YLE-kioski julkaisi viime keväänä Jessikka Aron Bonnierin suurella journalistipalkinnollakin palkitun juttusarjan suomalaisia verkkokeskusteluja manipuloivista ”Venäjän trolleista”. Aron journalismi antoi erityisesti Nato-mielisille turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneille keskustelijoille lyömäaseen ”venäjämielisiä” verkkokeskustelijoita vastaan. Lopulta ”trolleja” nähtiinkin suunnilleen kaikkialla, missä joku erehtyi mainitsemaan yhdenkin myötämielisen sanan Venäjästä tai vastaavasti pyrki näkemään Ukrainan kriisin alkulähteillä muitakin syitä, kuin sen helpoimman ja yksinkertaisimman selityksen, Venäjän yksipuolisen aggression.
Moni on sittemmin verkon turpo-keskusteluissa kysellyt, eikö medioissa todellakaan haluta antaa kokonaiskuvaa trollauksesta informaatiosotaan liittyvänä ilmiönä. Niin tutkijat kuin toimittajatkin ovat hämmentävän yksimielisesti rajanneet tarkastelun Venäjän tekemisiin, vaikka informaatiosodankäyntiä ja erityisesti trollaamista olisi hyvinkin voinut tarkentaa enemmän kokonaiskuvan suuntaan. Mitkä valtiolliset tahot tällaista vaikuttamista harjoittavat, miten yleistä trollaaminen verkossa yleensä on ja mitä se tarkalleen ottaen on? Tämä olisi ollut äärimmäisen tärkeää, jotta lukija voisi välttyä yhdistämästä trollausta tietynlaisiin mielipiteisiin. Ns. trollaamisen vaikutuksen voisi myös asettaa jonkinlaiseen mittakaavaan: Mikä merkitys sillä on vaikkapa verraten siihen, että sotia ja konflikteja myydään mainos- ja pr-toimistojen avulla maailmalle?
Fakta on, että siellä missä on pyrkimystä vaikuttaa mielipiteisiin, on trollausta siinä missä kaikkea muutakin infovaikuttamista. Ajatellaanpa suomalaisten iltapäivälehtien uutiskommentteja Venäjään ja Suomen turvallisuuteen liittyvistä aiheista: Yhtä varmasti, kuin kommenteista löytää Venäjän propagandaa toistelevia kommentteja nimettömiltä kirjoittajilta, sieltä voi löytää vastaavasti tukun ”äkkiä Natoon” -henkisiä toinen toistaan muistuttavia kommentteja. Tarkemmalla seulalla voi nähdä, miten tietynlaisten nimimerkkien tai tiettyjen Facebook-profiilien voi nähdä postaavan myös tätä ”natotusta” eri sivustojen uutiskommenteissa systemaattisesti. Twitteristä voisin nimetä äkkiseltään ainakin muutamia suomenkielistä kommentointia harjoittavia Nato-mielisiä ”trollitilejä”, jotka reagoivat toistensa julkaisuihin ristiin ja levittävät niitä edelleen. Usean tilin takana voi olla yksi henkilö tai yhden tilin takana useita henkilöitä. Kuka tietää?
Aron raportointi Venäjä-trolleista on tehnyt monet syystäkin verkossa varovaiseksi. Omia turpo-julkaisujani kommentoivan uuden tilin kohdalla ensimmäinen ajatukseni on, lieneekö kyse aidosta henkilöstä ja voiko tämän julkaisuihin suhtautua vakavasti? Monikaan ei jaa verkossa koko elämäänsä, joten aidoksi ihmiseksi todentaminen on hyvin usein mahdotonta.
Näitä miettiessäni törmäsin Ilta-Sanomien vuodelta 2011 peräisin olevaan artikkeliin, jossa kerrotaan Yhdysvaltain armeijan salaisista operaatioista sosiaalisessa mediassa. Kalifornialaisen Ntrepid-yhtiön oli jutun mukaan määrä kehittää sosiaalisen median propagandatarkoituksiin ohjelmisto, jolla yksi henkilö voi hallita kymmentä erillistä verkkoidentiteettiä eri puolilla maailmaa.
”Jokaisella verkkoidentiteetillä on oltava uskottava tausta, historia ja persoonallisia yksityiskohtia. Näitä profiileja ohjaa 50:n ihmisen ryhmä Yhdysvalloissa. Heidän täytyy pystyä toimimaan ilman pelkoa paljastumisesta.”
Siis Yhdysvaltain tavoitteesta harjoittaa systemaattista trollausta verkossa tiedettiin Sanomassakin viisi vuotta sitten! Silti hakusanalla ”USA:n trollit” Googlen hakukone ryhtyy whataboutistiksi ja alkaa suoltaa Venäjää. Ainoa nopealla googlailulla löytämäni valtamediassa julkaistu artikkeli on tuo Guardianin jutusta viisi vuotta sitten tehty muutaman rivin tiivistys Ilta-Sanomissa.
Yhteiskuntatieteiden tohtori ja entinen valtiosihteeri Risto Volanen kyseli heinäkuun alussa Vastavalkeassakin julkaistussa artikkelissaan, ”Ovatko Sanoma ja YLE turvallisuusriski?” Voin vastata, että kyllä ovat, mikäli esimerkiksi trollauksesta infosotaan liittyvänä ilmiönä pitäisi muodostaa terve ja objektiivinen kokonaiskuva näiden medioiden pohjalta. ”Totuuden kertova media” ei voi vedota ainakaan siihen, että journalistiset kriteerit rajaisivat asian käsittelyn jotenkin mystisesti vaihtoehtomedian puolelle, mutta sinne se on valunut. Kyse lieneekin Savon Sanomissa bloggaavan Jussi Kuosmasen sanoin ”suomettumisen ajalta periytyvästä mediakollektivismista”, jossa
”muka rahvasta viisaammat toimittajat rakentavat kansakunnalle moraalin ja vieläpä neuvovat päivittäin kuinka sen mukaan kuuluu olla ja elää. Ketä pitää äänestää ja ketä halveksia.”
Infosota-kirjan kirjoittaja ja mediassa asiantuntijana esiintyneen sotatieteiden tohtori Saara Jantusen mukaan länsikriittisestä informaatiosodan asiantuntemuksesta ei edes Suomessa ole pulaa. Joku siis kyllä vastaa, mikäli joku journalistiksi itseään kutsuva haluaa luodata kokonaiskuvaa ja kysyä niitä oikeita kysymyksiä. Journalistien haluttomuutta tai pelokkuutta tarkastella asioita objektiivisesti ei ehkä pitäisi kaataa yksin tutkijoiden niskaan.

Tämä Kimmo Kaution kirjoitus julkaistiin alun perin hänen Uuden Suomen blogissaan.

Kommentti

Tiettävästi Ylen ja toimittaja Aron etsimiä “Venäjän trolleja” ei ole Suomesta vieläkään löytynyt. Jos löytyy, Vastavalkean toimitus olisi kiinnostunut tiedoista.
Mistä toimittaja Aro sitten raportoi journalistipalkinnon arvoisesti? Ainakin tuiki tavallisista suomalaisista. Aron trollivainokampanjasta järkyttyneet kansalaiset mm. perustivat pian kampanjan käynnistyttyä Facebookiin kampanjaa ironisoivan “Venäjän trolliarmeija” -ryhmän. Ja mitä tekeekään toimittaja Aro? Hän alkaa raportoida tästä itse aiheuttamastaan ironisesta, propagandakriittisestä Facebook-ryhmästä ja muista ärsyttämistään tai loukkaamistaan suomalaisista aitoina Venäjän trolleina. Journalistisen härskiyden Suomen ennätys? Vai normaali informaatio-operaatio?
Toimitus

Lue myös: