PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN viimeaikaiset toimet ovat saaneet yhä useamman miettimään, kenen asialla hän on ja mitä agendaa hän ajaa.
Edellisessä arviossamme käsittelimme Niinistön euforista ”Sokka on irti”-huudahdusta ja sen mitä ilmeisintä linkittymistä kansainvälisiin asekauppoihin Ukrainalle. Puolalainen Wojskowe Zakłady Mechaniczne S.A. (WZM) valmistaa suomalaisen Patrian lisenssillä ”Ahmaksi” ristittyjä panssariajoneuvoja, joita on raportoitu ja dokumentoitu kuljetetun Ukrainan puolella Puolan rajan tuntumassa. Tätä koskeva tutkintalinjamme on edelleen aktiivinen, ja pyrimme selvittämään Ahmojen mahdollista käyttöä Ukrainassa.
Tässä arviossamme laajennamme tarkasteluamme koskemaan presidentti Niinistön Moskovan-vierailua 16.6.2015, siellä käsiteltyjä asioita sekä myös vähäiselle käsittelylle jääneitä kysymyksiä, joissa Suomella kuitenkin on merkittäviä intressejä. Lopuksi käsittelemme Suomen valtiojohdon aikaansaamaa hässäkkää Etyjin juhlakokouksen osalta.
Tasavallan presidentin virallinen sivusto antaa Niinistön vierailusta varsin minimalistisen selonteon:
”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin Moskovassa tiistaina 16. kesäkuuta.
”Olen eniten huolestunut tästä tilanteesta, joka nyt Ukrainassa vallitsee. Ja erityisesti siitä, että Minskin rauhansopimus ei tunnu etenevän”, presidentti Niinistö sanoi. Tilanteella on ollut hänen mukaansa vakava vaikutus Venäjän ja Euroopan unionin suhteisiin.
Presidentti Niinistö korosti Suomen panostusta Etyjin toimintaan. ”Me jatkamme edelleenkin vahvaa osallistumistamme Etyjin työhön Ukrainassa”, presidentti sanoi tiedotustilaisuudessa.
”Kaikkien tulee ponnistella vahvasti siihen, että Ukrainassa saavutetaan rauhantila ja että Venäjän ja lännen välinen jännite saataisiin lientymään.”
Ukrainan tilanteen lisäksi tapaamisessa keskusteltiin Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä suhteista.”
Niinistön rooli USA:n ja EU:n johdon viestinviejänä
Kuten virallisesta tiedotteesta ilmenee, Niinistön puheiden painopiste on ollut selkeästi Ukrainan kriisissä.
Mitään uusia avauksia Niinistön ei kerrota esittäneen. Pyrkimyksenä oli siten USA:n ja EU:n viestinviejänä painostaa Venäjää Ukrainan tilanteesta.
Niinistön rooli muistuttaa kovin Martti Ahtisaaren roolia Kosovon kriisiä ratkaistaessa. Ahtisaarihan kävi Naton pommitusten välillä kysymässä Serbian presidentiltä Slobodan Miloševićiltä, joko riittää vai pommitetaanko lisää. Lopultahan se riitti, ja Kosovo saatiin irrotetuksi väkivaltaisesti Serbiasta. Kosovosta luotiin lilliputtivaltio, joka toimii CIA:n organisoiman huumekaupan Euroopan keskuksena ja USA:n sotilastukikohtana. Valtioneuvos Harri Holkeri (kok) oli tietoinen vastaavasta toiminnasta Afganistanissa kysyessään Turun Sanomissa ”Milloin Suomen hallitus esittelee sen toimintaohjelman, jolla suomalaiset sotilaat eivät enää ole huumekasvien viljelyn takuumiehinä?” ja ”Milloin maamme hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiasta päätetä Washingtonissa?”
Ukrainan osaltahan tilanne on käänteinen; USA:n haltuunsa ottama Ukraina halutaan saada kokonaisuudessaan USA:n reviiriksi vastaan hangoittelevia venäläisasutuksen alueita eli lähinnä Itä-Ukrainaa myöten. Vuonna 1954 Ukrainalle yllättäen ”ystävyyden osoituksena” lahjoitettu Krimin aluehan ehti omasta, jo 1990-luvun alussa osoittamastaan halusta liittyä osaksi Venäjää ennen kuin Kiovan hallinnon sotatoimet tavoittivat sitä. Itä-Ukrainassa sen sijaan yhä taistellaan USA:n sotilasneuvonantajienohjauksessa vasallipresidentti Petro Poroshenkon johdolla.
Presidentti Niinistö on selkeästi mukana ajamassa tätä USA:n agendaa.
Hän korostaa Suomen panosta Etyjin tarkkailijatoiminnassa Ukrainassa. Kummallista tässä on vain se, ettei valtiojohto ole ilmeisesti lainkaan noteerannut Etyjin (OSCE) tarkkailijoiden raportteja Kiovan hallinnon suorittamista Minsk 2 -sopimuksen rikkomuksista. Rikkomuksia on tapahtunut molemmin puolin, mutta suomalaiseen mediaan ja valtiojohdon julkistamiin kantoihin ovat yltäneet vain separatistien suorittamat.
