Kuva: Anthony Freda
Kuva: Anthony Freda
Muutin marraskuussa Ahvenanmaalta Karkkuun Tampereen lounaispuolelle. Kirjoitin seuraavan tekstin silloin ja lähetin sen Aamulehden yleisönosastolle. Tekstiäni ei julkaistu lehdessä. Miksiköhän?
Sain uutena karkkulaisena kunnian julistaa joulurauhan kylämme yhteisessä juhlassa sekä muokata hieman perinteistä tekstiäkin. Halusin painottaa rauhan ja rakkauden sanomaa sekä keventää rangaistuksilla uhkaavia sanoja. Niinpä lisäsin seuraavat tutun joululaulun sanat julistukseeni, sillä koen niiden kuvaavan jotain syvää ja merkityksellistä niin karkkulaisten kuin muidenkin suomalaisten sydämissä:
”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!”
Samana päivänä (24.11.16) kun kirjoitin Karkun joulurauhan julistusta ilmestyi Aamulehti, jossa kerrottiin Alma median, eli Aamulehden omistajatahon, teettämästä suomalaisten pelkoja mittaavasta mielipidekyselystä, jonka tuloksia esiteltiin etusivusta alkaen monella sivulla.
”Sota on yksi isoista peloistamme” otsikoitiin etusivulla ja myöhemmin seuraavasti: ”Joka neljäs suomalainen uskoo Suomen joutuvan sotaan.” Kolumnistikin kirjoittaa ”Saatan joutua vielä jonain päivänä sotimaan”. Miksi tämä kaikki sodan painotus maailmassa, jossa uskon kaikkien ihmisten perimmältään haluavan elää rauhassa? Ja olihan itse tutkimuksessakin 75 % haastatelluista sitä mieltä, että Suomen ei tarvitse sotaa pelätä.
Eli mikä saa Aamulehden toimituksen valitsemaan tällaisen painotuksen? Ja sama tuntuu pätevän kattavasti kaikkeen suomalaiseen valtamediaan. Miksi meitä uhataan sodalla, eli itänaapurillamme, samalla kun kaukainen länsinaapurimme eli USA vyöryy kuin huomaamatta niin mieliimme kuin maahammekin?
Esimerkiksi sinä aamuna kun USA:n presidentinvaali oli ratkaisuvaiheessa, oli Suomen Ylellä TV-uutisissaan sen lisäksi kaksi muuta aihetta. Toinen oli suomalaiskiekkoilijan hattutemppu USA:ssa ja kolmas oli päivän sää. Ja kun joskus olen hotellissa yöpyessäni (muuten en juuri TV:tä katso) surffaillut TV-kanavilla, on viidestätoista kanavasta toistakymmentä näyttänyt joko amerikkalaisia tai amerikkalaisen mallin mukaan tehtyjä elokuvia tai viihdettä.
Me elämme jo amerikkalaisessa mielentilassa ja olemme sitä hallitsevien tahojen tahdon mukaisesti valmiita pelkäämään ja vihaamaan niitä, joiden USA:n kautta maailmaa hallitsevat tahot katsovat uhkaavan sen ”kansallista turvallisuutta”. Muistat varmaan, mitä tapahtui tai tapahtuu Irakissa, Libyassa tai Syyriassa. Kaikkia niitä hallitsi johtaja, joka ei totellut amerikkalaisten tahtoa.
Tällä hetkellä maailman mieltä median kautta hallitsevat tahot ovat tietoisesti luomassa Putinin Venäjästä uutta yhteisvoimin nujerrettavaa ja tuhottavaa vihollista. He ovat taas kerran lietsomassa sotaa ”vapauden ja demokratian” nimissä, mikä käytännössä tuntuu tarkoittavan sitä, että markkinavoimien näkymätön käsi saa vapaasti käyttää hyväkseen kaikkien demokraattisten valtioiden resursseja ja luonnonvaroja. Näinhän kävi niin Irakissa kuin Libyassakin ja on itse asiassa käymässä myös Suomessakin, missä hallituksemme myy auliisti ja kovalla kiireellä yhteistä omaisuuttamme eniten tarjoavalle.
Kuka tai mikä Suomea tai maailmanrauhaa todella uhkaa? Venäjällä on muutama sotilastukikohta maansa rajojen ulkopuolella, niistäkin suurin osa vanhoissa neuvostotasavalloissa. USA:lla on [mm. kongressiedustaja Ron Paulin arvion mukaan] lähemmäs tuhat tukikohtaa yli sadassa eri maassa ympäri maapalloa.
