Hallitukselta lista uudistuksia sote-palveluissa: maksusetelit, henkilökohtainen budjetti, vuodeksi valittava palveluntuottaja...
Hallitus kertoi illalla sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta ja siitä, miten valinnanvapautta lisätään.
Hallitus lisää sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapautta muun muassa niin, että jatkossa ihminen voisi itse valita sosiaali- ja terveyspalvelujensa tuottajan. Valinta tehtäisiin vuodeksi kerrallaan, mutta palveluntuottajaa olisi mahdollista vaihtaa maakunnan luvalla, jos on palveluun tyytymätön.
Samalla palveluntuottajalle siirtyy perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan kokonaisvastuu henkilöstä, joka sen oven avaa.
Muita konkreettisia uudistuksia tulevat olemaan esimerkiksi käyttöön otettavat maksu- ja asiakassetelit, joilla palveluita voi hankkia.
– Ihmisellä on halutessaan mahdollisuus maksaa päälle, jos asiakasseteli ei ole riittävä, Rehula huomauttaa myös.
Erityistasolla tavoitellaan Rehulan mukaan sitä, että vähintään 15 prosenttia olisi valinnanvapauden piirissa.
Erityisryhmiä uudistuksessa tullaan huomioimaan puolestaan muun muassa niin sanotulla henkilökohtaisella budjetilla, jonka myöntää maakunta. Henkilökohtainen budjetti on Rehulan mukaan tarkoitettu erityisesti vammais- ja ikääntyvälle väestölle, eli ryhmille, jotka ovat nyt vammais- tai vanhuspalvelulain piirissä.
Järjestelmää hallinoiville maakunnille puolestaan ollaan jättämässä valtaa muun muassa siltä osin, miten palveluntuottajat tulevat uuden järjestelmän piiriin.
Ensihoidon järjestämisvastuu on jatkossa 18 maakunnalla. Ensi- ja sairaankuljetuksen osalta toteutetaan niin sanottua monituottajamallia, johon kuuluu kilpailutus.
Taustalla menojen kasvu ja palveluiden saatavuus
Suuntaviivoista sovittiin tänään hallituksen kesken. Uudistuksesta väännettiin pitkälle iltaan, vaikka alun perin ratkaisua odotettiin jo iltapäivällä.
Rehulan mukaan tavoitteena on, että valinnanvapauspalveluiden piirissä olisi noin kaksi kolmannesta niistä euroista, joita sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään. Kuitenkin uudistuksen ensivaiheessa vuonna 2019 määrän odotetaan olevan noin neljännes.
Uudistuksen taustalla on sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvu sekä palvelujen saatavuuden parantaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti