VTurkki ja turkkilaiset - osa 5

 

VALLANKUMOUS

 

Erilaiset vastarintajärjestöt kasvoivat 1900-luvun alussa Osmanien valtakunnan länsiosissa. Sulttaanin mielivaltaa vastustivat kaikki väestönryhmät, ei vähiten turkkilaiset itse. Vuonna 1908 levisivät huhut siitä, että englantilaiset ja venäläiset tulevat jakamaan sulttaanikunnan keskenään. Tämä synnytti sotilaskapinoita, jotka levisivät nopeasti. Abdulhamid joutuu myöntymään yleisiin vaaleihin, jotka kapinalliset komeasti voittivat.

 

Kapinalliset menestyivät vaaleissa vaatimalla harvainvallan korvaamista perustuslaillisella järjestyksellä. Committee of Union and Progress (íttihad ve Terakki Cemiyeti) oli oman aikansa edistyksellisten aatteiden ilmentymä, joka sai vaaleissa kannatusta valtakunnan kaikilta väestöryhmiltä, mutta samalla kyse oli myös maanalaisen järjestön toimeenpanemasta sotilasvallankaappauksesta.

 

Julistukset vapaudesta, tasa-arvosta ja veljeydestä (hürriyet, müsavat, uhuvvet) saivat yleisen hyväksynnän. Vallankumouksen johto jäi kuitenkin pienen upseerijoukon käsiin. Heidän tärkein tavoitteensa oli valtakunnan yhtenäisyyden säilyttäminen hintaan mihin hyvänsä. Iskulauseista huolimatta kapinajohtajat eivät olleet poliittisesti radikaaleja.

 

Nuorturkkilaiset (Young Turks, Jön Türkler) uskoivat länsimaiden uhkaavan valtakuntaansa, mutta he eivät kuitenkaan vieroksuneet länsimaita kulttuurisesti tai poliittisesti. Nuoret upseerit halusivat tasa-arvoisen aseman ja paikan niissä pöydissä, joissa maanosan suuret päätökset tehtiin. Tämän saavuttamiseksi Osmanien valtakunta täytyi muuttaa länsimaisen mallin mukaiseksi.

 

Länsimaisilla suurvalloilla, jotka olivat kaikki enemmän tai vähemmän samaa uskontokuntaa (kristittyjä) ja pitkälti etnisesti yhtenäisiä (saksalaisia, englantilaisia, ranskalaisia jne.), vanha sulttaanikunta oli eri tavoin äärimmäisen rikas ja monikulttuurinen. Kuinka ihmeessä uusi hallinto pystyisi pitämään maan yhtenäisenä? Tämän ongelman lisäksi, kuten todettu, uuden hallinnon poliittinen uskottavuus ja laillinen oikeus (legitimiteetti) oli kapealla pohjalla.

 

Nämä heikkoudet olivat kaikille ilmiselviä alusta lähtien. Nuorturkkilaiset säilyttivät vanhan hallinnon ulkoiset tunnukset ja he istuttivat valtaistuimelle sulttaanin vähämielisen veljen. Mehmed V oli viettänyt 30 vuotta suljettuna palatsin haaremiin. Yhdeksän niistä hän vietti täysin yksin. Hän oli hallitsijana pelkkä sätkynukke. Hän oli kuitenkin kuulemma poikkeuksellisen taitava runoilija.

 

Seur. num.: kansallishengen rakentaminen.

 

Tauno Auer 11.8.2016