Neuvostoliiton historia - osa 112

 

Tässä numerossa:

o J.K. Paasikiven Saksa- ja Venäjä-mietteet jouluna 1922

o Juri Žukovin haastattelu - osa 15/24

o J. Stalin -elämänkerta

o vuoden 1967 aakkoset: Juri Andropov

 

Terve taas!

 

Lokakuun ensimmäisessä London Review of Books -lehdessä (6.10.2016) Yonatan Mendel esittelee Hillel Cohenin kirjan "1929: Year Zero of the Arab-Israeli Conflict" (Brandeis 2015). Artikkelin otsikko on eräs parhaista lauseparsimuunnelmista, mitä tiedän: "Divide and divide and divide and rule" (Hajoita ja hajoita ja hajoita ja hallitse).

 

Israelin politiikka Palestiinassa samoin Englannin, Ranskan ja Yhdysvaltojen toiminta Lähi-idässä perustuu jatkuvalle ristiriitojen luomiselle. Yhtä ryhmää käytetään toista vastaan ja liittoutumia vaihdellaan tarpeen mukaan. Tämä, jos mikä on todellista insinöörityötä. Se vaatii jatkuvaa säätelyä.

 

Muistatte ehkä, kun Irakin miehityksen jälkeen 2003 arabien vastarinta yllätti Yhdysvallat. Pian alkoi autopommien sarja. Tämä synnytti suurta suuttumista eri väestönryhmien kesken ja helvetillisen kostonkierteen. Muistatte ehkä myös, kun yksi tällainen iskuryhmä saatiin kiinni rysän päältä. He olivat Britannian salaisen palvelun miehiä.

 

Irakiin hyökättiin avoimesti. Libyaa vastaan ei enää saatu aikaan sopivaa sotaa, joten se tuhottiin humanitaarisella pommituksella. Venäjä ja Kiina kielsivät Syyrian pommituksen, sinne Yhdysvallat ja EU järjestivät sisällissodan. Jemen annettiin Saudi Arabian armeijan harjoituskentäksi, armeijan, joka ei ole koskaan tätä ennen osallistunut yhteenkään taisteluun.

 

Samaa politiikkaa harjoitetaan Venäjää vastaan. Se ei ole yhtä helppoa koska Venäjä pystyy turvaamaan rajansa. Ilman neuvostoaikana tehtyjä asioita se ei olisi mahdollista. Neuvostoliiton historian tutkiminen liittyy kiinteästi oman aikamme tapahtumiin.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

OTTEITA J.K. PAASIKIVEN PÄIVÄKIRJASTA

 

24/12 1922

 

Väärin laskelmat, luulo vuonna 1918:

 

1. Saksa ei sortuisi sillä tavalla, kuin kävi. Tosin en ollut vakuutettu, että Saksa voittaa. Mutta en uskonut sen niin suureen Zusammenbruch [kokonaisromahdukseen]. Tästä ei Edvard Hjelt [senaattori, professori] mitään tietänyt.

 

2. En luullun Venäjän jäävän niin kauvaksi aikaa heikkouden tilaan (bolševikkien alle), vaan luulin ja pelkäsin sen nousevan ja järjestäytyvän suhteellisen pian. [...] Luulin Venäjän kansaakin paremmaksi, kykenevemmäksi ja voimakkaammaksi. Nyt on Suomi saanut erityisen pitkän varustautumisen ja kokoamisen ja valmistautumisajan.

 

T. Auer: Ihmisellä on tapana nähdä maailma omien uskomustensa kautta. Lokakuun 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjä oli valkoiselle Suomelle kaksinkertainen vihollinen. Venäjää pelättiin ja kommunisteja halveksittiin.

 

Omien etuoikeuksien ja harvainvallan puolustaminen teki valkoiset sokeiksi tapahtumien todelliselle luonteelle. Kommunistit tekivät takapajuisesta Venäjästä suurvallan parissakymmenessä vuodessa.

 

Itse vastustan Paasikiven ajattelua kahdesta syystä. Suomen valtiollisen ja demokraattisen kehityksen vihollisia olivat Ruotsi ja Saksa, ei Venäjä tai Neuvostoliitto. Venäjä olisi Suomelle yhä luonnollinen liittolainen. Toiseksi: sosialismi olisi Suomelle oiva järjestelmä.

 

Pakkokeinoihin perustuva valta ja rahanhimo sokaisivat valkoiset. Ensin tämä sokeus johti joukkomurhiin kotimaassa, sitten liittoon Adolf Hitlerin kanssa ja 1990-luvulta lähtien liittoutumiseen Yhdysvaltojen kanssa. Tämä on surullista, hyvin surullista.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

UUSI KUVA STALINISTA - JURI ŽUKOVIN HAASTATTELU (15/24)

Stalin taistelun ulkopuolella

Kun kaivelin 1920-luvun asiakirjoja huomasin, ettei Stalin koskaan halunnut kiihkeästi valtaan. Leninin kuoleman jälkeen hän oli muutaman vuoden taistelun ulkopuolella. Politbyroo koostui kahdesta ryhmästä: vasemmistoradikaaleista johon kuuluivat Trotski, Zinovjev, Kamenev ja oikeistoradikaaleista kuten Buharin, Rykov, Tomski.

