaa näihin globaaleihin keskiarvoihin omalla painollaan.
MOT: Miten paljon on keskilämpötila noussut tuosta huippulämpimästä vuodesta lähtien, -98 lähtien?
Alestalo: Jos -98 siis verrataan, sehän on sen 2005 kanssa se lämpimin, ja nyt sen jälkeen ei ole siis ollut yhtä lämpimiä vuosia, erotukset on desimaaleissa. Mutta sitten jos nämä kaksi anomaliavuotta ikään kuin ajatellaan, että ne oli erikoisia ja katsotaan sitä taustalla olevaa nousua, niin siellä on tultu 0,1–0,2 astetta kymmenessä vuodessa ylöspäin.
MOT: Minkä mittaussarjan mukaan?
Alestalo: Siis maanpintamittaukset eri puolilta maapalloa.
MOT: Puhutaanko nyt GISS- vai HadCRUT- vai satelliittimittauksista vai mistä?
Alestalo: No näistä ensiksi mainituista ja nehän, molemmilla on omat metodinsa. On ollut mielenkiintoista huomata, että niissä on pieniä eroja. Se johtuu siitä, että ne arvioi vähän eri tavalla Pohjoisen jäämeren, jossa (säähavainto)asemia ei ole. Toisella on erilainen menetelmä, ja se saa vähän kylmemmäksi sen; toinen saa sen vähän lämpöisemmäksi, mutta muutoin ne menee kyllä ihan samaa rataa.
MOT: Käytännöllisesti katsoen tämä lämpenemiskehitys on ollut varsin tasaista, ja ihan tässä viime vuosina se on kääntynyt jopa ilmeisesti viilenevään suuntaan. Kuitenkin tänä aikana ihmiskunta on päästänyt ilmakehään lähes 200 gigatonnia hiilidioksidia, siis oikeastaan enemmän kuin mitä on uskallettu ennustaa ja ennakoida. Mistä johtuu, että kuitenkin tämä vaikutus, että vaikutusta ei näy? Miksi ei ole lämmennyt?
Alestalo: Suuri osa tästä ekstralämpenemisestä, minkä kasvihuonekaasut aiheuttaa, niin se menee valtameriin. Ihan 80 prosenttia siitä lämmöstä menee siis valtameriin. Niiden lämpökapasiteetti on aivan valtava verrattuna ilmakehään, jopa tuhatkertainen. Erittäin ratkaisevaa on, miten lämpö jakaantuu valtamerissä. Esimerkiksi El Niño ja La Niña -vaiheet vaikuttavat siihen, onko Tyynimeri keskimäärin vähän lämpöisempi vai kylmempi, ja se vaikuttaa globaaleihin keskiarvoihin.
Oma näkemykseni on, että tällä hetkellä saattaa olla sellainen tilanne, että lämpöä siirtyy merissä vielä syvempiin kerroksiin, viiteen kilometriin ja sinne asti, ja niitä kaikkiahan ei mittauksilla saada esille. Eli merissä on tämä lämpövarasto iso. Tavallaan tämä luo vaihtelua, joka vaikuttaa koko maapallon tilanteeseen. Jos katsottaisiin vaan pelkästämän sellaista planeettaa, jossa meriä ei olisi, olisi pelkkää maata, niin meristä johtuvaa isoa luonnollista vaihtelua ei olisi ja mentäisiin melkein kuin juna eteenpäin.
MOT: Nyt kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana merien lämpötila ei ole noussut. Eikö tässä ole joku ristiriita, jos ollaan sitä mieltä, että se lämpö onkin mennyt piiloon meriin?
Alestalo: Ei siinä mielessä. Nää mittaukset perustuu merien pintalämpötilaan ja siinä mennään monissa tapauksissa vain 700 metriä alaspäin, joissakin tapauksissa kolme kilometriä, mutta että merta on vielä sitäkin syvemmällä. Eli on mahdollista, että se lämpö on jakautumassa tasaisemmin koko vesimassan kesken. Tämä on tietysti mielenkiintoinen kysymys enkä mä ole tästä nähnyt vielä lopullista sanaa.
Me tiedämme, että esimerkiksi Pinatubon ja muiden isojen tulivuorenpurkausten jälkeen ilmakehään joutui paljon aerosoleja ja se esti auringonsäteilyn tulemisen maan pinnalle, meren pinnalle. Meren lämpötiloissa näkyy ison tulivuorenpurkauksen jälkeen pieni viilenemisvaihe, josta se sitten taas toipuu parissa vuodessa. Mutta voi olla myös ihan luonnollisiakin syitä, kun se vesimassa ikään kuin velloo, niin se sekoittaa sitä vettä, ja kun me tarkastellaan kuitenkin vaan ehkä sitä pintakerrosta, niin me ei nähdä ihan koko totuutta.
MOT: Niin nyt sitten todellakin tämän viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole edes ollut tulivuorenpurkauksia, jotka voisivat tätä selittää.
Alestalo: Ei.
MOT: Mutta mistä me tiedämme, että se (kadonnut lämpö) olisi sitten sekoittunut mahdollisesti sinne vielä syvempiin meren kerroksiin?
Alestalo: Me ei vielä välttämättä siis ihan tarkasti sitä tiedetäkään. Nämä satunnaisvaihtelut on sellaisia, että meidän pitää katsoa sellaisten yli. Tyypillisestihän ne voi kestää muutamasta vuodesta viiteen tai kymmeneenkin vuoteen, ja silloin kun me halutaan selville maapallon lämpötilan keskimääräinen nousu kasvihuonekaasuista johtuen, niin siinä on pakko katsoa keskiarvoja vähintään kymmenen vuoden pituisten jaksojen yli, jotta heilahdukset suodattuu siitä pois.
MOT: Onko tämä siis ihan puhdasta arvailua, että se olisi mennyt syviin meren kerroksiin se lämpö?
Alestalo: No ei se puhdasta arvailua ole, koska semmoista ihan varmasti tapahtuu, mutta tarkoitan siis sitä, että ei ole vielä semmoisia mittauksia, joissa ihan koko merivolyymi olisi saatu selvitettyä.
MOT: Mutta jos meillä ei ole mittauksia, niin mihinkä se voi perustua tämä käsitys?
Alestalo: Ihan siis siihen, että meret sekoittuvat kuitenkin pitkällä aikavälillä pinnasta sinne alas asti.
MOT: Miten tämä toteutunut kymmenen vuoden lämpötilakehitys maailmassa, niin miten se sopii yhteen ilmastomallien ja -ennusteiden kanssa?
Alestalo: No itse asiassa hyvin. Mutta pitää muistaa pari seikkaa. Nämä El Niño -vaiheet, myöskin La Niña -vaiheet, on tietynlaisia anomaalisia asioita, ja tämä luonnollinen vaihtelu tulee ja menee. Ilmastomallit oikeasti sisältää sen luonnollisen vaihtelun, muutaman desimaalin ylös- ja alaspäin, se on selvä. Mutta koska se on satunnaista vaihtelua, niin ei voi tietystikään antaa aina oikein niitä ajankohtia, että just nyt (lämpötila menee) ylös ja alas, että sen luonto tekee satunnaisella tavalla. Se on siis vähän kuin noppaa heittäisi. Jos otetaan tämä huomioon, niin ilmastomallit on keskimääräisen, pitkäaikaisen trendin kyllä saaneet hyvin ulos.
MOT: Muutaman vuoden ajan nämä malliennustekäyrät ja toteutunut lämpötila ovat kuitenkin eronneet hyvin selvästi toisistaan. Miten te voitte olla sitä mieltä, että ennusteet ja mallit olisivat sopineet hyvin yhteen toteutuneen lämpötilakehityksen kanssa?
Alestalo: Juuri sen takia, että mallit eivät ennusta satunnaisvaihtelua oikein ajallisesti. Siellä on ylös ja alas meneviä kohtia, mutta mallihan ei voi ennustaa niitä oikein. Ihan kuin lantin heitossa: me tiedetään, että me saadaan tasan kumpaakin, kruunaa ja klaavaa, mutta me ei koskaan tiedetä, kumpi on se seuraava. Tässä suhteessa ei voida ottaa sitä pitkäaikaista ilmastoennustusta, siitä yhtä tai kahta vuotta erikseen ja sitten verrata havaintoon, vaan on katsottava aina yli kymmenen vuoden jaksoja.
MOT: En puhukaan satunnaisvaihtelusta, vaan tilastollisesti merkitsevistä trendeistä, ja niiden kohdalla on selvä ero.
Alestalo: Mutta se, että onko nyt tilastollisesti merkittävä trendi alaspäin, niin epäilen kyllä sitä.
MOT: Miten globaalit malliennusteet ovat muissa suhteissa mielestänne toteutuneet verrattuna havaintoihin?
Alestalo: Tämä keskeinen signaali ilman muuta on tässä lämpötilassa, ja siinäkin pitää ymmärtää, että se on globaali signaali. Jos tarkoitatte paikallisesti näitä asioita, niin on selvää, että kun tullaan pienimmille alueille, niin vuotuinen vaihtelu, varsinkin Suomen leveysasteilla, on niin suurta, että keskimääräinen muutos siellä taustalla vielä peittyy tähän vuosien väliseen vaihteluun, ja sitä ei saada sieltä systemaattisesti ulos.
Jos katsotaan sademäärää, niin siinä signaali malliennusteiden mukaan onkin vähäisempi, mutta siinäkin sitten on merkkejä siitä, että sademäärät ovat siirtymässä näihin rankempiin sateisiin ja sitten taas on heikkoja sateita tai jopa sateettomia jaksoja, niin tästä on merkkejä. Mutta ilman muuta on myönnettävä, että tämä signaali on heikompi tällä hetkellä kuin se lämpötila.
MOT: Miten Suomen lämpötilakehitys on vastannut Suomen ilmastosta tehtyjä malliajoja?
Alestalo: Suomea varten ei ole tehty erikseen ilmastomalliajoja, vaan me joudutaan ottamaan Suomen tulokset globaaleista malleista, eli poimimaan sieltä postimerkin kokoinen alue ja katsoa, mitä siinä tapahtuu. Suomi on pohjoinen maa, ja pohjoisilla leveysasteilla nämä muutokset – niiden ennakoidaan olevan suurempia. Siinä mielessä me voidaan nähdä esimerkkejä näistä viime vuosista, että ollaan menossa siihen suuntaan kuin, mitä nää mallit antaa.
