Kommunismin tutkija tentissä - sarjan 88. osa

 

Politiikka herättää voimakkaita tunteita. Tämä vielä korostuu, kun asioita esitetään mieltä kiihdyttävällä tavalla. Näin syntyy ankaria vastakkain asettumisia. Kaiken kukkuraksi kommunismi on erityisen kiistelty aihe.

 

Itse haastattelut ovat kirjailijoiden suosima menetelmä. Kukapa muu sitä osaisi esittää tiukempia kysymyksiä. Tavallisissa haastattelutilanteissa kommunismia koskevat kysymykset ovat asenteellisia. Useimmiten haastattelija joko vihaa tai rakastaa kommunisteja. Hän haluaa joko edistää tai vastustaa mokomaa aatetta. Näin ei synny mielenkiintoisia kysymyksiä. Näin ei opita uutta.

 

Aidon tutkimustyön luonteeseen kuuluvat ristiriidat. Saadakseen merkittäviä tuloksia tutkija joutuu esittämään itselleen hankalia ja haastavia kysymyksiä. Aito tutkimus on aina omien ennakkoluulojen ja omien käsitysten purkamista ja rikkomista.

 

HAASTATTELUN ENSIMMÄINEN OSA

 

Kysymys: Kuinka kauan olet kommunismia tutkinut?

 

Tauno Auer: Luin jo pikkupoikana Kansan Uutiset -sanomalehteä. Tämä vaihe alkoi 1960-luvun lopulla. Myöhemmin opiskelin pikku pioneerina Neuvostoliiton historiaa Pakilan työväentalolla. Tämä saattaa tuntua nykyihmisistä yllättävältä, mutta siellä 12-14 -vuotiaille opetettiin neuvostohistoriaa sangen seikkaperäisesti. Tutkimme myös neuvostovaikuttajien elämänkertoja. Kyse oli sellaisista nimistä, jotka eivät esiinny arkielämässä. Tämä tapahtui 1970-luvun alkuvuosina. Ihmiset kuvittelevat tätä jonkinlaisena aivopesuna. Se ei pidä paikkansa. Opimme kriittistä ja analyyttista asennetta.

 

Kysymys: Entä käytännön asiat, mitä niistä opitte?

 

Auer: Pioneerileirillä oli kaikkea mielenkiintoista. Työväenlaulut tekivät vaikutuksen. Vaikuttavinta oli kuitenkin venäläisten ja bulgarialaisten lasten kohtaaminen. Pakilan työväentalolla opiskelimme kokoustekniikoita ja tapasimme SKP:n maanalaisen kauden puoluetyöntekijöitä. Se oli valtava elämys.

 

Kysymys: Sinusta tuli 1970-luvun lopulla anarko-kommunisti. Perustit Anarkisti-ryhmän ja Musta Tuuli -lehden. Kuinka siinä niin kävi?

 

Auer: Tästä minä syytän Kansan Uutiset -lehteä. Ulkoisesti se oli edelleen kommunistinen julkaisu, mutta vasta myöhemmin ymmärsin kuinka perin pohjin se oli linjaansa muuttanut. Vielä myöhemmin kuulin, että sitä ei jossain vaiheessa saanut enää pitää myynnissä Moskovan ulkomaisten lehtien hyllyssä. En kyllä yhtään ihmettele.

 

Minusta tuli ankarasti neuvostovastainen. Isänikin kanssa rupesin aiheesta riitelemään. Lähes kaikki mitä kotimainen lehdistö ja radio aiheesta esitti tuki antikommunistista ohjelmaa. Puheet suomettumisesta olivat vahvasti liioiteltua. Neuvostoliittoa ei parjattu avoimesti, mutta pientä ryhmää - SKP:n vähemmistö – lukuun ottamatta olivat 1970-luvulla kaikki tiukasti reaalisosialismia vastaan.

 

Kysymys: Miksi anarkismi?

 

Auer: Olin edelleen kommunisti. Piti löytää jokin kanava kapinalle. Alistuminen kapitalismiin oli täysin pois laskuista. Anarko-syndikalismi tuntui tarjoavan vastauksen autoritaarisen kommunismin pahimpiin pulmiin. Anarkisteilla oli perinteitä. Minua kiinnosti 1930-luku ja sitä edeltävät ajat. Moderni anarkismi oli lähinnä huliganismia. Minä olin vakava nuori.

 

Kysymys: Kaupungilla kerrotaan, että sinusta tuli Margaret Thatcherin ihailija. Pitääkö tämä paikkansa?

 

Auer: Että olisin ollut silloin neokonservatiivi, niinkö? Hieman siihen suuntaan, täytyy myöntää. Olin töissä Korkeavuorenkadun Kasvisravintolassa ja niillä porukoilla oli ihan höperöjä juttuja. He olivat ihania ihmisiä, mutta täysin utopistisia. Siellä sai kuulla kuinka "ei ole liioiteltua sanoa, että Buddha oli etevä jo kivenä" ym. vastaavaa. Ärsytysmielessä rupesin kehumaan Margaret Thatcheria.

 

Asialla on kuitenkin myös vakava puolensa. Asuin Englannissa useaan otteeseen 1980-luvulla. Opiskelin kielen, luin Guardian-sanomalehden joka päivä ja rupesin kuuntelemaan BBC:n lähetyksiä. Palattuani Suomeen jatkoin tällä linjalla. Nyt kävi hieman samalla tavalla kuin Kansan Uutisten kanssa lapsena. Viesti meni perille. Uskoin lukemaani ja muodostin käsityksiä sen mukaan. Taas nielaisin syötin koukkuineen.

 

Kysymys: Nimesi esiintyi 1990-luvulla Tiibetiin liittyvissä asioissa. Mitenkäs tämä istuu kuvaan?

 

Auer: Muistan sen kuin eilisen päivän, kun istuin junassa Etelä-Englannissa ja luin Observer-lehden laajan kertomuksen Tiibetin tilanteesta ja historiasta. Jälkeen päin ajatellen, se oli sangen vahvasti värittynyt, mutta en minä sitä niin silloin ajatellut. Olin kauhistunut lukemistani. Tunsin entisenä kommunistina olevani asiasta osittain vastuussa. Tämä tapahtui muistaakseni vuonna 1985.

 

Muutettuani takaisin Suomeen ryhdyin toimeen. Olen aika haka asioiden järjestämisessä ja pian oli nimeni esillä New York Times -lehteä myöten. Helsingissä pitämissäni lehdistötilaisuuksissa oli aina enemmän kiinalaisia lehtimiehiä kuin suomalaisia. Näihin aikoihin Gorbatshovin uudistukset menivät metsään ja opiskelijat pitivät suurta leiriä Kiinan pääkaupungissa. Asiat olivat karkaamassa kommunistien käsistä.

 

Kysymys: Miten oma ajattelusi kehittyi näiden tapahtumien myötä?

 

Auer: Oman poliittisen kasvatukseni ansiosta osasin suhtautua näkemääni kriittisesti. Menetin täysin uskoni ja luottamukseni Tiibetin pakolaishallitukseen. En ollut enää lapsi tai herkkäuskoinen nuori. Pystyin omasta kokemuksestani huomioimaan kuinka yleistä mielipidettä muokataan ja kuinka kansalaisjärjestöjä valvotaan.

 

Olin alusta lähtien kertonut, että olen toiminnassa mukana kommunistina. Tämän vuoksi minun oli mahdollista vetäytyä pois ilman, että olisin pettänyt ketään.

 

2000-luvulla olen harkinnut kaiken uudestaan. Se kesti aikansa ja vuonna 2006 palasin kommunistien joukkoon ja liityin Suomen kommunistiseen puolueeseen.

 

TOISESSA OSASSA MENEMME KOMMUNISTIEN ARALLE ALUEELLE: STALIN

 

Helsinki 16.8.2016