Jokaisella meistä lienee jonkinlainen käsitys siitä, mitä valta on, mutta huomaammeko ympärillämme olevat vallan rakenteet tai sen, kuinka niitä ylläpidetään? Tunnistammeko vallan symbolit ympäristössämme?

Miten valta määritellään?

Vanhimman merkityksen mukaan ”valta on voima tai kyky tehdä mahdollinen todelliseksi”. Erilaisissa teoriaperinteissä vallan käsitteellä viitataan nimenomaan poliittiseen valtaan. Max Weber ymmärsi legitimiteetin uskomuksena: Legitimiteetti tai yhteiskunnassa vallitseva moraalinen järjestys esittää vallitsevat yhteiskuntasuhteet oikeina, moraalisina ja luonnollisina. Vallanpitäjillä on oikeus käskeä ja alamaisilla on velvollisuus totella, ja tämä suhde perustuu yleiseen hyväksyntään, normien olemassaoloon, jotka osaltaan mahdollistavat sosiaalisen hierarkian ja suuret erot vallassa: Valtaroolit, valtaerot, valtaetäisyys ja niiden vaikutukset.
Legitimiteetti merkitsee siten, että vallankäytön kohteet kokevat vallan oikeutetuksi ja ovat sen vuoksi valmiita alistumaan sääntöihin ja määräyksiin, tottelemaan.
Englantilainen Steven Lukes katsoo, että vallalla on myös ”kolmannet kasvot”. Valta on sidoksissa ihmisten intresseihin; prosessi, jolla ihmiset tiedostavat omat intressinsä (”väärä tietoisuus”) on keskeinen vallankäytön kannalta. Jos ihmiset eivät ymmärrä todellisia intressejään vallitsevan valtarakenteen (yhteiskunnallinen hegemonia) vuoksi, he ovat alisteisia olemassa oleville valtarakenteille (vallan systeemiominaisuudet, byrokratia).
Ranskalainen yhteiskuntafilosofi Michel Foucault esittää, että kukaan ei omista valtaa vaan valta kuuluu vuorovaikutustilanteisiin ihmisten välillä; valta on ymmärrettävä monimutkaisena yhteiskunnallisten suhteiden verkostona, jossa valtaa käytetään erilaisten tekniikoiden avulla. Vallankäytön resurssit kuten fyysinen voima, taloudelliset resurssit tai ideologinen valta ovat tärkeitä vallankäytön kannalta.
Foucault’n erityisenä mielenkiinnon kohteena on se, kuinka ihmiset itse alkavat kontrolloida omaa käyttäytymistään altistuttuaan vallan tekniikoille (kasvatus, fyysisen tilan suunnittelu, tiede, koulutus, rangaistukset ja palkkiot/ keppi ja porkkana, kauppapakotteet, aseellinen hyökkäys, häpeärangaistus, leimaaminen, ”sosiaalistaminen” jne.)
Kielen ja ymmärtämisen suhde valtaan on oleellinen. Kielen rakenteet määrittävät ajattelun ja siten vallan rajoja. Toisaalta ymmärtäminen mahdollistaa kritiikin ja vallasta vapautumisen. Legitimiteetti perustuu nykyäänkin opittuihin sääntöihin ja tapoihin (perinne, koulutus), lakeihin ja oikeudenmukaisuuteen, mutta yhä enemmän myös tietoon. Kamppailut asioiden oikeista tulkinnoista vaikuttavat oleellisesti poliittiseen ja hallinnolliseen vallankäyttöön. Voittanut tulkinta ”on legitiimi”. Tässä medialla on roolinsa.
Mediavaltaa on median valta kertoa asioista, tapa rajata, tapa painottaa, tapa luoda mielikuvia ja merkityksiä mutta myös jättää kertomatta tärkeistä asioista. Toisin sanoen media ohjailee mielipiteiden muodostumista päättämällä puheajasta ja kehystämällä sallitut rajat. Medialla on roolinsa valtarakenteen ylläpitämisessä, vaikka media halutessaan kykenee myös valtaa horjuttamaan.

Vallan asymptootit – Kapitalismi vallan mallina

Vallan resursseja on talous ja talouspolitiikka. Vuonna 2012 Real World Economics Review julkaisi 38-sivuisen artikkelin, The Asymptotes of Power (”Vallan asymptootit”), jonka ovat kirjoittaneet Shimshon Bischler, joka opettaa poliittista taloustiedettä Israelin yliopistoissa sekä Jonathan Nitzan, joka opettaa poliittista taloustiedettä Yorkin yliopistossa Torontossa, Kanadassa.
Matemaatikot käyttävät ”asymptoottia” kuvaamaan kvantitatiivista rajaa, ikään kuin ”kattoa tai lattiaa, jota käyrä ei koskaan täysin saavuta”.
Bischlerin ja Nitzanin artikkelissa asymptootti kuvaa niitä leikkauspisteitä, joissa sosiaalinen kuohunta alkaa; pisteitä, joissa vallan raja tulee vastaan.
Bischler ja Nitzan kysyvät: Millaisia vastauksia saadaan, jos ei tarkastellakaan kapitalismia tuotannon ja kulutuksen näkökulmasta, vaan vallan mallina?
Tästä näkökulmasta vastaukseksi saadaan:
”Tavallinen kapitalismin kriisi merkitsee sitä, että kapitalistit odottavat valtansa vähenevän, mutta saavansa sen ennen pitkää takaisin. Systeeminen kriisi taas merkitsee sitä, että kapitalistit pelkäävät valtansa suuresti vähenevän tai jopa loppuvan, hajoavan, ja että hajoaminen voi olla lopullista – ainakin kapitalismin ’voimassa olevien’ parametrien mukaan.”
”Kapitalistinen valta harvoin saavuttaa ylärajaansa… koska kapitalistit eivät voi olla etsimättä lisää valtaa: pääoma on voimaa ja valtaa: tarve akkumuloitua, kasvaa, on tarve lisävoimalle… Kuitenkin, mitä lähemmäs rajaa kapitalisti pääsee, sen suurempaa vastavaikutusta se synnyttää; mitä suurempi vastavoima, sen vaikeampi on voimaa kasvattaa; sen suurempi on tarve voimankäyttöön ja jopa sabotaasiin, ja mitä enemmän voimankäyttöä ja sabotaasia, sen suurempi todennäköisyys on vastaiskulle, joka hajottaa [pääoman] vallan keskittymisen.”
Tämä on asymptoottinen piste, kriisipiste.
Kirjoittajat uskovat, että kun ”1%” kurkistaa tulevaisuuteen, he käsittävät, että jos he aikovat lisätä nettovoitto-osuuttaan (joka on jo nyt ennätyskorkealla) kansallisesta tulosta – tai säilyttää sen, heidän on pakko lisätä ”alempiin luokkiin kohdistuvaa sosiaalista väkivaltaa” vaikka sen määrä on nyt jo melkoinen.
Sosiaalisella väkivallalla tarkoitetaan muun muassa alempien tuloryhmien toimeentulomahdollisuuksien huonontamista palkkoja alentamalla, eläkkeitä leikkaamalla/jäädyttämällä sekä leikkaamalla terveydenhuollosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta. Poliittisessa puheessa sosiaalinen väkivalta kulkee nimillä ”talouskuri”, ”tehostaminen”, ”uudistus”, ”rakennemuutos”, ”eläkereformi” sekä ”välttämättömyys”.
Sosiaalista väkivaltaa ovat myös lakko-oikeuden poistaminen, sensuuri, mielipide-rajoitukset sekä monet muut erilaiset pakkokeinot. Sosiaalisen väkivallan korkea aste lisää omistajaluokan pelkoja vastaiskuista.
Tämä on Bischlerin ja Nitzanin mukaan nähtävissä muun muassa eniten omistavan 10 prosentin ja vankityövoiman korrelaatiossa. Jotta vallan huippu on saavutettu, hallitsevan luokan on täytynyt käyttää uhkia, sabotaasia ja kivun tuottamista muuhun väestöön.
Yhdysvalloissa onkin maailman eniten vankeja suhteutettuna asukaslukuun. Erilaisia turvapalveluyrityksiä sekä vartioituja asuinalueita varakkaille on myös paljon.
Maista, joissa eriarvoisuutta ei esiinny siinä mittakaavassa kuin Yhdysvalloissa – demokratian ”kehdossa” ja innokkaassa asevoimin demokratisoijassa – ei esiinny myöskään muita eriarvoisuuden mukanaan tuomia ilmiöitä samassa mittakaavassa.
Eriarvoistuminen on lisääntynyt – tehtyjen poliittisten valintojen myötä – voimakkaasti eri puolilla maailmaa. Asymptoottinen kohta lähenee. Omistukseltaan voimakkaasti keskittynyt uutistuotanto kutsuu tätä ilmiötä populismin nousuksi – ellei syytä Venäjää.
Toisaalta, kirjoittajat toteavat, jos kapitalismi murskaa vastustajansa ja alemmat luokat perin pohjin (kuten esimerkiksi George Orwellin kirjassa 1984 tai Jack Londonin kirjassa Iron Heel), tämä eliminointi loisi kokonaan uuden vallan mallin, joka ei perustuisi avoimeen ostamiseen ja myymiseen – ja kapitalismi sellaisena kuin me sen tunnemme, loppuisi.
Kirjoittajien 38 -sivuinen artikkeli on selkeä, hyvin perusteltu ja tarjoaa kiinnostavaa ajateltavaa.

Lähde

Bischler, Shimshon. Nitzan, Jonathan | Real World Economics Review, issue 60 (2012): The asymptotes of power. http://www.paecon.net/PAEReview/issue60/BichlerNitzan60.pdf