Muistan kuinka 1990-luvulla tutkijat sanoivat, että oikeastaan meillä oli silloin jo vähän lämpöisempää kuin mallien mukaan pitäisi olla, että siinä se satunnaisvaihtelu näkyi, mutta oli kuitenkin samansuuntainen. Vastaavasti pari viimeistä talvea Suomessa ovat olleet vanhan tilaston mukaan aivan ylivoimaisen harvinaisia. Nyt sitten kun on laskettu niiden todennäköisyys tai toistumisaika muuttuvassa nykyilmastossa, niin niille (lämpimille talville) saadaan selvästi lyhyemmät toistumisajat. Mutta silti on selvää, että nekin oli ikään kuin ajastaan edellä, mutta siihen samaan suuntaan.
Yhtä lailla me nähdään nyt, että meillä oli tämän vuoden kesä suurimmassa osassa Suomea vähän alle normaalien, eli vuodet ei ole veljeksiä, se vaihtelee. Mutta se trendi, ihan globaalissakin tilanteessa, niin se pitää katsoa sieltä taustalta pitkällä aikavälillä.
MOT: Nämä suomalaiset tutkimukset tästä aiheesta, SILMU ja FINSKEN muun muassa, niin nehän aloittaa sen laskemisen tai ennusteen tekemisen vuodesta 1990. Miten on Suomen keskilämpötila kehittynyt siis vuodesta -90 tähän hetkeen saakka?
Alestalo: Minulla ei ole tilastoja kaikkia päässä, mutta selvä muistikuva siitä, että erityisesti talvet ovat lämmenneet. Ilmatieteen laitoksessahan me tehtiin sellainen päätös, että kun meillä on nämä 30-vuotisperiodit, joilta me lasketaan nää ilmaston referenssit, niin nää jaksot olisi mennyt 1960–1990 ja sit olisi tullut 1990–2020. Olisi ollut älytöntä odottaa, että tullaan sille jaksolle, vaan me päivitettiin nää 30-vuotiskeskiarvot heti sillä tavalla, että tuli 1970–2000, koska just nää 90-luvun talvet olivat poikkeuksellisia ja tarvittiin uudet referenssit.
MOT: Minulla oli vähän vaikeuksia saada teiltä Ilmatieteen laitokselta vastausta tähän kysymykseen, että kuinka paljon siis nimenomaan vuosikeskilämpötila on kehittynyt 17 vuoden aikana. Sain loppujen lopuksi sitten luvun, että se olisi ollut 0,64 astetta per vuosikymmen, tätä tahtia. Mutta sitten teetin oman tilastomatemaattisen tarkastelun tästä tämän alan asiantuntijalla ja hän laski, että se (toteutunut) trendi olisi ollut 0,3 (astetta per vuosikymmen). Ja ennustehan esimerkiksi SILMU:ssa oli 0,4. Näin ollen siitä ennusteesta oltais sitten jääty (asteen) kymmenesosa, no se ei ole kovin paljon, mutta prosentuaalisesti on 25 prosenttia. Haluatteko jotenkin kommentoida?
Alestalo: Voin kommentoida. Eli nyt kun me lasketaan trendejä, jotkut haluaa katsoa viimeistä kymmentä vuotta, no sitten meillä on tämä maailman meteorologisen järjestön määrittelemä 30 vuotta, joka keksittiin sata vuotta sitten jaksoksi. Sitten joissakin tapauksissa 60 vuottakaan ei tunnu olevan tarpeeksi pitkä. Nimenomaan Pohjois-Euroopassa, Suomessa, meillä on tämä 1930-luvun lämpö sellainen erityinen piirre, joka johtui luonnollisista syistä. Se oli merellinen, pohjoisen pallonpuoliskon tyyppinen luonnollinen heilahdus. Jos me lasketaan trendejä nyt sillä tavalla, että me lähdetään 30-luvulta eteenpäin, niin me saadaan toki hyvin vähäisiä trendejä. Jos me lähdetään taas 1990-luvun alusta, niin me saadaan ihan erilaisia trendejä.
Pitää siis olla varovainen aina kun katsotaan trendejä, ja muistaa mikä se jakso on. Meteorologiassa me sanotaankin, että meidän pitää ottaa se koko aikasarja ja katsoa siinä nää ylös ja alas nousut ja sitten pyrkiä löytämään ne syyt kullekin asialle erikseen, niin silloin me saadaan asiasta oikea kuva.
MOT: Tässä laskelmassa, mihin mä viittasin, emme lähteneet suinkaan sieltä 30-luvulta, vaan tässä verrattiin tätä nykyistä 17:ää vuotta sitä edeltäneeseen 30 vuoden jaksoon. Tämä nyt ei tietysti ole myöskään ihan oikeaoppinen vertailu, kun tämä on nyt niin lyhyt tämä jakso vuodesta -90 eteenpäin, mutta se antoi siis tän 0,3 astetta. Muuten miten hyvin Ilmatieteen laitoksen täksi kesäksi annettu, toukokuussa annettu, kolmen kuukauden kesäsääennuste, miten kohdalleen se osui?
Alestalo: No siitä oli mediassakin nyt sitten tietoa, kun meidän meteorologia haastateltiin tästä asiasta, niin sehän ei tietystikään onnistunut hyvin. Mutta voi olla, että meidän viestinnässäkin annettiin pikkuisen väärä kuva, että tämä on meidän virallinen ennuste, mitä se tietenkään ei ole.
Ilmatieteen laitoshan on mukana näissä eurooppalaisissa tutkimuslaitoksissa, joissa ennustetaan 10 vuorokauden säätä ihan systemaattisesti, mutta siellä tehdään myöskin tutkimusta pitemmistä ajanjaksoista. Näitä kuukausi- ja vuodenaikaennusteita on tehty jo toki kymmenkuntakin vuotta. Me seurataan tietenkin tiiviisti, että milloin ne myöskin Euroopan tasolla alkaisivat antaa sellaisia tuloksia, että niistä olisi hyötyä yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle. Totuushan kuitenkin on se, että niillä on tällaista media-arvoa, mutta ei varsinaisesti vielä käytännön arvoa. Ne ei ole meidän virallisia ennusteita vaan kokeellisia tuloksia.
MOT: Se, että kolmen kuukauden ennuste menee näin pahasti pieleen, eikä ainoastaan Suomessa vaan Britanniassa meni, jos mahdollista, vielä enemmän pieleen, niin mitä johtopäätöksiä siitä voi vetää sitten, kun ajattelemme näitä jopa sadan vuoden päähän ulottuvia ennusteita, niiden uskottavuudesta ja luotettavuudesta?
Alestalo: Itse asiassa ei mitään sen takia, että kun me tehdään tämä sadan vuoden ennustus, niin se ei lähde liikkeelle mistään tietystä havaitusta säätilanteesta tai meren tilasta, vaan se lähtee erilaisista standardi-ilmakehästä liikkeelle. Se ei ole siis herkkä sille alkutilalle. Siinä on oleellista laittaa siinä mallissa nää ulkoiset pakottavat tekijät, joista siis tämä ilmakehän kasvihuone(kaasu)pitoisuus on se tärkein, ja katsoa, miten tämä mallifysiikka reagoi siihen ja minkälainen tulos me saadaan. Sit siinä mallissa vielä tehdään sitten se sama, ikään kuin kontrolliajo, vertailuajo sillä tavalla, että siitä jätetään kaikki muuttuvat pakotteet pois eli mennään tällä samalla ilmakehällä eteenpäin. Me saadaan siis malli-ilmakehän ilmasto. Sitten me saadaan näitten muuttuvien olosuhteiden ilmasto. Näiden kahden erotus on sitten se, mitä me annetaan ulos. Että tällä tavalla se ei ole siis herkkä tälle alkutilalle. Tämä on erittäin tärkeätä ymmärtää tämä asia.
MOT: Kysyin oikeastaan sen siksi, että muistaakseni Ilmatieteen laitos jollain lailla perusteli toukokuussa sen kesäennusteen antamisen, että sillä oli merkitystä myös näiden ilmastomallien kehittämiselle, että niiden välillä on jo jonkinlainen yhteys.
Alestalo: Nythän on muutamia esimerkkejä lyhyen ajan ilmastoennusteista. On haluttu ennustaa ilmastoa viideksi tai kymmeneksi vuodeksi, ja silloin on oleellista lähteä havaitusta ilmakehän ja vielä oikeammin havaitusta meren tilasta. Tämä osoittaa siis sen, että niissä ei nyt oikeasti olla kuitenkaan vielä niin pitkällä, että me saataisiin hyviä arvioita.
MOT: Mitenkä mielestänne paikallisesti sovelletut mallit, siis nämä ilmastomallit osuvat paikallisesti eri puolille maapalloa, niin miten ne ovat osuneet kohdallensa?
Alestalo: No siis nyt paikallisesti sovellettuja ilmastomalleja ei siis erikseen ole olemassa, vaan ne tulokset aina poimitaan näistä globaaleista ajoista.
MOT: Joo.
Alestalo: Mitä pienempään alueeseen mennään, niin sitä suuremmaksi tulee tämä luonnollinen vaihtelu sillä alueella, ja ei saada vertailukelpoisia tuloksia kunnolla. Mutta jos otetaan esimerkkivuosia niin me nähdään, että kuitenkin monissa tapauksissa maapallolla on menty siihen suuntaan (mihin mallit osoittavat). Jos katsotaan vaikka Välimeren seutua, niin nythän voisi sanoa, että melkein joka kesä joko Kreikassa, Italiassa tai Espanja, Portugalissa on ollut palavan kuumaa ja on ollut metsäpaloja ja kuivuutta. Se on juuri sen suuntaista, mihin ollaan menossa. Tai Kalifornian tai Australian vastaavat tilanteet. Tässä mielessä voidaan sanoa, että paikalliset havainnot tukee sitä keskimääräistä trendiä mikä siellä taustalla on. Nää subtrooppiset alueet on just niitä, joiden ennustetaan lämpenevän ja kuivuvan eniten.
MOT: Kreikkalainen tutkimusryhmä viime vuonna julkaisi tutkimuksen, he olivat noin kymmenkunta paikkaa valinneet eri puolilta maapalloa ja katsoivat, että miten siellä toteutunut ilmaston kehitys vastasi sitten näitä globaaleja malleja, siitä mitä ne mallit antoivat aihetta olettaa. Totesivat, että niiden mallien ennustearvo oli kutakuinkin nolla, missään ei ollut toteutunut. Onko tuttu tutkimus?
Alestalo: No ei ole nyt ihan tarkkaan tuttu. Mutta se on täysin mahdollista, jos otetaan tavallaan satunnaisesti paikkoja sieltä taikka täältä, niin se vaihtelu on siellä niin suurta, että näin voi tapahtua. Sama esimerkiksi USA:ssa, jos vaikka Kalifornian puolella nyt näyttää siltä, että mennään siihen kuivuvaan, palavan kuivuvaan suuntaan, niin sitten taas itärannikolla se havaittu muutos on ollut taas melkein plus miinus nolla. Eli se vaihtelee, kun mennään alueelta toiselle ja sen takia signaalissa pitää katsoa tätä globaalia efektiä.
MOT: Mutta eikö sen sentämän jossain pitäisi sattua kohdalleen niin, että tämä keskiarvo toteutuisi?
Alestalo: Joo totta kai, kun se globaaliarvo lasketaan ja se on nousussa, niin silloin se tulee tietysti joiltakin alueilta. Kyllä Siperia ja myöskin Kanadan tundra-alue on sellaisia, joissa nää, laajoilla alueilla nää muutokset on olleet positiivisia.
MOT: Miten mielestänne mallien antamat ennusteet ovat sitten toteutuneet erityisolosuhteissa? Nyt mainitsitkin oikeastaan tuosta arktisesta alueesta, mutta entäs sitten troposfääri, niin minkälaista kehitystä mallit ovat ennustaneet troposfääriin?
Alestalo: Mallit ja taustalla olevat fysikaaliset yhtälöt tietysti myöskin antaa tulokseksi sen, että jos kasvihuonekaasut lisääntyy siellä, niin ei ainoastaan maan pinta vaan myöskin koko tämä 0–10 kilometriin ilmakehän osuus, niin se lämpenee. Miten tämä on voitu sitten verifioida, on tietysti se hyvä kysymys tässä. Aluksi ihmeteltiin, että tätä signaalia ei löydy. Mutta sitten siihen on löytynyt selitykseksi se, että kun meillä on tämä lämpötila- ja luotaussysteemi maanpinnalta ylöspäin ja toisaalta nää satelliittihavainnot taas ylhäältä alaspäin, niin ne on oikeastaan viritetty sen normaalin, jokapäiväisen sääennustamisen tarpeisiin. Ne toimii siinä siis tarkkuudeltaan moitteettomasti. Mutta sitten kun me halutaan mennä ilmastonmuutokseen ja halutaan löytämä sieltä siä trendejä, 0,1 astetta per 10 vuotta tai 0,2 astetta per 10 vuotta, niin niiden tarkkuus ei ole siis riittänyt siihen. Siellä on systemaattisia virheitä ollut, erilaisia kalibrointiongelmia. Kun satelliitti lentää ja tulee seuraava, ne on vähän aikaa päällekkäin, ne pitää kuitenkin interkalibroida keskenään, niin on ollut siis ihan teknisesti, havaintoteknisesti vaikea löytää sieltä sitä signaalia. Tämä on ihan totta. Mutta nyt tämä uusin IPCC-raportti sitten toteaa, että kun näitä datoja on analysoitu ja pyritty ne virheitä sieltä löytämään ja erottelemaan, niin on löydetty tämä signaali myöskin troposfääristä, siis tästä 10 kilometrin paksuisesta kerroksesta. Siellä on tietysti vielä sitten eroja ja tämä tropiikki näyttää olevan siinä suhteessa vielä hankalampi. Siellä on voimakas konvektio eli kuuropilvet, sadealueet liikkuu vähän aina pallonpuoliskolta toiselle kesän-talven-funktiona. Mutta se trooppinen kuurosadevyöhyke tavallaan kiertää nauhana maapallon ympäri ja se on ollut aika vaikea havainnoida, että siellä tuloksissa on ristiriitaisuutta, se on selvä.
MOT: Mallithan ennustavat juuri trooppiseen troposfääriin, sinne ehkä kahdeksan kilometrin korkeudelle, erityisiä ”hotspotteja” (kuumia pisteitä). Niiden pitäisi hyvin voimakkaasti kuumentua ja niitä on pidetty teoriassa sormenjälkinä, oikein selvinä sormenjälkinä ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Onko näitä mielestänne taikka mallien ennustamia ”hotspotteja”, onko niitä voitu löytää?
Alestalo: Siis tulokset on tässä suhteessa jonkun verran ristiriitaisia. Jos katsotaan ihan suoraan nyt näitä luotaushavaintoja, niin tropiikissa on ollut vaikea löytää tämä signaali. Mutta sit se tietysti riippuu nyt siitä metodista, millä niitä haetaan. Ilmakehässä on mielenkiintoisia sääntöjä, että joskus itse asiassa tuulihavaintojen avulla voidaan päätellä myöskin aika paljon tietoa lämpötilasta. Tämä koko troposfäärin läpi menevä tuulirakenne kertoo siitä sitten, että jos meillä on ”jetstream”, kova virtaus tässä, niin meillä pitää olla lämpötilarakenne tässä ympärillä näin. Ne on antanu tuloksia siihen suuntaan, että ylätroposfäärissä, tropiikissa, on todella lämmennyt, mutta tutkimus on siinä kyllä vielä kesken.
MOT: Tämä Allen & Sherwood -tutkimus on mulle tuttu ja siinähän näitä tuulia käytettiin ikään kuin proksina (lämpömittauksen korvikkeena).
Alestalo: Just.
MOT: Mutta sitten meillä on nämä Christyn ja Spencerin satelliittimittaukset, jotka ovat suoria mittauksia, suoria havaintoja ilman välitystekijää. Ja Douglass oli siinä (tuoreessa tutkimuksessa) tämä ensimmäinen tutkijanimi. He eivät pystyneet löytämään näitä (hotspotteja) sieltä. Miten realistisesti ilmaston herkkyys hiilidioksidille on mielestänne arvioitu malleissa?
Alestalo: Hiilidioksidin taikka tämä kasvihuone tai ylipäänsä ilmakehän herkkyys tässä tilanteessa on pyritty määrittelemään sillä tavalla, että kun hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä kaksinkertaistuu ja sitten ikään kuin stabiloituisi sille tilanteelle, niin mikä olisi sitten se vastaava lämpötilan nousu. Nythän me tietysti ei olla vielä niin pitkällä, hiilidioksidipitoisuus ei ole kaksinkertaistunut, niin tämä on tietysti osittain malliteoreettinen laskelma ja siinä saadaan tulokseksi sitten tämä kolme astetta. Siinä pitää siis ymmärtää, että se puhdas kasvihuonelämmitys, niin ei ole sen kolmen asteen suuruinen vaan sitten tulee mukaan erilaiset palaute-efektit tai vasteet ilmakehässä: vesihöyry alkaa lisääntymään, jään ja lumen peittämä alue vähenee, ja sitä kautta maa lämpenee ja näin. Sitä kautta tämä herkkyys ikään kuin ilmentyy sitten siinä koko laajuudessaan. Parhaat tulokset osoittaa siihen suuntaan, että semmoinen kolmen asteen nousu vastaisi tuota kaksinkertaistumista, ja siitä vallitsee aika suuri yhteisymmärrys. Sillä on tietysti myöskin virherajat ja sanotaan, että se herkkyys nyt on ainakin jopa puolitoista astetta, mutta se voi olla jopa sitten neljä, viisikin astetta.
MOT: Miten tässä tämän herkkyyden määrittelyssä ja näiden ”feedbackien” huomioon otossa on huomioitu pilvipalautteet?
Alestalo: Se on yksi keskeisesti vaikeimpia tekijöitä, koska varsinkin kuuropilvet, niiden mittakaavathan on suhteellisen pieniä, kymmenistä kilometristä vähän ylöspäin. Sitten taas ilmastomalli, jolla halutaan mennä sata vuotta eteenpäin, niin sen horisontaalinen resoluutio ei aina riitä pilvien ns. eksplisiittiseen kuvaamiseen, vaan ne kuvataan sitten niiden suhteiden avulla, jotka siinä mallissa on olemassa, ja se on yksi keskeinen parannettava asia. Mutta toisaalta sitten me tiedetään, että mallit antavat esimerkiksi sateen keskimääräisen jakautuman maapallolla aika hyvin. Tropiikissa sataa paljon, sitten on kuivat vyöhykkeet, subtropiikissa taas keskileveysasteen sadealueet. Nämä toistuu malleissa hyvin ja muutokset niissä on kvalitatiivisesti oikean näköisiä. Meillä on siis luottamus siihen, että se tapa, jolla pilvet on otettu huomioon, niin ei se ainakaan ihan väärä ole.
MOT: Mulla on se käsitys, että alailmakehän pilvien palautevaikutus on arvioitu negatiiviseksi, koska ne heijastavat takaisin auringon valoa avaruuteen. Mutta minkälainen merkki on annettu yläilmakehän pilville? Siis mä tarkoitan lähinnä cirruspilviä.
Alestalo: Niihin liittyy toisinpäin tämä asia. Ne ikään kuin pyrkii lämmittämään. Ne päästää kuitenkin – ne on aika korkealla ja ohkaisia – auringonsäteilyä suhtkoht hyvin läpi; ei kokonaan, mutta paljon enemmän kuin alapilvien läpi, eli ne ei siinä mielessä jäähdytä. Mutta kuitenkin sitten niillä on taas pilvipisaroiden ansiosta maapallon pitkäaaltosäteilyä pidättävä vaikutus ja ne ottaa osan siitä ja palauttaa sen takaisin. Eli ala- ja yläpilvien merkitys tässä ilmastonmuutoksen kannalta olisi päinvastainen.
MOT: Eli minkä merkkinen? Onko se negatiivinen vai positiivinen vaikutus näillä yläpilvillä?
Alestalo: Jos yläpilvet lisääntyy, niin näkemys on se, että se olisi positiivinen.
