keskiviikko 28. joulukuuta 2016

SFT:n tiedote 9/2016


Punaisten valtakunnallisella muistomerkillä Helsingin Eläintarhassa
6.12.2016
Hyvät läsnäolijat!
                  Tänään taas jälleen kerran vietetään päivää jota kutsutaan niin sanotuissa virallisissa piireissä itsenäisyyspäiväksi. Ehkä päivän parempi ja ehkä myös totuudenmukaisempi nimitys olisi itsenäisyydettömyyspäivä. On suorastaan surkuhupaisan näköistä vallassa olevan poliittisen eliitin tälle päivälle sattuva herraskainen huvittelu. Huvittelu johon liittyy perinteisesti kaikenlaista sirkusmaista. Tänä vuonna herraskaisten huvitteluun lyö leimansa puheet valmistautumisesta ensi vuonna vietettäviin 100-vuotisjuhliin. Juhliin joissa muka juhlitaan Suomen satavuotiasta itsenäisyyttä.                   Jos maamme olisi todella itsenäinen, kuten meille poliittisen vallankahvan haltijoiden toimesta annetaan ymmärtää, niin silloin ei olisi mitenkään mahdollinen esimerkiksi perustuslakivaliokunnan hiljakkoin julkisuuteen toimittama asiakirja. Asiakirjan, jonka perustuslakivaliokunta antoi kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa, pohjalta ei paljoa voida puhua maamme itsenäisyydestä. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa itse asiassa vahvistetaan useiden meidän tiedossamme oleva tosiasia, että maamme ei ole enää aikoihin täyttänyt itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Kaikkein surullisinta, jos nyt näin surullisen asiakirjan yhteydessä voidaan puhua eritasoisesta surullisuudesta, on vasemmistoliittolaisen eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Annika Lapintien lausuma Ylen uutisten nettisivuilla 25.11.2016 (klo 12:21 päivätyn uutisen mukaan jota on päivitetty 25.11.2016 klo 15:05). Näin Annika Lapintie loihe lausumaan:
  ”- Tätä harkittiin pitkään ja päädyimme tähän ratkaisuun, sillä kyseessä on kansainvälinen velvoite joka edellyttäisi aloitteen huolellista perustelua ja valmistelua. Aloitteessa on paljon sisäisiä ristiriitaisuuksia.”
 
Edellä mainitussa uutisessa toisaalla mainitaan muun muassa näin:
  ”Perustuslakivaliokunta vetoaa myös kansalaisaloitelakiin, jonka mukaan kansalaisaloite voi koskea asiaa, joka kuuluu eduskunnan lainsäädäntövaltaan. Kansainvälisten velvoitteiden hyväksyminen ja niiden irtisanomisen hyväksyminen ovat valiokunnan mukaan kansalaisaloiteoikeuden ulkopuolella.
  Asian vieminen eduskunnan täysistuntokäsittelyyn vaatisi valiokunnan mukaan hallituksen perusteellista valmistelua.
  Valiokunta oli päätöksessään yksimielinen.”
 
               Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tekemä tulkinta on todella mielenkiintoinen. Esimerkiksi voimassa oleva maamme perustuslaki (Suomen perustuslaki 11.6.1999/731) määritellään seuraavasti:
 
1 luku Valtiojärjestyksen perusteet
 
1 § Valtiosääntö
               Suomi on täysivaltainen tasavalta.
 
Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
 
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen. (4.11.2011/1112)
 
2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
 
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
 
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
 
3 § Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.
 
Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.
 
Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
( lähde www.finlex.fi luettu 6.12.2016 klo 6:33)
Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.

 
               Porvarillisessa demokratiassa yleensä lainsäädäntöä luetaan pääomat omistavan luokan eduksi, kuten näyttää tässäkin tapauksessa käyneen.
               Ehkä ikävintä on myös sekin seikka, että tässä yhteydessä viimeistään voidaan todeta, Vasemmistoliiton jatkavan puheenjohtaja vaihdoksestaan huolimatta valtionhoitajapuolueiden joukossa. Ainakaan ei minun tietooni ole kantautunut, että Vasemmistoliiton puolueen päättävät elimet olisivat erikseen sanoutuneet irti perustuslakivaliokunnan vasemmistoliittolaisen puheenjohtaja Annika Lapintien ilmoittamasta kannastaan.
               Edellä mainitsemani asia ei ole ainoa joka rajoittaa maamme eduskunnan työtä. Eli rajoittaa itsenäisen valtion eduskunnan harjoittamaa päätöksen tekoa. Tämäkin edellä mainittu tapaus on vain, meidän tavallisten ihmisten eli kansalaisten kannalta, surullista jatkumoa. Näyttää aivan siltä, että olemme samalla tavoin ulkoisille voimille alistettu valtio kuin konsanaan tsaarivallan aikaan.
               Mitenkä sitten meidän tulisi vaikuttaa ensi vuoden tapahtumiin? Mielestäni on paras tapa lähestyä herrojen juhlintaa korostamalla Suomen vanhan työväenliikkeen merkittävää osuutta kamppailussa maamme itsenäisyyden puolesta Venäjän tsaarinvallasta irrottautumiseksi. Itse asiassa Suomen vanha työväenpuolue oli ainoa voima maassamme joka taisteli kokoajan johdonmukaisesti maamme itsenäisyyden puolesta, porvarillisten puolueiden lieruessa tuulia haistellen tsaarinvaltaa pönkittämässä.  Samalla, kun teemme Suomen vanhan työväenpuolueen politiikkaa tunnetuksi, valmistaudumme mitä parhaiten vuoden 1918 kansalaissodan eli Suomen työväen vallankumouksen 100-vuotisjuhliin vuonna 2018.
 
Timo Kangasmaa
SFT:n puheenjohtaja
(timo.kangasmaa (at) hotmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti