Neuvostoliiton historia - osa 111

 

Tässä numerossa:

o J.K. Paasikiven ajatuksia imperialismista

o Juri Žukovin haastattelu - osa 14/24

o J. Stalin -elämänkerta

o vuoden 1967 aakkoset: Irakli Luarsabovitš Andronikov

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

OTTEITA J.K. PAASIKIVEN PÄIVÄKIRJASTA

 

Kirjoitettu muistiin 19/7 1922

 

Tartossa keskustelimme eräänä päivänä Behrsinin kanssa Itä-Karjalan asiasta [Jaan Berzin, Neuvosto-Venäjän rauhanvaltuuskunnan latvialainen puheenjohtaja].

 

Behrsin sanoi: "Te suomalaiset teette vaatimuksia ikään kuin olisitte käyneet voittoisan sodan Venäjää vastaan. Mutta Suomi ei ole käynyt mitään voittoisaa sotaa Venäjää vastaan, vaan päinvastoin ovat sen aseelliset yritykset Itä-Karjalaan päättyneet tappiolla. Mihin te sen vuoksi voitte perustaa suuret vaatimuksenne?"

 

Vastasin: "Kansojen itsemääräämisoikeuteen, jonka Teidänkin hallituksenne on juhlallisesti ja julkisesti tunnustanut".

 

Behrsin: "Me tunnustamme kansojen itsemääräämisoikeuden, mikäli se ei ole ristiriidassa Venäjän valtakunnan realististen etujen kanssa."

 

[Paasikivi:] "Siis aivan vanhan Venäjän imperialistinen katsontakanta".

 

T. Auer: Tämä vaatii seikkaperäisen vastauksen. Ensinnäkin vanha keisarillinen Venäjä salli Suomelle autonomian. Sana tarkoittaa itsemääräämisoikeutta. Sanan syvempi merkitys on myös tärkeä: sisäinen itsenäisyys. Tätä herkkua ei EU ole esimerkiksi Baltian maille suonut vaan maiden talouspolitiikkaa ja poliisitoimea johdetaan vanhoista NATO-maista ja Brysselistä.

 

Lisäksi Venäjän keisarivallan aikana rakennettiin Suomen valtiolliset rakenteet, joita Ruotsi ei meille suvainnut myöntää. Paasikivi on tässä poliittisista syistä historian osalta ihan tarkoituksella sokea.

 

Eikä pidä unohtaa, että jos Suomessa kansan enemmistö olisi saanut vuonna 1918 tahtonsa läpi olisi joukkomurhiin ja maanpetokseen (saksalaisten joukkojen kutsuminen omaa kansaa vastaan) syyllistyneet valkoiset tuomittu vankilaan.

 

Mutta tällaista enemmistön tahtoon perustuvaa itsemääräämisoikeutta Paasikivi ei tietenkään tarkoita. Sen sijaan viedään väkisin oma tahto läpi – kansa kyllä myöhemmin ymmärtää!

 

Eikä tässä vielä kaikki. Tämä Itä-Karjalan väki, jota valkoisen Suomen armeija lähti 1940-luvun alussa uudempaan kertaan vapauttamaan, pantiin "vapauttajien" pystyttämiin keskitysleireihin. Unelmat Suur-Suomesta olivat parhaimmillaan mielikuvitusmaailman asioita ja huonoimmillaan oma pieni imperialistinen seikkailu.

 

Ja vielä lisää. Miten on selitettävissä se, että omat reaalipoliittiset toimet ovat aina hyväksyttäviä, mutta muiden vastaavia haukutaan epärehellisyydeksi. Mitä Paasikiven mainitsemaan imperialismiin tulee, valkoinen Suomi on aina tilaisuuden tullen liittoutunut Iso-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen kanssa.

 

Kovin on ollut myös vaatimatonta Suomen sotilaallinen tuki Irakin, Libyan ja Syyrian valtioille silloin, kun nämä ovat yrittäneet puolustautua suurvaltojen laittomia hyökkäyksiä vastaan. Päin vastoin, Suomen valtalehdistö ja Yleisradio ovat alusta lähtien kannattaneet Yhdysvaltojen ja EU-maiden hyökkäyksiä. Ainoa looginen johtopäätös on tämä: oikeistolaiset ja heidän opportunistiset ystävänsä ovat läpeensä tekopyhiä.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

UUSI KUVA STALINISTA - JURI ŽUKOVIN HAASTATTELU (14/24)

Ei kai Stalin ollut demokraattinen johtaja?

- Oi, olisi hyvä, että meillä olisi tänään tällaisia ihmisiä. Emme tiedä mitään siitä, miten hallitus toimi. Satuin joskus työskentelemään melkein kuukauden ajan Mikojanin kanssa Kremlissä. Se oli vuonna 1972. Minä olin lehtimies ja hän oli kirjoittaja. Hän piti koko ajan hauskaa kustannuksellani sanomalla, että vaikka olen historioitsija, en tiedä mitään. Olin samaa mieltä ja hän kertoi minulle paljon ennen kuulumattomia asioita, joihin löysin vahvistuksen monen vuoden päästä arkistoista. Ja se käänsi päälaelleen käsitykseni Stalinin vallasta. Kukaan ei ollut koskaan puhunut vakavasti siitä, miten se oli kokoonpantu ja miten se toimi. Stalinin aikana tällaisia asioita ei paljastettu.

Hruštšovin aikaan yritettiin päinvastoin mustamaalata kaikki se, mikä oli ollut ennen Nikita Sergejevitšia. Ja sitten oli kuolemanhiljaisuus. Mutta tärkeimmät arkistot olivat suljettuina. Ja kun luin niitä, löysin uuden mantereen, aivan kuin Kolumbus. Samalla olen jatkuvasti verrannut, mitä sanomalehdet, poliittiset ja kirjalliset aikakauslehdet kirjoittivat hyväksytyistä päätöksistä ja mitä niistä kirjoitettiin kirjoissa? Monet tykkäävät sanoa, että nämä asiakirjat ovat väärennöksiä, yksi jopa sanoi minulle, että ne kaikki ovat väärennöksiä. Minun oli vaikea selittää hänelle, että tonneittain asiakirjoja, käsialaa, ikääntynyttä paperia, ja jopa kirjallisia ilmauksia, termejä, jollaisia nykyään ei tapaa enää kenelläkään on mahdotonta väärentää. Kaikki tämä on varmaa.

Kun työskentelin arkistossa, aloin vertailla, mitä olemme keksineet verisestä ja totalitaarisesta järjestelmästä ja mitä se itse asiassa oli. Ja siitä sai alkunsa kirjoittaa kirja Toisenlainen Stalin. Keskustelin tästä pitkään vaimoni kanssa, hän sanoi minulle, että on vielä liian aikaista, tarvitaan että sukupolvi vaihtuu, jotta kaikki on lopullisesti unohdettu. Mutta asia kalvoi mieltäni enkä voinut olla kirjoittamatta ja minulle ei ollut tärkeää julkaistaanko se vai ei. Kävi onni, kustantaja kiinnostui ja julkaisi sen nykymittapuun mukaan jättiläismäisenä painoksena.

- Ja millaisen vastaanoton suoraan sanoen hämmästyttäviä löytöjä sisältävä kirjasi on saanut tiedemaailmassa?

- Valitettavasti ei minkäänlaista. Hiljaisuutta.

- Toivon, että voimme rikkoa hiljaisuuden.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J. Stalin -elämänkerta

 

Kirjoitus "Kuinka sosiaalidemokratia käsittää kansallisuuskysymyksen" (julkaistu "Borba proletariatassa" n:ro 7, syyskuun 1. päivänä v. 1904) on Venäjän Sosiaalidemokraattisen Työväenpuolueen kansallisuusohjelman erinomainen selitys.

 

Siinä Stalin perustelee ja selittää puolueen ohjelmaa kansallisuuskysymyksessä, arvostelee murskaavasti opportunistista periaatetta proletariaatin kansallisesta jakamisesta, puolustaa johdonmukaisesti proletaarisen luokkajärjestön rakenteen kansainvälistä tyyppiä.

 

Tässä kirjoituksessa tulee Stalin esille marxilaista dialektista metodia mestarillisesti hallitsevana kansallisuuskysymyksen suurena teoreetikkona. Siinä esitetään ituina aatteet, joita Stalin myöhemmin kehitti teoksessaan "Marxilaisuus ja kansallisuuskysymys".

 

T. Auer: Tämä liittyy suoraan Paasikiven yllä esittämään arvosteluun. Oikeisto näkee itsensä johtavan asemansa vuoksi edelläkävijänä. Sen valta perustuu talouselämän, valtiovallan ja joukkotiedotusvälineiden hallintaan. Tyhmä kansa ei aina ymmärrä, mikä sille on parasta. Itsenäisyys tarkoittaa tässä, että työväki näkee etunsa suppeasti, mutta liike-elämä toimii kansainvälisesti. Lopputulos on, että itsemääräämisoikeus jää juhlapuheiden tasolle.

 

Kyse on keskeneräisestä vallankumouksesta. Ranskan vallankumous toi porvariston valtaan. Kansojen itsemääräämisoikeus oli alunperin vasemmiston iskulause. Se ei kuitenkaan merkitse mitään, jos sitä käytetään harvainvallan perusteluna. Sama koskee demokratiaa ja vapautta. Oikeiston taito on siinä, että se pystyy ottamaan käyttöönsä poliittisten vastustajiensa ajatukset antamatta niiden häiritä varallisuuden ja päätösvallan epätasaista jakautumista.

 

Yllä olevan otteen mukaisesti Stalin arvosteli murskaavasti opportunisteja. Maltillinen vasemmisto ei pysty puuttumaan rakenteellisiin kysymyksiin ja sen vuoksi mahdollisuus vaikuttaa keskeisiin kysymyksiin jää minimaaliseksi.

 

Järjestelmä vaatii tulonsiirtoja syrjäytyneille, työelämän myönnytyksiä keskeisille ammattiryhmille ja rahakkaita virkoja vasemmistopoliitikoille (Vihreitä unohtamatta). Tämä on lahjontaa ja tapainturmellusta sanojen syvimmässä merkityksessä. Vasemmiston johtoryhmät siirtyvät tukemaan oikeiston valitsemaa politiikkaa. Näin poliittiset vaihtoehdot kuihtuvat pois. Seurauksena on sanelupolitiikka. Sitä kutsutaan diktatuuriksi.

 

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

 

Andronikov [-ró-], Andronikashvili, Irakli Luarsabovitš (s. 1908)

 

kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja lausuntataiteilija

 

Syntyisin gruusialainen. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäsen vuodesta 1949 ja kansantaiteilija v:sta 1959.

 

Kirjoittanut useita teoksia Lermontovista (mm. "Lermontov. Kirjallisia tutkimuksia ja löytöjä", 1964) sekä novelleja, kuten "N.F.I:n arvoitus" (1938) ja "Muotokuva" (1947).

 

Järjesti lausuntakuoron, joka esitti hänen kirjoittamiaan tunnettuja kirjailijoita, näyttelijöitä ja tiedemiehiä kuvaavia tarinoita. Näistä hän kirjoitti teoksen "Haluaisin kertoa teille" (1962).

 

Andronikovin teoksia on käännetty englannin, kreikan, saksan, puolan, ranskan ja tshekin kielelle.

 

Käyttäjätunnus:  Irakly Luarsabovich Andronikov  (sukunimi kirjoitettu myös  Andronnikov  tai  Andronikashvili,  Venäjä : Ира клий Луарса бович Андро ников ( Андронников , Андроникашвили ); 28 syyskuu [ OS 15 syyskuu] 1908-13 kesäkuu 1990) oli venäläinen kirjallisuus historioitsija , filologi, ja media persoonallisuus.       

 

Vuonna 1918 Luarsab kutsuttiin opettamaan filosofiaa  Tula pedagogisen instituutin in Tula, Venäjä . Vuonna 1921 perhe lyhyesti muutti Moskovaan ja sitten asettui Tbilisi . Vuonna 1925 Irakly valmistui lukion Tbilisissä ja tuli tiedekunnan historian ja filologian Leningradin State University ja filologinen osasto taidehistorian Institute . Hän opiskeli historiaa ja filologian alle Boris Mihailovitš Eikhenbaum , Viktor Žirmunski , Lev Shcherba , Jevgeni Tarle .Vuonna 1928 hän kiinnostui musiikista ja toiminut luennoitsijana varten Leningrad Philharmonic .             

Vuonna 1930 Andronikov valmistui Leningradin State University ja alkoi työskennellä lasten aikakauslehtien  Chizh ja Yozh. Vuodesta 1934 hän toimi bibliografi varten Leningrad Public Library . Hän alkoi tutkia elämäkerta ja teoksia venäläinen runoilija Mihail Lermontov yliopistossa ja jatkoi tutkimuksen työskennellessään kirjastossa. Hän julkaisi ensimmäisen artikkelin Lermontov vuonna 1936 ja vuonna 1939 hän julkaisi kirjan Lermontov Life. Samana vuonna hän oli otettuNeuvostoliiton kirjailijaliitto .         

Vuonna 1942 Andronikov toimi kirjeenvaihtaja armeijan sanomalehden  Kalinin Front .

Vuonna 1982 hän sai  Kansan Taiteilija Neuvostoliiton otsikko. ^[3] Hän kuoli Moskovassa vuonna 1990.    

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Helsinki 10.10.2016