KILPAILUKYKYSOPIMUS TÄYTTÄ ON FUULAA
 
Kolmikantakorporaation mielestä kilpailukykysopimuksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua, luoda uusia työpaikkoja, tukea julkisen talouden sopeuttamista ja edistää paikallista sopimista työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Ymmärrän sittisontiaisten syövän mielellään sontaa, mutta miksi minunkin pitäisi sitä niellä?
 
Kilpailukyvyllä tarkoitetaan yleensä yrityksen, toimialan tai kansantalouden, kykyä selviytyä taloudellisen kilpailun olosuhteissa. Sitä voidaan arvioida esimerkiksi hinnan, markkinoinnin tai tietotaidon perusteella. Se voidaan lisäksi mitata erikseen kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. 
 
Kilpailukykytutkimuksissa maat laitetaan paremmuusjärjestykseen tilastotietojen ja erilaisten kyselyaineistojen pohjalta. Kyse ei ole tieteellisistä tutkimuksista. Järjestys riippuu muuttujien painotuksista. Sijoittumista eivät ratkaise niinkään tulevaisuuden visiot vaan yritysjohtajien käsitykset viime vuosien tilanteesta.
 
Kansainvälinen kilpailukyky ei vertaile eri valtioita niiden väestön inhimillisen kehityksen tai hyvinvoinnin kannalta, vaan suuryritysten toiminnan kannattavuuden kannalta. Kansantalouden kilpailukyky on yhtä kuin kyseisen valtion edullisuus tuotannon sijaintipaikkana. Tämä merkitsee käytännössä mm. halpaa työvoimaa, löysää työlainsäädäntöä, pienentyviä työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja, heikkoa ammattiyhdistysliikettä, valtion karttuisaa tukea suuryrityksille, valtion omaisuuden myymistä, hyvää infrastruktuuria, halpoja raaka-aineita ja koulutettua työvoimaa.
 
Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) mukaan Suomi menestyi 2000-luvun alkupuolella hyvin erilaisissa kilpailukykytutkimuksissa. Nämä selvitykset olivat EK:n mukaan kuitenkin luonteeltaan taaksepäin katsovia, ja ne ovat osoittautuneet huonoiksi tulevan kehityksen ennakoijiksi. Suomi on saanut yleensä hyvät pisteet koulutuksesta, infrastruktuurista ja teknologiasta sekä tehokkaasta julkisesta sektorista. Jäykät työmarkkinat ja korkea verotus ovat suurimpia haittatekijöitä. Miksi ay-liikkeen johto uskoo kilpailukykytutkimuksiin, jos kapitalistien EK:kin epäilee niiden merkitystä?
 
IMD:n (Kansainvälinen liikkeenjohdon laitos) tekemässä kilpailukykyvertailussa Suomi on tippunut kauas kärjestä. Sen tuoreimmassa selvityksessä Suomi on sijalla 20. IMD painottaa arvioissaan makrotalouden kehitystä, kansainvälistä kauppaa ja investointeja. Vuonna 2002 kyseinen laitos nosti Suomen maailman toiseksi kilpailukykyisimmäksi maaksi heti USA:n jälkeen. IMD:n katsotaan mittaavan lyhyen aikavälin kilpailuasetelmia. Suomen vahvuuksia olivat tuolloin vahvan talouskasvun lisäksi koulutus, tutkimus- ja tuotekehitys sekä laajalle levinnyt tietokoneen, internetin ja matkapuhelimen käyttö.
 
WEF:in (Maailman talousfoorumi) suorittamassa tutkimuksessa Suomi on kahdeksantena. Sen selvityksessä on suuri paino infrastruktuurilla, teknologialla ja koulutuksella.  WEF nosti Suomen aikoinaan v. 2001 koko maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi. WEF:in tutkimuksen arvioidaan yleisesti kuvaavan pidemmän aikavälin kilpailukykyä.
 
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan Suomi ei pysty tällä hetkellä hyödyntämään vahvuuksiaan, koska työmarkkinat toimivat huonosti. Myös vitkuttelu eläkejärjestelmän ja julkisen palvelutuotannon uudistamisessa kasaavat ongelmia.
 
Kapitalistien kannalta tämä tarkoittaa hidastelua eläkeiän nostamisessa ja sosiaali- ja terveysalan yksityistämisessä. Työmarkkinoiden toimintahäiriö viittaa ay-liikkeen jäsenistöön. Kapitalistien mielestä Suomen kansainvälinen kilpailukyky paranee, kun lyhennetään työläisten vuosilomia, kun alennetaan työläisten palkkoja, kun kiristetään työlainsäädäntöä, kun yksityistetään julkisen sektorin palveluita, kun korotetaan työläisten eläkeikää, kun annetaan maamme luonnonvarat kansainvälisten suuryhtiöiden käyttöön, kun supistetaan sosiaali- ja koulutusmenoja sekä kun turvataan kansalliselle ja kansainväliselle pääomalle korkeat osinkotulot. Nykyinen oikeistohallitus toteuttaa nimenomaan tällaista talouspolitiikkaa. Ay-liikkeen johto on täynnä maansa myyneitä paskahousuja, jotka suostuvat kiltisti tällaiseen pienituloisia kurittavaan talouspolitiikkaan.
 
Minusta kansantalouden kilpailukyky mittaa kussakin kansallisessa kapitalistisessa valtiossa tapahtuvaa työläisten kusetusta ja heidän työvoimansa tehostuvaa riistoa. Se on kapitalistien käsitys siitä, kuinka kapitalismi voisi toimia entistä tehokkaammin heidän omaksi edukseen. Kilpailukyky on väestön enemmistön hyvinvoinnin ja elintason kannalta vain harhaanjohtamisen mittari. Hallitus ja ay-liikkeen johto ovat vaihdettava!
 
Matti Laitinen
4.10.2016