SNTL: n historia - OSA 142

 

Hei,

 

Vanha ystäväni Valdemar Kalinin syntyi Vitebskissä Valko-Venäjällä. Asepalveluksensa hän suoritti Moskovan lähistöllä laskuvarjojoukoissa. Palattuaan siviiliin hän muutti takaisin Valko-Venäjälle. Neuvostoaikana hän toimi opettajana.

 

Valdolla on maisterin arvot filosofiasta, historiasta ja saksalaisesta kirjallisuudesta. Hänen runojaan on julkaistu valkovenäläisissä sanomalehdissä ja hänen kootut runonsa on ilmestyivät vuonna 2004 kolmella kielellä (romani, valkovenäjä ja venäjä).

 

Iso-Britannian kouluhallitus kutsui Valdemarin Englantiin vuonna 1995 koulutarkastajaksi vastuualueinaan romanilapset ja heidän perheensä. Valdo asuu Lontossa ja hän vierailee usein Valko-Venäjällä, jonne hän on perustanut kolme pyhäkoulua romanilapsille.

 

Valdemar Kalinin puhui romanikansan edustajana Kansanmurhan muistopäivänä (Holocaust Memorial Day, Westminster 26.1.2017) Lontoossa, jossa hän myös luki runonsa “It's going to rain” englanniksi ja romanikielellä.

 

Valdemar puhui myös sotamuseon tilaisuudessa 18.11.2016. (Imperial War Museum Conference), jossa hän esitteli romanien kansanmurhaa koskevan kartan (“Romani Genocide in Europe during 1938-1945”).

 

VALDON LÄHISUKULAISET SODASSA

 

Hänen setänsä Grigori joutui saksalaisten sotavangiksi vuonna 1941. Tämä sai myöhemmin surmansa Lepelin vankileirillä Valko-Venäjällä.

 

Isoveli Gennadish, joka on nyt 87-vuotias, joutui pakkotyövangiksi Saksaan 1943. Hän palasi kotiin 1945 liittoutuneiden vapauttamana.

 

Valdemarin isä Ilja oli alikersanttina Puna-armeijassa vuosina 1941 – 1945. Hän palasi Berliinistä voiton ja urhoollisuusmitalien kera.

 

Valdemarin äiti Jevdokina toimi partisaanina ja jäätyään kiinni 1943 hän onnistui juoksemaan karkuun saksalaisten ja ukrainalasten yhteystoimintamiesten rangaistuspartiota.

 

Valdon äiti oli valkovenäläinen, mutta hänen isänsä syntyi Latviassa.

 

 

Ystävänsä kertomuksen suomensi Tauno Auer

 

 

VUODEN 1941 SOTATAPAHTUMAT

Ensimmäiset sotakuukaudet olivat Neuvostoliitolle vaikeita, mutta sitä ne olivat myös hyökkääjille. Viimeistään Smolenskin taistelu osoitti, että Neuvostoliiton kohdalla salamasotataktiikka ei toimi. Saksalaisten hyökkäys kyettiin ensimmäisen kerran pysäyttämään 10.7. Smolenskissa. Smolenskin taistelun ollessa kuumimmillaan organisoitiin 14.7. Reservin rintama, johon kuuluivat 29., 30., 24., 28., 31. ja 32 armeija. Moskovan puolustamiseksi muodostettiin 18.7 Možaiskin puolustuslinja, johon kuuluivat 32., 33. ja 34. armeijat. Edelleen Gomelin suunnan puolustamiseksi luotiin keskusrintama, johon liitettiin länsirintaman 4., 13., ja 21. armeijat.

 

Tilanne Leningradin suunnalla heinäkuussa 1941

Peipsijärven kaakkoispuolella sijaitseva Pihkova joutui vihollisten käsiin n. 6.7. Vihollinen yritti lähestyä Leningradia Pihkova – Leningrad -valtatietä pitkin Lugan kautta. Neuvostojoukot pysäyttivät niiden etenemisen. Saksalaiset mursivat uudelleen neuvostojoukkojen puolustuksen, mutta Puna-armeijan reservit pysäyttivät ne jälleen.

Toinen vihollisryhmä yritti Leningradiin Novgorodin kautta. Sen käännytti takaisin 11. armeijan hyvin järjestetty vastahyökkäys. 11 armeija ajoi vihollista takaa tuottaen sille raskaita menetyksiä. Vihollinen sai lisävoimia ja Puna-armeijan 11. ja 27. armeijat vetäytyivät linjalle Staraja – Russa - Holm. Vihollisen pohjoinen armeija hyökkäsi kärsien suuri menetyksiä Lugan - Dnon linnoitetuilla alueilla sekä Staraja-Russan - Holmin kaistalla eikä voinut enää ilman vahvistuksia jatkaa hyökkäystä kohti Leningradia.