AJATUKSIA POPULISMISTA

 

Aikoinani yritin ymmärtää 'perussuomalaisten' sielunmaisemaa. Se jäi silloin hieman kesken. Timo Soinin poliittisen uran kääntyessä kohti ehtoopuolta lienee aika pohtia asiaa uudestaan. On hyvin vaikea kuvitella, että PS-puolue nousisi nykyisestä alhostaan. Soini on karismaattinen jättiläinen ja ne muut kovin pieniä hahmoja.

 

Silloin luin Helsingin Sanomien Nyt-liittestä 27.6.2011 eräästä nuoresta PS-puolueen kansanedustajasta. Yhden lehtijutun perusteella ei kannata yrittää muodostaa kenestäkään liian tarkkaa kuvaa. Kirjoitus pani minut kuitenkin ajattelemaan eräiden ihmisten tapaa löytää paikkansa yhteiskunnassa.

 

Usein surkeimmat tyypit hakevat itselleen helpoimman identiteetin ja ottavat sitten sen pohjalta kovin jyrkän asenteen ja rupeavat Paaviakin pyhemmiksi. Useimmiten he valitsevat käyttöönsä vallitsevan aatesuunnan. Missään tapauksessa he eivät halua haastaa kansallistaruston pyhiä arvoja, sillä sehän heikentäisi heidän huonoa asemaansa entisestään. Siksi he valitsevat intomielisenä Suomen leijonan.

 

Kun politiikassa vakavasti mukana olevat joutuvat ottamaan huomioon käytännön elämän tuomat moniselitteisyydet ja ristiriidat, kansallishenkinen populisti saa tilaisuutensa. Hän kertoo kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan, kuinka asioiden pitäisi olla ja esittää itsensä aidon Suomen ja tavallisen kansan rehdiksi edustajaksi. Hoc est corpus filius - hokkus pokkus filiokkus: syrjäytyneestä miehestä tai naisesta onkin tullut kansallinen vapahtaja.

 

Tämä uusi vapahtajamme kuvittelee itsensä suorapuheiseksi kansanmieheksi. Todellisuudessa hän on järjestelmän - koulu, media ja kulttuuri - tuote, joka sanoo ääneen sen, mistä muut vain vihjailevat. Hän on tyypillinen yhtenäiskulttuurin tuote. Mikään vieras ja erilainen ei istu hänen maailmankuvaansa.

 

Yhtenäiskulttuuri on mielikuvituksen tuotetta ja siksi se on aina hauras rakennelma. Tummaihoinen tai eri uskontoa tunnustava pilaa automaattisesti kansallishenkisen populistin fiilikset. Yhdenmukaistava kulttuuri on näennäisesti tasa-arvoinen, koska se antaa ja vaatii kaikille samaa: koulu, koti, työ ja isänmaa. Näiden korostaminen ja se, että vaaditaan erilaisia ihmisiä mukautumaan yhteen tarkasti rajattuun malliin, on populismin perusta.

 

Siihen on vastattava hyvin selkeäsanaisesti: jokainen ihminen päättää itse, mitä hän haluaa tehdä, jonka jälkeen tällainen vapaa henkilö voi keskustella muiden kanssa ja sopia, mitä he yhdessä haluavat tehdä. Tämä on ainoa mahdollinen perusta sekä vapaudelle että järkevästi toimivalle yhteiskunnalle. Ihmisen ensimmäinen velvollisuus on kuunnella omantuntonsa ääntä. Myös silloin kun omantunnon sanelemat johtopäätökset ovat ympäröivän yhteiskunnan mielestä vääriä. Erityisesti silloin sitä on kuultava, sillä muuten on mahdotonta olla rehellinen.

 

Politiikka on sitä, kun rehellisesti ajattelevat ihmiset päättävät yhdessä siitä, mitä he tekevät ja kuinka välillämme olevat ristiriidat ratkaistaan. Me tarvitsemme lisää erilaisuutta, me tarvitsemme lisää eri tavalla ajattelevia ihmisiä, emme vähempää. Samaan muottiin pakottaminen on vapauden kavalin vihollinen. Niin kuin eräs ystäväni minulle kerran tokaisi: "Meille suomalaisille kaikkein rakkainta on meidän vapautemme". Pidetään siitä kiinni.

 

Tauno Auer