Suomalaisia paikalla olevia Etyj-tarkkailijoita olisi Suomen valtiojohto pystynyt halutessaan hyödyntämään nyt nähtyä paljon tehokkaammin.
Tämä presidentti Niinistön USA:n viestinviejän rooli näkyi myös Moskovassa isäntätahon suhtautumisessa vierailuun. Normaalia valtionpäämiehen vierailuun liittyvää julkisuutta venäläisessä mediassa ei nähty. Aivan ilmeisesti isäntätahon ennakko-odotukset vierailulta olivat realistisen olemattomat. Niinistö oli jo ”nähty”.
Presidentti Niinistö ja Pyhäjoen ydinvoimalahanke
Putin yritti presidenttien neuvottelussa ottaa esille valtiotason yhteistyön mm. Fortumin hankkeiden osalta. Niinistön vaste oli jokseenkin täydellinen apatia.
Me Suomessa totuimme aiempien presidenttien osalta siihen, että he vuorovaikutuksessaan Venäjän valtiojohdon kanssa edistivät Suomen ja Venäjän yhteisiä taloudellisia pyrkimyksiä. Tältä osin Niinistön käytös merkitsee täydellistä suunnanmuutosta.
Kaikilla oli tiedossa, että eduskunta oli asettanut Fennovoima Oy:n Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen kotimaisen 60 % omistuksen osalle aikatakarajaksi 30.6.2015. Kun Niinistö oli Moskovassa 16.6.2015,  aikarajaan oli täsmälleen kaksi viikkoa eli 14 vuorokautta. Eli jos haluttiin vaikuttaa hankkeen myönteiseen etenemiseen, se olisi pitänyt tehdä tuolloin. Asialla oli kiire.
Niinistö ei kuitenkaan toiminut asiassa. Kuten olemme saaneet havaita, hänen toimimattomuutensa palveli EU:n ja USA:n johdon pyrkimyksiä saada Suomi luopumaan ydinvoimalayhteistyöstä Venäjän kanssa. Ne eivät palvelleet Suomen eduskuntaa, joka oli tehnyt asiasta selkeän yhteistyölle myönteisen päätöksen.
Fennovoima sai asetetun aikarajan puitteissa hankittua kroatialaisen yhteistyökumppanin. Tätä kumppanuutta on pyritty kyseenalaistamaan esittämällä epäilyjä toimijan bulvaaniluonteesta.
Kun ottaa huomioon presidentti Niinistön toimimattomuuden vaikutuksen Fortumin hankkeen viivästymiselle, on oikein ja kohtuullista antaa Fennovoiman hankkeelle lisäaikaa riittävän suomalaisenkin omistuksen turvaamiseen. Vaikkapa ja ensisijaisestikin Fortumin mukaantulon myötä. Eri asia on, onko Niinistön toiminta jo vahingoittanut Fortumin hankkeita Venäjällä niin, ettei sopuun enää päästä.
Minkä Kekkonen rakensi, sen Niinistö tuhoaa
Presidentti Urho Kekkosen elämäntyö huipentui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin (Etyk) vuonna 1975. Se loi puitteet laajalle Eurooppaa koskevalle yhteistyölle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) puitteissa, johon saatiin mukaan kaikki relevantit tahot Venäjää ja USA:ta myöten.
Tämä yhteistyö on mahdollistanut monia edistysaskeleita, joista parhaillaan on käynnissä Etyjin tarkkailumissio Ukrainassa. Ilman Etykin luomaa pohjaa se ei olisi mahdollista.
Nyt presidentti Sauli Niinistö on romuttamassa tämänkin yhteistyön perusteita. Sauli Niinistön käsittelyn jäljiltä ”Helsingin henki” haisee tosi pahalle.
Keskustapuolueen ulkopoliittinen vahva taustavaikuttaja, erittäin tarkkaa työtä tekevä Risto Volanen on käsitellyt Suomen Etyj-tumpelointia omassa blogissaan.
Volanen dokumentoi tarkkaan, että Suomella oli tieto Etykin 40-vuotisjuhlakokouksen järjestämisestä jo kaksi vuotta sitten. Aika ei kuitenkaan riittänyt Suomen valtiojohdolle kaikkien Etyjin jäsenmaiden edustajien pääsyn turvaamiseen itse juhlapaikalle Helsinkiin.
Tämä valtiojohdon sähläys näkyy nyt eri toimijoiden keskinäisenä syyttelynä ja aktiivisena vastuunkartteluna. Kaikkein vähiten vastuuta tuntuu ottavan presidentti Niinistö, jonka pitäisi perustuslain mukaan johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Eikä ole epäilystäkään siitä, että tämä juhlakokous on Suomen tämän vuoden merkittävimpiä ulkopoliittisia tapahtumia.
Notifikaatiota vai modifikaatiota? Vai jotain vallan muuta…
Risto Volasen blogitekstin mukaan
”EU:n sanktioita koskevat periaatteet päätettiin 2.12.2005 (15114/05 PESC 1084 FIN 475). Niiden mukaisesti muotoiltiin myös Neuvoston Ukrainaa koskevassa sanktio -päätöksessä 17. maaliskuuta 2014 oleva poikkeuksia koskeva kohta. Sen mukaan
”6. Jäsenvaltiot voivat myöntää poikkeuksia 1 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä, jos matkustaminen on perusteltua pakottavista humanitaarisista syistä tai osallistumiseksi hallitustenvälisiin kokouksiin ja unionin järjestämiin tai isännöimiin kokouksiin taikka Etyjin puheenjohtajavaltiona toimivan jäsenvaltion isännöimiin kokouksiin (päätösteksti englanniksi, ”hosted by a Member State holding the Chairmanship in office of the OSCE”), joissa käydään rajoittavien toimenpiteiden poliittisia tavoitteita, mukaan lukien Ukrainan alueellisen koskemattomuuden, suvereniteetin ja itsenäisyyden tukeminen, välittömästi edistävää poliittista vuoropuhelua.”
7. Jäsenvaltion, joka haluaa myöntää 6 kohdassa tarkoitettuja poikkeuksia, on ilmoitettava siitä neuvostolle kirjallisesti. Poikkeus katsotaan myönnetyksi, jollei yksi tai useampi neuvoston jäsen esitä kirjallista vastalausetta kahden työpäivän kuluessa ehdotettua poikkeusta koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta. Jos yksi tai useampi neuvoston jäsen esittää vastalauseen, neuvosto voi määräenemmistöllä päättää myöntää ehdotetun poikkeuksen.”
Vuosien 2005 ja 2014 Neuvoston päätösten mukaan siis poikkeusta haluavan valtion on notifioitava muita ja jos silloin tulee eriäviä mielipiteitä, jäsenvaltio voi viedä asian Neuvoston hyväksyttäväksi.”
Ulkoministeri Timo Soinikin (ps) oli saanut lainasanan ”notifikaatio” purtavakseen, eikä suoriutunut siitä lainkaan kunnialla. Seurasi epämääräisiä selityksiä siitä, kuinka oli notifioitu, mutta kun EU-kaverit vastustivat…
Ylle kopioitu notifikaatio-proseduuri antaa tarkat ohjeet tekemiselle. Järjestäjältä eli Suomelta vaaditaan kirjallinen pyyntö EU:n neuvostolle poikkeuksen sallimiseksi osallistujien paikalle pääsylle. Jos jokin jäsenmaa sitä vastustaa, sen tulee ilmoittaa vastustuksensa kirjallisesti kahden työpäivän kuluessa. Vaikka näitä kirjallisia vastustuksia olisi tullutkin, Suomi olisi voinut silti äänestyttää neuvostoa asiasta.
Siitä, miten on toimittu, täytyy siis olla olemassa kirjallinen dokumentaatio, koska proseduuri vaatii sellaisen. Suomen valtiojohdon toiminnan asiallisuus selviää, kun tämä kirjallinen dokumentaatio esitellään. Jo nyt Venäjän suunnalta asian johdosta kumpuavien ongelmien vuoksi selvitys on syytä laatia nopeasti.
Sauli Niinistön rooli on matelevaa vasalliutta
Presidentti Sauli Niinistön rooli alkaa tarkastelussamme selkeytyä. Oman maan eli Suomen asioiden hoito on jäänyt yhä enemmän taka-alalle, ja kansainvälinen sukkulointi USA:n ja EU:n johdon pyrkimysten edistäjänä on noussut tärkeimmäksi.
Tästä toiminnasta voidaan käyttää vielä suhteellisen neutraalia ilmaisua: vasalliutta (muut ilmaisut ovatkin kertaluokkaa fataalimpia). Niinistö on alistamassa Suomea USA:n vasallivaltion asemaan. Sotilaallisessa viitekehyksessähän tätä ilmentää ennen kaikkea Naton kanssa epämääräisesti solmittu ja kansanedustajienkin sisällöltään huonosti tuntema Isäntämaasopimus, jota on seurannut USA:n ja Naton sotakoneen osien taajoja vierailuja Suomessa sekä maalla, merellä että ilmassa.
Tällaisesta vasalliudestahan historia on täynnä tietoa. Mieleen tulee muutama: DDR:n Erich Honeckerhoiti esimerkillisesti Neuvostoliiton vasallipresidenttiyttään. Toisena mieleen tulee astetta räväkämpi esimerkki eli Saksan miehityksen aikainen Norjan johtaja Vidkun Quisling.
Tämän päivän USA:n vasallivaltioiden — kuten Ukrainan ja Puolan — presidenttien kanssa Niinistön yhteistyö sujuu luontevasti; ovathan he samanhenkistä seuraa.
Selvää on, ettei Suomea alisteta USA:n vasalliksi. Eihän Suomea alistettu — suomettumisesta huolimatta — Neuvostoliitonkaan vasalliksi. Nyt ollaan kuitenkin jo pidemmällä rähmälläänolon kehityksessä, kun vieraan valtion sotakoneet jo liikkuvat Suomessa.
Presidentti Niinistön politiikka on blokkiutumista edistävää ja vastakkainasettelua kärjistävää, eli täsmälleen päinvastaista kuin Urho Kekkosen politiikka.