Kun Venäjä liitti itseensä Krimin niemimaan, jossa oli yksi sen tärkeimmistä laivastotukikohdista, se kävi tehokkaasti ja ilman suurempaa verenvuodatusta. Tästä syystä Venäjä pantiin boikottiin ja Suomikin kärsimään idänkaupan rajoituksista.
Kun USA valloitti Irakin tai pommitti Libyaa ja saattoi nuo maat totaalisen sekasorron valtaan, me kaikki hurrasimme mediamme johdolla ”vapauden ja demokratian” voittoa. Mitä tunsivat ne vähintäänkin sadat tuhannet, jotka kuolivat ja kymmenet miljoonat, joiden maailma iskettiin pirstoiksi? Miksi Yhdysvaltoja ei panna teoistaan boikottiin?
Koko maailman ja USA:n suurin teollisuuden haara on sotateollisuus. Ja kaiken markkinoinnin perimmäisenä ja voimakkaimpana keinona on ensin ihmisten syvimmän pelon herättäminen ja sitten sellaisen ratkaisun tarjoaminen, joka hälventää tuota pelkoa, mutta ei suinkaan poista sitä. Pelon on jäätävä eloon, jotta sen avulla ihmisiä voidaan edelleen hallita ja johdattaa tekemään ”oikeita” ratkaisuja.
Kun meitä pelotellaan sodalla, jota me emme halua, meidät houkutellaan hyväksymään Naton eli USA:n yhä laajeneva vaikutus Suomessa samalla kun meitä kypsytetään ostamaan yhä uusia USA:ssa valmistettuja asejärjestelmiä, jotka tarvitaan, jotta voimme olla Naton kanssa yhteistyössä.
Mutta miksi ihmeessä suomalainen lehdistö alistuu markkinoimaan amerikkalaisia aseita ja politiikkaa? Onko kyseessä vielä se sama nöyristelyn politiikka, johon totuttiin Neuvostoliiton aikana, kun opittiin kuuntelemaan Moskovasta kuuluvia kuiskauksia? Nyt on vain kuunnellaan kuiskauksia toisesta ilmansuunnasta.
Eikö meillä suomalaisilla olisi jotain omaa tarjottavaa niin itsellemme kuin maailmallekin? Olemme idän ja lännen rajamaana kokeneet sodan kauhut jo moneen kertaan ja tiedämme isäni, runoilija Kalevi Rahikaisen sanoin: ”Se on pelkkää murhetta.”
Heräsin aivan viime aikoina syvään yhteyteen suomalaisuuden ytimen kanssa, suomalaisuuden, joka syvässä viisaudessaan soisi rauhan valloittavan kaikkien kansojen mielen ja todellisuuden. Sibeliuksensäveltämä ja Topeliuksen sanoittama ”En etsi valtaa loistoa” huokuu tätä tietoisuutta samoin kuin Sibeliuksen Finlandian pohjalle englantilaisen Lloyd Stonen vuonna 1934 sanoittama ”A Song of Peace”. Käänsin viimeksimainitun lopun alustavasti suomeksi seuraavasti:
On maani taivas sinisempi kuin silmät lapsen mun
Ja aurinko paistaa niin lehdelle apilan kuin koivunkin
Vaan paistaa se toki niille myös maissa muissakin
Ja taivaat kaikkialla on yhtä sinisiä kuin minunkin
Oi kuulkaa lauluni, jumalat kaikkein kansojen
Laulamme rauhaa niin heidän mailleen kuin minunkin
Ehkä me suomalaiset voisimme lopultakin irrottautua niin itäisten kuin läntistenkin naapureiden talutusnuorasta ja ryhtyä siihen todelliseen rauhantyöhön, joka ei tarvitse sodan uhkaa ja aseita edetäkseen. Tarvitsemme vain oman sydämemme viisauden, sen joka kaikkea elämää kaikkialla kantaa, voidaksemme tehdä omaa kunniakasta rauhantyötämme koko ihmiskunnan ja kaiken elävän puolesta. Ryhdytäänkö toimeen?
Klaus Rahikainen on Tampereella asuva kirjailija ja elämäntutkija.
Kuvataiteilija Anthony Fredan sivusto on osoitteessa anthonyfreda.com. Vastavalkea kiittää häntä luvasta teostensa käyttämiseen.