Vihreiden historia - osa 5

 

Kiistakirjoitus

 

'Tyypit oikaisevat!' - huudahdin, kun ymmärsin kauan pohtimani kysymyksen. Sallitteko, että lähestyn vihreiden historiaa tällä kertaa kiertotietä? Olen ollut viinialalla tutkijana ja kouluttajana lähes 30 vuotta. Olen saanut alalle klassisen koulutuksen ja opetellut kaiken hitaasti ja järjestelmällisesti. Uskon vahvasti hierarkkisen järjestelmän hyötyihin. Minua on viime aikoina ärsyttänyt "alkuviinien" ja "oranssiviinien" synnyttämä muoti-ilmiö. Olen kovasti miettinyt, mikä siinä minua niin ärsyttää.

 

Olen harmissani siitä, että nuoret kaverit tulevat ja ohittavat minut ja meuhkaavat alkuviineistä. Tunnen itseni tämän vuoksi loukatuksi. En tietenkään voi sanoa asiaa ääneen. Se herättäisi pahaa verta ja ystäväni kuvittelisivat, että olen heitä vastaan tai että en ymmärrä tai pidä alkuviineistä. Siksi olen vaiennut.

 

Kunnes nyt, kun oivalsin mistä on kysymys: oikaisemisesta. Asiassa on kaksi kielteistä seurausta. Ensimmäinen on se, että kun nuori tarttuu muoti-ilmiöön ja tuo sen äänekkäästi esille, jäävät kokeneet henkilöt varjoon. Tietysti se harmittaa, olenhan nähnyt suurta vaivaa saadakseni itse huomiota, jota vailla vielä olen. Toinen kielteinen seuraus on se, että nuoret eivät tule oppimaan mitään kestävää, jos he eivät opiskele alan perusteita.

 

Tämä tarkoittaa myös, että he eivät tule koskaan pääsemään sisälle todelliseen viinikulttuuriin. Miksi muka eivät pääsisi? Viinikulttuuri on ennen muuta suuri tuhansien vuosien aikana kehittynyt yhteisö. Ohittamalla hierarkian nuoret saavat hetkellistä etua, mutta menettävät jotain keskeistä. Muoti-ilmiöissä on myös se ongelma, että monet muutkin tekevät samaa. Se ei ole kovin omaperäistä ja kun tuuli kääntyy, mitä jää jäljelle?

 

Henkistä syvyyttä ei voi saavuttaa aloittamatta alkeista ja kulkematta omalla alalla koko urapolkua. Kulttuurista ja ammatillista merkitystä kukaan voi itse itselleen ottaa. Se on ansaittava. Heittäessä hierarkiat roskikseen heitetään myös pois mahdollisuudet saavuttaa jotain merkittävää. Mielestäni muotioikun perässä juokseva nuori on se, joka tässä on suurin häviäjä.

 

Näin siis viinialalla. Mitä yhteyttä tällä on ympäristöliikkeeseen? Paljonkin. Marxismi-leninismi esittää tässä kokenutta henkilöä ja vihreät oikukasta nuorta. Vihreät ovat ylimielisesti heittäneet kommunismin yli laidan. He ovat hyljänneet ainoan vallankumouksellisen käytännön esimerkin, jonka kautta he voisivat sekä ymmärtää yhteiskuntaa että kehittää itseään. Jo pelkästään se, että - toisaalta - kommunismia vastaan aloitettiin kuumat ja kylmät sodat, ja - toisaalta - vihreitä ei ole tarpeen vallanpitäjien edes vastustaa, kertoo jotain.

 

Rakkaat ystävät (oikeasti te olette minulle rakkaita), jos te uhkaisitte millään tavalla tätä järjestelmää, joka tuhoaa ihmiselämän mahdollisuuden tällä planeetalla, te saisitte saman kohtelun kun kommunistit ovat saaneet. Nykyisessä muodossaan, vihreä liike on osa ongelmaa, ei osa ratkaisua. Jos ympäristöliike ei kykene ankaraan itsetutkintaan, ei se ole kovinkaan suuren arvoinen.

 

Mitään oikotietä onneen ei ole. Isoissa asioissa harrastelijamaisuudella ei pitkälle pötkitä.

 

Tutkitaan asiaa myös arkielämän esimerkin kautta. Olen viime aikoina ihastellut lähikaupan hienoa elintarvikevalikoimaa, kunnes kävin saman ketjun myymälässä Pukinmäessä enkä löytänytkään ostettavaa. Ystäväni kertoi, että kotiseudullani Herttoniemessä asuu paljon nuorta ja valistunutta väkeä, ja heitä varten Alepa listaa Kettutien myymälään erikoisuuksia. Ja minä kun luulin, että Suomi on muuttunut maa, jossa kaikki on nykyään mahdollista! Nolo juttu. Tästä näkökulmasta katsottuna minä kuulun maan vihreään eliittiin, joka elää omassa kuplassaan.

 

Tämä pätee laajemminkin. Radkau kiinnittää huomionsa siihen seikkaan, että ympäristöliike on kaiken aikaa koostunut keskenään vertailukelvottomista ryhmistä ja kansanliikkeistä. Toisaalla hipstereiden asuma-alueilta löytyy runsaasti luomuelintarvikkeita, kehittyneiden maiden vesiensuojelu vaikuttaa onnistuvan ja teollisuuden jätepäästöistä ei ole hajuakaan näillä nurkilla, niin samanaikaisesti useimmissa muissa maissa tilanne kulkee jyrkästi huonompaan suuntaan.

 

Vihreän liikkeen muodikkaat aatteet on syleilty kuoliaiksi ja sen keskeiset aktivistit on palkittu hyvillä viroilla. Eikö tämä ole korruptiota sanan vakavimmassa merkityksessä? Minä en tarkoita, ettei niitä virkoja pitäisi ottaa vastaan, totta kai ne kannattaa ottaa. Pienikin edistysaskel on arvokas. On kuitenkin asioita joihin eivät asteittaiset muutokset tepsi.

 

Ongelmia syntyy myös siitä, kun sellaiset toimijat, jotka ympäristöongelmat synnyttivät ja joilla ei mitään todellista aikomusta muuttaa mitään olennaista, saavat jatkaa toimintaansa ilman, että vihreä liike toimisi sen puolesta, että valtiovalta estäisi tai edes rajoittaisi niiden toimintaa.

 

Eikä tässä kaikki. Vihreistä on tullut länsimaisen tuhokoneiston kannattajia! Mutta miksi? Oma epäilykseni kohdistuu liikkeen juuriin ja uskonpuutteeseen, joka syntyi kun nuoriso luopui valistusajan edistyksellisistä ihanteista. Vihreitä tuntuvat puuttuvan poliittiset eväät.

 

Mauno Koivisto sanoi kerran, Eduard Bernsteinia myötäillen, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike. Neuvostoliittoa ei enää ole ja liike on kääntynyt toiseen suuntaan. Demarit sortuivat itsepetokseen. Vihreille näyttää käyvän samoin. Kaikki vaikuttaa ulkoisesti vihreiden kannalta lupaavalta, mutta maailmanhistoriallisessa mielessä nykyisen kaltainen ympäristöliike saattaa pian olla menneen talven lumia.

 

Tauno Auer 8.3.2017