Niiden välinen ero muodostui vain yhdestä asiasta. Jos ensimmäiset ajattelivat, että on tarpeen nopeuttaa maailmanvallankumousta (Zinovjevin ajatuksen mukaan vallankumous Saksassa vuonna 1923 päätettiin aloittaa 9. marraskuuta ja lähettää sinne joukko, jotta he järjestäisivät kansannousun, mutta siitä ei tullut mitään), niin toiset näkivät, että maailmanvallankumoukseen on päinvastoin edettävä rauhallisesti. Ja molemmat näistä lähtivät siitä, että maailman vallankumous tulee varmasti, mutta sellainen kuin Venäjä oli, sen pitäisi myös pysyä eli pääasiassa maatalousmaana.

Trotski ajatteli talousalan oikean kätensä Preobraženskin kanssa, että teollisuuden nousu on välttämätöntä toteuttaa koko talonpoikaiston kustannuksella. Zinovjev ja Kamenevin mielestä oli tarpeen nojautua vielä keskivarakkaisiin talonpoikiin ja nitistää vain kulakit. Buharin, Rykov ja Tomski olivat sitä mieltä, että talonpoikiin ei tarvinnut koskea lainkaan, heille tuli antaa vapaus ja tämän ansiosta maa alkaisi elää. Loput uskoivat, että länsi auttaa meitä. Stalin, joka tuolloin oli seitsemäs politbyroon jäsen, oli tämän kiistelyn ulkopuolella.

Wikipedia: Jevgeni Preobraženski oli neuvostovenäläinen taloustieteilijä, jonka mukaan Neuvostoliiton teollistumisen esteenä oli saksikriisi eli se, että maaseutu otti osansa parantuneesta taloudellisesta tilanteesta eikä välttämättä kaupungeissa vielä kehittymässä oleva teollisuus ollut tuotantokustannustensa puolesta vielä tehokasta, minkä vuoksi teollistumista voitaisiin jouduttaa pitämällä maaseudun tulot pieninä.

Jevgeni Preobraženski julkaisi asiasta kirjan, mikä osaltaan oli luomassa perustaa sille, että Neuvostoliitossa päätettiin nopeuttaa teollistumista teollistamalla valtion voimin raskaaseen teollisuuteen, aloittamalla viisivuotissuunnittelu ja maatalouden pakkokollektivisointi.

Preobraženskin kanssa eri mieltä talouspolitiikasta oli Lev Kamenev, joka piti politiikkaa niin maaseudunvastaisena, että se hänen mukaansa rikkoi työläisten ja talonpoikien liiton, mihin neuvostovalta oli ideologisesti vedonnut.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J. Stalin -elämänkerta

 

Venäjän ensimmäisen vallankumouksen [1905] ensimmäisistä askelista alkaen Stalin puolustaa ja toteuttaa päättävästi leniniläistä strategiaa ja taktiikkaa vallankumouksessa, leniniläistä aatetta proletariaatin hegemoniasta vallankumouksessa, leniniläistä aatetta porvarillis-demokraattisen vallankumouksen kasvamisesta sosialistiseksi vallankumoukseksi.

 

Venäjän Sosialidemokraattisen Työväenpuolueen Kaukasian liiton Tiflisin komitean julistuksessa Tiflisin liberaalien banketti-kamppailun [juhlasalikamppailun] johdosta sanottiin:

 

"Ei liberaalien aran sanan, vaan meidän suoran ja rohkean sanamme on kaiuttava ympäri koko Venäjää. Ei liberaalien, vaan meidän on annettava sävy koko vallankumoukselliselle liikkeelle. Meidän on vaadittava demokraattista tasavaltaa, jossa on yleinen äänioikeus, meidän on taisteltava sekä itsevaltiutta että porvaristoa vastaan."

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

 

Andropov [-ró-], Juri Vladimirovit š  (s. 1914)

 

puoluejohtaja ja valtiomies

 

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäsen vuodesta 1939. Työskenteli aluksi lennätintoimistossa. Opiskeli Petroskoin yliopistossa ja sen jälkeen korkeimmassa puoluekoulussa.

 

Työskennellyt vuodesta 1936 Komsomolissa ja vuodesta 1944 puoluevirkailijana. Diplomaattitehtävissä 1953-57.

 

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean osastopäällikkö vuodesta 1957, keskuskomitean jäsen vuodesta 1961, sen sihteeri marraskuusta 1962.

 

Andropov on Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen.

 

Lisäys: Andropov toimi KGB:n johtajana 1967–1982. Anropov kuoli helmikuussa 1984. Hän oli aatelissukuisen doninkasakkasukuisen rautatievirkailijan Vladimir Konstantinovitš Andropovin poika. Hänen äitinsä Jevgenija Karlovna Fleckenstein oli varakkaan moskovalaisen liikemiehen saksalaistaustaisen Karl Fleckensteinin tytär Viipurista.

Andropov liittyi Komsomoliin v. 1930. Hän oli Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan Komsomolin ensimmäinen sihteeri 1940-1944. Sodan aikana hän järjesti partisaanitoimintaa suomalaisten miehittämässä Itä-Karjalassa.

Maaliskuussa 1953 Andropov joutui entisenä NKVD:n työntekijänä epäsuosioon ja nimitettiin suurlähettilääksi Budapestiin, jossa hänellä oli avainrooli vastavallankumouksellisen kapinan tukahduttamisessa.

Hänet hyväksyttiin KGB:n johtajaksi vuonna 1967. Andropovista tuli politbyroon täysjäsen vuonna 1973. Hän toimi KGB:n johtajana vuoteen 1982 asti. Muutamia päiviä Leonid Brežnevin kuoleman jälkeen 10. marraskuuta 1982 Andropov valittiin Konstantin Tšernenkon asemesta pääsihteeriksi. Hän oli ensimmäinen KGB:n johtaja, josta tuli NKP:n pääsihteeri.