MOT: Mitä pitäisi tapahtua, jotta voitaisiin katsoa, että havainnot ilmaston reaalilämpenemisestä, olisivat falsifioineet nykyiset mallihypoteesit? Mä tarkoitan tällä siis sitä, että nyt meillä se viimeinen ennätyslämmin vuosi, niin se on jo kymmenen vuoden takaa, vuodelta 98. Voisi olettaa, että kun kuitenkin hiilidioksidin määrä lisääntyy tasaisesti, jopa ehkä vähän kiihtyen, niin jossakin vaiheessa meille tulisi eteen taas uusia ennätysvuosia. Nyt on mennyt kymmenen vuotta ja ei ole tullut. Ymmärrän, että ei niitä voi tulla joka vuosi. Mutta mitä mieltä olisitte, kuinka pitkään meidän täytyy odottaa uutta ennätysvuotta ennen kuin voitaisiin katsoa, että nämä ennusteet ovat tulleet falsifioiduiksi?
Alestalo: No vähintämän nyt kymmenen vuotta on mun mielestä semmoinen jakso, joka meidän on odotettava. Juuri siis tän luonnollisen vaihtelun takia, mikä tässä maa-ilmakehä-meri-systeemissä on. Nyt on meneillään siis selvästi negatiivinen heilahdus, ja se liittyy tähän La Niña -ilmiöön, joka Tyynellämerellä on tällä hetkellä päällä. Myönnän, että itseänikin ihmetyttää, että kun vuonna -98 oli voimakas El Niño -ilmiö ja on ollut tilanteita, joissa on näyttänyt siltä, että nyt se uudestaan taas puhkeaa päälle ja 2005 oli melkein onnistuminen, mutta sekin jäi vähän puolitiehen. On ollut siis aika pitkään nyt neutraali, La Niña -tyyppinen tilanne. Tämä on tietysti mielenkiintoinen tilanne, mutta se menee luonnollisen vaihtelun piikkiin. Meidän on vaan siis ikään kuin jaksettava katsoa yli kymmenvuotisjaksojen, ennen kuin voidaan mitään johtopäätöksiä vetää.
MOT: Että jos vuoteen 2018 ei ole koettu uutta ennätyslämmintä vuotta, niin olisitteko valmis silloin hylkäämään nämä malliennusteet?
Alestalo: Ensiksi mä ainakin haluaisin kuulla, mitä meidän parhaat tiedemiehet sanovat siis siitä.
MOT: Mikä mielestänne todistaa sen, että viimeisten sadan vuoden lämpötilanousu, semmoinen 0,7 astetta, että suurin osa siinä olisi ihmisen aiheuttamaa ja että niiden vaikutuksesta, näiden päästöjen vaikutuksesta meillä voisi olla edessämme seurauksiltaan tuhoisa ilmastonmuutos? Mikä todistaa sen?
Alestalo: Tähänkin löytyy kyllä ihan hyvä päättelyketju. Tässä on kuitenkin tämä kasvihuonekaasuasia nyt siellä taustalla ja pitää aloittaa siis siitä. Me tiedetään siis ihan selkeistä, suorista kasvihuonekaasumittauksista, että hiilidioksidin ja eräiden muiden kasvihuonekaasujen pitoisuudet ovat nousseet 1850 lähtien ja ovat nousussa koko aika ja mitään muuta kuin tämä ihmisperäinen lähde ei ole pystytty siis selittämään. Että päästäisivätkö meret lisää tai mistä muualta, niin siis sellaista ei ole. Se on se lähtökohta. Sitten tulee tämä fysiikka mukaan, että se lisää sitä ilmakehän vastasäteilyä takaisin maahan. Se vastasäteily taas voidaan mitata sitten säteilymittareilla tämällä maanpinnalla, että sekin on tällainen mitattu fakta.
Sitten sen jälkeen on tietysti hyvä katsoa vielä malleilla, koska meidän pitää ottaa nää muut palaute-efektit huomioon. Niitä ei kaikkia voi siis ihan suoraan näin mitata, vaan pitää malleilla laskea, että mikä on vesihöyryn lisääntymisen vaikutus globaalisti ja lumen vetäytymisen vaikutukset. Malleilla tehdään sitten tällaisia kokeita, joissa toisaalta on tällainen luonnollinen, luonnolliset olosuhteet olemassa ilman ihmistä ja sitten laitetaan tämä ihmisen vaikutus elikkä se kasvanut kasvihuonekaasu sinne sisälle. Me saadaan kahdet eri mallitulokset, joista vain se, jossa tämä ihmisen vaikutus on mukana, antaa tulokseksi 1970-luvulta alkaneen, voisiko sanoa, systemaattisen lämpötilanousun.
Se toinen, ikään kuin tämä luontokoe, niin jatkaa lämpötilan kasvua sillä tasolla kuin se suurin piirtein 1900-luvun alkupuolella oli. Nyt sitten IPCC:n viimeisin raportti sanoo, että 90 prosentin varmuudella tämä on ihmisen aiheuttamaa eli siinä on tietysti vielä tämä tilastollinen kysymys sitten. Tiedemiehet sanoo siis 90 prosenttia, ne ei nyt sano 100 prosenttia, mutta 90 prosenttia on käytännössä hyvin paljon.
MOT: Niin. Nyt minun mielestäni te todistitte teorian teorialla.
Alestalo: Mä aloitin siis havainnoista. Meillä oli hiilidioksidipitoisuudet ja vastasäteily.
MOT: Se on totta ja se yksinään riittää noin alle yhden asteen lämpenemiseen CO2:n kaksinkertaistumisella. Tähän saakka me voimme olla ihan samaa mieltä, tämä on kiistaton fakta. Mutta sen jälkeen kuvaan astuvat palautetekijät, joiden suuruudesta riippuu sitten se lämpenemisen todellinen suuruus. Se ratkaisee siitä ehkä 90 prosenttia. Olen sitä mieltä, että tämä on nyt sitten kasvihuoneteoriaa tai -hypoteesia. Siinä mielessä en oikein kelpuuta näitä mallilaskelmia luonnontieteelliseksi todisteeksi. Sitä olin teiltä tässä peräämässä. Haluatteko sanoa tähän jotakin?
Alestalo: No siis mikä oli todistettavaa… Me päästään siis nyt 90 prosentin varmuuteen ja se on se fakta, mikä meillä tällä hetkellä on. Tässä nähdään, että tutkijat ovat siis itse niin kriittisiä, että he vetävät johtopäätöksiä vain sen verran kuin sieltä saadaan ulos.
MOT: Tämä 90 prosentin varmuus, mikä todella on kirjattu sinne IPCC:n raporttiin, niin se ei kuitenkaan ole minkäänlainen tieteellinen laskelma, vaan se on mielipide, joka on puettu sen prosenttiluvun muotoon.
Alestalo: No siitä mä en ole taas sit samaa mieltä. Taustalla on kuitenkin monta ilmastonmuutostutkimuskeskusta, joilla on siis parikymmentäkin ilmastomallia. Vaikka niissä on periaatteessa samat ilmakehän yhtälöt taustalla, niin ne on kuitenkin tietyllä tavalla sitten eri ihmisten tekemiä ja ne on rakennettu vähän eri tavalla, eli me saadaan tähän kirjoa, vaihtelua siihen, kuinka hyvin me tämä ilmakehä tunnetaan. Nämä kaikki, näiden kaikkien kahdenkymmenen mallin tulokset on laitettu tässä yhteen ja siitä me saadaan ihan laskennallisesti tän laskennan epävarmuus ja siitä sitten päätellään tämä 90 prosenttia.
MOT: En ole nähnyt semmoista laskelmaa, tilastomatemaattista laskelmaa, joka päätyisi tähän 90 prosenttiin. Mulla on se käsitys, että tässä tapauksessa tätä 90 prosentin todennäköisyyttä, tätä ilmaisua on käytetty arkikielen muodossa ihan kuin me keskustellaan, ollaan 90 prosenttisesti varmoja siitä, että Suomi voittaa tänään Saksan jalkapallomaaottelussa, tässä mielessä…
Alestalo: Mutta kyllä siihen löytyy mun mielestä tilastoteoreettiset perusteet. Jos meillä on paljon mittauksia ja ne jakautuu tietyllä tavalla, ja jos me voidaan vaikka olettaa, että ne jakautuu lähes normaalisti, niin silloin me saadaan siinä kyllä nää 25 prosentin, 50 prosentin ja minkä tahansa siis rajat. Nyt jos nää mallitulokset nyt sitten hajaantuu tällä tavalla, niin kyllä se sieltä tulee ulos se virhe.
MOT: Miten käsityksenne mukaan on skeptisten tutkijoiden määrä ja osuus kehittynyt viime vuosien aikana tässä ilmastoväittelyssä?
Alestalo: Tuntuisi siis siltä, että se on melkein pysynyt samana. Tutkijat yleensä, kun asioita selvittävät, niin ymmärtävät asiat ja tietävät, mistä on kysymys ja tulee siis se ymmärrys siitä fysiikasta ja luonnosta, ja he tukeutuvat siihen. Sitten taas skeptikot, jotka sit syystä tai toisesta ei tätä asiaa halua mieltää näin, niin ei heidänkään tavallaan näkemystä voi helposti muuttaa. Olen mä kuitenkin mielestäni havainnut sen, että jotkut asiat, joita kymmenkunta vuotta sitten ei pidetty tosina, tai väitettiin, että asia ei ole noin, niin kyllä siinä on tapahtunut muokkautumista. Aluksi oltiin sitä mieltä, että hiilidioksidi ilmakehässä, että se ei johdu ihmisestä vaan se johtuu meristä, mutta tätä nyt ei kai kukaan enää väitä.
Alestalo: Viimeisen kymmenen vuoden ajalta meillä on tyypilliset El Niño -vuodet 1998 ja 2005, jolloin Tyynenmeren korkeasta lämpötilasta johtuen saavutettiin korkeimmat lämpötilat mitä nyt mitattuna aikana on. Kumpi näistä kahdesta on lämpöisin – ne on melkein yhtä lämpöisiä. Jos nämä jätetämän anomaliana (poikkeamana) pois ja katsotaan ensiksi mantereita, niin manneralueilla lämpötila on kymmenen vuoden ajan, nyt mittausten mukaan, globaalilla tasolla nimenomaan noussut suhtkoht tasaisesti. Mutta sitten, jos me katsotaan meriä, niin luonnollinen vaihtelu näkyy mielenkiintoisesti merissä sillä tavalla, että nyt pari viimeistä vuotta eivät ole lämmenneet, jatkaneet sitä tasaista lämpenemistä, vaan siinä on tullut pieni taittuminen. Olen sitä mieltä, että se johtuu luonnollisesta vaihtelusta mitä meriin liittyy, koska tällaisia vaiheita on ollut aikaisemminkin.
MOT: Entä jos puhumme ihan yksinkertaisesti vain globaalista keskilämpötilasta, niin miten se on tässä kymmenen vuoden aikana, sen huippulämpimän vuoden -98 jälkeen kehittynyt?
Alestalo: No sit lasketaan meret ja mantereet yhteen, merien vaikutuksesta siihen tulee sit sellainen tasoittuminen tällä hetkellä. Merta on niin paljon maan pinnalla ja se vaikuttaa näihin globaaleihin keskiarvoihin omalla painollaan.
MOT: Miten paljon on keskilämpötila noussut tuosta huippulämpimästä vuodesta lähtien, -98 lähtien?
Alestalo: Jos -98 siis verrataan, sehän on sen 2005 kanssa se lämpimin, ja nyt sen jälkeen ei ole siis ollut yhtä lämpimiä vuosia, erotukset on desimaaleissa. Mutta sitten jos nämä kaksi anomaliavuotta ikään kuin ajatellaan, että ne oli erikoisia ja katsotaan sitä taustalla olevaa nousua, niin siellä on tultu 0,1–0,2 astetta kymmenessä vuodessa ylöspäin.
MOT: Minkä mittaussarjan mukaan?
Alestalo: Siis maanpintamittaukset eri puolilta maapalloa.
MOT: Puhutaanko nyt GISS- vai HadCRUT- vai satelliittimittauksista vai mistä?
Alestalo: No näistä ensiksi mainituista ja nehän, molemmilla on omat metodinsa. On ollut mielenkiintoista huomata, että niissä on pieniä eroja. Se johtuu siitä, että ne arvioi vähän eri tavalla Pohjoisen jäämeren, jossa (säähavainto)asemia ei ole. Toisella on erilainen menetelmä, ja se saa vähän kylmemmäksi sen; toinen saa sen vähän lämpöisemmäksi, mutta muutoin ne menee kyllä ihan samaa rataa.
MOT: Käytännöllisesti katsoen tämä lämpenemiskehitys on ollut varsin tasaista, ja ihan tässä viime vuosina se on kääntynyt jopa ilmeisesti viilenevään suuntaan. Kuitenkin tänä aikana ihmiskunta on päästänyt ilmakehään lähes 200 gigatonnia hiilidioksidia, siis oikeastaan enemmän kuin mitä on uskallettu ennustaa ja ennakoida. Mistä johtuu, että kuitenkin tämä vaikutus, että vaikutusta ei näy? Miksi ei ole lämmennyt?
Alestalo: Suuri osa tästä ekstralämpenemisestä, minkä kasvihuonekaasut aiheuttaa, niin se menee valtameriin. Ihan 80 prosenttia siitä lämmöstä menee siis valtameriin. Niiden lämpökapasiteetti on aivan valtava verrattuna ilmakehään, jopa tuhatkertainen. Erittäin ratkaisevaa on, miten lämpö jakaantuu valtamerissä. Esimerkiksi El Niño ja La Niña -vaiheet vaikuttavat siihen, onko Tyynimeri keskimäärin vähän lämpöisempi vai kylmempi, ja se vaikuttaa globaaleihin keskiarvoihin.
Oma näkemykseni on, että tällä hetkellä saattaa olla sellainen tilanne, että lämpöä siirtyy merissä vielä syvempiin kerroksiin, viiteen kilometriin ja sinne asti, ja niitä kaikkiahan ei mittauksilla saada esille. Eli merissä on tämä lämpövarasto iso. Tavallaan tämä luo vaihtelua, joka vaikuttaa koko maapallon tilanteeseen. Jos katsottaisiin vaan pelkästämän sellaista planeettaa, jossa meriä ei olisi, olisi pelkkää maata, niin meristä johtuvaa isoa luonnollista vaihtelua ei olisi ja mentäisiin melkein kuin juna eteenpäin.
MOT: Nyt kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana merien lämpötila ei ole noussut. Eikö tässä ole joku ristiriita, jos ollaan sitä mieltä, että se lämpö onkin mennyt piiloon meriin?
Alestalo: Ei siinä mielessä. Nää mittaukset perustuu merien pintalämpötilaan ja siinä mennään monissa tapauksissa vain 700 metriä alaspäin, joissakin tapauksissa kolme kilometriä, mutta että merta on vielä sitäkin syvemmällä. Eli on mahdollista, että se lämpö on jakautumassa tasaisemmin koko vesimassan kesken. Tämä on tietysti mielenkiintoinen kysymys enkä mä ole tästä nähnyt vielä lopullista sanaa.
Me tiedämme, että esimerkiksi Pinatubon ja muiden isojen tulivuorenpurkausten jälkeen ilmakehään joutui paljon aerosoleja ja se esti auringonsäteilyn tulemisen maan pinnalle, meren pinnalle. Meren lämpötiloissa näkyy ison tulivuorenpurkauksen jälkeen pieni viilenemisvaihe, josta se sitten taas toipuu parissa vuodessa. Mutta voi olla myös ihan luonnollisiakin syitä, kun se vesimassa ikään kuin velloo, niin se sekoittaa sitä vettä, ja kun me tarkastellaan kuitenkin vaan ehkä sitä pintakerrosta, niin me ei nähdä ihan koko totuutta.
MOT: Niin nyt sitten todellakin tämän viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole edes ollut tulivuorenpurkauksia, jotka voisivat tätä selittää.
Alestalo: Ei.
MOT: Mutta mistä me tiedämme, että se (kadonnut lämpö) olisi sitten sekoittunut mahdollisesti sinne vielä syvempiin meren kerroksiin?
Alestalo: Me ei vielä välttämättä siis ihan tarkasti sitä tiedetäkään. Nämä satunnaisvaihtelut on sellaisia, että meidän pitää katsoa sellaisten yli. Tyypillisestihän ne voi kestää muutamasta vuodesta viiteen tai kymmeneenkin vuoteen, ja silloin kun me halutaan selville maapallon lämpötilan keskimääräinen nousu kasvihuonekaasuista johtuen, niin siinä on pakko katsoa keskiarvoja vähintään kymmenen vuoden pituisten jaksojen yli, jotta heilahdukset suodattuu siitä pois.
MOT: Onko tämä siis ihan puhdasta arvailua, että se olisi mennyt syviin meren kerroksiin se lämpö?
Alestalo: No ei se puhdasta arvailua ole, koska semmoista ihan varmasti tapahtuu, mutta tarkoitan siis sitä, että ei ole vielä semmoisia mittauksia, joissa ihan koko merivolyymi olisi saatu selvitettyä.
MOT: Mutta jos meillä ei ole mittauksia, niin mihinkä se voi perustua tämä käsitys?
Alestalo: Ihan siis siihen, että meret sekoittuvat kuitenkin pitkällä aikavälillä pinnasta sinne alas asti.
MOT: Miten tämä toteutunut kymmenen vuoden lämpötilakehitys maailmassa, niin miten se sopii yhteen ilmastomallien ja -ennusteiden kanssa?
Alestalo: No itse asiassa hyvin. Mutta pitää muistaa pari seikkaa. Nämä El Niño -vaiheet, myöskin La Niña -vaiheet, on tietynlaisia anomaalisia asioita, ja tämä luonnollinen vaihtelu tulee ja menee. Ilmastomallit oikeasti sisältää sen luonnollisen vaihtelun, muutaman desimaalin ylös- ja alaspäin, se on selvä. Mutta koska se on satunnaista vaihtelua, niin ei voi tietystikään antaa aina oikein niitä ajankohtia, että just nyt (lämpötila menee) ylös ja alas, että sen luonto tekee satunnaisella tavalla. Se on siis vähän kuin noppaa heittäisi. Jos otetaan tämä huomioon, niin ilmastomallit on keskimääräisen, pitkäaikaisen trendin kyllä saaneet hyvin ulos.
MOT: Muutaman vuoden ajan nämä malliennustekäyrät ja toteutunut lämpötila ovat kuitenkin eronneet hyvin selvästi toisistaan. Miten te voitte olla sitä mieltä, että ennusteet ja mallit olisivat sopineet hyvin yhteen toteutuneen lämpötilakehityksen kanssa?
Alestalo: Juuri sen takia, että mallit eivät ennusta satunnaisvaihtelua oikein ajallisesti. Siellä on ylös ja alas meneviä kohtia, mutta mallihan ei voi ennustaa niitä oikein. Ihan kuin lantin heitossa: me tiedetään, että me saadaan tasan kumpaakin, kruunaa ja klaavaa, mutta me ei koskaan tiedetä, kumpi on se seuraava. Tässä suhteessa ei voida ottaa sitä pitkäaikaista ilmastoennustusta, siitä yhtä tai kahta vuotta erikseen ja sitten verrata havaintoon, vaan on katsottava aina yli kymmenen vuoden jaksoja.
MOT: En puhukaan satunnaisvaihtelusta, vaan tilastollisesti merkitsevistä trendeistä, ja niiden kohdalla on selvä ero.
Alestalo: Mutta se, että onko nyt tilastollisesti merkittävä trendi alaspäin, niin epäilen kyllä sitä.
MOT: Miten globaalit malliennusteet ovat muissa suhteissa mielestänne toteutuneet verrattuna havaintoihin?
Alestalo: Tämä keskeinen signaali ilman muuta on tässä lämpötilassa, ja siinäkin pitää ymmärtää, että se on globaali signaali. Jos tarkoitatte paikallisesti näitä asioita, niin on selvää, että kun tullaan pienimmille alueille, niin vuotuinen vaihtelu, varsinkin Suomen leveysasteilla, on niin suurta, että keskimääräinen muutos siellä taustalla vielä peittyy tähän vuosien väliseen vaihteluun, ja sitä ei saada sieltä systemaattisesti ulos.
Jos katsotaan sademäärää, niin siinä signaali malliennusteiden mukaan onkin vähäisempi, mutta siinäkin sitten on merkkejä siitä, että sademäärät ovat siirtymässä näihin rankempiin sateisiin ja sitten taas on heikkoja sateita tai jopa sateettomia jaksoja, niin tästä on merkkejä. Mutta ilman muuta on myönnettävä, että tämä signaali on heikompi tällä hetkellä kuin se lämpötila.
MOT: Miten Suomen lämpötilakehitys on vastannut Suomen ilmastosta tehtyjä malliajoja?
Alestalo: Suomea varten ei ole tehty erikseen ilmastomalliajoja, vaan me joudutaan ottamaan Suomen tulokset globaaleista malleista, eli poimimaan sieltä postimerkin kokoinen alue ja katsoa, mitä siinä tapahtuu. Suomi on pohjoinen maa, ja pohjoisilla leveysasteilla nämä muutokset – niiden ennakoidaan olevan suurempia. Siinä mielessä me voidaan nähdä esimerkkejä näistä viime vuosista, että ollaan menossa siihen suuntaan kuin, mitä nää mallit antaa.
Muistan kuinka 1990-luvulla tutkijat sanoivat, että oikeastaan meillä oli silloin jo vähän lämpöisempää kuin mallien mukaan pitäisi olla, että siinä se satunnaisvaihtelu näkyi, mutta oli kuitenkin samansuuntainen. Vastaavasti pari viimeistä talvea Suomessa ovat olleet vanhan tilaston mukaan aivan ylivoimaisen harvinaisia. Nyt sitten kun on laskettu niiden todennäköisyys tai toistumisaika muuttuvassa nykyilmastossa, niin niille (lämpimille talville) saadaan selvästi lyhyemmät toistumisajat. Mutta silti on selvää, että nekin oli ikään kuin ajastaan edellä, mutta siihen samaan suuntaan.
Yhtä lailla me nähdään nyt, että meillä oli tämän vuoden kesä suurimmassa osassa Suomea vähän alle normaalien, eli vuodet ei ole veljeksiä, se vaihtelee. Mutta se trendi, ihan globaalissakin tilanteessa, niin se pitää katsoa sieltä taustalta pitkällä aikavälillä.
MOT: Nämä suomalaiset tutkimukset tästä aiheesta, SILMU ja FINSKEN muun muassa, niin nehän aloittaa sen laskemisen tai ennusteen tekemisen vuodesta 1990. Miten on Suomen keskilämpötila kehittynyt siis vuodesta -90 tähän hetkeen saakka?
Alestalo: Minulla ei ole tilastoja kaikkia päässä, mutta selvä muistikuva siitä, että erityisesti talvet ovat lämmenneet. Ilmatieteen laitoksessahan me tehtiin sellainen päätös, että kun meillä on nämä 30-vuotisperiodit, joilta me lasketaan nää ilmaston referenssit, niin nää jaksot olisi mennyt 1960–1990 ja sit olisi tullut 1990–2020. Olisi ollut älytöntä odottaa, että tullaan sille jaksolle, vaan me päivitettiin nää 30-vuotiskeskiarvot heti sillä tavalla, että tuli 1970–2000, koska just nää 90-luvun talvet olivat poikkeuksellisia ja tarvittiin uudet referenssit.
MOT: Minulla oli vähän vaikeuksia saada teiltä Ilmatieteen laitokselta vastausta tähän kysymykseen, että kuinka paljon siis nimenomaan vuosikeskilämpötila on kehittynyt 17 vuoden aikana. Sain loppujen lopuksi sitten luvun, että se olisi ollut 0,64 astetta per vuosikymmen, tätä tahtia. Mutta sitten teetin oman tilastomatemaattisen tarkastelun tästä tämän alan asiantuntijalla ja hän laski, että se (toteutunut) trendi olisi ollut 0,3 (astetta per vuosikymmen). Ja ennustehan esimerkiksi SILMU:ssa oli 0,4. Näin ollen siitä ennusteesta oltais sitten jääty (asteen) kymmenesosa, no se ei ole kovin paljon, mutta prosentuaalisesti on 25 prosenttia. Haluatteko jotenkin kommentoida?
Alestalo: Voin kommentoida. Eli nyt kun me lasketaan trendejä, jotkut haluaa katsoa viimeistä kymmentä vuotta, no sitten meillä on tämä maailman meteorologisen järjestön määrittelemä 30 vuotta, joka keksittiin sata vuotta sitten jaksoksi. Sitten joissakin tapauksissa 60 vuottakaan ei tunnu olevan tarpeeksi pitkä. Nimenomaan Pohjois-Euroopassa, Suomessa, meillä on tämä 1930-luvun lämpö sellainen erityinen piirre, joka johtui luonnollisista syistä. Se oli merellinen, pohjoisen pallonpuoliskon tyyppinen luonnollinen heilahdus. Jos me lasketaan trendejä nyt sillä tavalla, että me lähdetään 30-luvulta eteenpäin, niin me saadaan toki hyvin vähäisiä trendejä. Jos me lähdetään taas 1990-luvun alusta, niin me saadaan ihan erilaisia trendejä.
Pitää siis olla varovainen aina kun katsotaan trendejä, ja muistaa mikä se jakso on. Meteorologiassa me sanotaankin, että meidän pitää ottaa se koko aikasarja ja katsoa siinä nää ylös ja alas nousut ja sitten pyrkiä löytämään ne syyt kullekin asialle erikseen, niin silloin me saadaan asiasta oikea kuva.
MOT: Tässä laskelmassa, mihin mä viittasin, emme lähteneet suinkaan sieltä 30-luvulta, vaan tässä verrattiin tätä nykyistä 17:ää vuotta sitä edeltäneeseen 30 vuoden jaksoon. Tämä nyt ei tietysti ole myöskään ihan oikeaoppinen vertailu, kun tämä on nyt niin lyhyt tämä jakso vuodesta -90 eteenpäin, mutta se antoi siis tän 0,3 astetta. Muuten miten hyvin Ilmatieteen laitoksen täksi kesäksi annettu, toukokuussa annettu, kolmen kuukauden kesäsääennuste, miten kohdalleen se osui?
Alestalo: No siitä oli mediassakin nyt sitten tietoa, kun meidän meteorologia haastateltiin tästä asiasta, niin sehän ei tietystikään onnistunut hyvin. Mutta voi olla, että meidän viestinnässäkin annettiin pikkuisen väärä kuva, että tämä on meidän virallinen ennuste, mitä se tietenkään ei ole.
Ilmatieteen laitoshan on mukana näissä eurooppalaisissa tutkimuslaitoksissa, joissa ennustetaan 10 vuorokauden säätä ihan systemaattisesti, mutta siellä tehdään myöskin tutkimusta pitemmistä ajanjaksoista. Näitä kuukausi- ja vuodenaikaennusteita on tehty jo toki kymmenkuntakin vuotta. Me seurataan tietenkin tiiviisti, että milloin ne myöskin Euroopan tasolla alkaisivat antaa sellaisia tuloksia, että niistä olisi hyötyä yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle. Totuushan kuitenkin on se, että niillä on tällaista media-arvoa, mutta ei varsinaisesti vielä käytännön arvoa. Ne ei ole meidän virallisia ennusteita vaan kokeellisia tuloksia.
MOT: Se, että kolmen kuukauden ennuste menee näin pahasti pieleen, eikä ainoastaan Suomessa vaan Britanniassa meni, jos mahdollista, vielä enemmän pieleen, niin mitä johtopäätöksiä siitä voi vetää sitten, kun ajattelemme näitä jopa sadan vuoden päähän ulottuvia ennusteita, niiden uskottavuudesta ja luotettavuudesta?
Alestalo: Itse asiassa ei mitään sen takia, että kun me tehdään tämä sadan vuoden ennustus, niin se ei lähde liikkeelle mistään tietystä havaitusta säätilanteesta tai meren tilasta, vaan se lähtee erilaisista standardi-ilmakehästä liikkeelle. Se ei ole siis herkkä sille alkutilalle. Siinä on oleellista laittaa siinä mallissa nää ulkoiset pakottavat tekijät, joista siis tämä ilmakehän kasvihuone(kaasu)pitoisuus on se tärkein, ja katsoa, miten tämä mallifysiikka reagoi siihen ja minkälainen tulos me saadaan. Sit siinä mallissa vielä tehdään sitten se sama, ikään kuin kontrolliajo, vertailuajo sillä tavalla, että siitä jätetään kaikki muuttuvat pakotteet pois eli mennään tällä samalla ilmakehällä eteenpäin. Me saadaan siis malli-ilmakehän ilmasto. Sitten me saadaan näitten muuttuvien olosuhteiden ilmasto. Näiden kahden erotus on sitten se, mitä me annetaan ulos. Että tällä tavalla se ei ole siis herkkä tälle alkutilalle. Tämä on erittäin tärkeätä ymmärtää tämä asia.
MOT: Kysyin oikeastaan sen siksi, että muistaakseni Ilmatieteen laitos jollain lailla perusteli toukokuussa sen kesäennusteen antamisen, että sillä oli merkitystä myös näiden ilmastomallien kehittämiselle, että niiden välillä on jo jonkinlainen yhteys.
Alestalo: Nythän on muutamia esimerkkejä lyhyen ajan ilmastoennusteista. On haluttu ennustaa ilmastoa viideksi tai kymmeneksi vuodeksi, ja silloin on oleellista lähteä havaitusta ilmakehän ja vielä oikeammin havaitusta meren tilasta. Tämä osoittaa siis sen, että niissä ei nyt oikeasti olla kuitenkaan vielä niin pitkällä, että me saataisiin hyviä arvioita.
MOT: Mitenkä mielestänne paikallisesti sovelletut mallit, siis nämä ilmastomallit osuvat paikallisesti eri puolille maapalloa, niin miten ne ovat osuneet kohdallensa?
Alestalo: No siis nyt paikallisesti sovellettuja ilmastomalleja ei siis erikseen ole olemassa, vaan ne tulokset aina poimitaan näistä globaaleista ajoista.
MOT: Joo.
Alestalo: Mitä pienempään alueeseen mennään, niin sitä suuremmaksi tulee tämä luonnollinen vaihtelu sillä alueella, ja ei saada vertailukelpoisia tuloksia kunnolla. Mutta jos otetaan esimerkkivuosia niin me nähdään, että kuitenkin monissa tapauksissa maapallolla on menty siihen suuntaan (mihin mallit osoittavat). Jos katsotaan vaikka Välimeren seutua, niin nythän voisi sanoa, että melkein joka kesä joko Kreikassa, Italiassa tai Espanja, Portugalissa on ollut palavan kuumaa ja on ollut metsäpaloja ja kuivuutta. Se on juuri sen suuntaista, mihin ollaan menossa. Tai Kalifornian tai Australian vastaavat tilanteet. Tässä mielessä voidaan sanoa, että paikalliset havainnot tukee sitä keskimääräistä trendiä mikä siellä taustalla on. Nää subtrooppiset alueet on just niitä, joiden ennustetaan lämpenevän ja kuivuvan eniten.
MOT: Kreikkalainen tutkimusryhmä viime vuonna julkaisi tutkimuksen, he olivat noin kymmenkunta paikkaa valinneet eri puolilta maapalloa ja katsoivat, että miten siellä toteutunut ilmaston kehitys vastasi sitten näitä globaaleja malleja, siitä mitä ne mallit antoivat aihetta olettaa. Totesivat, että niiden mallien ennustearvo oli kutakuinkin nolla, missään ei ollut toteutunut. Onko tuttu tutkimus?
Alestalo: No ei ole nyt ihan tarkkaan tuttu. Mutta se on täysin mahdollista, jos otetaan tavallaan satunnaisesti paikkoja sieltä taikka täältä, niin se vaihtelu on siellä niin suurta, että näin voi tapahtua. Sama esimerkiksi USA:ssa, jos vaikka Kalifornian puolella nyt näyttää siltä, että mennään siihen kuivuvaan, palavan kuivuvaan suuntaan, niin sitten taas itärannikolla se havaittu muutos on ollut taas melkein plus miinus nolla. Eli se vaihtelee, kun mennään alueelta toiselle ja sen takia signaalissa pitää katsoa tätä globaalia efektiä.
MOT: Mutta eikö sen sentämän jossain pitäisi sattua kohdalleen niin, että tämä keskiarvo toteutuisi?
Alestalo: Joo totta kai, kun se globaaliarvo lasketaan ja se on nousussa, niin silloin se tulee tietysti joiltakin alueilta. Kyllä Siperia ja myöskin Kanadan tundra-alue on sellaisia, joissa nää, laajoilla alueilla nää muutokset on olleet positiivisia.
MOT: Miten mielestänne mallien antamat ennusteet ovat sitten toteutuneet erityisolosuhteissa? Nyt mainitsitkin oikeastaan tuosta arktisesta alueesta, mutta entäs sitten troposfääri, niin minkälaista kehitystä mallit ovat ennustaneet troposfääriin?
Alestalo: Mallit ja taustalla olevat fysikaaliset yhtälöt tietysti myöskin antaa tulokseksi sen, että jos kasvihuonekaasut lisääntyy siellä, niin ei ainoastaan maan pinta vaan myöskin koko tämä 0–10 kilometriin ilmakehän osuus, niin se lämpenee. Miten tämä on voitu sitten verifioida, on tietysti se hyvä kysymys tässä. Aluksi ihmeteltiin, että tätä signaalia ei löydy. Mutta sitten siihen on löytynyt selitykseksi se, että kun meillä on tämä lämpötila- ja luotaussysteemi maanpinnalta ylöspäin ja toisaalta nää satelliittihavainnot taas ylhäältä alaspäin, niin ne on oikeastaan viritetty sen normaalin, jokapäiväisen sääennustamisen tarpeisiin. Ne toimii siinä siis tarkkuudeltaan moitteettomasti. Mutta sitten kun me halutaan mennä ilmastonmuutokseen ja halutaan löytämä sieltä siä trendejä, 0,1 astetta per 10 vuotta tai 0,2 astetta per 10 vuotta, niin niiden tarkkuus ei ole siis riittänyt siihen. Siellä on systemaattisia virheitä ollut, erilaisia kalibrointiongelmia. Kun satelliitti lentää ja tulee seuraava, ne on vähän aikaa päällekkäin, ne pitää kuitenkin interkalibroida keskenään, niin on ollut siis ihan teknisesti, havaintoteknisesti vaikea löytää sieltä sitä signaalia. Tämä on ihan totta. Mutta nyt tämä uusin IPCC-raportti sitten toteaa, että kun näitä datoja on analysoitu ja pyritty ne virheitä sieltä löytämään ja erottelemaan, niin on löydetty tämä signaali myöskin troposfääristä, siis tästä 10 kilometrin paksuisesta kerroksesta. Siellä on tietysti vielä sitten eroja ja tämä tropiikki näyttää olevan siinä suhteessa vielä hankalampi. Siellä on voimakas konvektio eli kuuropilvet, sadealueet liikkuu vähän aina pallonpuoliskolta toiselle kesän-talven-funktiona. Mutta se trooppinen kuurosadevyöhyke tavallaan kiertää nauhana maapallon ympäri ja se on ollut aika vaikea havainnoida, että siellä tuloksissa on ristiriitaisuutta, se on selvä.
MOT: Mallithan ennustavat juuri trooppiseen troposfääriin, sinne ehkä kahdeksan kilometrin korkeudelle, erityisiä ”hotspotteja” (kuumia pisteitä). Niiden pitäisi hyvin voimakkaasti kuumentua ja niitä on pidetty teoriassa sormenjälkinä, oikein selvinä sormenjälkinä ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Onko näitä mielestänne taikka mallien ennustamia ”hotspotteja”, onko niitä voitu löytää?
Alestalo: Siis tulokset on tässä suhteessa jonkun verran ristiriitaisia. Jos katsotaan ihan suoraan nyt näitä luotaushavaintoja, niin tropiikissa on ollut vaikea löytää tämä signaali. Mutta sit se tietysti riippuu nyt siitä metodista, millä niitä haetaan. Ilmakehässä on mielenkiintoisia sääntöjä, että joskus itse asiassa tuulihavaintojen avulla voidaan päätellä myöskin aika paljon tietoa lämpötilasta. Tämä koko troposfäärin läpi menevä tuulirakenne kertoo siitä sitten, että jos meillä on ”jetstream”, kova virtaus tässä, niin meillä pitää olla lämpötilarakenne tässä ympärillä näin. Ne on antanu tuloksia siihen suuntaan, että ylätroposfäärissä, tropiikissa, on todella lämmennyt, mutta tutkimus on siinä kyllä vielä kesken.
MOT: Tämä Allen & Sherwood -tutkimus on mulle tuttu ja siinähän näitä tuulia käytettiin ikään kuin proksina (lämpömittauksen korvikkeena).
Alestalo: Just.
MOT: Mutta sitten meillä on nämä Christyn ja Spencerin satelliittimittaukset, jotka ovat suoria mittauksia, suoria havaintoja ilman välitystekijää. Ja Douglass oli siinä (tuoreessa tutkimuksessa) tämä ensimmäinen tutkijanimi. He eivät pystyneet löytämään näitä (hotspotteja) sieltä. Miten realistisesti ilmaston herkkyys hiilidioksidille on mielestänne arvioitu malleissa?
Alestalo: Hiilidioksidin taikka tämä kasvihuone tai ylipäänsä ilmakehän herkkyys tässä tilanteessa on pyritty määrittelemään sillä tavalla, että kun hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä kaksinkertaistuu ja sitten ikään kuin stabiloituisi sille tilanteelle, niin mikä olisi sitten se vastaava lämpötilan nousu. Nythän me tietysti ei olla vielä niin pitkällä, hiilidioksidipitoisuus ei ole kaksinkertaistunut, niin tämä on tietysti osittain malliteoreettinen laskelma ja siinä saadaan tulokseksi sitten tämä kolme astetta. Siinä pitää siis ymmärtää, että se puhdas kasvihuonelämmitys, niin ei ole sen kolmen asteen suuruinen vaan sitten tulee mukaan erilaiset palaute-efektit tai vasteet ilmakehässä: vesihöyry alkaa lisääntymään, jään ja lumen peittämä alue vähenee, ja sitä kautta maa lämpenee ja näin. Sitä kautta tämä herkkyys ikään kuin ilmentyy sitten siinä koko laajuudessaan. Parhaat tulokset osoittaa siihen suuntaan, että semmoinen kolmen asteen nousu vastaisi tuota kaksinkertaistumista, ja siitä vallitsee aika suuri yhteisymmärrys. Sillä on tietysti myöskin virherajat ja sanotaan, että se herkkyys nyt on ainakin jopa puolitoista astetta, mutta se voi olla jopa sitten neljä, viisikin astetta.
MOT: Miten tässä tämän herkkyyden määrittelyssä ja näiden ”feedbackien” huomioon otossa on huomioitu pilvipalautteet?
Alestalo: Se on yksi keskeisesti vaikeimpia tekijöitä, koska varsinkin kuuropilvet, niiden mittakaavathan on suhteellisen pieniä, kymmenistä kilometristä vähän ylöspäin. Sitten taas ilmastomalli, jolla halutaan mennä sata vuotta eteenpäin, niin sen horisontaalinen resoluutio ei aina riitä pilvien ns. eksplisiittiseen kuvaamiseen, vaan ne kuvataan sitten niiden suhteiden avulla, jotka siinä mallissa on olemassa, ja se on yksi keskeinen parannettava asia. Mutta toisaalta sitten me tiedetään, että mallit antavat esimerkiksi sateen keskimääräisen jakautuman maapallolla aika hyvin. Tropiikissa sataa paljon, sitten on kuivat vyöhykkeet, subtropiikissa taas keskileveysasteen sadealueet. Nämä toistuu malleissa hyvin ja muutokset niissä on kvalitatiivisesti oikean näköisiä. Meillä on siis luottamus siihen, että se tapa, jolla pilvet on otettu huomioon, niin ei se ainakaan ihan väärä ole.
MOT: Mulla on se käsitys, että alailmakehän pilvien palautevaikutus on arvioitu negatiiviseksi, koska ne heijastavat takaisin auringon valoa avaruuteen. Mutta minkälainen merkki on annettu yläilmakehän pilville? Siis mä tarkoitan lähinnä cirruspilviä.
Alestalo: Niihin liittyy toisinpäin tämä asia. Ne ikään kuin pyrkii lämmittämään. Ne päästää kuitenkin – ne on aika korkealla ja ohkaisia – auringonsäteilyä suhtkoht hyvin läpi; ei kokonaan, mutta paljon enemmän kuin alapilvien läpi, eli ne ei siinä mielessä jäähdytä. Mutta kuitenkin sitten niillä on taas pilvipisaroiden ansiosta maapallon pitkäaaltosäteilyä pidättävä vaikutus ja ne ottaa osan siitä ja palauttaa sen takaisin. Eli ala- ja yläpilvien merkitys tässä ilmastonmuutoksen kannalta olisi päinvastainen.
MOT: Eli minkä merkkinen? Onko se negatiivinen vai positiivinen vaikutus näillä yläpilvillä?
Alestalo: Jos yläpilvet lisääntyy, niin näkemys on se, että se olisi positiivinen.
MOT: Mitä pitäisi tapahtua, jotta voitaisiin katsoa, että havainnot ilmaston reaalilämpenemisestä, olisivat falsifioineet nykyiset mallihypoteesit? Mä tarkoitan tällä siis sitä, että nyt meillä se viimeinen ennätyslämmin vuosi, niin se on jo kymmenen vuoden takaa, vuodelta 98. Voisi olettaa, että kun kuitenkin hiilidioksidin määrä lisääntyy tasaisesti, jopa ehkä vähän kiihtyen, niin jossakin vaiheessa meille tulisi eteen taas uusia ennätysvuosia. Nyt on mennyt kymmenen vuotta ja ei ole tullut. Ymmärrän, että ei niitä voi tulla joka vuosi. Mutta mitä mieltä olisitte, kuinka pitkään meidän täytyy odottaa uutta ennätysvuotta ennen kuin voitaisiin katsoa, että nämä ennusteet ovat tulleet falsifioiduiksi?
Alestalo: No vähintämän nyt kymmenen vuotta on mun mielestä semmoinen jakso, joka meidän on odotettava. Juuri siis tän luonnollisen vaihtelun takia, mikä tässä maa-ilmakehä-meri-systeemissä on. Nyt on meneillään siis selvästi negatiivinen heilahdus, ja se liittyy tähän La Niña -ilmiöön, joka Tyynellämerellä on tällä hetkellä päällä. Myönnän, että itseänikin ihmetyttää, että kun vuonna -98 oli voimakas El Niño -ilmiö ja on ollut tilanteita, joissa on näyttänyt siltä, että nyt se uudestaan taas puhkeaa päälle ja 2005 oli melkein onnistuminen, mutta sekin jäi vähän puolitiehen. On ollut siis aika pitkään nyt neutraali, La Niña -tyyppinen tilanne. Tämä on tietysti mielenkiintoinen tilanne, mutta se menee luonnollisen vaihtelun piikkiin. Meidän on vaan siis ikään kuin jaksettava katsoa yli kymmenvuotisjaksojen, ennen kuin voidaan mitään johtopäätöksiä vetää.
MOT: Että jos vuoteen 2018 ei ole koettu uutta ennätyslämmintä vuotta, niin olisitteko valmis silloin hylkäämään nämä malliennusteet?
Alestalo: Ensiksi mä ainakin haluaisin kuulla, mitä meidän parhaat tiedemiehet sanovat siis siitä.
MOT: Mikä mielestänne todistaa sen, että viimeisten sadan vuoden lämpötilanousu, semmoinen 0,7 astetta, että suurin osa siinä olisi ihmisen aiheuttamaa ja että niiden vaikutuksesta, näiden päästöjen vaikutuksesta meillä voisi olla edessämme seurauksiltaan tuhoisa ilmastonmuutos? Mikä todistaa sen?
Alestalo: Tähänkin löytyy kyllä ihan hyvä päättelyketju. Tässä on kuitenkin tämä kasvihuonekaasuasia nyt siellä taustalla ja pitää aloittaa siis siitä. Me tiedetään siis ihan selkeistä, suorista kasvihuonekaasumittauksista, että hiilidioksidin ja eräiden muiden kasvihuonekaasujen pitoisuudet ovat nousseet 1850 lähtien ja ovat nousussa koko aika ja mitään muuta kuin tämä ihmisperäinen lähde ei ole pystytty siis selittämään. Että päästäisivätkö meret lisää tai mistä muualta, niin siis sellaista ei ole. Se on se lähtökohta. Sitten tulee tämä fysiikka mukaan, että se lisää sitä ilmakehän vastasäteilyä takaisin maahan. Se vastasäteily taas voidaan mitata sitten säteilymittareilla tämällä maanpinnalla, että sekin on tällainen mitattu fakta.
Sitten sen jälkeen on tietysti hyvä katsoa vielä malleilla, koska meidän pitää ottaa nää muut palaute-efektit huomioon. Niitä ei kaikkia voi siis ihan suoraan näin mitata, vaan pitää malleilla laskea, että mikä on vesihöyryn lisääntymisen vaikutus globaalisti ja lumen vetäytymisen vaikutukset. Malleilla tehdään sitten tällaisia kokeita, joissa toisaalta on tällainen luonnollinen, luonnolliset olosuhteet olemassa ilman ihmistä ja sitten laitetaan tämä ihmisen vaikutus elikkä se kasvanut kasvihuonekaasu sinne sisälle. Me saadaan kahdet eri mallitulokset, joista vain se, jossa tämä ihmisen vaikutus on mukana, antaa tulokseksi 1970-luvulta alkaneen, voisiko sanoa, systemaattisen lämpötilanousun.
Se toinen, ikään kuin tämä luontokoe, niin jatkaa lämpötilan kasvua sillä tasolla kuin se suurin piirtein 1900-luvun alkupuolella oli. Nyt sitten IPCC:n viimeisin raportti sanoo, että 90 prosentin varmuudella tämä on ihmisen aiheuttamaa eli siinä on tietysti vielä tämä tilastollinen kysymys sitten. Tiedemiehet sanoo siis 90 prosenttia, ne ei nyt sano 100 prosenttia, mutta 90 prosenttia on käytännössä hyvin paljon.
MOT: Niin. Nyt minun mielestäni te todistitte teorian teorialla.
Alestalo: Mä aloitin siis havainnoista. Meillä oli hiilidioksidipitoisuudet ja vastasäteily.
MOT: Se on totta ja se yksinään riittää noin alle yhden asteen lämpenemiseen CO2:n kaksinkertaistumisella. Tähän saakka me voimme olla ihan samaa mieltä, tämä on kiistaton fakta. Mutta sen jälkeen kuvaan astuvat palautetekijät, joiden suuruudesta riippuu sitten se lämpenemisen todellinen suuruus. Se ratkaisee siitä ehkä 90 prosenttia. Olen sitä mieltä, että tämä on nyt sitten kasvihuoneteoriaa tai -hypoteesia. Siinä mielessä en oikein kelpuuta näitä mallilaskelmia luonnontieteelliseksi todisteeksi. Sitä olin teiltä tässä peräämässä. Haluatteko sanoa tähän jotakin?
Alestalo: No siis mikä oli todistettavaa… Me päästään siis nyt 90 prosentin varmuuteen ja se on se fakta, mikä meillä tällä hetkellä on. Tässä nähdään, että tutkijat ovat siis itse niin kriittisiä, että he vetävät johtopäätöksiä vain sen verran kuin sieltä saadaan ulos.
MOT: Tämä 90 prosentin varmuus, mikä todella on kirjattu sinne IPCC:n raporttiin, niin se ei kuitenkaan ole minkäänlainen tieteellinen laskelma, vaan se on mielipide, joka on puettu sen prosenttiluvun muotoon.
Alestalo: No siitä mä en ole taas sit samaa mieltä. Taustalla on kuitenkin monta ilmastonmuutostutkimuskeskusta, joilla on siis parikymmentäkin ilmastomallia. Vaikka niissä on periaatteessa samat ilmakehän yhtälöt taustalla, niin ne on kuitenkin tietyllä tavalla sitten eri ihmisten tekemiä ja ne on rakennettu vähän eri tavalla, eli me saadaan tähän kirjoa, vaihtelua siihen, kuinka hyvin me tämä ilmakehä tunnetaan. Nämä kaikki, näiden kaikkien kahdenkymmenen mallin tulokset on laitettu tässä yhteen ja siitä me saadaan ihan laskennallisesti tän laskennan epävarmuus ja siitä sitten päätellään tämä 90 prosenttia.
MOT: En ole nähnyt semmoista laskelmaa, tilastomatemaattista laskelmaa, joka päätyisi tähän 90 prosenttiin. Mulla on se käsitys, että tässä tapauksessa tätä 90 prosentin todennäköisyyttä, tätä ilmaisua on käytetty arkikielen muodossa ihan kuin me keskustellaan, ollaan 90 prosenttisesti varmoja siitä, että Suomi voittaa tänään Saksan jalkapallomaaottelussa, tässä mielessä…
Alestalo: Mutta kyllä siihen löytyy mun mielestä tilastoteoreettiset perusteet. Jos meillä on paljon mittauksia ja ne jakautuu tietyllä tavalla, ja jos me voidaan vaikka olettaa, että ne jakautuu lähes normaalisti, niin silloin me saadaan siinä kyllä nää 25 prosentin, 50 prosentin ja minkä tahansa siis rajat. Nyt jos nää mallitulokset nyt sitten hajaantuu tällä tavalla, niin kyllä se sieltä tulee ulos se virhe.
MOT: Miten käsityksenne mukaan on skeptisten tutkijoiden määrä ja osuus kehittynyt viime vuosien aikana tässä ilmastoväittelyssä?
Alestalo: Tuntuisi siis siltä, että se on melkein pysynyt samana. Tutkijat yleensä, kun asioita selvittävät, niin ymmärtävät asiat ja tietävät, mistä on kysymys ja tulee siis se ymmärrys siitä fysiikasta ja luonnosta, ja he tukeutuvat siihen. Sitten taas skeptikot, jotka sit syystä tai toisesta ei tätä asiaa halua mieltää näin, niin ei heidänkään tavallaan näkemystä voi helposti muuttaa. Olen mä kuitenkin mielestäni havainnut sen, että jotkut asiat, joita kymmenkunta vuotta sitten ei pidetty tosina, tai väitettiin, että asia ei ole noin, niin kyllä siinä on tapahtunut muokkautumista. Aluksi oltiin sitä mieltä, että hiilidioksidi ilmakehässä, että se ei johdu ihmisestä vaan se johtuu meristä, mutta tätä nyt ei kai kukaan enää väitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti